Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus
Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan.
Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.
Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia teiltä joilla on tämän tyyppinen parisuhde ja miten teillä on mennyt. Pelkään että tämä on loppujen lopuksi itselle ratkaiseva tekijä, mutta yritän kovasti keskittyä kaikkeen hyvään mitä meillä on. Mietityttää vaan, että riittääkö se. En ole ottanut aihetta puheeksi miehen kanssa, mutta aion sen ennen pitkää tehdä ja keskustella asiasta.
Kommentit (558)
"Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan."
Kuulostaa lähes täydelliseltä mieheltä, mutta rakastatko häntä?
Vai haluaisitko hänet mieluummin treenikaverina, kuin sydämen valittuna, joka hyväksytään karvoineen päivineen?
Jatka kävelyä, ehkä se napakymppi kävelee joku päivä vastaan.
Itsensä parempana pitäminen, ja vain omien arvojensa kelpuuttaminen on parivalinnassa vaarallista. Jää helposti ilman sitä parisuhdetta, mikä on pitkässä juoksussa aika oleellinen osa tyydyttävää elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkemyserot tässä asiassa ovat suhteen tuhoavia!
Itse olen lihaksikas mies, naturaalibodannut vuosikausia. Syön hyvin kurinalaisesti, salilla olen 5x60 minuuttia viikossa. Ex-tyttöystäväni tykkäsi tästä aluksi. Huom. aluksi! Hän rakasti hipelöidä kroppaani, pyykkilautavatsaani ja suonikkaita hauiksiani, leveää selkääni. Minäkin pidin hänen ulkonäöstä, luontaisesti aika hyvä peppu, kauniit kasvot, hoikka. Mutta EI liikkunut käytännössä ollenkaan! Poislukien koiran ulkoiluttaminen.
Myöhemmin ongelmia alkoi ilmetä. Ruokaa laittaesa tuli riitoja. Minä halusin syödä salaattia ja broileria, jotka maustoin hyvin. Rakastan salaattia. Hänen mielestään salaattini olivat tympeitä. Hänen mielestän herkkuja olivat kakut, leivokset, rasvaiset grilliruoat ja vastaavat. Sipsejä ja karkkeja piti aina olla. Mä inhoan sipsejä ja karkkeja, koska ne tuhoaa mun kovan työn tulokset. Olen aika ehdoton. En syö kakkua edes juhlissa. Siitä tuli riitaa.
Hän jäi sohvalla haisemaan, kun yritin houkutella mukaan treeneihin. Katsomaan jotain aivotonta tosi-TV:tä. Aloin pikku hiljaa ärsyyntyä siihen.
Kun kerroin millaisen enkan olin tehnyt salilla (innoissani) niin hän oli että "Jaa?" sohvan pohjalta ynähtäen. Ei hän ymmärtänyt edes mistä puhuin, tai termejä mitä käytin jos halusin puhua saliharrastuksesta.
Mun hikisiä treenivaatteita ei olisi saanut olla missään kuivumassa. Niistä tuli napinaa. Muutimme yhteen aika pian, ja tämä osoittautui virheeksi aika pian. Ruoanlaitto, pyykkäys, yhteinen ajankäyttö.
Olisin halunnut venytellä ja hieroa kipeitä paikkoja yhdessä ja vuorotellen. Mutta hänelleä ei ollut mitään kipeitä paikkoja, koska ei rasittanut itseään mitenkään.
Sitten aloin tajuta että ei se hänen kroppa nyt niin mahtava olekaan. Hän lihoi viitisen kiloa vielä, ei paljon. Mutta ei ollut alunperinkään. Ihan kiva perse, mutta ei kenenkään naisen perse ole TODELLA hyvä jos ei käy tekemässä kyykkyjä salilla. Se ei luontaisesti yksinkertaisesti ole mahdollista, koska perse on itseasiassa lihasta. Ei pelkkää rasvaa. Pelkästä rasvasta muodostuva perse on muodoltaan erilainen. Persemiehenä tää alkoi ottaa mua aivoon.
Lopulta tuli ero. Nykyään seurustelen fitness-typyn kanssa, ja on niin mahtavaa kun voi laittaa salaatteja yhdessä, venytellä yhdessä, treenata yhdessä, suihkutella treenin jälkeen yhdessä, innostua toisen ennätyksistä. On oma tsemppari. Molemmat on ylpeitä kropastaan, pitää huolta temppelistään. Toista ja itseä varten.
Se on niin iso arvokysymys, itseasiassa yksi keskeisistä arvokysymyksistä. Tässä asiassa on pakko olla samalla sivulla. Olen tajunnut että useat "kauniit naiset" jotka eivät juuri liiku, eivät ole kovin hääppöisiä. He saattavat ajatella että heidän kroppansa on joku "Jumalan lahja miehille", vaikka eivät ole tehneet yhtään kyykkyä elämässään. Ei se ole totta, ne kropat eivät ole hyviä, vaikkei olisikaan lihava. Se liikkumattoman ihmisen asenne ja kroppa on vain sellainen, ettei se inspiroi mua. Haluan että naisellakin on lihaksia, myös yläkropassa hieman. Jalat ja perse on tärkein.
Tämä on hyvä esimerkki, miksi tavallisten "käyn joskus vähän lenkillä" -naisten ei kannattaisi haaveilla lihaksikkaasta sixpack-miehestä. Ellei itsekin ole fitness-nainen, jonka pakaroilla voi murskata pähkinöitä. Sen on oltava yhteinen elämänfilosofia, nämä ihmiset ovat omaa lajiaan jotka kuuluvat yhteen. Tavikset älkööt vaivautuko.
Jos haluat "high value" -miehen, parasta sitten olla itsekin "high value". Se on stressaavaa elämää.
Kyllä bodarimies on aika harvalle high value 😂😂 taitavat lähinnä itse pitää itseään sellaisena😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan antaa miehelle mahdollisuuden kehittyä asian suhteen vaikka tiedän, että se ei mikään pikainen muutos varmasti olekaan. Se on sitten hänestä kiinni, että miten aikoo edetä ja ottaako asian tosissaan. En voi tietää, että miten suuriin muutoksiin toinen pystyy ellei anna edes mahdollisuutta yrittää. Ehkä se sitten on ajan tuhlausta, ehkä ei. Kukaan ei ole täydellinen ja se on tosi. Ei vaikka useasta viestistä täällä saakin sen kuvan, että täydellisesti itselle sopivia miehiä/naisia löytyy ihan joka oksalta, sen kun menee ja poimii mieluisan.
Mikäli miehellä ei olisi lainkaan motivaatiota lähteä kanssani liikkumaan ja/tai kieltäytyisi siitä kokonaan, niin en usko että katsoisin suhdetta pidemmälle.Et todellakaan ilmaise itseäsi kovin selkeästi, mikä saa ajattelemaan, että mahdatko selkeästi edes itse tietää, mihin pyrit.
Joten herää pari kysymystä: annat siis mahdollisuuden kehittyä, joten lopputulema lienee, että tällaisenaan mies ei tule sinulle pidemmän päälle kelpaamaan? Oletko määritellyt, mitä oikeastaan tämä "kanssasi liikkumaan" tarkoittaa? Mikä on siis riittävä "kanssasi liikkumisen" taso?
No, onnea matkaan. Itse en lähtisi ihanan miehen kanssa siltä pohjalta, että koska minä rakastan Waltaria ja olen lukenut koko hänen tuotantonsa, haluan pystyä keskustelemaan näistä hänen kanssaan. Joten katsotaanko, mikä on halukkuutesi kehittyä. Ymmärrän, että muutos voi olla hidas, mutta jos nyt ei tule luettua edes tuota Appelsiinipuuta niin tuskin tällä tulevaisuutta on.
Perusteluni vaatimukselleni (niin, sitä se on), että vain lukeva ihminen on kykenevä täysipainoiseen henkiseen elämään, kaikilla muilla on suuri mahdollisuus tylsistyä telkkaa tuijottaviksi pöntöiksi ja voivat vaikka siinä hommassa syrjäytyä tai saada masennusta tai muuta mt-ongelmia. Ihan terveysvinkki tämä. Lisäksi tiedustelen tietysti lempeästi, että onkos tullut luettua mitä nyt kun minä en ole ollut siellä.
En varmaan oikein tiedäkään vielä, koska ei olla tapailtu kovinkaan kauaa. En tiedä, että mihin mies käytännössä pystyy ja mihin ei, siis mitä tulee liikkumiseen. Aloitetaan sillä mikä sopivalta tuntuu ja edetään sitten siitä. Tulee kuitenkin selviämään tässä kevään ja kesän mittaa ihan varmasti, koska suunnitelmissa on reissuja ja retkiä yhdessä. En ole sen enempää miettinyt, että mikä on minulle "riittävä taso". Kunhan hänellä on motivaatiota ja intoa lähteä mukaan, niin se on tärkeintä. Isona plussana näkisin sen, jos hän saisi tästä yhdessä liikkumisesta motivaatiota ottaa sitä enemmän mukaan myös omaan arkeensa.
AP
Olen aika varma ettei ap ole nainen vaan tämä on jonkun miestroolin kirjoittama aloitus, sillä tuollainen ajattelu on täysin tyypillistä miehille. Kunhan naisella on pillu niin muu on miehen "muokattavissa". Jos olet oikeasti nainen niin hae apua, olet naiseksi todella debiili. Miehille debiiliys on normaalia.
Tuolla tavalla ei ajattele kukaan muu kuin nainen. Jos joku päivä naiset ymmärtäisivät hyväksyä että miestä kiinnostaa muukin kuin pillu he saisivatkin jotain enemmän, mutta itse jankkaavat samasta asiasta läpi elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Aika moni haluaa kuitenkin myös tehdä asioita yhdessä kumppanin kanssa. Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa. Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
Itse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Niin no en kyllä olisi suhteessa esim. miehen kanssa joka vaatisi minua katsomaan kauhuelokuvia koska itse pitää niistä. Olen itse taiteellinen ja se on myös osa identiteettiäni ja intohimo, en silti vaadi miestäni opettelemaan soittamaan jne. Osaan harrastaa yksin ja muiden seurassa, mies harrastaa muuta. Toki on mukavaa joskus keskustella näistäkin aiheista. Ja kyllä välillä liikumme yhdessä ja puuhaamme ulkona asioita yms, vietämme aikaa paljon yhdessä mutta myös erikseen niiden harrastusten parissa. Tuntuu että ihmiset on jotain jokotai-tyyppejä, joko kaikki tehtävä yhdessä tai ei mitään, ihan kun ei mitään välimaastoa olisi. Aloittajan ongelma taisi olla se, että mies ei halua harrastaa samaa kuin aloittaja.
En tiedä ymmärretäänkö täällä jotenkin tahallaan aina väärin, kun keskusteluissa joku sanoo, että haluaa samanhenkisen kumppanin, jolla on samansuuntaisia kiinnostuksenkohteita tms. Olen tuo, jolle vastasit, ja en ainakaan minä halua tehdä "kaikkea" yhdessä. Tuskin kukaan muukaan! Ei näissä ole kyse siitä, että joka ikinen harrastus pitää olla täsmälleen sama, vaan kyse on siitä samanhenkisyydestä. En oikein tiedä, onko tämä tarkoituksellista väärinymmärtämistä vai mistä johtuu, että AINA kun keskustelussa joku sanoo toivovansa, että olisi jotain yhteistä kumppanin kanssa, tulee ketjuun noita kommentteja "etkö pysty tekemään mitään yksin" tai "miksi muka kaikkien harrastusten on oltava samoja".
Eli ei, ihmiset eivät ole joko-tai-tyyppejä, vaan tässä on kysymys ihan vain siitä, että etsitään itselle sopivaa kumppania. Ja aika monelle se sopiva kumppani tarkoittaa ihmistä, jonka kanssa ollaan samalla aaltopituudella. Se taas usein tuo mukanaan samansuuntaisia kiinnostuksenkohteita tai muuta samanhenkisyyttä.
Aloittajan kysymyksessä ei ollut kyse pelkästään harrastuksesta ajan kuluna, vaan ainakin itse luin sen enemmän myös elämäntyyliin liittyvänä, joka sitten heijastelee mm. ulkonäköön. Itse en ole tuollainen sporttityyppi, mutta ymmärrän TODELLA HYVIN, että kovin liikunnallinen ihminen toivoo kumppanikseen samanhenkistä tyyppiä.
Sitä sen sijaan en ymmärrä, että jos kerran kaikenlainen samanhenkisyyden toivominen on jotenkin "väärin", niin minä asioide sitten pitäisi suhteessa yhdistää ihmisiä? Kai nyt jotain muutakin yhdistävää pitäisi olla, vai riittääkö kaikille muka pelkkä heterous ja seksin harrastaminen?
Olen kanssasi muuten samaa mieltä, mutta kirjoitit kyllä näin:
Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa.
Haluaa voida jakaa, eikä ole kivaa katsoa yhdessä jos toinen ei tajua. Harrastuksia saattaa kuitenkin tulla yhteiselon aikana lisää eikä mikään takaa että toinen kiinnostuu joka kerta niistä samoista jutuista kuin toinenkin, vaikka se toinen kuinka haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Aika moni haluaa kuitenkin myös tehdä asioita yhdessä kumppanin kanssa. Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa. Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
Itse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Mitä jos hurahtaa 10 v yhdessäolon jälkeen jonkun genren elokuviin ja toinen ei hurahdakan?
Ehkäpä heillä on paljon muuta yhteistä ja yhdistäviä tekijöitä, jos kerran suhde on pysynyt onnellisesti kasassa jo 10 vuotta.
Noin sujuvasti sinäkin ymmärsit (tahallasi?) täysin väärin. En oikein ymmärrä, että mitä te oikein suhteilta ja kumppaneiltanne toivotte, jos kerran mielestänne kaikki samanhenkisyys on jotenkin "vääränlainen" toive?
En ymmärtänyt väärin, sinä vain et itse oikein ymmärrä mitä muut tarkoittavat. Nytkin arvailit että ehkäpä heillä on paljon muuta yhteistä, mutta muut eivät saisi sanoa mitään sinun kommentteihisi. Mielestäni tuo kertoo kaiken oleellisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehellä on kohtuu raskas työ, joutuu kävelemään ja tekemään kropallaan asioita. Luonnollisesti on työpäivän jälkeen puhki ja ymmärrän kyllä, jos ei joka päivä kuntoilu jaksa kiinnostaa. Ei kiinnosta minuakaan ja silloin jätän välistä. Kyllähän se hyvä peruskunto auttaisi jaksamaan myös työssä ihan eri tavalla.
Ahah, siinä meni hyvä keskustelu provon alta. Siis mies tekee fyysistä työtä, kävelee ja käyttää kroppaa, mutta sen päälle pitäisi lähteä sun kanssa lenkkeilemään rivakasti, koska muuten on huonossa kunnossa voi voi kun huolettaa, että miten terveys!
Mikä saa sut nyt ajattelemaan, että kun sä istut konttorissa ja vedät jonkun neljä kertaa viikossa "urheilusuorituksen" se tekee susta oikeasti kovempikuntoisen kuin mies, jonka kroppa työskentelee joka päivä?
No kesällähän se nähdään, missä menoissa mimmi mukana pysyy, t. duunarimies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP voisi ottaa kissan pöydälle, tyyliin "pidän sinusta, mutta sun täytyy alkaa liikunnallisemmaksi, jos haluat että homma jatkuu".
Nämä ovat deittailuvaiheessa ja vielä etäsuhteessa. Eiköhän semmoinen akka, joka tuommoisia ukaaseja tulisi latelemaan lähtisi tervepäiseltä mieheltä ihan siinä kiertoon ilman homman todellakaan jatkumista.
Toisaalta tässä taitaa olla niin, että äänessä onkin aika usein ne, kellä ei ole kokemusta pitkästä parisuhteesta, vaan vasta haetaan sitä ihannekumppania, josta löytyy ihan kaikki rastitut ominaisuudet. Tai ollaan toisella (tai kolmannella) kierroksella aiempien pettymyksien korvausta hakemassa.
Kun vaan ei haluta oppia, että jokainen on oma yksilönsä ja jos parisuhteesta hyvän haluaa, se pitää hyväksyä ihan ensimmäisenä.
Aphan aloituksessaan juurikin miettii, pystyykö hän hyväksymään eroavaisuudet. Ap nimenomaan ei halua lähteä muuttamaan miestä, vaan miettii, onko hän tälle miehelle sopiva kumppani. Eikö se ole vastuullisuutta?
Jos kaiken pitäisi olla ok ja käydä, niin mitä väliä, kenet ottaa kumppanikseen? Meissä kaikissa on hyviä ja huonoja puolia ja me kaikki myös pohdimme niitä, kun tapaamme mahdollisen kumppanin. Jos vaaka kääntyy, että huono(t) painaa enemmän, niin tapailu/suhde ei jatku. Maailmassa on monta fiksua ja mukavaa miestä, mutta ei niistä siltikään olisi mulle, tai sulle, kumppaniksi, vai onko?
Kysy itseltäsi, ottaisitko kumppaniksesi kenet tahansa. Jos et, niin miksi et? Miksi et halua asua hänen kanssaan, viettää aikaa, saada lapsia hänelle ja olla hänen kanssaan koko loppuelämänne? Eikö nyt kaikki käykkään?
Miksi pitää tahallaan ymmärtää väärin? Teet itse sitä jatkuvasti mistä muita syytät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap mitä jos kerrot haaveista miehelle. Olisi ihana käydä patikoimassa esim 20 km lenkki yhdessä kesällä tai pyöräillä Turun saaristossa x kilometriä. Mitä mieltä olet? Jne
Jos mies väittää haluavansa niin ehdota että teette treenisuunnitelman sitä varten. Jos mies innostuu ja toteuttaa niin mies saattaa innostua liikunnallisemmaksi. Jos taas mies makaa sohvalla edelleen niin tiedät että muutosta tuskin tulee jatkossakaan,Voisiko joku nyt kertoa minulle, miksi nämä, jotka ehdottomasti parisuhteelta haluavat sitä, että käydään yhdessä patikoimassa 20 km lenkit ja pyöräillään Turun saaristossa x kilometriä eivät hae seuraa ainoastaan pitkän matkan patikoijista ja pyöräilijöistä?
Miksi heidän pitää alkaa tiukkaamaan muilta näitä tehtäväksi ja pyrkiä muuttamaan heitä treenisuunnitelmillaan?
Ja aplle vastaus: kyse on sinusta, ei miehestä. Jos sinä et kestä sitä, että vastaisuudessa on hyvinkin mahdollista, että rankemmat liikunnalliset suoritukset (käsittääkseni suorittamisesta on kyse) teet yksin ja miehen kanssa muuta, suhteenne ei tule kestämään.
Jos ehdottomasti haluat, että näitä asioita tehdään kumppanin kanssa, mies ei ole sinua varten ja ennen kaikkea, sinä et ole häntä varten. Joku muu hyvinkin mielellään ottaisi miehen, jolla on mainitsemasi luonteenpiirteet ja haluaa olla hänen kanssaan, koska yhdessä oleminen on kivaa ja helppoa sellaisen ihmisen kanssa.
Mun mielestä monikin tässä ketjussa, myös minä, olen kertonut, että deittailen vain liikunnallisia ja hyvinvoinnistaan huolehtivia tyyppejä ja olen ehdoton tälle. Tämä tosin tuomittiin ja joku helvetin saivartelija ilmestyi vänkäämään, että mitäs jos kumppani ei jossain kohtaa kykenekään enää osallistumaan, kun tässä puhuttiin nimenomaan kenen kanssa lähteä rajentamaan suhdetta. Todella moni aktiiviliikkuja etsii vain vastaavaa. Olen itse tapaillut muutamaa ylipainoista ja huonokuntoista miestä, mutta totesin, ettei tule mitään ja päädyin deittailemaan liikunnallisia. Toki muutkin asiat ihmisessä kiinnostaa, onneksi on vara valita (mulle sinkkuus on täysin ok vaihtoehto). Nyt kuulemma olen sitten liian nirso 😂
Tätä olen myös ihmetellyt. Jos itse pidän huolta itsestäni ja haluan kehittyä siinä koko ajan paremmaksi, miksi ottaisin jonkun aivan erilaisen ihmisen, sellainen ei herätä minussa minkäänlaista intohimoa ja vetovoimaa, kaveri voisin olla. Ei tätä tarvitse mitenkään selitellä ja puolustella, kun tietää ketkä ne tuomitsijat on, just niitä joita oma terveys ei kiinnosta, ei minuakaan kiinnosta niiden mielipide.
Ja ei tosiaan tarvitse olla mikään huippu-urheilija, normaali hyväkuntoinen itsestään huolta pitävä mies, miksi tyytyä vähempään.
Tämä on vaan itselle tärkeä asia, monien muiden lisäksi, jokainen saa valita haluamansa kumppanin.
Parisuhteet on loppujen lopuksi aina myös suorittamista, osittain. Eihän sitä haluaisi ajatella, mutta on silti.
Jos molemmat olivat hoikkia ja liikunnallisia kun tavattiin, sitten toinen turpoaa 120-kiloiseksi niin ero siinä helposti tulee. Monen ihmisen hoikkuus ja liikunnallisuus on aktiivisen päätöksen tulosta, ei mikään "luonteenpiirre" tai "hän nyt vain tykkää liikunnasta, ja minä en". Sellainen myytti elää usein epäliikunnalisten ihmisten keskuudessa, että urheilullisen näköiset ihmiset "nauttivat" joka kerran treeneihin lähdöstä, ikään kuin se olisi joku "luonteenpiirre" jota teillä ei ole. Fitti ihminen pakottaa itsensä lähtemään treeneihin 80% kerroista, eikä haluaisi pukea niitä lenkkareita kuin joinakin kertoina. Itse olen fitti ja monet kaverit on. Ei kukaan varsinaisesti rakasta treeneihin lähtemistä. Se on valinta, vähän niin kuin että "minä kouluttaudun korkealle" tai "minä teen lujasti ylitöitä, niin että urani etenee". Siinä voi myös laiskistua. Niin kuin työpaikallakin voi. Ja sitten tulee potkut.
Parisuhteissa on tiettyjä vaatimuksia ja odotuksia, mitkä on asetettu kun on tavattu. Jos kaksi lihavaa alkaa seurustelemaan, heillä ei varmaan mitään tällaisia liikuntavaatimuksia ole. Mutta jos kaksi fittiä alkaa seurustelemaan, kyllä se odotusarvo on, että molemmat jatkavat sitä itsensä piiskaamista. Se on vain erilainen elämänfilosofia. Jotkut haluavat olla "sellaisia kuin ovat" ja jotka haluavat piiskata itsestään jotakin parempaa, kuin mitä luonnostaan ovat. Fitit ihmiset kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään.
AP ilmeisesti kuuluu tähän fittien ryhmään. Ja hänen miehensä ei. Ongelmia voi olla tulossa. Voi niitä tulla muutenkin, mutta riskit pyritään minimoimaan, niin että ainakin alussa olisi yhteinen sävel. Myöhemmin duo voi mennä epävireeseen, mutta jos ei yhteistä säveltä ole alussakaan, on aika hutera lähtökohta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoittaa, että mies on laihduttanut paljon - siis sehän on oikeasti saavutus, ei se lopulta monelta onnistu. Eli miten voi sanoa, ettei mies olisi terveydestä kiinnostunut? Totta kai edes kohtuullinen liikuntakin on tärkeää, mutta eikö ole itsestään selvää, että huonokuntoinen liikkuu hitaammin? Rääkkiliikunnalla se vähäinenkin liikkumisen ilo katoaa. Miksei ap voi treenata kovaa itse ja miehen kanssa käydä lisäksi hitaammilla lenkeillä tms.?
Väkisinkin tulee mieleen, että ap on tällainen muumien reippailijahemuli, jonka mielestä kaikkien pitää rakastaa liikuntaa x, koska hän itse sitä rakastaa. Harrastus tarkoittaa liikuntaharrastusta, kaikki muu lukemisesta kielten opiskeluun on joutavaa lorvimista.
Jos ap haluat, voitte tehdä kivoja rauhallisempia lenkkejä ja laittaa yhdessä terveellisiä, herkullisia ruokia, jos terveys on tärkeää. Voit itsekin yllättyä mitä kaikkea voi kuulua sellaiseen riittävän terveelliseen elämäntapaan.
Mun mielestä ap vaikuttaa ihanalta naiselta.
Ymmärtää toisen arvon, mutta ymmärtää myös omat tarpeensa ja miettii niitä etukäteen, eikä yritä muuttaa miestä suhteen aikana, vaan yrittää ennustaa asiat etukäteen.
AP:lle. Lemppaa jätkä. Nappaa kuntosalilta joku testosteronikarju, joka notkuu joka pv salilla. Siinä sulle sopiva mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tule muuttumaan. Sattaa toki jatkossakin käydä kanssasi vaikka kävelyllä, mutta ei hänestä aktiiviliikkujaa tule jos ei ole ollut sitä tähän päivään mennessäkään. Se on hyvin paljon luontainen keskushermostollinen ominaisuus, että kuinka liikunta-aktiivinen on. Se on totaalisen yksilöllinen ominaisuus. Joillekin aktiivinen liikunta on kuin lataisi puhelinta täyteen, eli he vaatii sitä tunteakseen itsensä energisiksi. Toisilla taas keskushermosto toimii päinvastoin. Se lataa elimistöä ja jaksamista levossa. Siksi tällaista ihmistä ei kiinnosta aktiiviliikunta, koska hänen elimistönsä pistää ikään kuin vastaan. Hän ei saa siitä liikunnasta sitä hyvää oloa ja kiksejä yhtä vahvasti kuin se päinvastainen osapuoli. Siksi aina väkisin aloitetut liikuntaharrastukset lopahtaa ja siksi myös jollakin on lähes pakkomielle päästä lenkille vaikka sairaanakin, tai ainakin vahvasti toipilaana.
Joku saa tästä ap:n miehestä hyvän miehen itselleen, mutta ap se ei ole. Ihania miehiä ei ihan joka paikassa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, ei kannata tyytyä noin huonoon mieheen. Pitää olla sportinen, iso muna, kohtelias, uskollinen, huumorintajuinen, empaattinen, vähintään keskituloinen, oma kämppä ja uudehko sähköauto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmäohjeet
1. Lähde siitä perusolettamasta, että mies ei muutu
2. Mieti tarkkaan, onko tämä sulle parisuhteessa yksi tärkeimmistä asioista. Voi olla hankala löytää suhdetta, joka täyttää kaikki tarpeet. Samalla voit otaksua, että miehelle voi tulla terveyshaasteita. Kyllä niitä silti voi tulla sinullekin.
3. Onko mies myös tekojen tasolla ihana? Onko empaattinen? Näkeekö vaivaa? Joskus pulska kumppani on valmiimpi vastavuoroiseen rakkauteen kuin fitti kaveri, jolla omat projektit ajavat ohi.
4. Jos jatkat, ota aikaa tutustumiseen.
Lihakset ja laihuus lisäävät testosteronin määrää kehossa ja tällaiset ihmiset ovat aika usein narsistisia ja riitaisia. Estrogeeni tekee lempeäksi ja ainoa tapa miehen saada estrogeeniä on olla lihava, sillä rasvasolut muodostavat sitä.
Se on sitten toinen juttu, kannattaako naisen etsiä miehestä yhtään mitään muutenkaan.
Tunnen tapauksen, on niin feminiininen ettei herätä minkäänlaista kiinnostusta.
Ei se testosteroni poissulje lempeyttä ja hyvää luonnetta, aivan naurettava väite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse soitan kitaraa vapaa-ajalla paljon. En minä ottaisi epämusikaalista naista. Koska ei se arvostaisi yhtään sitä minä teen, ei yhtään. Mitä järkeä? Ei tarvitse olla 1:1 kopio itsestä, mutta yhteisiä arvoja pitää olla.
Miksi kutsutte arvoiksi omia mieltymyksiänne? Ei se ole yhteinen arvo, että haluaa hoilata kimpassa. Se on mieltymys. Arvot on jotain ihan muuta.
Tuo kitaransoittaja kertoi, että epämusikaalinen ihminen ei arvostaisi hänen itselle tärkeää harrasrustaan. Tämä on se pointti. Jos toinen ei "ymmärrä", miksi sitä soittoa tai sooloa pitää hioa loputtomiin, eikä halua kuunnella/kuulla, en usko että löytyy yhteistä säveltä (pun intended!) elämässä.
Tuo liikuntaharrastus on kyllä eri asia, koska useimmat tuskin haluavat esitellä sykettä tai kestävyyden kehittymistä kumppanilleen eivätkä odota saavansa juoksusta tai kävelylenkeistä erityistä arvostusta. Taide on eri asia kuin ns. ruumiinkulttuuri. Se on kiinnostuksen kohde itsessään, mutta kumppanilla pitäisi olla myötämielinen suhtautuminen taoteentekoon, vaikka ei itse harrastaisikaan. Ainahan runoilijoilla on ollut muusansa. Mutta hölkkääjien innoittajista en ole kuullut. 😏
Hölkästä en tiedä... mutta minä ja mieheni käydään salilla, ns. puolitosissaan. On käyty noin vuosi, molemmat aloitti ihan nollista. On aika kivaa kun molemmat huomaavat kropissaan (ja toistensa kropissa) positiivisia muutoksia. Ne tuovat vipinää sänkyyn. Jo parissa kuukaudessa huomasin mieheni hauiksissa ja olkapäissä sellaista, että uuh, tätä on kivempi koskea/katsoa kuin ennen. Hän sanoi samanlaista mun kropasta, esim. peppu on kuulemma vielä ihanampi kuin ennen, kun kävelen istuvissa farkuissa. Mun kädetkään ei oo ihan spagettia enää. Kannustamme toisiamme koko ajan. Pieni muutoksia, mutta kyllä ne huomaa. Ja se vaikuttaa miten kiihottavaa seksi on.
Jos sit se kumppani oliskin, että "ihan sama joo joo" niin en usko että jaksaisin käydä salilla. Mieheni on sanonut samaa. Seksistä tulee jännempää, ku molemmat käy. Syödään puolirennosti, on herkkupäiviä jne. mutta meillä on myös tavoitteet koko ajan. Ostamme proteiinijauheita ja kreatiinia.
Ymmärrän kyllä myös ton kitaraesimerkin. Miksi harjoitella uutterasti jotain hienoa sooloa, jos kumppani ei erota edes duuria mollista.
Tuskin sitä kitaraa puolison takia soitetaan. Kiva jos teillä seksi on jännempää salilla käynnin jälkeen. Itse en ole huomannut samaa koskaan.
AP ja tämä mies... ei kuulosta hyvältä matchilta.
Parisuhteet eivät ole pelkkää romanttista unelmaa tai "ehdotonta hyväksyntää sellaisena kuin olet". Ne ovat myös sopimus tietyistä arvoista, elämäntyylistä ja vaatimuksista.
Sama pätee moneen muuhun asiaan: koulutus, ura, talous, siisteys, seksuaalinen aktiivisuus. Alussa asetetaan taso. Jos toinen alkaa radikaalisti lipsua siitä (esim. lihoo muodottomaksi), se on usein merkki siitä, että sopimus on yksipuolisesti purettu. Toinen on edelleen valmis tekemään töitä itsensä eteen, toinen ei. Se luo epätasapainoa – ei vain ulkonäössä, vaan energiatasossa ja yleisessä innokkuudessa lähteä erilaisiin uusiin juttuihin.
Myytti "minä en vain tykkää liikunnasta"
Se on todellakin myyytti. Useimmat timmikroppaiset ihmiset eivät "nauti" treeneistä. Ei se ole heille aina kivaa tai helppoa. He nauttivat tuloksista ja siitä identiteetistä, joka syntyy kun pakottaa itsensä tekemään vaikeita asioita säännöllisesti. Se on itsekontrollin ja pitkän aikavälin ajattelun harjoittamista, ei persoonallisuuden piirre kuten "urheilullinen luonne". Laiskat ihmiset usein rationalisoivat oman laiskuutensa juuri tällä tavalla: "toi tyyppi on vaan erilainen, minä en ole sellainen". Todellisuudessa ero on useimmiten siinä, kuinka paljon ihminen on valmis sietämään epämukavuutta tavoitteidensa takia.
Sama koskee uraa: kukaan ei "rakasta" joka ikistä ylituntia tai opiskeluyötä, mutta jotkut tekevät sen silti. Liikunnalliset ihmiset ovat usein myös niitä kurinalaisia, jotka saavat elämässä muutenkin aikaan. Esim. Alexander Stubb. Se kurinalaisuus (jonka juurisyy on liikunta) heijastuu kaikkeen mitä he elämässä tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Minusta n huvittavaa että jotkut vertaavat apn tilannetta siihen että toinen harrastaisi kutomista ja toinen auton rassaamista. Minusta apn tilanne on aivan eri.
Jos toisen kunto on tosi huono niin se vaikuttaa paljon parisuhteessa tehtäviin asioihin. Jos käydään vaikka kävelyllä niin toinen haluaisi käydä 4 km päässä katsomassa asiaa x lenkillä mutta ei mahdollista koska toisen huono kunto. Kun tehdään yhdessä polttopuita niin toiselta loppuu kunto parin tunnin kohdalla ja lepäämään. Jos haluaisi käydä jonkun karhunkierroksen patikoimassa yhdessä niin ei onnistu kun toisen kunto. Jne jne.
Eli kyse ei ole vain siitä että kyllä kumpikin voi harrastaa omiaan mutta jos toinen on liikunnallinen niin haluaisi lomallakin ehkä käydä pitkiä kävelyretkiä yhdessä lomakohteessa ym mutta ei voida koska toisella niin huono kunto. Eli ymmärrän oikein hyvin miksi ap miettii asiaa. Kyse ei ole vain eri harrastuksista tai liikunnasta itsessään.
Ja ennenkuin joku tulee huutelemaan mitä jos toinen liikunnallinen sairastuu tai joutuu onnettomuuteen niin se on eri asia. Jos ollaan yhdessä niin tuollaiseen muutokseen sopeutuu. On eri asia että toinen ei liiku vaikka voisi. Se on oma valinta toisin kuin onnettomuus/sairastuminen.
Ja ei itse en ole erityisen liikunnallinen. Kuten ei miehenikään. Mutta molemmat touhuamme paljon asioita vapaalla ja hyötyliikuntaa tulee. En innostuisi sohvaperunasta.
Ystäväni meni naimisiin pyörätuolissa istuvan naisen kanssa. Tapasivat kun nainen oli jo pyörätuolissa. Ovat olleet yhdessä 13 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap mitä jos kerrot haaveista miehelle. Olisi ihana käydä patikoimassa esim 20 km lenkki yhdessä kesällä tai pyöräillä Turun saaristossa x kilometriä. Mitä mieltä olet? Jne
Jos mies väittää haluavansa niin ehdota että teette treenisuunnitelman sitä varten. Jos mies innostuu ja toteuttaa niin mies saattaa innostua liikunnallisemmaksi. Jos taas mies makaa sohvalla edelleen niin tiedät että muutosta tuskin tulee jatkossakaan,Varmasti tuo ehdotus 20 km:n patikointilenkistä jo karkottaisi meidät laiskimmat.
Tai ei niin hyväjalkaiset. Pystyn kävelemään 2km asvaltilla ja 3 pehmeämmällä pinnalla. Nio on siis maksimit joiden kälkeen jalkani ovat tuusan nuuskana. Käyn silti mielelläni heittämässä frisbeegolfia, uimassa, pyöräilemässä, soutamassa patikoimassa maksimimatkan rajoissa jne. Jos mieheni vaatisi 20 km patikointia jättämisen uhalla niin siinäpä jättäisi!
Sä et nyt vain ymmärrä mitä arvot ovat. Ihan perusongelma nykyään. Terveys voi olla arvo, mutta liikunnan harrastus on VÄLINE sen arvon toteuttamiseksi, ei itse arvo. Näkemykset myös eroavat siinä kuinka paljon ja millaista liikuntaa terveys vaatii. Arvostaminen ja arvostus taas tarkoittavat eri asiaa kuin arvo, sinulla menee nyt vain sanat ja niiden merkitykset iloisesti sekaisin.