Lue keskustelun säännöt.
Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä
Tiedättekö tällaisia pareja?
Mikä tähän ajaa?
Esim. yksin ei voi seurata mitään sarjaa, vaan sarja valitaan siten, että se miellyttää molempia ja sitä katsotaan aina yhtä aikaa.
Oman unirytmin mukaan ei toimita, vaan etsitään kompromissi, jonka mukaan mennään yhtä aikaa sänkyyn, aletaan nukkumaan samaan aikaan käsi kädessä ja herätään samaan aikaan. Syödään samaa ruokaa aina.
Nämä ihmiset eivät ikäänkuin ole itsenäisiä ja omia itsejään, vaan muokkaavat itsensä täydelliseen symbioosiin toisen kanssa. Miksi?
Kommentit (915)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on todella ahdistavaa. Tuossahan katoaa minuus.
Eikä katoa. Eivät he ole yksi ja sama henkilö vaikka tekisivätkin samoja asioita samalla tavoin
Niin ja mitä sitten jos tulisivatkin samanlaisiksi ihmisiksi. Maailmassa on miljardi salia ja ripsipidennyksiä harrastavaa naista, onko heiltäkin minuus kadoksissa vai katoaaki se vasta sitten jos best friend on klooni itsestä? Eiköhän elämässä ole tärkeämpää vaan nauttia kuin rakentaa mahdollisimman erillistä persoonaa. Toki jos sellainen jollekin luonnostaan syntyy niin ei sekään väärin ole
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerro esimerkkejä että kuinka kaverisi ovat jämähtäneet menneisyyteen.
Yhdessä olemisesta on tullut enemmän vanha tapa sen sijaan, että pidettäisiin toisistamme oikeasti ihmisinä. Sen huomaa siitä kun arvot ja mielenkiinnon kohteet eivät enää oikein kohtaa. Keskustelut keskittyvät menneisyyden ja (heille) "parempien aikojen" muisteluun. Oma asenteeni on se, että parhaimmat asiat odottavat vielä tapahtumistaan ja olen muutenkin onnellisempi nyt kuin silloin +10 vuotta sitten. Heidän asenne on se, että parhaat ajat ovat jo takana. Ei tällaisessa ajattelussa varmasti siis mitään väärää ole, mutta todistaa vain että olemme nykyään hyvin erilaisia.
En tajua tollasta ees näin vanhemmalla iällä. En pystyisi tohon kenenkään kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro esimerkkejä että kuinka kaverisi ovat jämähtäneet menneisyyteen.
Yhdessä olemisesta on tullut enemmän vanha tapa sen sijaan, että pidettäisiin toisistamme oikeasti ihmisinä. Sen huomaa siitä kun arvot ja mielenkiinnon kohteet eivät enää oikein kohtaa. Keskustelut keskittyvät menneisyyden ja (heille) "parempien aikojen" muisteluun. Oma asenteeni on se, että parhaimmat asiat odottavat vielä tapahtumistaan ja olen muutenkin onnellisempi nyt kuin silloin +10 vuotta sitten. Heidän asenne on se, että parhaat ajat ovat jo takana. Ei tällaisessa ajattelussa varmasti siis mitään väärää ole, mutta todistaa vain että olemme nykyään hyvin erilaisia.
Minuakin rasittaa se ainainen menneiden muistelu. Aina ne samat jutut.
Minä karkaan äkkiä kauas, jos huomaan missään ihmissuhteessa, miehissä tai naisystävissäkin, jos joku alkaa ripustautua, omia tai olla liian riippuvainen minusta.
Ei ole tervettä tuollainen, vaikka itselläni saattaa olla liiankin korostunut itsellisyyden tarve, onneksi on sekä mies että parhaat ystävät samanlaisia yksilöllisen vapauden oikealla tavalla ymmärtäviä.
Ollaan vapaaehtoisesti ja toista kunnioittaen yhdessä, mutta ei sidota toista eikä kaikkea tarvitse tehdä käsi kädessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä karkaan äkkiä kauas, jos huomaan missään ihmissuhteessa, miehissä tai naisystävissäkin, jos joku alkaa ripustautua, omia tai olla liian riippuvainen minusta.
Ei ole tervettä tuollainen, vaikka itselläni saattaa olla liiankin korostunut itsellisyyden tarve, onneksi on sekä mies että parhaat ystävät samanlaisia yksilöllisen vapauden oikealla tavalla ymmärtäviä.
Ollaan vapaaehtoisesti ja toista kunnioittaen yhdessä, mutta ei sidota toista eikä kaikkea tarvitse tehdä käsi kädessä.
Edelleen, harva symbioottinen parisuhde on sellainen, jossa kaikki täytyy tehdä käsikädessä tai toista sidotaan (mitä se tarkoittaakaan). Jos nyt jätetään pois tapaukset, joissa toista oikeasti uhataan väkivallalla ja toinen on taloudellisesti riippuvainen toisesta eikä näin pysty lähtemään suhteesta pois, niin onko se niin vaikea kuvitella että monet symbioottiset parit tykkäävät tehdä suurimman osan asioista toisensa kanssa, koska viihtyvät niin hyvin toisen seurassa? Ymmärrän myös toisen näkökannan, että halutaan tehdä asioita enimmäkseen erikseen. Ja luonnollisesti nämä kaksi ihmistyyppiä eivät missään tilanteessa saisi toimivaa suhdetta keskenään aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Sairasta olla toisesta ihmisestä niin riippuvainen ettei mitään voi tehdä yksin, ymmärrän alkuvaiheen huuman mutta luulisi ajan myötä normaalia ihmisiä ahdistavan, kyllä naimisissa olevat ja parisuhteessa elelevät haluavat välillä olla yksinkin, suhdekin voi paremmin kun ei ole sairaanloista symbioosivaihetta.
Viimeiseen lauseeseen sorry vain, mutta suhde ei enää voisi paremmin voida. Outoa ettet ymmärrä, että ihmisiä on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä karkaan äkkiä kauas, jos huomaan missään ihmissuhteessa, miehissä tai naisystävissäkin, jos joku alkaa ripustautua, omia tai olla liian riippuvainen minusta.
Ei ole tervettä tuollainen, vaikka itselläni saattaa olla liiankin korostunut itsellisyyden tarve, onneksi on sekä mies että parhaat ystävät samanlaisia yksilöllisen vapauden oikealla tavalla ymmärtäviä.
Ollaan vapaaehtoisesti ja toista kunnioittaen yhdessä, mutta ei sidota toista eikä kaikkea tarvitse tehdä käsi kädessä.
Ja mekin ollaan aivan vapaaehtoisesti yhdessä, ja vapaaehtoisesti lähes kaikki aikakin yhdessä. Miksi ajattelet sen heti riippuvuudeksi, pakottamiseksi ja epäterveeksi? Ei se sitä ainakaan meillä ole. En minäkään tuomitse sinua sairaalloisen sitoutumiskammoiseksi, vaan toivon että löydät sinulle sopivan puolison. Sehän on pääasia, eikö?
Näin toimi meilläkin kunnes vaimo jämähti sohvalle.
Minä jatkoin omia harrastuksiani ja siinä samalla tuli tehtyä yksi syrjähyppykin.
No vaimo edelleen makoilee vain telkkarin ääressä sohvalla kun minä käyn edelleen punttisalilla, uin, ulkoilen ja pidän sosiaalista elämää yllä.
Täytyy myöntää että olipa ihanaa kun vähän pussailtiin muutama viikko sitten firman pikkujoulussa osastosihteerin kanssa.
No vaimo edelleen tälläkin hetkellä katselee jotain sarjaa suoratoistopalvelusta ja minä ajattelin lähteä tekemään loppiaisen kunniaksi ulkoilulenkin.
Ai niin turha kait sanoa että samalla kun vaimo jämähti sohvalle loppui myös seksi.
En kait minä sitä syrjähyppyä olisi muuten tehnytkään enkä pussaillut sihteerin kanssa pikkujouluissa.
Kun loppuu yhteinen tekeminen niin loppuu kaikki muukin asia.
Näin se vaan menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole tuollaisiin törmännyt. Jotkut vanhat pariskunnat kyllä ehkä, mutta ei niitä ole lähipiirissä. Kerran olin kaupassa ja katselin vaatteita kun joku nainen tuli juttelemaan ja sanoi että on vähän orpo olo kun on ensimmäistä kertaa kaupassa yksin. Sellainen ihan tavallisen oloinen nainen, ajattelin että käy varmaan miehensä kanssa aina kaupassa, koska ei vaikuttanut miltään mt-tapaukselta.
Eksäni yritti muovata minusta tuollaista. Hyi että.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä minä teen ruuat. Miksi mun pitäisi jaksaa ja haluta tehdä eri ruokia meille, kun on helpompaa, halvempaa ja nopeampaa tehdä sama ruoka? 😂 Ja kun niitä omia lemppareita voi syödä silloin kun on yksin.
Tämä on jollekin nyt selvästi joku hirveä periaatekysymys.
No on mulle todellakin hirveä periaatekysymys, että voin syödä kotonani vaikka puuroa, vaikka mies ei siitä tykkääkään. Tai ihan mitä tahansa ruokaa koska hyvänsä odottelematta, että toinen lähtee jonnekin ja olen yksin!
Tuohan oikein alleviivaa, miten ne omat halut täytyy siirtää ja ohittaa, odotella, että toinen tekee jotain (on poissa kotoa) niin sitten minä voin tehdä sitä, mitä haluan.
Normaalisti tosiaan ihmiset laittavat ruokia, joista kaikki tykkää, tietysti. Mutta en minä siihen kuole, jos mies paistaa silakoita, joita inhoan ja joiden paistamisen tuoksukin on huono. Olisi silti kamalaa, jos hän kokisi, että vaikka tekee silakoita mieli, täytyy nyt odotella ensi viikkoon, kun vaimolla on työmatka. Tuskin ne enää ensi viikolla niin hyviltäkään maistuisi, kun mielitekohan on jo mennyt ohi.
Juuri tämä on se, mitä on vaikea ymmärtää: miten sitä toista loukkaa se, että toinen tykkää jostain ruuasta ja itse ei? Tosin vaatiihan tämä senkin, että se toinen ei ole aina se, jonka on pakko ruoka laittaa ja ajatella vain, mikä on helppoa ja halpaa. Että suhteessa kumpikin tekee ja pyrkii myös elämästä nauttimaan omalla tavallaan.
Pahimpia nämä symbioosi-ihmiset on työkavereiden kannalta. Ring ring ring koko päivän soi puhelin. Jutellaan kesken kaiken, oliko ne sukat tarjouksessa sittarissa vai prismassa. Ai prismassa ok. Kohta ring ring ring niin kumpi meistä menee ja pitkä keskustelu, kumman kannattaa. Ring ring ring mitä ruokaa laitetaan tänään muuten? Kumpi käy kaupassa?
Selvää on, että tekee kamalan vaikeaa olla se 8 t erossa. Kun ei osaa itse ajatella mitään ilman, että saa siltä toiselta siihen vahvistuksen, yhdessä ne on näin tärkeät asiat päätettävä, me ollaan ME.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli olit kolmas pyörä heidän liitossaan. Eikö sulle ole tullut mieleen, ettet ehkä aina ollutkaan niin tervetullut? Kun kasvetaan aikuisiksi niin yleensä itsenäistytään ja avioidutaan. Perhesuhteet kärsivät kolauksen kun niitä ei enää tarvita samalla tavalla. Pidit itsekkäästi siskostasi kiinni vaikka hän oli jo aviossa. Jos siskosi ei järjestä kahdenkeskistä aikaa sulle niin luultavasti hän ei sitä haluakaan.
Onpas tuttua puhetta. Samaa hoki ystäväni, eli että kun avioon menee, priorisointi muuttuu. Eristäytyi miehen ja parin miehen ystäväpariskunnan kanssa. Minä olin itsekäs, kun en halunnut jokaisessa tapaamisessa joutua miehen tulilinjalle tentattavaksi. Kyseli myös ystävän menneisyydestä.
No, sitten tuli ero, miehen ystävät jäi miehen ystäviksi. Nyt ruikutetaan tapaamisia ja toivotaan näkemistä, laitellaan viestejä ja sentimentaalisia ja pateettisia runonpätkiä.
Ikävä kyllä se on myöhäistä. To
Näitä naisia on edelleen liikaa, jotka elävät vain miehilleen ja miestensä kautta, he pahimmillaan muuttavat mielipiteensä, elämänkatsomuksensa ja mukautuvat miehen elämään. Heillä ei ole samalla tavalla omaa tahtoa eikä minuutta. Jos joku pikku sinkkujakso on miesten välillä (koska tietysti se seuraava tosirakkaus on vaikka kiven alta löydyttävä asap) siinä välillä muistetaan vanhat kaverit. Minä en ainakaan lämpene, roikkukoot niissä miehissään vaan, minulla on parempaa tekemistä. Ja kyllä, minä muistan oikeita, läsnäolevia läheisiäni pitkissä parisuhteissanikin, elänhän omaa elämääni enkä toiselle/ toisen kautta. Minulla on oma tahto ja oma elämänkatsomus, en muutu miehen vuoksi.
Näitä naisia on edelleen liikaa, jotka elävät vain miehilleen ja miestensä kautta, he pahimmillaan muuttavat mielipiteensä, elämänkatsomuksensa ja mukautuvat miehen elämään. Heillä ei ole samalla tavalla omaa tahtoa eikä minuutta. Jos joku pikku sinkkujakso on miesten välillä (koska tietysti se seuraava tosirakkaus on vaikka kiven alta löydyttävä asap) siinä välillä muistetaan vanhat kaverit. Minä en ainakaan lämpene, roikkukoot niissä miehissään vaan, minulla on parempaa tekemistä. Ja kyllä, minä muistan oikeita, läsnäolevia läheisiäni pitkissä parisuhteissanikin, elänhän omaa elämääni enkä toiselle/ toisen kautta. Minulla on oma tahto ja oma elämänkatsomus, en muutu miehen vuoksi.
Tämä on varmaankin 60-70-80 luvuilla syntyneiden naisten juttu? Nuoremmat naiset ovat varmasti fiksumpia. Ajat ovat muuttuneet. Onneksi.
Selvää on, että tekee kamalan vaikeaa olla se 8 t erossa. Kun ei osaa itse ajatella mitään ilman, että saa siltä toiselta siihen vahvistuksen, yhdessä ne on näin tärkeät asiat päätettävä, me ollaan ME.
Jep. Jouduin esimiehenä puuttumaan siihen, että puhelin ei voi soida kuin hätätapauksissa kesken työpäivää eikä todellakaan koko ajan. Mutta ei se kuulemma ketään häiritse! Ja kun ihmisellä on muutakin elämää kuin työ. No ei töissä kyllä ole. Meillä oli ihan 8 t päivät, ylitöitä ei tarvinnut tehdä tms.
Hulluin asia oli, kun toinen työkaveri selosti, että ovat tehneet kompromissin, kun ovat eriparisia esim. unen tarpeen ruokien suhteen: joka toinen viikko eletään miehen mukaan ja joka toinen viikko naisen. Tsiisus. Siis sen sijaan, että molemmat nukkuisi kun nukuttaa ja söisi mitä haluaa! Joillekin se parisuhde on vaan niin vaikea.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä monet ovat tässä keskustelussa ymmärtäneet aloituksen väärin.
Eihän siinä ole mitään pahaa jos vaikka harrastukset ja unirytmi ovat luonnostaan samat parisuhteessa. Aloituksessa mainittiin sellainen suhde, jossa jokainen elämän osa-alue muokataan niin, että päästään symbioosiin. Eihän kenenkään tarvitse mennä samaan aikaan toisen kanssa nukkumaan. Meillä mies valvoo mielellään, minä en. Niinpä minä menen sänkyyn aikaisemmin. Mies ei tykkää matkustelusta, joten menen perheen tai ystävien kanssa. Minä en tykkää kalastamisesta, joten mies kalastaa kavereidensa kanssa.
Avioliitto on toiminut oikein hienosti melkein 15 vuotta näin.
Tässä kuvataan normaali suhde, molemmilla on oma elämä yhteisen elämän lisäksi. Tämä on tervettä. On hyvin vaikea edes ymmärtää, miten kaikki voisi "osua yhteen" ilman että toinen (useimmiten nainen) joustaa. Että olisi kaikesta samaa mieltä ja tykkäisi ihan kaikista asioista kuin toinen ja että kaikista asioista ajatellaan samalla tavalla. Eihän se ole edes mahdollista! Nämä romantiikannälkäiset miellyttäjät jotka ovat rakkauteen rakastuneet eivät taida tätä ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Selvää on, että tekee kamalan vaikeaa olla se 8 t erossa. Kun ei osaa itse ajatella mitään ilman, että saa siltä toiselta siihen vahvistuksen, yhdessä ne on näin tärkeät asiat päätettävä, me ollaan ME.
Jep. Jouduin esimiehenä puuttumaan siihen, että puhelin ei voi soida kuin hätätapauksissa kesken työpäivää eikä todellakaan koko ajan. Mutta ei se kuulemma ketään häiritse! Ja kun ihmisellä on muutakin elämää kuin työ. No ei töissä kyllä ole. Meillä oli ihan 8 t päivät, ylitöitä ei tarvinnut tehdä tms.
Hulluin asia oli, kun toinen työkaveri selosti, että ovat tehneet kompromissin, kun ovat eriparisia esim. unen tarpeen ruokien suhteen: joka toinen viikko eletään miehen mukaan ja joka toinen viikko naisen. Tsiisus. Siis sen sijaan, että molemmat nukkuisi kun nukuttaa ja söisi mitä haluaa! Joillekin se parisuhde on vaan niin vaikea.
Siis aivan järkyttävää. Joidenkin parisuhteet ovat selkeästi epäterveellä pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Näitä naisia on edelleen liikaa, jotka elävät vain miehilleen ja miestensä kautta, he pahimmillaan muuttavat mielipiteensä, elämänkatsomuksensa ja mukautuvat miehen elämään. Heillä ei ole samalla tavalla omaa tahtoa eikä minuutta. Jos joku pikku sinkkujakso on miesten välillä (koska tietysti se seuraava tosirakkaus on vaikka kiven alta löydyttävä asap) siinä välillä muistetaan vanhat kaverit. Minä en ainakaan lämpene, roikkukoot niissä miehissään vaan, minulla on parempaa tekemistä. Ja kyllä, minä muistan oikeita, läsnäolevia läheisiäni pitkissä parisuhteissanikin, elänhän omaa elämääni enkä toiselle/ toisen kautta. Minulla on oma tahto ja oma elämänkatsomus, en muutu miehen vuoksi.
Tämä on varmaankin 60-70-80 luvuilla syntyneiden naisten juttu? Nuoremmat naiset ovat varmasti fiksumpia. Ajat ovat muuttuneet. Onneksi.
No en nyt yleistäisi...
Olen syntynyt v60 ja ollut aina hyvin itsenäinen. Samoin saman vuosikymmenen + 70-luvun ystävättärenikin. Vanhin tytär taas on syntynyt v 83 ja paljon itsenäisempi kuin v90 syntynyt siskonsa parisuhteessaan.
Puolison kanssa on kivaa ja vietetään aikaa yhdessä (molemmat etätöissäkin 10-15v) mutta emme ole napanuorassa kiinni. On omia ystäviä, omia menoja jne. Me asumme lähes puolet vuodesta eri maissakin!
Kerro esimerkkejä että kuinka kaverisi ovat jämähtäneet menneisyyteen.