Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (871)
Vierailija kirjoitti:
Nyt on sinun vuorosi kuunnella. Vanhempasi kuuntelivat sinun tylsiä juttujasi vuosia, 1v - 18v. Huomioi, ettet mene sinne viihtymään vaan teet velvollisuutesi lähimmäisenä. Usko pois, sellaisesta tulee hyvä mieli itsellesikin.
Kummallisia oletuksia. Eivät todellakaan kuunnelleet. Enkä pystynyt elämään siellä edes 18-vuotiaaksi vaan muutin pois 15-vuotiaana. Todella nuorena, mutta pakko oli oman mielenterveyden kannalta. Oli aika raskasta yrittää elättää itseään aivan minimaalisilla tuilla ja lehtiä jakelemalla koulun ohella, mutta se oli paljon pienempi paha kuin vankilalta tuntuva talo syrjäkylillä.
Minulle ei todellakaan ole tullut hyvä mieli heidän auttamisesta ja kuuntelemisesta. Päin vastoin tulee vain hyväksikäytetty olo viimeisen 5 vuoden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko vanhempiesi luona käymisen sijasta soittaa heille? Ja joo, heidän juttunsa varmasti rasittaisi siinäkin tapauksessa, mutta laitat vaan kännykän kaiuttimele, kännykän pöydälle ja katselet vaikka telkkarista jotain tai silität lakanoita tai palstailet täällä Vauvalla? Mun 96v isä puhuu aina samoista asioista. 90%:;sti työurastaan ja työuraansa liittyvistä ihmisistä. Sama kuin puhuisi mulle mandariinikiinaa. 10%:sti haukkuu taloyhtiötä. Asun samassa taloyhtiössä ja tiedän kyllä, mitä taloyhtiössä tapahtuu ja mitä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukin haluaa meistä elämänsä nähdä. Olen kotoisin ihan samantyyppisistä oloista kuin sinä. Minulle se syrjäkylä, metsät ja pellot ja ränsistyvä kotitalo ovat tärkeitä. Samoin vanhempani. He juttelevat heille ajankohtaisista asioista. Suosittelen kuuntelemaan ennemmin kuin lyttäämään.
Kannattaa miettiä, mikä sinua oikeasti ahdistaa? Et ole sama ihminen kuin silloin lapsena.
Me kaikki olemme erilaisia. Se, että juuri sinä et ahdistu tuollaisessa paikassa ilman ystäviä, aivan eristyksissä, ei tarkoita sitä etteikö joku muu voisi. Masennuin jo alle kouluikäisenä. Tarvitseeko kaupunkiin syntyneen selitellä, miksi siellä alkaa ahdistaa ja haluaa vain pois mahdollisimman pian?
Olen kuunnellut vanhempieni juttuja jo 40 vuotta. En enää jaksa, en yhtään. Hekään eivät kysy eivätkä edes kuuntele, jos minulla on jotain sanottavaa. He eivät edes kysy, mitä lapsen lapsille kuuluu. Kaikenlaiseen apuun minä kelpaan, mutta jos itse olisin vaikka 20v sitten tarvinnut apua jossain niin ei kiinnosta. Jos aivan rehellisiä ollaan, pelkään, että vanhempani elävät vielä pitkään. Haluan vain elää omaa elämääni oman perheeni kanssa.
Miksi he kysyisivät lapsenlapsista jos eivät heitä ole nähneet? Yrittävät kiukutteluasi viikonlopun kestää kun taannut lapseksi siellä.
Olisin voinut täysin kirjoittaa tuon mitä ap. Mutta käyn silti vanhemmillani. Etenkin kun meillä on lapsia ja toki haluavat nähdä lapsenlapsiaan.
Ymmärrän tuon. Onhan se masentavaa käydä katsomassa koko ajan hapertuvaa ja höpertyvää ihmistä, joka on joskus ollut vanhempasi. Nyt jo aika lailla menetetty.
Itsestä pitää vaan aina se ilo löytyä ja itse keksiä ja repäistä jotain mukavaa ajankulua tai juteltavaa vanhemman kanssa. Siten saa siihen höperöhaperoonkin jotain eloa ja iloa vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin ap. Äitini asuu satojen kilometrien päässä. Minulla ei ole ajokorttia ja julkisilla matkassa on monta vaihtoa. Päiväseltään ei voi käydä, eikä äiti jaksa pitkiä vierailuja. Äitini asui ennen lähellä, mutta sairastuessaan halusi kauemmas, kotiseudulleen. Luotti varmaan siihen, että veljeni autoilee vähän väliä hänen luokseen matkojen takaa ja hoitaa kaiken, mutta sitten veljeni kuoli.
En todellakaan tiedä miten nämä äidin "lopun ajat" saan hoidettua. Lapseni kyydillä voin silloin tällöin päästä. Miestä en halua edes pyytää. Äitini kun on koko ikänsä ollut mielestään viaton uhri, jolla olisi ollut ottajia vaikka kuinka, mutta hän valitsi isäni, jonka kauheutta hän on minulle aina valittanut. Luonnollisesti myös mieheni ja hänen sukunsa ovat kauheita ja äitini ihan loukkaantui, kun en halunnut alkaa heitä haukkua. Mieheni on kyllä aikanaan tämän asenteen huomannut.
Ennen kaikkea tämä on hyvin opettanut sen miten itse haluan elämäni elää. En katkeroituneena uhrina.
Äitini on myös raskasta seuraa, enkä todellakaan halua viettää siellä aikaa muuten vaan. Ensinnäkin siellä on likaista. Äiti käy töissä, mutta pöydät ja keittiön lattia täynnä murusia, muualla pölyä ja hiekkaa. Imuroi ison omakotitalon kerran kolmessa viikossa "kätevällä" varsi-imurillaan.
Ruoka- ja kahvihetket on ok, paitsi silloin kun sen on "pakko vastata tähän viestiin". Ei voinut 5 min odottaa. Sitten alkaa se paras osuus - se laittaa telkkarin päälle ja alkaa kutomaan. Keskustelusta ei tule mitään kun se laskee silmukoita ja keskittyy ohjelmiin. Ei musta ole kiva istua siinä tappina, mieluummin olen itsekseni kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun menet sinne, puuhastele jotain. Pelkästään niitä kenenkään kuulumisia ei koko ajan jaksa.
Pese ikkunat, silitä verhot, istuta kukkia, suursiivoa ym. mistä voi olla vanhemmillesi apua.
Nyt voi haravoida pihan jos sellainen on.
Itse käyn ja kuuntelen tai en kuuntele. Teen koko ajan jotain.
Panen musiikkia, radion tai äänikirjan soimaan. Knallista ja sateenvarjosta ym. on virikettä ja hupia muillekin. Uutisetkin ovat melko hyvää viihdettä mustaa huumoria diggaavalle.
T. toinen reissaaja
Onneksi mikään asia sinussa ei ole ollut rasittavaa lapsuusvuosinasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun ennen maalta muutettiin ruvettiin kovin hienoiksi. Puoli vuotta kaupungissa ja kotona käymään. "Mikä se tuo valkoinen lintu joka sanoo kotkot". Oltiin niin hienoja että. Sama kai aloittajalla kyseessä. Pari yötä maaseudulla ylivoimaista. Kun lintujakin. ( joiden seuraaminen ja tunnistaminen on kivaa.)
Voisin kuvitella, että juuri näin ap:n vanhemmat suhtautuvat kaupunkiin muuttaneeseen lapseensa. "Oltiin niin hienoja että". "Ei meidän naakat kelpaa puheenaiheeksi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ennen maalta muutettiin ruvettiin kovin hienoiksi. Puoli vuotta kaupungissa ja kotona käymään. "Mikä se tuo valkoinen lintu joka sanoo kotkot". Oltiin niin hienoja että. Sama kai aloittajalla kyseessä. Pari yötä maaseudulla ylivoimaista. Kun lintujakin. ( joiden seuraaminen ja tunnistaminen on kivaa.)
Mistä vuosituhannesta sinä puhut?
Minun isovanhempanikin olivat asuneet kaupungissa 1900-luvun alusta saakka.
Aloittajan vanhemmat asuvat edelleen maalla ja hön on maalta muuttanut. Teinin asenne, äh, maalla tylsää. Niinhän siellä tietysti onkin nuoren näkökulmasta jos ei hyviä liikenneyhteyksiäkään.
Miten ap on voinut 15 v muuttaa kotoaan pois jos kuitenkin peruskouluajan lapsi? Peruskoulu päättyy 16-vuotiaana. Eikä taatusti voinut vuokria maksaa itse kun kertoo koulua käyneensä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos noin ahdistaa niin kerro se heille suoraan ja lopetat käynnit, he ansaitsevat toisenlaisen jälkeläisen.
Vierailija kirjoitti:
Jos noin ahdistaa niin kerro se heille suoraan ja lopetat käynnit, he ansaitsevat toisenlaisen jälkeläisen.
Mistäs se sellainen toisenlainen jälkeläinen materialisoituisi muka? Jos ap lopettaa käynnit, vanhusten luona ei käy kukaan muu kuin viranomainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin voinut täysin kirjoittaa tuon mitä ap. Mutta käyn silti vanhemmillani. Etenkin kun meillä on lapsia ja toki haluavat nähdä lapsenlapsiaan.
Niin. Jokainen tulette vanhana ikäviksi ihmisiksi ja olette lastenne mielestä höperöitä ettekä osaa puhua heitä kiinnostavista asioista .
Niin pitää ollakin, vanhat koetaan haitaksi, ei jää itkeviä jälkeen. Se on elämän kulku. Niin on tarkoitettukin.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi joutuivat sietämään sinua siitä lähtien kun synnyit. Lapsuuden, teini-iän ja nyt sinun kaunasi.
Entäpä jos he eivät ”joutuisi” enää koskaan näkemään lastaan? Se voisi olla paras ratkaisu kaikille. Mitään lakiin kirjattua velvollisuutta ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ap. Äitini asuu satojen kilometrien päässä. Minulla ei ole ajokorttia ja julkisilla matkassa on monta vaihtoa. Päiväseltään ei voi käydä, eikä äiti jaksa pitkiä vierailuja. Äitini asui ennen lähellä, mutta sairastuessaan halusi kauemmas, kotiseudulleen. Luotti varmaan siihen, että veljeni autoilee vähän väliä hänen luokseen matkojen takaa ja hoitaa kaiken, mutta sitten veljeni kuoli.
En todellakaan tiedä miten nämä äidin "lopun ajat" saan hoidettua. Lapseni kyydillä voin silloin tällöin päästä. Miestä en halua edes pyytää. Äitini kun on koko ikänsä ollut mielestään viaton uhri, jolla olisi ollut ottajia vaikka kuinka, mutta hän valitsi isäni, jonka kauheutta hän on minulle aina valittanut. Luonnollisesti myös mieheni ja hänen sukunsa ovat kauheita ja äitini ihan loukkaantui, kun en halunnut alkaa heitä haukkua. Mieheni on kyllä aikanaan tämän asenteen huomannut.
Ennen kaikkea tämä on hyvin opettanut sen miten itse haluan elämäni elää. En katkeroituneena uhrina.
Yrittäkää saada muutettua hänet lähemmäksi. Ei tuohon surkeuteen muukaan auta. Helpottaisi omaa tilannettasi. Tunnen kaksikin ihmistä, joista toinen toi äitinsä lähelle omaa kotiaan, toinen molemmat vanhemmat. Ihan mahdottomia ne useiden satojen kilsojen ajot vähän väliä, jos itse on yhä työelämässä ja varsinkin, ellei ole.
Kun hoivattvat vanhenee, ikääntyvät hoivaajatkin ja sitten käy vaikeaksi.
Kuinka usein ap on käynyt vanhemmillaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ennen maalta muutettiin ruvettiin kovin hienoiksi. Puoli vuotta kaupungissa ja kotona käymään. "Mikä se tuo valkoinen lintu joka sanoo kotkot". Oltiin niin hienoja että. Sama kai aloittajalla kyseessä. Pari yötä maaseudulla ylivoimaista. Kun lintujakin. ( joiden seuraaminen ja tunnistaminen on kivaa.)
Mistä vuosituhannesta sinä puhut?
Minun isovanhempanikin olivat asuneet kaupungissa 1900-luvun alusta saakka.
Aloittajan ongelma on kuitenkin olla maalta kotoisin. Onhan se hävettävää.
( miks tulit ylpeilemään sukusi kaupunkilaisuudella? Aloita siitä ongelmasta keskustelu.)
Mistä vuosituhannesta sinä puhut?
Minun isovanhempanikin olivat asuneet kaupungissa 1900-luvun alusta saakka.