Lue keskustelun säännöt.
Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä
Tiedättekö tällaisia pareja?
Mikä tähän ajaa?
Esim. yksin ei voi seurata mitään sarjaa, vaan sarja valitaan siten, että se miellyttää molempia ja sitä katsotaan aina yhtä aikaa.
Oman unirytmin mukaan ei toimita, vaan etsitään kompromissi, jonka mukaan mennään yhtä aikaa sänkyyn, aletaan nukkumaan samaan aikaan käsi kädessä ja herätään samaan aikaan. Syödään samaa ruokaa aina.
Nämä ihmiset eivät ikäänkuin ole itsenäisiä ja omia itsejään, vaan muokkaavat itsensä täydelliseen symbioosiin toisen kanssa. Miksi?
Kommentit (829)
"Mikä tähän ajaa?" ja "Miksi"?
Yksinkertaisesti se, että se on tosi kivaa. On kivaa elää symbioottista elämää parhaan ystävänsä ja rakkaan kumppaninsa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Mihin tarvitsisit vain tätä yhtä läheistä, kerro joku käytännön haittaesimerkki?"
Minä olisin tarvinnut siskoani ja vain siskoani, kun isämme kuoli. Olisin halunnut jutella niin tunteista kuin käytännönkin asioista vain hänen kanssaan, mutta miehensä tunki jokaiseen tapaamiseen mukaan. Huuteli taustalta mielipiteitään, kun yritin puhelimessa asioita jutella.
Aikaisemmin jo lopetin esim. yhteisellä mökillä käynnit heidän kanssaan, kun minuuttiakaan ei saanut jutella miehen änkeämättä keskusteluun. Jokainen viaton lause tyyliin, niin olikos ne lahtiset, jotka asui tuossa naapurimökissä aloitti ensin kyselytulvan ja sitten besservisseröinnin. Hän oli tietävinään minunkin asiani lapsuudesta, ei se noin mennyt vaan näin se meni. En tiedä, onko siskoni suoltamaa potaskaa vai mistä kuvitteli tietävänsä.
Pienintäkään hienotunteisuutta antaa tilaa ei ollut miehellä. Ja kaikkea perusteltiin sillä, että heillä on aiv
Eli olit kolmas pyörä heidän liitossaan. Eikö sulle ole tullut mieleen, ettet ehkä aina ollutkaan niin tervetullut? Kun kasvetaan aikuisiksi niin yleensä itsenäistytään ja avioidutaan. Perhesuhteet kärsivät kolauksen kun niitä ei enää tarvita samalla tavalla. Pidit itsekkäästi siskostasi kiinni vaikka hän oli jo aviossa. Jos siskosi ei järjestä kahdenkeskistä aikaa sulle niin luultavasti hän ei sitä haluakaan.
Vierailija kirjoitti:
Jatkan että nämä pariskunnat eivät edes tajua miltä se ulospäin näyttää ja kuulostaa. Kun joku sanoo aikuiselle ihmiselle, että et kyllä ammu sitä rakettia ne on ihan tarpeettomia ja typeriä tai toinen julistaa, ettei Markus kyllä ota GT:tä kun Markus ei tykkää olla kännissä..
En koskaan nolaisi miestäni niin, että puhuisin tai julistaisin hänen puolestaan mitään. Sanaa ME käytetään MEILLÄ kuvaamaa jotain mitä on tehty tai ollaan aikeissa tehdä. Ei kuvaamaan sitä mistä kukakin tykkää tai mitä toivoo /arvostaa /inhoaa jne.
Kuva ulospäin on joo eri asia. Halutaan pitää meidän suhde kumminkin pitkälti yksityisenä. Koitetaan välttää riitoja seurassa. Ei se aina täysin onnistu, eikä sitä aina onnistu peittämäänkään. Tällöin ei kyllä avata riitojen syitä muille, jos ei ole ilmiselvää. Ikävää tuo tietysti paikalla olijoille.
Ei tosin puututa toistemme olemiseen tai juomisiin. Toki joskus saatetaan kritisoida seurassakin jotain tekemisiä tai sanomisia jollain tapaa. Eikä puhuta toistemme puolesta ja viljellä me-sanaa niin kovin aktiivisesti.
Kuvailtu tilanne viittaa mielestäni enemmän kontrolloitu parisuhteeseen.
Maailma on paha paikka, 20v kestänyt parisuhde lämmittää ja lohduttaa. Kukaan muu ei ole vastaavalla tavalla kiltti minulle kuin mieheni, meillä on mukavaa yhdessä. Edelleen halataan, pussataan ja jutellaan pitkät ajat päivittäin. Työelämä on rasittavaa. Lapset alkaa olla jo isoja, ihania hekin.
Meitä kuristaa kurkusta molempia ajatus, että ollaan jo puolessa välissä vähintään yhteisestä ajasta, todennäköisesti alle sen. Aika on mennyt niin nopeaan, tuntuu ihan hujaukselta. Mikään aika ei riitä..
Joudun matkustamaan työn puolesta, kurjaa kun ikävöin puolisoa, välillä hän järjestää niin että pääsee mukaan. Odotamme salaa jo lapsenlapsia, itkemme elokuvien pariskuntien kuolema-kohtaukset.
En välitä mitä muut meistä ajattelee, isot murheet meitä on moukaroineet, niin että käytän aikana juuri niin kuin itsestä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme kumppanini kanssa vähän tuollainen pariskunta. Kumpikin meistä on sellainen vähän asiasta kuin asiasta kiinnostuva, eli kun toinen innostuu jostain, toinen innostuu myös. Lisäksi olemme toistemme parhaat ystävät joten kumppani on senkin takia aina ykkösvalinta lähes kaikkiin menoihin ja tekemisiin.
Molemmilla on toki omat elämänsä, mutta aika vähän lopulta tulee sellaisia vapaa-ajan asioita vastaan joita ei yhdessä haluttaisi jakaa.
Kuulostaa oman avioliittoni ensimmäiseltä 15 vuodelta. Rakkaus oli tyyliä kuolen ilman sinua, olet paras ystäväni ja haluan olla sun lähellä koko ajan
Sitten tuli aikuisuus ja kriisi. Ymmärrettiin että eletään ikäänkuin yhtä elämää kahdesta näkökulmasta ja koettiin ettei se ole kovin terveellistä, kun suurin osa kokemuksista täytyy jakaa ja synkronoida. Ei salaisuuksia, ei mitään tutkittavaa, ei mitä
tuliko tämä himo siis takaisin salaisuuksien myötä? Et tietenkään miehesi salaisuuksia tiedä mutta millaisia salaisuuksia pidät itse mieheltäsi jotka saavat sinut himoitse häntä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos molemmat ovat onnellisia, niin hyvä niin. Ulkopuolisille tällainen on kuitenkin ahdistavaa ja tosi ärsyttävää, jos esim. ei voi tavata pariskunnan toista osapuolta yksinään, vaan aina vain molemmat yhdessä.
Niinpä. Siitä tulee vaikutelma, että he vahtivat toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Maailma on paha paikka, 20v kestänyt parisuhde lämmittää ja lohduttaa. Kukaan muu ei ole vastaavalla tavalla kiltti minulle kuin mieheni, meillä on mukavaa yhdessä. Edelleen halataan, pussataan ja jutellaan pitkät ajat päivittäin. Työelämä on rasittavaa. Lapset alkaa olla jo isoja, ihania hekin.
Meitä kuristaa kurkusta molempia ajatus, että ollaan jo puolessa välissä vähintään yhteisestä ajasta, todennäköisesti alle sen. Aika on mennyt niin nopeaan, tuntuu ihan hujaukselta. Mikään aika ei riitä..
Joudun matkustamaan työn puolesta, kurjaa kun ikävöin puolisoa, välillä hän järjestää niin että pääsee mukaan. Odotamme salaa jo lapsenlapsia, itkemme elokuvien pariskuntien kuolema-kohtaukset.
En välitä mitä muut meistä ajattelee, isot murheet meitä on moukaroineet, niin että käytän aikana juuri niin kuin itsestä tuntuu.
Tässä on kyllä paljon totuutta. Itse olen viettänyt ison osan ajastani ihmisten kanssa joille minä en olekaan ollut niin läheinen kuin he ovat olleet minulle. Nyt kun olen mieheni kanssa ollut yli 10 vuotta yhdessä niin todellakin aion olla hänen kanssaan niin tiiviisti kuin molemmista siltä tuntuu enkä jaa elämääni enkä tuhlaa aikaani enää sellaisten kanssa jotka eivät sitä ansaitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää varmaankin jakaa ihmisiä aika lailla. Olen itse pitkässä parisuhteessa miehen kanssa, joka haluaisi olla jonkinlaisessa symbioosissa koko ajan. Itse koen, että tarvitsisin hiukan etäisyyttä ja omaa tilaa jotta voisin taas kohdata hänet samalla mielenkiinnolla kuin joskus aiemmin. Mutta kun en pääse hänestä millään, en hetkeksikään, alan pikemminkin kaipaamaan hänen luotaan pois kuin lisää hänen seuraansa. Minulta on kadonnut kokonaan esim. seksuaalinen kiinnostus häneen - ja toisaalta taas tunnen, että hän haluaisi olla niin koko ajan minun nahoissani, että siinä on jotain todella epätervettä.
Tässä vielä yritetään löytää asiaan ratkaisuja ja olen käynyt parin eri terapeutin luona myös yksikseni. Ensimmäinen ymmärsi mitä puhuin, mutta hän (kuultuaan kaiken) oli sitä mieltä, että meidän pitäisi erota. Toinen terapeutti taas sanoi jossain jo aika varhaisen vaiheen keskustelussa, että "jotkut puhuvat oman
Hah, vai ei parisuhdeterapeutti tiennyt, mitä oma tila on. Olipa epeli.
Eli olit kolmas pyörä heidän liitossaan. Eikö sulle ole tullut mieleen, ettet ehkä aina ollutkaan niin tervetullut? Kun kasvetaan aikuisiksi niin yleensä itsenäistytään ja avioidutaan. Perhesuhteet kärsivät kolauksen kun niitä ei enää tarvita samalla tavalla. Pidit itsekkäästi siskostasi kiinni vaikka hän oli jo aviossa. Jos siskosi ei järjestä kahdenkeskistä aikaa sulle niin luultavasti hän ei sitä haluakaan.
Mitä ihmettä. Minulla on ihan oma avioliitto ja lapset, en mitenkään roiku siskossani. Yhdessä perittyyn suvun mökkiin minulla on ihan samanlainen oikeus kuin hänellä ja hän itse kutsui meitä mökille yhtä aikaa. Minun päätökseni oli olla enää menemättä, kun hänen miehensä ei antanut mitään tilaa siellä olla rauhassa.
Sinusta voi olla ok, että sisarukset eivät vanhempien kuollessa ole tukena toisilleen. Minä olen vähän eri mieltä ja surullinen, että näin ei omalla kohdalle käynyt.
Nyttemmin miehensä on alkanut sairastella ja sisko soittelee useammin. Juttelen kyllä, mutta eihän ne välit samanlaiset ole tai ehkä sellaiset kuin hän nyt tahtoisi. Ja joo, mullahan on siis nyt omat aikuiset lapset ja hyvä parisuhde, joten ei, en sitten tarvitse sitä siskoa enää kovin paljon. Mutta hän taitaisi taas tarvita minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Mihin tarvitsisit vain tätä yhtä läheistä, kerro joku käytännön haittaesimerkki?"
Minä olisin tarvinnut siskoani ja vain siskoani, kun isämme kuoli. Olisin halunnut jutella niin tunteista kuin käytännönkin asioista vain hänen kanssaan, mutta miehensä tunki jokaiseen tapaamiseen mukaan. Huuteli taustalta mielipiteitään, kun yritin puhelimessa asioita jutella.
Aikaisemmin jo lopetin esim. yhteisellä mökillä käynnit heidän kanssaan, kun minuuttiakaan ei saanut jutella miehen änkeämättä keskusteluun. Jokainen viaton lause tyyliin, niin olikos ne lahtiset, jotka asui tuossa naapurimökissä aloitti ensin kyselytulvan ja sitten besservisseröinnin. Hän oli tietävinään minunkin asiani lapsuudesta, ei se noin mennyt vaan näin se meni. En tiedä, onko siskoni suoltamaa potaskaa vai mistä kuvitteli tietävänsä.
Pienintäkään hienotunteisuutta antaa tilaa ei ollut miehellä. Ja kaikkea perusteltiin sillä, että heillä on aiv
Ihan kauhee mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä sivulla pari kommentoijaa on jo sanonut aika lailla samoin kuin itse tunnen. Oma puolisoni on vain ylivoimaisesti kivoin, tärkein, lämpimin, turvallisin ja kiinnostavin ihminen mitä tiedän (lapset poislukien, mutta he ovat vähän eri asia). Emme kumpikaan kaipaa mitään erillistä elämää, vaan yhteisen. Mitä enemmän olemme yhdessä ja aikaa kuluu, sitä enemmän vain haluamme olla yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli olit kolmas pyörä heidän liitossaan. Eikö sulle ole tullut mieleen, ettet ehkä aina ollutkaan niin tervetullut? Kun kasvetaan aikuisiksi niin yleensä itsenäistytään ja avioidutaan. Perhesuhteet kärsivät kolauksen kun niitä ei enää tarvita samalla tavalla. Pidit itsekkäästi siskostasi kiinni vaikka hän oli jo aviossa. Jos siskosi ei järjestä kahdenkeskistä aikaa sulle niin luultavasti hän ei sitä haluakaan.
Onpas tuttua puhetta. Samaa hoki ystäväni, eli että kun avioon menee, priorisointi muuttuu. Eristäytyi miehen ja parin miehen ystäväpariskunnan kanssa. Minä olin itsekäs, kun en halunnut jokaisessa tapaamisessa joutua miehen tulilinjalle tentattavaksi. Kyseli myös ystävän menneisyydestä.
No, sitten tuli ero, miehen ystävät jäi miehen ystäviksi. Nyt ruikutetaan tapaamisia ja toivotaan näkemistä, laitellaan viestejä ja sentimentaalisia ja pateettisia runonpätkiä.
Ikävä kyllä se on myöhäistä. Todella en tajua, miten nämä ihmiset luulevat, että heidän loukkauksiaan ei muisteta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässähän alkaa tuntua siltä, etteivät ystävyyssuhteet ole joillekin lainkaan tärkeitä. Että jos lomareissulla ajetaan ystävän talon ohi, siis ihan 50 metrin päästä ystävän talon kulmalta, niin painetaan vain kaasua, koska oma puoliso on mukana. Eikä ystävää voi tavata niin. Jätetään tapaaminen väliin ja mietitään sitten joskus, että milloin voitaisiin tavata kaksin. Ja minne ne ystävänkin lapset ja puolisot silloin heivataan.
Kun taas toisille on tärkeää tavata ystäviä aina kun voi, ja myös heidän perhettään. Ei ajeta 50 metrin päästä ohi, vaikka harvoin tavataan muutenkin 😀
Ei tietenkään ajeta. Mutta omat menot ja harrastukset on taanneet sen, että molemmilla on ystäviä myös omalla paikkakunnalla eikä vain hankalasti 1000 kilometrin päässä.
Olisikin pitänyt kieltää ystävää muuttamasta 1000 km päähän, vaikka löysi puolison ja työpaikan sieltä 😂
Itse koen, että heikko on se henkinen yhteys, jota täytyy koko ajan vahvistaa, eli kaikki mahdollinen aika roikkua yhdessä.
Minulla on ystäviä, joita tapaan, matkustan jopa sen vuoksi ja olen yötä ystävällä. Minulla on siskon perhe, joka on minulle hyvin tärkeä, heitä tapaan joskus yksin, joskus miehen kanssa. Työssäni matkustan myös.
Mies on koko ajan "kanssani", tunnen henkisen yhteytemme ja sen, voiko hän hyvin.
Aika, jonka vietämme yhdessä, puutarhassa puuhaillen, kokkaillen, lenkeillä ja laavuilla ja matkustellen jne. on aivan mahtavaa. Mutta emme kumpikaan koskaan ole ajatelleet, että näin voi olla vain sen vuoksi, että meillä ei muuta ole, että muu tarvitsee sulkea ulkopuolelle. Emmehän me oikeastaan ole erossa, ei tarvitse koko ajan soitella ja varmistella, että toinen on vielä siinä. Kyllä me tiedämme, että olemme.
Ei sitä oikein osaa selittää, mutta se on outo yhteys ja vetovoima, joka pitää symbioosissa. Vaikka oltaisiin erilläänkin, niin ollaan yhdessä. Yli 40 vuotta jo.
Pelottako? Turkissa nussitaan monta miljoonaa kertaa peräreikään eikä se kasvua ole hinnllinyt. Kusadasi on pelkästää homojen kaupinki mutta kyllä siellä lasia näkee kuten muuallakin. Olet ihan taukki. Tosin voi olla yhtä vainoharhainen (on vakava sairaus) kuten nykyhallitus ja moppipää Ursula.
Ystäväni on miehensä kanssa just tämmönen. Erillisiä mielenkiinnon kohteita on, mutta niitä voi lähestyä vain, kun mies työreissussa. Vain silloin on vapaus syödä kasvisruokaa, katsoa tiettyjä sarjoja tms. Muuten mennään miehen mieltymysten mukaan, ne ystäväni on omaksunut omikseen.
"Mihin tarvitsisit vain tätä yhtä läheistä, kerro joku käytännön haittaesimerkki?"
Minä olisin tarvinnut siskoani ja vain siskoani, kun isämme kuoli. Olisin halunnut jutella niin tunteista kuin käytännönkin asioista vain hänen kanssaan, mutta miehensä tunki jokaiseen tapaamiseen mukaan. Huuteli taustalta mielipiteitään, kun yritin puhelimessa asioita jutella.
Aikaisemmin jo lopetin esim. yhteisellä mökillä käynnit heidän kanssaan, kun minuuttiakaan ei saanut jutella miehen änkeämättä keskusteluun. Jokainen viaton lause tyyliin, niin olikos ne lahtiset, jotka asui tuossa naapurimökissä aloitti ensin kyselytulvan ja sitten besservisseröinnin. Hän oli tietävinään minunkin asiani lapsuudesta, ei se noin mennyt vaan näin se meni. En tiedä, onko siskoni suoltamaa potaskaa vai mistä kuvitteli tietävänsä.
Pienintäkään hienotunteisuutta antaa tilaa ei ollut miehellä. Ja kaikkea perusteltiin sillä, että heillä on aivan kaikki täysin yhteistä. No, minulla isäni kuolema ei ollut siskonmiehen kanssa jaettava asia ja siitä on välimme erkaantuneet.