Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (2596)
Vierailija kirjoitti:
Voiko joka paikassa valita mitä "kiinnostaa jutella"? Äitini sanoisi että kerran vuoteen tunnin on vaikka aidanvitsaksena. (Aidanvitsas: vanhoissa puuaidoissa sidoksena olevat pajusta väännetyt lenkit)
Tuntuu, että hyvin monet kokevat joka paikassa oikeudekseen valita, mistä "kiinnostaa jutella".
Esimerkiksi monet vanhemmat ihmiset, eivät suinkaan ole aidanvitsaksina vaan puhuvat omista vaivoistaan ja lääkärikäynneistään, juoruavat naapurien ja kylänmiesten asiat sekä toki ne ikkunasta näkyvät naakat.
Näin he valitsemalla valitsevat puheenaiheet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joka paikassa valita mitä "kiinnostaa jutella"? Äitini sanoisi että kerran vuoteen tunnin on vaikka aidanvitsaksena. (Aidanvitsas: vanhoissa puuaidoissa sidoksena olevat pajusta väännetyt lenkit)
Tuntuu, että hyvin monet kokevat joka paikassa oikeudekseen valita, mistä "kiinnostaa jutella".
Esimerkiksi monet vanhemmat ihmiset, eivät suinkaan ole aidanvitsaksina vaan puhuvat omista vaivoistaan ja lääkärikäynneistään, juoruavat naapurien ja kylänmiesten asiat sekä toki ne ikkunasta näkyvät naakat.
Näin he valitsemalla valitsevat puheenaiheet.
Niin. Vanhassa käytöksen oppikirjassa neuvottiin laskeutumaan keskustelukumppanin tasolle jos mielestään on fiksumpi. Eli jotenkin tyyliin: aasinajajan kanssa ei kannata keskustella Rembrantista vaan aaseista. Ja jos vanhus on jo omiinsa käpertynyt ei kannata selvttää työohjelmiensa bugeista tai pilatesrullista vaikka ne keski-ikäiselle ovat ne asiat joista hän kykenee ja haluaa puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joka paikassa valita mitä "kiinnostaa jutella"? Äitini sanoisi että kerran vuoteen tunnin on vaikka aidanvitsaksena. (Aidanvitsas: vanhoissa puuaidoissa sidoksena olevat pajusta väännetyt lenkit)
Tuntuu, että hyvin monet kokevat joka paikassa oikeudekseen valita, mistä "kiinnostaa jutella".
Esimerkiksi monet vanhemmat ihmiset, eivät suinkaan ole aidanvitsaksina vaan puhuvat omista vaivoistaan ja lääkärikäynneistään, juoruavat naapurien ja kylänmiesten asiat sekä toki ne ikkunasta näkyvät naakat.
Näin he valitsemalla valitsevat puheenaiheet.
Et sattunut hiomaamaan että tuossa fiksumpaa neuvottiin käyttäytymään fiksusti. Vaikka kuinka ikävältä tuntuisi tunniksi käpertyä naakkoihin tai pesutuvan varauksiin
Herra paratkoon, luinko juuri, että tuossahan viisikymppistä kuvailtiin fiksuksi ja että vanhan ihmisen tasolle hänen pitäisi hänen jotenkin 'laskeutua'?
Eikös viisikymppiset nimenomaan ole niitä itsekkäitä ja koppavia, fiksun vastakohtia?
Eikös jokaisen vanhan ihmisen elämänkokemus ja kansanviisaus olekin jotain, mitä kohden nuoremman pitäisi pikemminkin katsoa ylöspäin?
Vierailija kirjoitti:
Herra paratkoon, luinko juuri, että tuossahan viisikymppistä kuvailtiin fiksuksi ja että vanhan ihmisen tasolle hänen pitäisi hänen jotenkin 'laskeutua'?
Eikös viisikymppiset nimenomaan ole niitä itsekkäitä ja koppavia, fiksun vastakohtia?
Eikös jokaisen vanhan ihmisen elämänkokemus ja kansanviisaus olekin jotain, mitä kohden nuoremman pitäisi pikemminkin katsoa ylöspäin?
Monet viiskymppiset ovat hyvin lapsenomaisia ja siitä vielä taantuvat vanhempiensa seurassa. Mutta mielestään ovat fiksuja kun pyhähtelevät, naakkoja pyh, pesutuvat pyh, mummon asiat pyh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herra paratkoon, luinko juuri, että tuossahan viisikymppistä kuvailtiin fiksuksi ja että vanhan ihmisen tasolle hänen pitäisi hänen jotenkin 'laskeutua'?
Eikös viisikymppiset nimenomaan ole niitä itsekkäitä ja koppavia, fiksun vastakohtia?
Eikös jokaisen vanhan ihmisen elämänkokemus ja kansanviisaus olekin jotain, mitä kohden nuoremman pitäisi pikemminkin katsoa ylöspäin?
Monet viiskymppiset ovat hyvin lapsenomaisia ja siitä vielä taantuvat vanhempiensa seurassa. Mutta mielestään ovat fiksuja kun pyhähtelevät, naakkoja pyh, pesutuvat pyh, mummon asiat pyh.
Sittenhän tuon vanhan käytösoppaan neuvo 'laskeutua' vähemmän fiksun aasillaratsastajan 'tasolle' on tarpeeton. Eli kun viisikymppinen kerta on jo valmiiksi lapsenomainen ja taantunut.
Tekipä niin tai näin, ei kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Herra paratkoon, luinko juuri, että tuossahan viisikymppistä kuvailtiin fiksuksi ja että vanhan ihmisen tasolle hänen pitäisi hänen jotenkin 'laskeutua'?
Eikös viisikymppiset nimenomaan ole niitä itsekkäitä ja koppavia, fiksun vastakohtia?
Eikös jokaisen vanhan ihmisen elämänkokemus ja kansanviisaus olekin jotain, mitä kohden nuoremman pitäisi pikemminkin katsoa ylöspäin?
Viisaus kehittyy iän myötä niissä, joissa se on kehittyäkseen. Tyhjästä on paha nyhjästä. Ihmisellä voi olla 80 vuoden elämänkokemus, tai samanikäiseltä voi olla viiden vuoden elämänkokemus toistettuna 80 vuoden ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herra paratkoon, luinko juuri, että tuossahan viisikymppistä kuvailtiin fiksuksi ja että vanhan ihmisen tasolle hänen pitäisi hänen jotenkin 'laskeutua'?
Eikös viisikymppiset nimenomaan ole niitä itsekkäitä ja koppavia, fiksun vastakohtia?
Eikös jokaisen vanhan ihmisen elämänkokemus ja kansanviisaus olekin jotain, mitä kohden nuoremman pitäisi pikemminkin katsoa ylöspäin?
Monet viiskymppiset ovat hyvin lapsenomaisia ja siitä vielä taantuvat vanhempiensa seurassa. Mutta mielestään ovat fiksuja kun pyhähtelevät, naakkoja pyh, pesutuvat pyh, mummon asiat pyh.
Sittenhän tuon vanhan käytösoppaan neuvo 'laskeutua' vähemmän fiksun aasillaratsastajan 'tasolle' on tarpeeton. Eli kun viisikymppinen kerta on jo valmiiksi lapsenomainen ja taantunut.
Tekipä niin tai näin, ei kelpaa.
Ongelmana on, että nämä viisikymppiset taantuneet eivät itse tajua olevansa taantuneita, vaan pitävät muita itseään tyhmempinä ja pyhyttelevät heille puhuivat toiset mitä vain. Ei kelpaa kuin omat keskustelunaiheensa. Eivät pysty asettumaan toisen keskustelijan asemaan. Saattaahan olla myös, että laajan elämänkokemuksen omaavat ja pitkä elämän eläneet vanhat ihmiset pitävät heidän keskustelunaiheitaan outoina, mutta yrittävät puhua yleisistä aiheista. Onhan ihan ymmärrettävää, etteivät edes ole innostuneita juttelemaan nykyihmisten monista kotkotuksista. Mutta eivät sitä sano ääneen.
Ongelma on, että nuoremmat eivät jaksa kuunnella kanan/naakan/harakan "kotkotuksesta", vanhemmat eivät ymmärrä nuorten kotkotuksista. Mutta silloinhan juuri nuoremman pitää keskustella niistä asioista, joita kumpikin ymmärtää. Eli luonnon eri ilmiöistä, esimerkiksi. Onhan olemassa oikein fiksuja ja kaikenikäisiä ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi lintubongareita tai muita luontoharrastajia. Miksi ne aiheet muuttuvat "tyhmiksi" kun joku oma mamma tai pappa niistä juttelee?
Koppava ja epäkypsä, omassa itsessään pyörivä nuorempi ihminen ei pysty asettumaan toisen asemaan. Kun tällainen tyyppi menee tapaamaan, jos siis edes menee, vanhempaa ihmistä hänellä ei ole kykyä eikä halua miettiä muuta kuin miten itsestä onkin kovin hankalaa tämä tilanne. Vaikka hänellä on kaikki se itselleen luotu ja sopiva oma elämä ja mahdollisuudet johon voi palata, sanotaan nyt vaikka tunnin, parin kuluttua. Jos ei ole kykyä asettaa edes sen verran omaa itseään ja mukavuuttaan hiukan syrjään ja jutella niistä aiheista mistä omat vanhemmat tai vanhukset ylipäätään puhuvat niin ei voi kuin ihmetellä. Oletan, että jos ei nyt ole ihan pahasti dementoituneita niin varsin laajasti nykyään vanhemmat ihmiset seuraavat asioita, muitaki, kuin niitä naakkoja, niilläkin toki on oma paikkansa, eikä se ole paha nakki niistäkään jutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee aika jolloin haluat soittaa vanhemmillesi, kysyä mitä kuuluu. Huomaatkin ettei heitä enää ole, et voi kuunnella äitisi jaarituksia, et isäsi puhetta taustalla on vain tyhjä paikka sisimmässäsi. Ikävä kalvaa päivittäin ja sanomatta sanat ovat jääneet sanomatta ja se pikkupaikkakuntakin jää vähitellen vieraaksi. Kaiken tämän lopuksi jälkeen tulee vapaus mutta se ei tunnukaan miltään, ei ole enää vanhuksia joiden jutut rasittavat.. voi miten paljon heitä kaipaatkin. Koita mennä edes kerran kuukaudessa katsomaan vanhempiasi vielä kun voit!
Kitiboomerin eilinen raivo on muuttunut tänään katkeruudeksi.💖 Jännä nähdä miten nämä kiertää jonkinlaista ympyrää. Koppava, epäkypsä, kotkotukset, taantuneet, eivät pysty asettumaan toisten asemaan, ei tajua olevansa taantunut, pitää muita itseään tyhmempinä, lapsenomaisia, eivät ymmärrä katsoa muita ylöspäin, minäkeskeinen, puhuu vain omista asioistaan, kiinnostunut vain omista asioistaan.
Ja taas kerran ihan suunnaton projektio ja omat luonteenpiirteet nähdään muiden ominaisuuksina. Siis nuo kaikki haukkumatermit sopii kuin nenä päähän kitiboomeriin itseensä. Yllättävän terävästi hän havainnoi itseään, psyyke vaan ei kestä nähdä niitä itsessään niin muita syytellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulee aika jolloin haluat soittaa vanhemmillesi, kysyä mitä kuuluu. Huomaatkin ettei heitä enää ole, et voi kuunnella äitisi jaarituksia, et isäsi puhetta taustalla on vain tyhjä paikka sisimmässäsi. Ikävä kalvaa päivittäin ja sanomatta sanat ovat jääneet sanomatta ja se pikkupaikkakuntakin jää vähitellen vieraaksi. Kaiken tämän lopuksi jälkeen tulee vapaus mutta se ei tunnukaan miltään, ei ole enää vanhuksia joiden jutut rasittavat.. voi miten paljon heitä kaipaatkin. Koita mennä edes kerran kuukaudessa katsomaan vanhempiasi vielä kun voit!
No oletko kertonut tämän omille lapsillesi? Oletko ihan varma että jos ne eivät halua edes joka vuosi nähdä, he jotenkin mystisesti alkavat kaipaamaan sinua postuumisti? Kun tervettähän oli se että napanuora oli katkaistu eikä äitin helmoissa roikkuminen joka kuukausi tai vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Tulee aika jolloin haluat soittaa vanhemmillesi, kysyä mitä kuuluu. Huomaatkin ettei heitä enää ole, et voi kuunnella äitisi jaarituksia, et isäsi puhetta taustalla on vain tyhjä paikka sisimmässäsi. Ikävä kalvaa päivittäin ja sanomatta sanat ovat jääneet sanomatta ja se pikkupaikkakuntakin jää vähitellen vieraaksi. Kaiken tämän lopuksi jälkeen tulee vapaus mutta se ei tunnukaan miltään, ei ole enää vanhuksia joiden jutut rasittavat.. voi miten paljon heitä kaipaatkin. Koita mennä edes kerran kuukaudessa katsomaan vanhempiasi vielä kun voit!
Minusta on vaan ihan hyvä, että jatkossa minulla on aikaa ja energiaa huolehtia itsestäni ja auttaa lapsia omien lastensa kanssa. En minä ole mikään supersankari, joka jaksaa ja kestää mitä tahansa. Ne sanat, mitkä jää sanomatta, on äitini. Minulla olisi niin paljon kysyttävää, mutta häntä ei ole kiinnostanut puhua niistä aiheista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee aika jolloin haluat soittaa vanhemmillesi, kysyä mitä kuuluu. Huomaatkin ettei heitä enää ole, et voi kuunnella äitisi jaarituksia, et isäsi puhetta taustalla on vain tyhjä paikka sisimmässäsi. Ikävä kalvaa päivittäin ja sanomatta sanat ovat jääneet sanomatta ja se pikkupaikkakuntakin jää vähitellen vieraaksi. Kaiken tämän lopuksi jälkeen tulee vapaus mutta se ei tunnukaan miltään, ei ole enää vanhuksia joiden jutut rasittavat.. voi miten paljon heitä kaipaatkin. Koita mennä edes kerran kuukaudessa katsomaan vanhempiasi vielä kun voit!
No oletko kertonut tämän omille lapsillesi? Oletko ihan varma että jos ne eivät halua edes joka vuosi nähdä, he jotenkin mystisesti alkavat kaipaamaan sinua postuumisti? Kun tervettähän oli se että napanuora oli katkaistu eikä äitin helmoissa roikkuminen joka kuukausi tai vuosi.
Aika usein juuri nämä boomerit, jotka ovat hieroneet lapsettomien ikätoveriensa naamaan että eikö heitä pelota että jäävät vanhoina yksin kun ei ole lapsia, ovat niitä joiden lapset muuttavat vähintään naapurilääniin heti kun kynnelle kykenevät. Ehkä he jo nuorina tietävät että ei heidän kanssaan asioida vapaaehtoisesti vaan sukuvelvoitteesta?
Jos ei ole kykyä asettaa edes sen verran omaa itseään ja mukavuuttaan hiukan syrjään ja jutella niistä aiheista mistä omat vanhemmat tai vanhukset ylipäätään puhuvat niin ei voi kuin ihmetellä.
Anoppi ei puhu mistään muusta kuin sairauksista, omistaan ja muiden. Välillä kertoilee joistain oireista ja kysyy, että mitä hänen pitäisi tehdä tai jos on käynyt lääkärissä, hän kysyy minun mielipidettä onko lääkäri oikeassa. Minulla ei ole mitään koulutusta alalle. Suoraan sanoen en kahvipöydässä viitsisi katsella kaatumisesta johtuvia mustelmia tai kuulla, mitä seurasi, kun hän söi jotain laktoosipitoista. Anoppi on sinänsä ihan herttainen, mutta yritykseni kääntää puheenaihetta vaikka hänen sisarusten kuulumisiin kääntyy aina sairauksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa itsekään vierailla kasikymppisen tätini luona enää. Olen itse 50. Jutut ovat muuttuneet niin kovasti vuosien varrella. Kahvin keittämiseen menee tunti, pitäisi siinä sitten keksiä jutunjuurta se tunti eikä minuahuvita jaaritella talon pyykkituvan sotkemisesta tai naapurin lapsesta jolle täti on alkanut ostelemaan kaikenlaista ( omituista tuokin ).
Tädin puoliso on niin pois pelistä jo että istuu nurkassa nojatuolissa mutta ei tunne kerään enää eikä osallistu jutteluun mitenkään. Kotona vielä asuvat silti, täti vielä sinnittelee kodin ja miehen hoidon kanssa.
Vanhempani ovat jo kuolleet yli 10 v sitten ja tämä täti on nyt oikeastaan ainoa elossa oleva sukulainen. Olen yrittänyt jaksaa siellä käydä kerran vuoteen mutta en enää vaan jaksa. Kaikella kunnioituksella.
Vähissä on viiskymppisen jaksaminen. Kerran vuoteen? Vaikka periikin tätinsä.
On henkilöitä jotka vapaaehtoisesti eri ystäväpalvelujen kautta käy vanhysten kanssa seurustelemassa.
Mistä sinä tiedät, että hän perii? Kummasti te aina vedätte mukaan perinnöt.
Lopeta se itsesääli ja hoida vanhempas itse äläkä täällä vingu
Jos sinua ahdistaa iäkkäiden vanhempien luona käynti, vaikka he eivät ole tehneet mitään pahaa ja odottavat vierailujasi, kaikki ei ole kunnossa paniikkikohtauksesi huomioiden. Vaikea masennus/ahdistus? Hanki ammattiapua.
Omat vanhempani kuolivat jo pari vuosikymmentä sitten ja ikävä on. Voi miten kiva olisi heitä tavata ja "typeriä" juttuja kuunnella ja niistä väitellä, vaikka eivät aina niin kivoja ihmisiä olleetkaan.
Hanki apua nyt, niin ei tarvitse katua myöhemmin, kun elämän rajallisuus pakostakin iäkkäiden vanhenpien kohdalla kohtapuoliin tulee vastaa, ja sitten heitä ei enää takaisin saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa itsekään vierailla kasikymppisen tätini luona enää. Olen itse 50. Jutut ovat muuttuneet niin kovasti vuosien varrella. Kahvin keittämiseen menee tunti, pitäisi siinä sitten keksiä jutunjuurta se tunti eikä minuahuvita jaaritella talon pyykkituvan sotkemisesta tai naapurin lapsesta jolle täti on alkanut ostelemaan kaikenlaista ( omituista tuokin ).
Tädin puoliso on niin pois pelistä jo että istuu nurkassa nojatuolissa mutta ei tunne kerään enää eikä osallistu jutteluun mitenkään. Kotona vielä asuvat silti, täti vielä sinnittelee kodin ja miehen hoidon kanssa.
Vanhempani ovat jo kuolleet yli 10 v sitten ja tämä täti on nyt oikeastaan ainoa elossa oleva sukulainen. Olen yrittänyt jaksaa siellä käydä kerran vuoteen mutta en enää vaan jaksa. Kaikella kunnioituksella.
Vähissä on viiskymppisen jaksaminen. Kerran vuoteen? Vaikka periikin tätinsä.
On henkilöitä jotka vapaaehtoisesti eri ystäväpalvelujen kautta käy vanhysten kanssa seurustelemassa.
Mistä sinä tiedät, että hän perii? Kummasti te aina vedätte mukaan perinnöt.
Perintökaaren mukaan, jos tädillä ei ole testamenttia, sisaren/veljen tyttärenä perii kun kumpikin avioparista on kuollut. Jos kerran on ainoa lähisukulainen tädin puolelta. Miehen sukulaiset perii miehen. Eli ilman jälkisäädöksiä puolet kummankin perintökaaren mukaisille sukulaisille
Ymmärrän jos teini ei osaa mummon kanssa jutella jos harvoin näkee mutta jos viiskymppinen joka kehuu itseään sosiaalisesti taitavaksi ei jaksa kuunnella jos mummolla puhetta piisaa arkensa asioista.
Mut kun minä itte ja mun harrastukset.