Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen toimii, jos oikeasti samankaltaiset ihmiset löytävät toisensa tai kasvavat yhdessä samankaltaisiksi. Valitettavasti usein kuitenkin toinen vain mukatuu ja sopeutuu. Surullisen usein olen tavannut tilanteita, joissa toinen heittää pois kaiken itseään kiinnostaneen, kun sitä uutta kumppania ei kiinnostakaan. Eli se puutarha- ja käsitöitä tehnyt ja iskelmämusiikista kiinnostunut nainen vaihtaakin nuo vuosien kiinnostuksen kohteet pois kun tapaa kalastavan hevari miehen. Ja sitten ollaankin niin onnellisia hevifestareilla ja Norjassa kalastamassa. 

 

Juuri näin. Pari ystävääni tulee tästä kuvauksesta mieleen. Ja se on nainen, joka luopuu omista harrastuksistaan ja sopeutuu miehen harrastuskuviohin ja mieltymyksiin. 

Vierailija kirjoitti:

"Mihin tarvitsisit vain tätä yhtä läheistä, kerro joku käytännön haittaesimerkki?"

 

Minä olisin tarvinnut siskoani ja vain siskoani, kun isämme kuoli. Olisin halunnut jutella niin tunteista kuin käytännönkin asioista vain hänen kanssaan, mutta miehensä tunki jokaiseen tapaamiseen mukaan. Huuteli taustalta mielipiteitään, kun yritin puhelimessa asioita jutella.

Aikaisemmin jo lopetin esim. yhteisellä mökillä käynnit heidän kanssaan, kun minuuttiakaan ei saanut jutella miehen änkeämättä keskusteluun. Jokainen viaton lause tyyliin, niin olikos ne lahtiset, jotka asui tuossa naapurimökissä aloitti ensin kyselytulvan ja sitten besservisseröinnin. Hän oli tietävinään minunkin asiani lapsuudesta, ei se noin mennyt vaan näin se meni. En tiedä, onko siskoni suoltamaa potaskaa vai mistä kuvitteli tietävänsä.

Pienintäkään hienotunteisuutta antaa tilaa ei ollut miehellä. Ja kaikkea perusteltiin sillä, että heillä on aiv

Eihän tuo miehen syy ole vaan siskosi. Siskosi ei nähnyt tarpeen rajoittaa miehensä mukaan tulemista, kommentointia jne. Hän asetti miehensä sinun edellesi. Miksi sinä vain miestä syytät?

Me ollaan juuri tuollaisia. Naimisissa 35 vuotta. Onnellisia, välillä riidelläänkin toki.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa on erilaisia psykologisia vaiheita. Kuvailet nyt symbioosivaihetta. Sen lisäksi on eriytymis- ja itsenäistymisvaiheet sekä rakkaus-/kumppanuusvaihe.

Mutta se symbioosivaihe voi kestää vuosikymmeniä.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on miehensä kanssa just tämmönen. Erillisiä mielenkiinnon kohteita on, mutta niitä voi lähestyä vain, kun mies työreissussa. Vain silloin on vapaus syödä kasvisruokaa, katsoa tiettyjä sarjoja tms. Muuten mennään miehen mieltymysten mukaan, ne ystäväni on omaksunut omikseen.

Onko meillä samat ystävät? Minulla on tällaisia useampikin kappale. Tää ruoka on hyvä esimerkki, erään mies ei tykkää sienistä ja syö kasviksista vain perunaa, porkkanaa, kurkkua ja tomaattia. Rouvakaan ei voi kotona syödä muita kasviksia. Toinen ei kotonaan syö puuroa, sillä mies ei tykkää puurosta. Minun päähän ei mahdu, kuinka parisuhde määrittää sen, mitä voit syödä ja mitä et, kun kyse ei ole edes mistään elämänarvoista. 

Vierailija kirjoitti:

"Mies ei enää halunnut lähteä reissuille veljensä kanssa, vihdoin oli hyvä syy eli perhe. No, veljen mielestä minä en päästä miestä lähtemään ja välit on menneet kokonaan poikki. Miestäni ei haittaa yhtään, päinvastoin."

Voi luoja.. exäni käytti hellasäröä tekosyynä aina kun ei huvittanut lähteä johonkin kavereiden tai serkkujen kanssa. Voi että minä inhosin tuota. Mikä on kun ei saa sanottua, ettei nyt huvita?

Mun mieheni ei käyttänyt minua tekosyynä. Sanoi vaan ettei nyt lähde reissuille. Eikä enää koskaan lähtenyt. Veli veti omat, väärät johtopäätöksensä.

Vähän kuin tuo aiempi kirjoittaja joka valitti siskonsa miehestä, joka tunkee mukaan sukumökille eikä päästä vaimoaan yksin jne. Voipi olla että vaimo ei halua mennä yksin. Ovat siksi sopineet että mies tulee mukaan. Jotkut vaan haluaa haukkua ja syyllistää väärää puuta.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on todella ahdistavaa. Tuossahan katoaa minuus.

Haittaaks se, jos molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^ Miksi sulle ei käy että ihmiset tekee asioita yhdessä, kun he HALUAVAT tehdä asiat yhdessä?? Miksi se sua haittaa?? Kyllä oma suhteeni on kestänyt jo todella pitkään, vaikka ollaankin kaikki mahdollinen aika yhdessä. Ei se siitä kiinni ole.

Lisään vielä että jos olisinkin tavannut sellaisen miehen joka tarvitsee paljon omaa aikaa, kalastelua kavereiden kanssa, omia hiihtoretkiä Lapissa ja aikaa vieviä harrastuksia, niin silloin suhde ei olisi kestänyt. Ei se exien kanssa kestänytkään. Mutta nyt molemmat haluaa olla yhdessä, tehdä asioita yhdessä, jopa syödä ja nukkua yhdessä, niin on mennyt hyvin jo vuosikymmeniä 🙂

 

Miksi ei olisi kestänyt? Kysyn uteliaisuuttani, en ilkeilläkseni. Ja vastaat varmaan että koska sellaine suhde ei sopisi sulle, mutta ehkä nyt kysyisinkin enemmän että mi

Joku vastasikin jo yhtä hyvin kuin minä olisin vastannut. Kun itse haluaa suhteen jossa ollaan paljon yhdessä, tehdään paljon asioita yhdessä jne, niin eihän se silloin toimi jos vastapuoli haluaa olla paljon yksin, kavereiden kanssa, saada "omaa tilaa". Sehän on selvä asia.

Ei mulla parisuhde ole sellainen asia, joka "selviää sitten kun mieluisen ihmisen tapaa". Kyllä mä tiedän millaisen parisuhteen haluan, ei omat toiveeni ja tarpeeni riipu toisesta ihmisestä. Enkä tee mitään parisuhteella, joka ei ole minulle mieluinen.

Joka tapauksessa, olen jo parisuhteessa ja hyvässä sellaisessa, uskon olevani elämäni loppuun saakka.

Vierailija kirjoitti:

Me ainakin ollaa yhdessä siitä syystä että halutaan. Halutaan yhdessä tehdä suunnitelmia, matkustaa, käydä rannoilla, hiihtämässä, kokata, katsoa leffaa jne. Ilmeisesti ollaan kasvettu yhteen, ollaan oltu jo 25 vuotta kimpassa. Olemme toistemme parhaat ystävät, voimme luottaa toisiimme voimme parhaiten kun vietämme yhdessä vapaa-aikaa. Tässä maailmassa ei ole ketään muuta, jota arvostaisin ja rakastaisin yhtä paljon.  Kuljemme käsi kädessä, enkä välitä pätkääkään miltä suhteemme toisista näyttää. Me olemme onnellisia, toivottavasti tekin.

Juuri näin, käsi kädessä kulkemisesta alkaen. Miehen uusi työkaveri oli luullut meitä tuoreeksi pariskunnaksi, kun oli nähnyt meidät käsi kädessä lenkillä, vaikka ollaan oltu yli puolet elämästämme yhdessä. 

Miehen kanssa voin olla täysin oma itseni ja meillä on hiton kivaa yhdessä. 

Kyllä mä saisin lähteä vaikka reissuun ystäväni kanssa, mutten halua. Meillä on ystävän kanssa täysin erilainen tyyli reissata, eikä kumpikaan halua toisen tapaa. Lisäksi kun rahaa ei ole miljoonia, mieluummin reissaan ja lomailen mieheni kanssa kuin kenenkään muun.

Minusta on hienoa jos ja kun sellainen parisuhde on löytynyt, mutta ei kannata kuitenkaan hukata niitä hyviä ystäviä jos sellaisia on.  Itsekin löysin monien pettyysten jälkeen sielunkumppanini ja elimme hyvää elämää yli 10v. Molemmilla oli onneksi hyviä ystäviä, niin omia kuin yhteisiä. Kun sitten kuolema yllätti, vähän yli 60 v, ja vei minulta erittäin rakkaan puolison, niin en jäänyt kuitenkaan yksin.  On hyvä tiedostaa että elämä nyt on vaan sellaista, että se ei ole niin ,että jos minä kuolen, vaan se menee niin että kun minä kuolen. Ja jompikumpi pääsääntöisesti lähtee ennen toista. Ja sitä ei voi koskaan tietää kumpi lähtee ensin. Surullista mutta näin se vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että ulkopuolisena et oikeasti ikinä tiedä mikä totuus siellä kotona suljettujen ovien takana on. 

Lapsuudenkodistani kyllä tiedän symbioottisen, epäterveen suhteen, koska olin siellä.

Se ei tosiaan ole sama asia, kuin viettää paljon aikaa puolison kanssa ja jakaa joitain harrastuksia. Symbioottinen suhde on sellainen, jossa ei oikeasti ole mitään omaa. Mutta tässä ketjussa nyt moni puolustelee omaa, ei-symbioottista suhdettaan.

Sinä nyt yrität määrätä mitä muut saa vastailla. Tosiasia on ettei kukaan ole niin symbioottinen ettei mitään omaa koskaan ole.

Esimerkiksi minä vietän puolison kanssa ihan kaiken mahdollisen ajan. Ei ole omia harrastuksia, jne. Mutta silti voin jäädä sisälle kastelemaan viherkasvit kun mies menee ulos leikkaamaan nurmikon. Mielestäsi olemme siis ei-symbioottisia? Vaikka menisin kasvien kastelun jälkeen ajamaan nurmikkoa toisella leikkurilla miehen avuksi? Kuten siis oikeasti yleensä teenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on miehensä kanssa just tämmönen. Erillisiä mielenkiinnon kohteita on, mutta niitä voi lähestyä vain, kun mies työreissussa. Vain silloin on vapaus syödä kasvisruokaa, katsoa tiettyjä sarjoja tms. Muuten mennään miehen mieltymysten mukaan, ne ystäväni on omaksunut omikseen.

 

Onko meillä samat ystävät? Minulla on tällaisia useampikin kappale. Tää ruoka on hyvä esimerkki, erään mies ei tykkää sienistä ja syö kasviksista vain perunaa, porkkanaa, kurkkua ja tomaattia. Rouvakaan ei voi kotona syödä muita kasviksia. Toinen ei kotonaan syö puuroa, sillä mies ei tykkää puurosta. Minun päähän ei mahdu, kuinka parisuhde määrittää sen, mitä voit syödä ja mitä et, kun kyse ei ole edes mistään elämänarvoista. 

Meillä minä teen ruuat. Miksi mun pitäisi jaksaa ja haluta tehdä eri ruokia meille, kun on helpompaa, halvempaa ja nopeampaa tehdä sama ruoka? 😂 Ja kun niitä omia lemppareita voi syödä silloin kun on yksin.

Tämä on jollekin nyt selvästi joku hirveä periaatekysymys.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hienoa jos ja kun sellainen parisuhde on löytynyt, mutta ei kannata kuitenkaan hukata niitä hyviä ystäviä jos sellaisia on.  Itsekin löysin monien pettyysten jälkeen sielunkumppanini ja elimme hyvää elämää yli 10v. Molemmilla oli onneksi hyviä ystäviä, niin omia kuin yhteisiä. Kun sitten kuolema yllätti, vähän yli 60 v, ja vei minulta erittäin rakkaan puolison, niin en jäänyt kuitenkaan yksin.  On hyvä tiedostaa että elämä nyt on vaan sellaista, että se ei ole niin ,että jos minä kuolen, vaan se menee niin että kun minä kuolen. Ja jompikumpi pääsääntöisesti lähtee ennen toista. Ja sitä ei voi koskaan tietää kumpi lähtee ensin. Surullista mutta näin se vaan on.

Ei olla hukattu ystäviä, vaikka heitä tavataan nykyään pääasiassa yhdessä. Päinvastoin, elämään on tullut paljon uusia, tärkeitä ystäviä puolison ystävien, sekä omien ja puolison ystävien puolisoista. Tärkeiden ihmisten määrä on vaan kasvanut.

Tiedämme hyvin että jos huominen voi olla viimeinen. Siksikin ollaan nyt paljon yhdessä ja tehdään asioita, joista tullaan onnellisiksi 

Tiedän monia onnellisia symmbioosi- pareja, minuuskin tallella, mitä lie tarkoittaneekaam.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on miehensä kanssa just tämmönen. Erillisiä mielenkiinnon kohteita on, mutta niitä voi lähestyä vain, kun mies työreissussa. Vain silloin on vapaus syödä kasvisruokaa, katsoa tiettyjä sarjoja tms. Muuten mennään miehen mieltymysten mukaan, ne ystäväni on omaksunut omikseen.

 

Onko meillä samat ystävät? Minulla on tällaisia useampikin kappale. Tää ruoka on hyvä esimerkki, erään mies ei tykkää sienistä ja syö kasviksista vain perunaa, porkkanaa, kurkkua ja tomaattia. Rouvakaan ei voi kotona syödä muita kasviksia. Toinen ei kotonaan syö puuroa, sillä mies ei tykkää puurosta. Minun päähän ei mahdu, kuinka parisuhde määrittää sen, mitä voit syödä ja mitä et, kun kyse ei ole edes mistään elämänarvoista. 

Miksi edes rasitat sitä ahdasta päätäsi pöyristymällä vieraiden ihmisten parisuhteista, ja jopa syömisistä? 😅

Sairasta olla toisesta ihmisestä niin riippuvainen ettei mitään voi tehdä yksin, ymmärrän alkuvaiheen huuman mutta luulisi ajan myötä normaalia ihmisiä ahdistavan, kyllä naimisissa olevat ja parisuhteessa elelevät haluavat välillä olla yksinkin, suhdekin voi paremmin kun ei ole sairaanloista symbioosivaihetta. 

Ihmiset ovat erilaisia. Minä ja mieheni ollaan just tuollaisia, ettei meillä oikein ole muuta elämää, kuin toisemme ja sukulaiset. Nähdään kyllä kavereitakin mutta harvoin, ehkä 2-3 kertaa vuodessa. Sukulaisia nähdään melko usein. Kummallakin meistä on ollut nuorempana paljon kaveteita, mutta ne ovat vain jääneet kun kumpaakaan ei oikein kiinnosta mitkään saunaillat jne. On meillä  omat harrastukset, mutta ne ovat sellaisia joita voi tehdä  kotona/ omassa pihapiirissä.  En kyllä ymmärrä miksi meidän pitäisi olla mitään muuta kuin olemme. Jos ollaan teidän mielestä tylsiä, niin ei kiinnosta pätkääkään. :D Oma elämäni on minulle juuri sellainen, kuin haluan. Rakastan miestäni, kotiani ja harrastuksiani.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat erilaisia. Minä ja mieheni ollaan just tuollaisia, ettei meillä oikein ole muuta elämää, kuin toisemme ja sukulaiset. Nähdään kyllä kavereitakin mutta harvoin, ehkä 2-3 kertaa vuodessa. Sukulaisia nähdään melko usein. Kummallakin meistä on ollut nuorempana paljon kaveteita, mutta ne ovat vain jääneet kun kumpaakaan ei oikein kiinnosta mitkään saunaillat jne. On meillä  omat harrastukset, mutta ne ovat sellaisia joita voi tehdä  kotona/ omassa pihapiirissä.  En kyllä ymmärrä miksi meidän pitäisi olla mitään muuta kuin olemme. Jos ollaan teidän mielestä tylsiä, niin ei kiinnosta pätkääkään. :D Oma elämäni on minulle juuri sellainen, kuin haluan. Rakastan miestäni, kotiani ja harrastuksiani.

Minulla on aivan sama tilanne. En vain koe kavereiden seuraa enää niin arvokkaaksi kuin nuorena. Heidän kiinnostuksen kohteensa, arvonsa ja tapansa ovat sen verran erilaiset kuin omani. Oma puoliso on miljoona kertaa parempaa seuraa kuin kaverit.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat erilaisia. Minä ja mieheni ollaan just tuollaisia, ettei meillä oikein ole muuta elämää, kuin toisemme ja sukulaiset. Nähdään kyllä kavereitakin mutta harvoin, ehkä 2-3 kertaa vuodessa. Sukulaisia nähdään melko usein. Kummallakin meistä on ollut nuorempana paljon kaveteita, mutta ne ovat vain jääneet kun kumpaakaan ei oikein kiinnosta mitkään saunaillat jne. On meillä  omat harrastukset, mutta ne ovat sellaisia joita voi tehdä  kotona/ omassa pihapiirissä.  En kyllä ymmärrä miksi meidän pitäisi olla mitään muuta kuin olemme. Jos ollaan teidän mielestä tylsiä, niin ei kiinnosta pätkääkään. :D Oma elämäni on minulle juuri sellainen, kuin haluan. Rakastan miestäni, kotiani ja harrastuksiani.

Sama. Joitain todella hyviä kavereita on toki säilynyt opiskeluajoilta, mutta välimatkat estää näkemästä kovin usein. Lukio-aikaisten kavereiden kanssa ollaan kasvettu ihan erilleen, huomaa ettei ole enää mitään yhteistä kun ovat jumiutuneet ajatuksissaan menneisyyteen ja nostalgiaan. Kumppanin kanssa viihdyn parhaiten, koska olemme molemmat itseämme haastavia ja uuden oppimisesta pitäviä ihmisiä (aika ei siis käy pitkäksi). 

Vierailija kirjoitti:

Tuo on todella ahdistavaa. Tuossahan katoaa minuus.

Eikä katoa. Eivät he ole yksi ja sama henkilö vaikka tekisivätkin samoja asioita samalla tavoin