Lue keskustelun säännöt.
Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä
Tiedättekö tällaisia pareja?
Mikä tähän ajaa?
Esim. yksin ei voi seurata mitään sarjaa, vaan sarja valitaan siten, että se miellyttää molempia ja sitä katsotaan aina yhtä aikaa.
Oman unirytmin mukaan ei toimita, vaan etsitään kompromissi, jonka mukaan mennään yhtä aikaa sänkyyn, aletaan nukkumaan samaan aikaan käsi kädessä ja herätään samaan aikaan. Syödään samaa ruokaa aina.
Nämä ihmiset eivät ikäänkuin ole itsenäisiä ja omia itsejään, vaan muokkaavat itsensä täydelliseen symbioosiin toisen kanssa. Miksi?
Kommentit (812)
Itse en vain juurikaan kaipaa sisarusteni tai ystävieni seuraa. En nyt enkä mahdollisen eron jälkeenkään. Ei ero sitä muuksi muuttaisi. Mutta tämä tosiaan on hyvä ajatella läpi jo tiiviin parisuhteen aikana.
No ei kai sulla edes ole ystäviä? Tarkoitan, että jos et kenenkään seuraa kaipaa, niin eiväthän he sulle silloin mitään ystäviä ole. Ovatpahan vieraita ihmisiä. Ja tee nyt kaikin mokomin kantasi selväksi kuitenkin kaikille ihmisille niin osaavat sitten jättää sut rauhaan, jos käy niin, että mies viereltäsi poistuu, tavalla tai toisella. Eivät kysele turhaan vointia vaikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei me mennä minkään ohjelman mukaan, ei hyvää päivää tuota sun ajatteluasi 😂😂 Luojan kiitos en ole koskaan edes yrittänyt kanssasi parisuhdetta. Ei tulis mitään, kun kaikkea täytyy koko ajan ylianalysoida, väkisin vääntää ja kääntää. Nimenomaan haluan rennompaa, paljon rennompaa.
No tuota, todellakin on onni, että et ole yrittänyt. Minulla kun on hyvin onnistunut parisuhde, tosin todellakin hieman erityyppisen ihmisen kanssa kuin miltä sinä vaikutat.
En tiedä, mitä ylianalysoimista se on, että kumpikin syö mitä haluaa silloin kuin haluaa. Tai mitä väkisin vääntämistä siinä on, että mies voi syödä salaatin, vaikka minä olen tehnyt makkarakastiketta ja perunaa.
Samoin, minullakin onnistunut ja onnellinen suhde, pian tulee 32 vuotta täyteen ja edelleen viihdymme yhdessä. Onneksi hänen kanssaan toisemme löysimme 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa monella menee tosiaan puurot ja vellit sekaisin. Se, pakottaako puoliso suhteessa tekemään kaiken yhdessä, soitteleeko koko ajan töihin tai päästääkö edes töihin, määrääkö mitä syöt ja juot, saatko ottaa alkoholia tai mennä Lissun kanssa lenkille, on aivan täysin eri asia kuin se, että pariskunta ihan molempien omasta halusta viettää lähes kaiken ajan yhdessä, tekee yhteiset ruuat, viihtyy yhdessä ihan oikeasti eikä pakolla.
Eka suhde näistä ei ole terve, toinen on.
En ymmärrä onko ketjussa muutama kommentoija oikeasti niin tyhmä, ettei tajua näiden eroa.
Ihan yhtä lailla voisi provokatiivisesti kysyä, eivätkö parisuhdenysvät, jotka perustavat elämänsä yhden kortin varaan, tiedä olevansa tyhmiä. Mutta jokainen tyylillään.
Yllättävää miten joidenkin on ilmeisesti mahdotonta ymmärtää tämän tyyppisiä suhteita, vaikka aika moni on koittanut asiaa avata.
Symbioottisempi parisuhde ei poissulje yksilöllisiä tekemisiä tai ystävyys- ja sukulaissuhteita. Tai väistämättä johda huonoon käytökseen suhteen ulkopuolella.
Nämä esimerkkitapaukset vaikuttavat aika ikäviltä ystäviltä ja sisaruksista. Tuo miten hoitaa ihmissuhteita ylipäänsä on henkilökohtainen ominaisuus, eikä oikeastaan kuulu tähän keskusteluun.
Tai ehkä se on joku pakko vääntää äärilaidoista ja väitellä paremmuudesta, vaikka selvää pitäisi olla kaikille, eri tyypeillä toimivat erilaiset parisuhteet.
Monella tavalla huonoja parisuhteita löytyy joka lajista.
En tiedä, mitä ylianalysoimista se on, että kumpikin syö mitä haluaa silloin kuin haluaa. Tai mitä väkisin vääntämistä siinä on, että mies voi syödä salaatin, vaikka minä olen tehnyt makkarakastiketta ja perunaa.
Ja tämä voi muuten tulla oikeaksi ongelmaksi. Meillä miehen kanssa myös oikea parisuhde on sellainen, jossa kaikki tehdään yhdessä, syöminen ja nukkuminen. Kun yritin laihduttaa oli tosi vaikeaa kun mies koko ajan halusi jotain muuta kuin ruokia, jotka kuului mun laihdutusohjelmaan. Vaikka miten yritin perustella, että nyt oikeasti tämä kana ja salaatti on mulle hyväksi.
Aloinkin ajatella, että ei tämä suhde ole mulle hyväksi eikä ole rakkautta, että joku ihme yhdessä tekeminen on tärkeintä jopa terveyden ohi.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kamalaa elää suhteessa jossa toinen pakottaa olemaan, menemään ja harrastamaan aina yksin. Pakottaa syömään eri ruokia, koskaan ei voida syödä samaa ruokaa. Omat jääkaapit on oltava. Kamalaa olisi suhteessa jossa täytyy aina mennä eri aikaan nukkumaan. Ei saa olla yhteisiä kavereita, eikä kavereita koskaan saa tavata yhdessä. Ei saa edes tutustua toisen kavereihin, ei edes sukuun, koska minuus kärsii. Ei saa tehdä mitään samalla tavalla kuin puoliso tekee, vaan on pakko koko ajan olla erilainen.
Jep. Oli ikävä olla suhteessa, jossa kumppani eristi kavereistaan ja jopa suvustaan, kun halusi pitää ne asiat ominaan. Pakko olla myös omaa tilaa koko ajan. Harrastaakaan ei voinut yhdessä. Jääkaapissa omat paikat molempien erillisille ruuille. Eipä tuo ollutkaan parisuhde, kämppissuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin.
Ikävää naisen kannalta, mies sensijaan saa vaihtelua työmatkoista
Vierailija kirjoitti:
Itse en vain juurikaan kaipaa sisarusteni tai ystävieni seuraa. En nyt enkä mahdollisen eron jälkeenkään. Ei ero sitä muuksi muuttaisi. Mutta tämä tosiaan on hyvä ajatella läpi jo tiiviin parisuhteen aikana.
No ei kai sulla edes ole ystäviä? Tarkoitan, että jos et kenenkään seuraa kaipaa, niin eiväthän he sulle silloin mitään ystäviä ole. Ovatpahan vieraita ihmisiä. Ja tee nyt kaikin mokomin kantasi selväksi kuitenkin kaikille ihmisille niin osaavat sitten jättää sut rauhaan, jos käy niin, että mies viereltäsi poistuu, tavalla tai toisella. Eivät kysele turhaan vointia vaikka.
Mikä määrittää ystävyyden? Minulle ystävä on sellainen ihminen, jonka kanssa voi jatkaa juttelua siitä mihin viimeksi jäätiin, vaikka ei oltaisi nähty vuosiin. Ystävä, joka vaatii tiivistä yhteydenpitoa (päivittäistä tai viikottaista), ei ole ystävä. Ystävä huomio, että jokaisella on oma elämä, ja joskus arjen kiireet voivat tulla tielle. Kaikkea ei tarvitse jakaa ja jokaisella on oikeus myös vetäytyä halutessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin.
Ikävää naisen kannalta, mies sensijaan saa vaihtelua työmatkoista
Miksi se on sinusta ikävää, vaikka nainen tekee todennäköisesti juuri sitä mitä haluaa?
Mikä määrittää ystävyyden? Minulle ystävä on sellainen ihminen, jonka kanssa voi jatkaa juttelua siitä mihin viimeksi jäätiin, vaikka ei oltaisi nähty vuosiin. Ystävä, joka vaatii tiivistä yhteydenpitoa (päivittäistä tai viikottaista), ei ole ystävä. Ystävä huomio, että jokaisella on oma elämä, ja joskus arjen kiireet voivat tulla tielle. Kaikkea ei tarvitse jakaa ja jokaisella on oikeus myös vetäytyä halutessaan.
No tuo sanoi, että ei kaipaa lainkaan ystävien seuraa. Missään tilanteessa, ei edes siinä, jos tulisi ero tästä maailman tärkeimmästä ihmisestä, jonka seura nyt on tärkein ja riittää. Niin onko se ystävyyttä? Ei minusta.
Jos joku ei seuraani kaipaa koskaan, en laske ystäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa vaan löytää sellaisen täydellisen yhteyden ja ei kertakaikkiaan kaipaa juuri muita ihmisiä. Tällainen tuttu oariskunta jopa kuoli aivan perättäin, toisen sydän särkyi vaan niin täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin.
Ikävää naisen kannalta, mies sensijaan saa vaihtelua työmatkoista
Miksi se on sinusta ikävää, vaikka nainen tekee todennäköisesti juuri sitä mitä haluaa?
Tämä. En minäkään halua joka päivä kävelyllä käydä, yksin ollessani lojun mielelläni useinkin koko päivän sisällä. En käy edes siellä kaupassa ja työtkin teen kotona 😄 Musta on ihanaa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ja miehelläni ei ole ystäviä, tämänkin takia tehdään paljon asioita yhdessä tai sitten yksin.
Meille oli kehittyyt jo pitkälle tuollainen riippuvuus. Muutoin elämä oli hyvin virikkeetöntä ja tyhjää. Seurasin ikään kuin miehen kuvioita. Tajusin olevani kadottamassa itseni ja lähdin kävelemään. Alun perinkään ei olisi pitänyt mennä naimisiin. Elämä ja olo kuitenkin koheni normaaliksi pian eron jälkeen. Traumoja ei jäänyt, kokemus muiden joukossa. Kerrottakoon, että kyseessä oli muunmaalainen mies, ihan hyvä mies, sivistynyt ja suvaitsevainen kaikin tavoin, kielivaikeuksia ei ollut. Olisi luullut, että kulttuuriero avartaa suhdetta, mutta ihan meni köyhäksi henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en vain juurikaan kaipaa sisarusteni tai ystävieni seuraa. En nyt enkä mahdollisen eron jälkeenkään. Ei ero sitä muuksi muuttaisi. Mutta tämä tosiaan on hyvä ajatella läpi jo tiiviin parisuhteen aikana.
No ei kai sulla edes ole ystäviä? Tarkoitan, että jos et kenenkään seuraa kaipaa, niin eiväthän he sulle silloin mitään ystäviä ole. Ovatpahan vieraita ihmisiä. Ja tee nyt kaikin mokomin kantasi selväksi kuitenkin kaikille ihmisille niin osaavat sitten jättää sut rauhaan, jos käy niin, että mies viereltäsi poistuu, tavalla tai toisella. Eivät kysele turhaan vointia vaikka.
Olen mies ja puolisoni on nainen. Ystäväni eivät kyselisi vointiani muutenkaan. Sellaista miesten välinen ystävyys usein on, ei siinä mitään vointeja kysellä tai tukea anneta. Eli ei heille tarvitse mitään kantaa tehdä selväksi.
Me ollaan aina oltu hyvin paljon yhdessä, enkä esimerkiksi lähde leffaan tai keikalle vaikka vähän mieli tekisi, jos mies ei pääse mukaan. Tämä johtuu kuitenkin siitä, etten koe oloani mukavaksi tuollaisissa tilanteissa, yksin vieraiden joukossa. En ole koskaan kokenut, ennen miestäkään. Ystävien kanssa voisi lähteä mutta ei ole ystäviä nykypaikkakunnalla, kaikki asuvat kauempana ja lisäksi elävät vielä lapsiperhearkea. Ei ole haitannut, koska miehen kanssa on kivaa, ja tykätään samoista asioista.
Nykyään elämäni on entistä enemmän kodin sisällä, josta en oikeastaan koskaan poistu, kuin miehen kanssa. Poislukien kävelylenkit joita ehkä kerran kuussa teen yksin, muuten miehen kanssa. En harrasta mitään kodin ulkopuolella enkä enää käy sukuloimassakaan yksin, koska en enää voi ajaa autoa. Aina mennään siis miehen kanssa yhdessä.
Mutta ei tämä minua kyllä haittaakaan. Olen aivan tosi onnellinen, elämässä on paljon ihania asioita! Isoja haaveita on miehen kanssa yhdessä toteutettu ja tullaan toteuttamaan. Elämä on hyvää näin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Minä ja mieheni ollaan just tuollaisia, ettei meillä oikein ole muuta elämää, kuin toisemme ja sukulaiset. Nähdään kyllä kavereitakin mutta harvoin, ehkä 2-3 kertaa vuodessa. Sukulaisia nähdään melko usein. Kummallakin meistä on ollut nuorempana paljon kaveteita, mutta ne ovat vain jääneet kun kumpaakaan ei oikein kiinnosta mitkään saunaillat jne. On meillä omat harrastukset, mutta ne ovat sellaisia joita voi tehdä kotona/ omassa pihapiirissä. En kyllä ymmärrä miksi meidän pitäisi olla mitään muuta kuin olemme. Jos ollaan teidän mielestä tylsiä, niin ei kiinnosta pätkääkään. :D Oma elämäni on minulle juuri sellainen, kuin haluan. Rakastan miestäni, kotiani ja harrastuksiani.
Ihmiset on niin erilaisia. Jotkut viihtyy kotosalla vaikka jokainen päivä olisi ihan samanlainen. Mulla pitää aina olla jotakin odotettavaa vapaille ja arjestakin olen koittanut saada parhaani mukaan jotain irti. Ollaan siis molemmat aika paljon menossa, yhdessä tai erikseen. On niin vaikeaa löytää paikkoja jossa minä voisin vaikka retkiluistella ja mies pilkkiä. Joko ei ok luistelureittiä tai sitten ei oo kalapaikkoja. Toisinaan käydään toki yhdessä luistelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa monella menee tosiaan puurot ja vellit sekaisin. Se, pakottaako puoliso suhteessa tekemään kaiken yhdessä, soitteleeko koko ajan töihin tai päästääkö edes töihin, määrääkö mitä syöt ja juot, saatko ottaa alkoholia tai mennä Lissun kanssa lenkille, on aivan täysin eri asia kuin se, että pariskunta ihan molempien omasta halusta viettää lähes kaiken ajan yhdessä, tekee yhteiset ruuat, viihtyy yhdessä ihan oikeasti eikä pakolla.
Eka suhde näistä ei ole terve, toinen on.
En ymmärrä onko ketjussa muutama kommentoija oikeasti niin tyhmä, ettei tajua näiden eroa.
Varmaan näin..mutta kun on ihan omakohtaisesti kokenut sen että puoliso olisikin sitten halunnut enemmän omia asioita ja eron yhteydessä tämä tulee esille. 16/20 vuotiaasta saakka yhdessä, mm muutti nuorena uudelle paikkakunnalle yhdessä. Ja 34/38 vuotiaana sulle selviää että toinen olisikin toivonut jotain muuta. Vaikkei koskaan tuonut sitä esille. Vois melkein sanoa että herkillä pitäisi olla kaiken kanssa mikä poikkeaa niin paljon keskimääräisestä. Mikä todennäköisyys että juurikin kaksi niin tavallisesta poikkeavaa löysi toisensa? Vai löysikö vaan voimakkaampi persoona pehmeämmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en vain juurikaan kaipaa sisarusteni tai ystävieni seuraa. En nyt enkä mahdollisen eron jälkeenkään. Ei ero sitä muuksi muuttaisi. Mutta tämä tosiaan on hyvä ajatella läpi jo tiiviin parisuhteen aikana.
No ei kai sulla edes ole ystäviä? Tarkoitan, että jos et kenenkään seuraa kaipaa, niin eiväthän he sulle silloin mitään ystäviä ole. Ovatpahan vieraita ihmisiä. Ja tee nyt kaikin mokomin kantasi selväksi kuitenkin kaikille ihmisille niin osaavat sitten jättää sut rauhaan, jos käy niin, että mies viereltäsi poistuu, tavalla tai toisella. Eivät kysele turhaan vointia vaikka.
Olen mies ja puolisoni on nainen. Ystäväni eivät kyselisi vointiani muutenkaan. Sellaista miesten välinen ystävyys usein on, ei siinä mitään vointeja kysellä tai tukea anneta. Eli ei heille tarvitse mitään kantaa tehdä selväksi.
Samoin on minun miehellänikin. Ystävien kanssa tehdään asioita ja harrastetaan, mutta huolia ja tuntemuksia ei jaeta kuin pintapuolisesti joskus harvoin. Näin se on aina ollut.
Toki sen ymmärtää jos 2 vähän erilaiseksi itsensä tuntevaa, yksinäistä ihmistä, tapaa vaikka netissä ja jutut natsaa, niin heistä voi tulla paita ja peppu kun eihän muita edes ole. Moni ei perheenkään kanssa oikein tuu juttuun tai sukulaisten. Meillä oli tilanne se etten löytänyt heti uudessa kaupungissa ystäviä ja siksi ripustauduin poikaystävään. Sit se vaan meni sellaiseksi yhdessä nysväämiseksi.
Ei me mennä minkään ohjelman mukaan, ei hyvää päivää tuota sun ajatteluasi 😂😂 Luojan kiitos en ole koskaan edes yrittänyt kanssasi parisuhdetta. Ei tulis mitään, kun kaikkea täytyy koko ajan ylianalysoida, väkisin vääntää ja kääntää. Nimenomaan haluan rennompaa, paljon rennompaa.
No tuota, todellakin on onni, että et ole yrittänyt. Minulla kun on hyvin onnistunut parisuhde, tosin todellakin hieman erityyppisen ihmisen kanssa kuin miltä sinä vaikutat.
En tiedä, mitä ylianalysoimista se on, että kumpikin syö mitä haluaa silloin kuin haluaa. Tai mitä väkisin vääntämistä siinä on, että mies voi syödä salaatin, vaikka minä olen tehnyt makkarakastiketta ja perunaa.