Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla ex miehiä, joilla eron jälkeen kovin vaikea tukea taloudellisesti omia lapsiaan?
18.03.2026 |
En puhu nyt elareista, oma lapsi täytti 18 kun erottiin. Mies on erittäin hyvätuloinen, lapsi opiskelija ja tiukkaa on, mulla myös tiukkaa mutta autan parhaani mukaan. Isä ei, uuteen perheeseen kyllä tulee kalliit autot, matkat ym mutta omalle lapselle "pitää opettaa pärjäämään". Nähdään myös että äiti hyötyy kaikesta mitä lapsi saa. En olisi uskonut että hyvä isä muuttuu tuollaiseksi, mutta ilmeisesti en ole ainoa. Korostan, että minä en niitä rahoja halua, vaan lapsi hankintoihin ja elämiseen.
Kommentit (227)
Itsekkäästi vieraannutit lapsen isästään. En usko teidän akkojen paskajuttuja alkuunkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi oli 17v, kun me erottiin ja hän päätti jäädä isänsä kanssa asumaan, kun isällä oli paremmat edellytykset jäädä vanhaat kotiimme. Isän suhteilla järjestyi se työpaikka. Ehkä kannattaisi miettiä erossa kummalla on paremmat mahdollisuudet elättää se lapsi, eikä sukupuolen perusteella omia sitä lasta itselleen ja sen jälkeen itkeä sitä kaatunutta maitolasia, kun rahat ei riitä.
jäkäjäkäjäkä. ei nyt taida olla kyse siitä, ettei rahat riitä, vaan siitä, että mihin ko isällä katoaa mielenkiinto ja halu huolehtia omasta lapsestaan?
No, ei mitään, edestään löytää. Meillä nuori on vielä niin pehmeä, että käy isällään lusimassa sen pari viikkoisen kuukaudessa, mutta kun todella lähtee omilleen niin luuletteko, ettei muista ettei isästä ollut mitään iloa enää sitten 10v täyttämisen. Silloin taloon tuli uusi, tärkeämpi perhe ja siihen loppui isän ja lapsensa yhteinen harrastaminen ja ajanvietto kuin veitsellä leikaten.
Juu, ja silloin kun näkee isäänsä niin ei KOSKAAN kahden vaan aina uusperheen ympäröimänä. Isä ei ole enää eron jälkeen viettänyt lapsen kanssa keskenään aikaa. Uskon myös että edestä löytyy.
Meillä oli lapselle todella kipeä paikka juuri se että hän oli isän paras kaveri eron jälkeen. Piti isää kiinni elämässä kun eron jälkeinen ensimmäinen pikarakastuminen kariutui ja yksinäisyys oli ahdistavaa. Lapsi kulki niin onnellisena isän kanssa laskettelemassa ja kalastamassa, pelasivat palloa ja videopelejä ym ym.. kunnes uusi pikarakastuminen ja nopea muutto yhteen naisen ja hänen lastensa kanssa. Siihen loppui paraskaveruus. Ei enää kertaakaan mitään kahden sen jälkeen.
Ei vanhemman kuulu olla lapsen kaveri.
Itse kohtaan mielummin lapset oikeasti kuin hoitaisin rahalla vanhemmuuden:
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Tämmöinen isä kyllä huomaa sitten kun itse tarvii apua.
Sekin aika tulee...
Vierailija kirjoitti:
Itse kohtaan mielummin lapset oikeasti kuin hoitaisin rahalla vanhemmuuden:
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Tää on muuten hassu juttu, kun ne katkerat äidit kuvittelee tekevänsä isästä (ja isän uudesta vaimosta) lastensuojeluilmoituksen, vaikka lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta. Idiootteja piisaa. Mutta kun on on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Vanhemman velvollisuus vastata lapsen tarpeista ei aina pääty silloin kun lapsi täyttää 18 vuotta. Lapsen elatuksesta annetun lain 3 :n mukaan vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan erityisesti huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksestaan aiheutuneista kustannuksista.
Lainsäätäjän tarkoituksena on ollut nykyistä elatuslakia säädettäessä, että lapsi vastaisi elatuksestaan ja koulutuskuluista täysi-ikäistymisen jälkeen pääsääntöisesti omilla tuloillaan ja opintolainalla (ks. HE 90/1974, s. 49).
Koulutusavustus ei ole mikään automaattinen elatusavun jatke, vaan sen kohtuullisuus tulee harkita tapauskohtaisesti (vrt. KKO 1997:173)."
Minusta yksi parhaista asioista oli käyttää lasta ruokaostoksilla isossa marketissa. Siinä tuli helposti iso kärryllinen täyteen ruokaa ja muuta tarpeellista vessapaperista sukkiin. Sitten, kun lapsi sai asunnollaan tavarat paikoilleen, lähdettiin ulos syömään. Itselle sekä lapselle tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaisilla tuntuu olevan jotenkin häiriintynyt suhde vaikeuksiin, että ne jotenkin jalostaisi ihmisestä paremman. Erityisesti jos se koskee jotakuta muuta kuin itseä, ja jos vaikeuden poistamiseen menisi penniäkään omaa rahaa (ihmiseen josta ei kummemmin välitä).
Se että elin opiskeluvuoteni 50€/kk ei auttanut minua opinnoissa, ei tehnyt minusta parempaa rahankäyttäjää, ei antanut mitään etulyöntiasemaa elämässä. Päinvastoin.
Tienasin 1000€ niillä kesätöillä mitä sain (jo siihen aikaan tosi huono työllisyystilanne) ja sillä piti pärjätä vuoden, sain vain asumistukea joka ei kattanut koko homeisen 15m2 soluhuoneen vuokraa, enkä ollut oikeutettu opintorahaan koska niin nuorella vanhempien tulot vaikutti vaikka en saanut heiltä penniäkään ja elatusvelvollisuus oli päättynyt. Opintolainaa olisi ehkä saanut ja sitä tyrkytettiin joka käänteessä (olisin joutunut nostamaan sitä muita enemmän, korvaamaan sitä puuttuvaa opintorahaa lainalla), mutta viisaana en ottanut, koska en luottanut työllistymiseen siinä taloudessa ja pitkään sen jälkeen - ja oikeassa olin.
En pystynyt keskittymään opintoihin nälässä ja oikeastaan kaikki aika meni oman selviämisen miettimiseen. Kouluruoka oli ainoa lämmin ateriani ja usein päivän ainoa ruoka, joten joskus varastin sitä ottamalla suuren määrän ja lappamalla pöydän alla piilottelemaani eväsrasiaan, luokkakavereiden tuijotuksen aiheuttamasta häpeästä huolimatta. Kerran hukkasin kelakorttini niin uuden odotteluun menneen parin viikon ajan oli pakko ottaa ruoka tarjottimelle ja juosta kassan ohi keittäjän katsoessa muualle, koska minulla ei ollut varaa maksaa sitä 6€ hintaa. Kesällä jäin yksin asumaan opiskelija-asuntolaan erityisluvalla (armosta en joutunut maksamaan soluhuoneesta tuplahintaa vaikka olin siinä yksin) ja söin henkeni pitimiksi vuosia vanhoja elintarvikkeita, esim. jauhoja, mitä joku oli unohtanut yhteiseen keittiöön ja metsästä poimimiani mustikoita.
Joku lääkärikäynti tai kengän hajoaminen oli minulle taloudellinen katastrofi.
Köyhyys opetti minut siis elämään kuin rotta, ignooraamaan omia perustarpeita, sekä kiertämään sääntöjä ja varastamaan, pakon edessä. Eikä elämä ole mitenkään erityisen hyvin kantanut opiskelujen jälkeenkään, aivan sama miten ahkera ja säästäväinen olen.
Paremmin on pärjännyt veljeni jota vanhemmat rahoittivat avokätisesti koulukirjoissa, koulumatkoissa, yllättävissä kuluissa, sai asua kotona niin pitkään kuin halusi ja sitten autettiin vuokrissa ja ruoassa jos oli tiukkaa, ja myöhemmin sai jopa vanhan auton ilmaiseksi joka mahdollisti työt paljon laajemmalla skaalalla. Ei ole syntynyt kierrettä sosiaalituen tarpeelle, kun kaikki sujuu helpommin ja on varaa ottaa riskejä.
Rakastava vanhempi ymmärtää että maailma on nyt erilainen kuin silloin kun he kävivät koulut. Kaikki on kalliimpaa ja opintotuki riittää entistä vähempään. Et voi heittää lasta suoraan syvään päätyyn ja käskeä opettelemaan uimaan itse, vaan ensin täytyy opettaa miten ja antaa ne kellukkeet. Niistä luovutaan sitten kun lapsi osaa uida itse eikä vaan huku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri. On suorastaan eriarvoistavaa jos varakkaat ostelevat esimerkiksi asuntoja aikuiselle jälkikasvulleen, kuten olen tuttavapiirissä nähnyt tehtävän.
Milläköhän rahalla se jälkikasvu maksaa lahjaveron siitä asunnosta? Vai asuuko ne siinä vaan ilmaseks ja porukat omistaa?
Ei hän saa asuntoa omakseen, vaan hän voi maksaa pientä vuokraa vanhemmilleen tai saa asua siinä ilmaiseksi.
Vanhemmat saavat tukea opiskelevaa aikuista lasta ilman lahjaveroa esim. tarjoamalla asunnon hänen käyttöönsä tai vuokran, sähkölaskun, puhelinlaskun yms maksamisen muodossa, mutta heidän pitää siis itse maksaa se lasku suoraan, eikä siirtää ensin rahoja lapsen tilille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 50/50 iskä.
Exä on aina perse auki.
Eli hoidan rahat lapsille.
Se on niin suhteellista, miten yli 18 vuotiaan lapsen vanhemmat mieltävät entisen puolison auttamisen.
Sukulaiseni, 19 - vuotiaan tytön aiti, mekastaa ja haukkuu lapsensa isää kaikille. Kun isä ei maksanut tytön inssiajon ja kirjallisten kokeen tutkontomaksuja. Mutta äiti jätttää kertomatta, että isä opetusluvalla opetti tytön ajamaan ja tietenkin maksoi polttoaineet ajelussa. Sitä ei äidin mielestä lasketa ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on sitten hyvä ja ottaa sen hatun kauniiseen käteensä ja käy tämän keskustelun isänsä kanssa. Aikuisuus on vastuuta, eikä paikka johon ihmiset tulevat esittämään joululahjalistoja siitä, kuinka muiden heitä pitäisi kohdella.
Tämä. Ei multakaan heru penninjeniä märisevälle exvaimolle joka yrittää lypsää rahaa vielä senkin jälkeen kun lapset on aikuisia. Jos lapsi ei koe tarvivansa isältä mitään niin sinun tehtäväsi ei ole mankua sinun EX mieheltäsi rahaa. Kun lapsi tarvii isältään apua niin hän hoitaa sen itse isän kanssa eikä niin että sinä vingut rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Lapsi oli 4 v kun erosimme. Isä maksoi pitkin hampain minimielatusmaksut, mitään ylimääräistä ei. Itse käytännössä maksoin kaiken, ja olen vieläkin se taloudellinen tuki, kun lapsi on jo aikuinen. Sen lisäksi ex-appivanhemmat jatkoivat samaa linjaa. Eivät esim. antaneet edes kaikkia joululahjoja lapsen mukaan kotiin, kun sehän olisi voinut hyödyntää jotenkin minua. Kun isä halusi tehdä hiukan isomman hankinnan lapselle, hän pyysi minua osallistumaan puolella.
Ei minua haittaa, huvittaa lähinnä. Ikinä en ole kieltänyt lasta menemästä isälleen tai puhunut pahaa isästä, mutta jostain syystä heillä ei ole kovin läheiset välit. Se ei liity rahaan, vaan siihen että ei se isän panostus ole miltään osin sen kummempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on sitten hyvä ja ottaa sen hatun kauniiseen käteensä ja käy tämän keskustelun isänsä kanssa. Aikuisuus on vastuuta, eikä paikka johon ihmiset tulevat esittämään joululahjalistoja siitä, kuinka muiden heitä pitäisi kohdella.
Tämä. Ei multakaan heru penninjeniä märisevälle exvaimolle joka yrittää lypsää rahaa vielä senkin jälkeen kun lapset on aikuisia. Jos lapsi ei koe tarvivansa isältä mitään niin sinun tehtäväsi ei ole mankua sinun EX mieheltäsi rahaa. Kun lapsi tarvii isältään apua niin hän hoitaa sen itse isän kanssa eikä niin että sinä vingut rahaa.
Sinä vaikutat niin aggressiiviselta ihmiseltä, että lapsi tuskin uskaltaisi kysyä sinulta apua tai rahaa. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä?
Vierailija kirjoitti:
^ semmonen fantasia siellä
Elämää on myös Kela Goldin ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huomaa että.lapselle ja ex naiselle mies on vain arvoton kävelevä rahapussi josta ei mikään muu kiinnosta kuin raha
Jos mies ottaa sellaisen asenteen isyytensä eikä osaa muuta olla, niin miksi syytät siitä exää, saati lasta? Ihan vapaasti ja mielellään saat ottaa hoitovastuuta lapsesta jonka olet itse tehnytkin. Ai ei ehdi kun on joku oma pilipali harrastusmeno taas? Näinpä.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se sillon opiskelijana risoi, kun porukat maksoi vain puhelinlaskun ja kerran auton huollon. Muuten elin omillani. Nyt se on vaan hyvä, sillä tiedän pärjääväni hyvin vähällä jos tarve vaatii. Osaan säästää ja priorisoida hankintoja. Ja olen kyllä ylpeä voidessani sanoa, että ihan itse olen tämän kaiken rakentanut! Sellaista fiilistä ei isin kukkarosta saa!
Siis ne pappa betalar tyypithän vasta lesoilevatkin sillä miten ovat muka itse ansainneet kaiken mitä ovat saavuttaneet, ignooraten kaiken sen miten lapsuuden perheen varat ja suhteet ovat sitä kehitystä avittaneet avokätisesti. Esim. Kokoomus täynnä tällaisia kalkkunoita. Ei ole taloudellisesti vaikeaa päivää ja nälkää koskaan nähneetkään, eivät tiedä mitä ruoka maksaa kaupassa, eivätkä ymmärrä miten suurinosa kansasta joutuu elämään.
Itse muutin aikoinaan täysin ilman vanhempien tukea, enkä koe tämän mitenkään jalostaneet minua, päinvastoin.
En luota elämässä mihinkään ja stressaan kaikkea, koska ei ole turvaverkkoja mihin pudota, jos jokin epäonnistuu.
Käytännössä epäonnistuminen siis on minulta kiellettyä, joka taas ei vaan ole mahdollista kenelläkään.
Omaa lastani todellakin tuen kaiken minkä vain voin sitten aikanaan.