Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (2596)
Kuulosta Simpeleeltä? Ainakin jossain Lappeenrannan takamailla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin voinut täysin kirjoittaa tuon mitä ap. Mutta käyn silti vanhemmillani. Etenkin kun meillä on lapsia ja toki haluavat nähdä lapsenlapsiaan.
Niin. Jokainen tulette vanhana ikäviksi ihmisiksi ja olette lastenne mielestä höperöitä ettekä osaa puhua heitä kiinnostavista asioista .
Niin pitää ollakin, vanhat koetaan haitaksi, ei jää itkeviä jälkeen. Se on elämän kulku. Niin on tarkoitettukin.
Monissa muissa kulttuureissa kunnioitetaan vanhempia jopa noudatetaan heidän toiveitaan.
Suomessa ei. Suomessa omat vanhemmat koetaan riesaksi, hidasteeksi edetä elämässä, höperöiksi turhiksi eläviksi zombeiksi.
Kertoo paljon siitä mihin tämä maa menossa. Kohta arvostelijat ovat itse vanhoja ja heillä vielä kauheampi kohtalo.
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin iloinen jos mun äitini vielä eläisi. Hän kuoli kun olin 19 v . Odotin silloin toista lastani. Olen ollut kateelinen niille joilla on omat vanhemmat ja lapsillaan omat mummit ja papat. Mun lapsillä ei ollut. Ehkä on niin että ihminen tajuaa vasta toisen ihmisen arvon kun sen menettää.
No, minun äiti olisi heittänyt minut kotoa pihalle, jos noin nuorena olisin tullut raskaaksi. Ilmeisesti sinun äitisi ei varoittanut sinua etukäteen sanoen "jos tulet kotiin maha pystyssä, lennät pihalle kuin leppäkeihäs"?
Mutta olen tietenkin pahoillani, että menetit sinulle rakkaan ihmisen liian varhain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin voinut täysin kirjoittaa tuon mitä ap. Mutta käyn silti vanhemmillani. Etenkin kun meillä on lapsia ja toki haluavat nähdä lapsenlapsiaan.
Niin. Jokainen tulette vanhana ikäviksi ihmisiksi ja olette lastenne mielestä höperöitä ettekä osaa puhua heitä kiinnostavista asioista .
Niin pitää ollakin, vanhat koetaan haitaksi, ei jää itkeviä jälkeen. Se on elämän kulku. Niin on tarkoitettukin.
Monissa muissa kulttuureissa kunnioitetaan vanhempia jopa noudatetaan heidän toiveitaan.
Suomessa ei. Suomessa omat vanhemmat koetaan riesaksi, hidasteeksi edetä elämässä, höperöiksi turhiksi eläviksi zombeiksi.
Kertoo paljon siitä mihin tämä maa menossa. Kohta arvostelijat ovat itse vanhoja ja heillä vielä kauheampi kohtalo.
Tai sitten ei ole. Ei tämä ole sukupolvi- tai kulttuurikysymys, vaan yksilökysymys. Rakkaus ja kunnioitus luo rakkautta ja kunnioitusta.
Ihmisistä ei vääjäämättä tule vanhoina samanlaisia kuin omista vanhemmistaan, eikä heitä vääjäämättä odota vielä kauheampi kohtalo.
Olennaista on, että monisukupolvisen kaltoinkohtelun ketjun voi myös katkaista, vaikuttaa omilla elämänvalinnoillaan siihen, millaisen tulevaisuuden itselleen vanhana petaa. Nimittäin siten makaa, miten petaa.
" monisukupolvinen kaltoinkohtelu". Mummiani, orpoa, ehkä kaltoinkohdeltiin kun 1910 oli huutolaisena. Tosin muisteli hyvällä taloa jossa sai aikuiseksi kasvaa.
Vanhempani ( äiti) muisteli lapsuuskotiaan hyvällä, köyhä mutta ei väkivaltaa eikä alkoholia.
Eikä minuakaan ole kaltoinkohdeltu, rajoja on ollut, pettymyksiä on ollut, muttei mitään monisukupolvisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli ketjun kitiboomeri mieleen kun näin, miten pahannäköisen mustan silmän naapurin rollaattorilla liikkuva rouva oli saanut. No ei kuitenkaan onneksi ainakaan tällä kertaa kallo haljennut. Kitiboomeri voisi tähän kohtaan jatkaa säestystään siitä, miten törkeää on puhua ikäihmisten kuullen tasapainoharjoitusten hyödyistä ja tarpeellisuudesta. Kun ei ne luunmurtumat kaatuessa ihan satunnaisesti jaossa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koppava ja epäkypsä, omassa itsessään pyörivä nuorempi ihminen ei pysty asettumaan toisen asemaan. Kun tällainen tyyppi menee tapaamaan, jos siis edes menee, vanhempaa ihmistä hänellä ei ole kykyä eikä halua miettiä muuta kuin miten itsestä onkin kovin hankalaa tämä tilanne. Vaikka hänellä on kaikki se itselleen luotu ja sopiva oma elämä ja mahdollisuudet johon voi palata, sanotaan nyt vaikka tunnin, parin kuluttua. Jos ei ole kykyä asettaa edes sen verran omaa itseään ja mukavuuttaan hiukan syrjään ja jutella niistä aiheista mistä omat vanhemmat tai vanhukset ylipäätään puhuvat niin ei voi kuin ihmetellä. Oletan, että jos ei nyt ole ihan pahasti dementoituneita niin varsin laajasti nykyään vanhemmat ihmiset seuraavat asioita, muitaki, kuin niitä naakkoja, niilläkin toki on oma paikkansa, eikä se ole paha nakki niistäkään jutella.
Tämä koskee molempia ikäpolvia. Se vanhuskin voi olla jäärä jota ei kiinnosta edes oman lapsen elämä eikä kiinnosta olla kohtelias ja kuunnella tai kysellä.
Ainakin täällä on kuitenkin paljon näitä koppavia lapsia nyt esiintynyt. Tietenkin koppavia vanhempiakin on, mutta yleensä ihminen pehmentyy vanhetessaan. Sanotaan, että muuttuu lapseksi jälleen.
Ihminen ei suinkaan aina pehmene vanhetessaan, vaan luonteenpiirteet vahvistuvat. Veemäisemmät tulevat entistäkin veemäisemmiksi, iloiset ja hyväntuuliset entistäkin herttaisemmiksi, katkerat entistäkin katkerammiksi ja onnelliset entistäkin onnellisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin voinut täysin kirjoittaa tuon mitä ap. Mutta käyn silti vanhemmillani. Etenkin kun meillä on lapsia ja toki haluavat nähdä lapsenlapsiaan.
Niin. Jokainen tulette vanhana ikäviksi ihmisiksi ja olette lastenne mielestä höperöitä ettekä osaa puhua heitä kiinnostavista asioista .
Niin pitää ollakin, vanhat koetaan haitaksi, ei jää itkeviä jälkeen. Se on elämän kulku. Niin on tarkoitettukin.
Monissa muissa kulttuureissa kunnioitetaan vanhempia jopa noudatetaan heidän toiveitaan.
Suomessa ei. Suomessa omat vanhemmat koetaan riesaksi, hidasteeksi edetä elämässä, höperöiksi turhiksi eläviksi zombeiksi.
Kertoo paljon siitä mihin tämä maa menossa. Kohta arvostelijat ovat itse vanhoja ja heillä vielä kauheampi kohtalo.
Tai sitten ei ole. Ei tämä ole sukupolvi- tai kulttuurikysymys, vaan yksilökysymys. Rakkaus ja kunnioitus luo rakkautta ja kunnioitusta.
Ihmisistä ei vääjäämättä tule vanhoina samanlaisia kuin omista vanhemmistaan, eikä heitä vääjäämättä odota vielä kauheampi kohtalo.
Olennaista on, että monisukupolvisen kaltoinkohtelun ketjun voi myös katkaista, vaikuttaa omilla elämänvalinnoillaan siihen, millaisen tulevaisuuden itselleen vanhana petaa. Nimittäin siten makaa, miten petaa.
Niin se miten kohtelen lapsiani vaikuttaa siihen haluavatko he hoitaa ja auttaa minua vanhuksena - ei se miten minä kohtelin vanhempiani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin voinut täysin kirjoittaa tuon mitä ap. Mutta käyn silti vanhemmillani. Etenkin kun meillä on lapsia ja toki haluavat nähdä lapsenlapsiaan.
Niin. Jokainen tulette vanhana ikäviksi ihmisiksi ja olette lastenne mielestä höperöitä ettekä osaa puhua heitä kiinnostavista asioista .
Niin pitää ollakin, vanhat koetaan haitaksi, ei jää itkeviä jälkeen. Se on elämän kulku. Niin on tarkoitettukin.
Monissa muissa kulttuureissa kunnioitetaan vanhempia jopa noudatetaan heidän toiveitaan.
Suomessa ei. Suomessa omat vanhemmat koetaan riesaksi, hidasteeksi edetä elämässä, höperöiksi turhiksi eläviksi zombeiksi.
Kertoo paljon siitä mihin tämä maa menossa. Kohta arvostelijat ovat itse vanhoja ja heillä vielä kauheampi kohtalo.
Yleensä ne ihmiset, joiden lapset eivät halua olla heidän kanssaan tekemisissä, ovat ihmisiä jotka eivät myöskään ole paljon tekemisissä omien sisarustensa tai ystäviensä kanssa. Hassu sattuma. Tai sitten ihmissuhteet ovat heille rasite, ja lapsetkin ovat tämän ymmärtäneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli ketjun kitiboomeri mieleen kun näin, miten pahannäköisen mustan silmän naapurin rollaattorilla liikkuva rouva oli saanut. No ei kuitenkaan onneksi ainakaan tällä kertaa kallo haljennut. Kitiboomeri voisi tähän kohtaan jatkaa säestystään siitä, miten törkeää on puhua ikäihmisten kuullen tasapainoharjoitusten hyödyistä ja tarpeellisuudesta. Kun ei ne luunmurtumat kaatuessa ihan satunnaisesti jaossa ole.
Pahasisuinen tasapainoton tytär huitaissut nyrkillä kun mummu puhuu naakoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli ketjun kitiboomeri mieleen kun näin, miten pahannäköisen mustan silmän naapurin rollaattorilla liikkuva rouva oli saanut. No ei kuitenkaan onneksi ainakaan tällä kertaa kallo haljennut. Kitiboomeri voisi tähän kohtaan jatkaa säestystään siitä, miten törkeää on puhua ikäihmisten kuullen tasapainoharjoitusten hyödyistä ja tarpeellisuudesta. Kun ei ne luunmurtumat kaatuessa ihan satunnaisesti jaossa ole.
Pahasisuinen tasapainoton tytär huitaissut nyrkillä kun mummu puhuu naakoista.
Taida tälläkään rouvalla paljon vieraita käydä, muuta kuin napanderien kanssa seurustelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaiettu tabu; vanhuksiaan pahoinpitelevät keski-ikäiset. Aika ajoin joku nostaa sen terveydenhoidon puolella esiin.
Eipä ihme jos netissä vellova vanhusviha eskaloituu kodeissa muistisairaisiin tai rasittaviin kitivanhuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap ajatellut miten omat juttusi voi rasittaa lapsiasi? Niin se menee.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap ajatellut miten omat juttusi voi rasittaa lapsiasi? Niin se menee.
Miksi aikuinen poika ja tuleva miniä käyvät kylässä usein, jos näin olisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap ajatellut miten omat juttusi voi rasittaa lapsiasi? Niin se menee.
Miksi aikuinen poika ja tuleva miniä käyvät kylässä usein, jos näin olisi?
Poika on vielä lapsi, 23. Ei keski-ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap ajatellut miten omat juttusi voi rasittaa lapsiasi? Niin se menee.
Miksi aikuinen poika ja tuleva miniä käyvät kylässä usein, jos näin olisi?
Poika on vielä lapsi, 23. Ei keski-ikäinen.
Ihme selittelyä. 23-vuotias on selvästi omillaan oleva aikuinen. Omat vanhemmat eivät määrittele sitä, minkälaiseksi kehittyy. Sukupolvien välisen huonon käytöksen voi katkaista.
Tuolla jossain äiti kertoi auttavansa taloudellisesti , ostavansa kodin tarpeita. Tilanne voi olla mikä vaan 20 vuoden päästä, vaimo ei enää kestä anopin höösäystä.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla jossain äiti kertoi auttavansa taloudellisesti , ostavansa kodin tarpeita. Tilanne voi olla mikä vaan 20 vuoden päästä, vaimo ei enää kestä anopin höösäystä.
Edelleen ihme selittelyä. Aloittaja ei ole tuupannut itseään nuoren parin elämään mitenkään, vaan ne tulevat omatoimisesti käymään. Ja kysymys ei tainnut olla eteisen mattoa kummallisemmasta tavarasta. Jos lapsenlapset eikä puoliso halua käydä äidin vanhempien luona, niin ehkä sekin kertoo jotain.
Alue: Aihe vapaa
Mä olisin iloinen jos mun äitini vielä eläisi. Hän kuoli kun olin 19 v . Odotin silloin toista lastani. Olen ollut kateelinen niille joilla on omat vanhemmat ja lapsillaan omat mummit ja papat. Mun lapsillä ei ollut. Ehkä on niin että ihminen tajuaa vasta toisen ihmisen arvon kun sen menettää.