Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (787)
Se on raskasta, kun vanhemmat ei yhtään pysty kohtaamaan lastaan. Elävät omassa todellisuudessaan, eivätkä tunne sinua. Jos aikuusuudessasi olet löytänyt toisenlaisia ihmisiä, joiden kanssa pystyy kohtaamaan niin ero omien vanhempien kykyyn muuttuu räikeäksi. Ja harvoin käydessä se lyö silmille. He ovat eläneet elämänsä haluamatta tutustua omaan lapseensa. Se on traumatisoivaa ja hermostosi menee paniikkiin. Minun arveluni oman elämäni pohjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti et tule koskaan kokemaan mitään oikeasti vaikeaa ajanjaksoa elämässäsi, jos pelkkä lyhyt vierailu lapsuudenmaisemissa saa sinut suunniltasi. Kun ihminen asuu kyllin syrjässä, siellä ei välttämättä ole paljoa muuta ajanvietettä kuin luonnon tarkkailu ja sitten naapurit, mikäli niitä sattuu olemaan.
Taas Porvoossa sattuu ja tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti et tule koskaan kokemaan mitään oikeasti vaikeaa ajanjaksoa elämässäsi, jos pelkkä lyhyt vierailu lapsuudenmaisemissa saa sinut suunniltasi. Kun ihminen asuu kyllin syrjässä, siellä ei välttämättä ole paljoa muuta ajanvietettä kuin luonnon tarkkailu ja sitten naapurit, mikäli niitä sattuu olemaan.
Siksihän siellä syrjässä asutaan, ettei olisi naapureita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukin haluaa meistä elämänsä nähdä. Olen kotoisin ihan samantyyppisistä oloista kuin sinä. Minulle se syrjäkylä, metsät ja pellot ja ränsistyvä kotitalo ovat tärkeitä. Samoin vanhempani. He juttelevat heille ajankohtaisista asioista. Suosittelen kuuntelemaan ennemmin kuin lyttäämään.
Kannattaa miettiä, mikä sinua oikeasti ahdistaa? Et ole sama ihminen kuin silloin lapsena.
Me kaikki olemme erilaisia. Se, että juuri sinä et ahdistu tuollaisessa paikassa ilman ystäviä, aivan eristyksissä, ei tarkoita sitä etteikö joku muu voisi. Masennuin jo alle kouluikäisenä. Tarvitseeko kaupunkiin syntyneen selitellä, miksi siellä alkaa ahdistaa ja haluaa vain pois mahdollisimman pian?
Olen kuunnellut vanhempieni juttuja jo 40 vuotta. En enää jaksa, en yhtään. Hekään eivät kysy eivätkä edes kuuntele, jos minulla on jotain sanottavaa. He eivät edes kysy, mitä lapsen lapsille kuuluu. Kaikenlaiseen apuun minä kelpaan, mutta jos itse olisin vaikka 20v sitten tarvinnut apua jossain niin ei kiinnosta. Jos aivan rehellisiä ollaan, pelkään, että vanhempani elävät vielä pitkään. Haluan vain elää omaa elämääni oman perheeni kanssa.
Olet 40 vuotta kuunnellut vanhempiesi juttuja? Eikö sinulle ole tapahtunut mitään muuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt on sinun vuorosi kuunnella. Vanhempasi kuuntelivat sinun tylsiä juttujasi vuosia, 1v - 18v. Huomioi, ettet mene sinne viihtymään vaan teet velvollisuutesi lähimmäisenä. Usko pois, sellaisesta tulee hyvä mieli itsellesikin.
Yksikään lapsi ei ole vanhemmilleen velkaa mitään. Vanhemmat pakottivat lapsen syntymään lupaa kysymättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on sinun vuorosi kuunnella. Vanhempasi kuuntelivat sinun tylsiä juttujasi vuosia, 1v - 18v. Huomioi, ettet mene sinne viihtymään vaan teet velvollisuutesi lähimmäisenä. Usko pois, sellaisesta tulee hyvä mieli itsellesikin.
Kummallisia oletuksia. Eivät todellakaan kuunnelleet. Enkä pystynyt elämään siellä edes 18-vuotiaaksi vaan muutin pois 15-vuotiaana. Todella nuorena, mutta pakko oli oman mielenterveyden kannalta. Oli aika raskasta yrittää elättää itseään aivan minimaalisilla tuilla ja lehtiä jakelemalla koulun ohella, mutta se oli paljon pienempi paha kuin vankilalta tuntuva talo syrjäkylillä.
Minulle ei todellakaan ole tullut hyvä mieli heidän auttamisesta ja kuuntelemisesta. Päin vastoin tulee vain hyväksikäytetty olo viimeisen 5 vuoden aikana.
Ja kamala puhua "lähimmäisen velvollisuudesta". Auttamisen pitää lähteä halusta, ei velvollisuudentunteesta. Se, että joku on sukua ei pelkästään tee niistä erityisiä. Lähimmäisistä ystävät voi valita, sukulaisiaan ei.
Nyt vaan eletään aikaa, jolloin jopa meidän hallitus puhuu siitä, että omaisilla tulee olemaan entistä suurempi velvollisuus huolehtia vanhuksia. Ympärivuorokautisen hoivan paikkoja vähennetään, kotihoitokin joutuu säästäöjen kohteeksi eli hoitajia ei vaan voi enää palkata riittävästi, niin omaiset on sitten ne, joiden niskoille vanhuksista huolehtiminen kaatuu. Se, mikä on ennen ollut vapaaehtoista, muuttaa - vähintäänkin moraalisesti - velvollisuudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä vikaa linnuissa on? Tai naapureissa. Tajuan että et viihdy ja ei hyviä muistoja kaikesta. Voiko tehdä omia asioita siellä? Tai tutkia paikkoja paikkakunnalla. Vai onko täysin kuollutta. Omat rajat? Hotelliin? Mikä sitten vanhempia piristää?
Kyse on täysin kuolleesta syrjäkyläsyä. Hylättyjä taloja ja vain pari naapuria kilometrin säteellä. Pelkkää peltoa ja talousmetsää.
Kun näitä juttuja on katsellut ja nähnyt koko lapsuutensa, niin ei siitä mitään enää irtoa.
Miksi sanot, että vanhempien jutut kyllästyttävät, kun oikeasti sinua kammottaa se ympäristö?
Mene sinne pimeällä ja aja pois pimeällä, niin ei tarvitse katsella ympärilleen.
Serkkuni vaimo, uusioliitto heillä, kertoili heidän lapsistaan. N. 30 v, osalla jo lapsiakin. Kun tulevat heille käymään, miehen okt. Taantuvat niin hänen kuin miehenkin jälkikasvu lapsiksi. Eivät tee mitään, makaavat, kyselevät sitä ja tätä herkkua. Miehen lapset käyvät läpi lapsuustavaroitaan, ei kai ole heitetty pois tartsan-lehtiä tai jotain ala-asteen ystäväkirjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ennen maalta muutettiin ruvettiin kovin hienoiksi. Puoli vuotta kaupungissa ja kotona käymään. "Mikä se tuo valkoinen lintu joka sanoo kotkot". Oltiin niin hienoja että. Sama kai aloittajalla kyseessä. Pari yötä maaseudulla ylivoimaista. Kun lintujakin. ( joiden seuraaminen ja tunnistaminen on kivaa.)
Mistä vuosituhannesta sinä puhut?
Minun isovanhempanikin olivat asuneet kaupungissa 1900-luvun alusta saakka.
Aloittajan vanhemmat asuvat edelleen maalla ja hön on maalta muuttanut. Teinin asenne, äh, maalla tylsää. Niinhän siellä tietysti onkin nuoren näkökulmasta jos ei hyviä liikenneyhteyksiäkään.
Miten ap on voinut 15 v muuttaa kotoaan pois jos kuitenkin peruskouluajan lapsi? Peruskoulu päättyy 16-vuotiaana. Eikä taatusti voinut vuokria maksaa itse kun kertoo koulua käyneensä
Kylläpä tämä nyt herättää kiukkua. Sinustako on aivan normaalia ja hyväksyttävää, ettei lapsella ole ystäviä eikä mieleisiä harrastuksia koko lapsuutensa aikana? Edes kirjastoon ei pääse, kun sellaista ei ole.
Kyllä, menin 15-vuotiaana lukioon, asuin halvimmassa mahdollisessa solussa ja kävin töissä maksaakseni vuokran ja oppikirjat. Osan kirjoista lainasin kirjastosta. Elin äärettömässä niukkuudessa kunnes 17-vuotiaana sain huomattavasti paremman työpaikan. Vanhempani olivat sitä mieltä, että olisi pitänyt hakeutua ”lähikouluun” joka on 40 kilometrin päässä. Sain kuitenkin vääntämällä väännettyä itseni toiselle paikkakunnalle kokonaan.
Sinulle aloittaja. Kerrohan olosi ja tunnelmas sen jälkeen kun menetät vanhempasi. Montako vuotta he sinusta huolehti kun olit avuton lapsi. Älä vahingossakaan tule tänne palstalle itkemään sitten kun vanhempasi kuolee eikä sinulla ole enää paikkaa minne menet ja mistä nyt valitat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on hyvä tilaisuus kurkistaa siihen omaan tulevaan vanhuuteen. Ja usko pois, kyllä se tulee ja näyttää yllättävän samalta kuin omien vanhempiesi tilanne tällä hetkellä.
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voe ku myö saatii silloin vuanna -61 kylän ensimmäinen näköratio, niin siinä oli kirkkoherran vaemokin niin tuohruksissa. Sitä myö Esko-vainaan kanssa kahteltiin pyhäpuvut päällä aena sunnuntaisin. Sähköähä meille ei tullut kuin vasta vuanna 94, mutta hyväne aeka, mitä sitä turhia tuhulaamaan kallista sähköä! Säilyy näköradiokin pidemmän aekaa ku sitä ei toistuvasti räpellä.
Jopa oli kitinää. Ryhdistäydy, aikuinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.
Kiitos tästä - 6/5. E
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä vikaa linnuissa on? Tai naapureissa. Tajuan että et viihdy ja ei hyviä muistoja kaikesta. Voiko tehdä omia asioita siellä? Tai tutkia paikkoja paikkakunnalla. Vai onko täysin kuollutta. Omat rajat? Hotelliin? Mikä sitten vanhempia piristää?
Kyse on täysin kuolleesta syrjäkyläsyä. Hylättyjä taloja ja vain pari naapuria kilometrin säteellä. Pelkkää peltoa ja talousmetsää.
Kun näitä juttuja on katsellut ja nähnyt koko lapsuutensa, niin ei siitä mitään enää irtoa.
Miksi sanot, että vanhempien jutut kyllästyttävät, kun oikeasti sinua kammottaa se ympäristö?
Mene sinne pimeällä ja aja pois pimeällä, niin ei tarvitse katsella ympärilleen.
Minäkin huomasin ap:n kirjoituksista tuon ja siksi jo aiemmin ehdotin, että soittaa vanhemmilleen eikä mene käymään sillä paikkakunnalla.
Ei ole kyse ap vanhemmista, eikä kotiseudusta, ongelma on ap oma elämä josta hän syyllistää vanhempiaan. Kannattaa miettiä mikä on omassa elämässäsi pielessä, pian ei vanhempia ole, sittenkö luulet olevasi vapaa? Olet kiittämätön ollut koko ikäsi
Ja kamala puhua "lähimmäisen velvollisuudesta". Auttamisen pitää lähteä halusta, ei velvollisuudentunteesta. Se, että joku on sukua ei pelkästään tee niistä erityisiä. Lähimmäisistä ystävät voi valita, sukulaisiaan ei.