Lue keskustelun säännöt.
Ilmiö: kolme-nelikymppiset ovat järkyttyneitä vanhempiensa sairastumisesta ja kuolemasta
27.12.2025 |
Olen ihan hämmentynyt, kun olen törmännyt tähän ilmiöön ikätoverieni (kolme-nelikymppiset) keskuudessa. Meillä on monilla 65-80 v ikäisiä vanhempia, monilla meistä aikuisista lapsista on omia lapsia (vauvaiästä pikkukoululaisiin).
Nyt kun vanhempiemme ikäpolvi on alkanut ikääntyä ja heille on tullut kaikenlaista kremppaa, syöpää ja muuta, ovat ikätoverini tästä ihan järkyttyneitä. He sanovat, etteivät ole yhtään varautuneet siihen, että oma vanhempi saattaa sairastua ja kuolla. Osa on ihan shokissa, jos +70 v ikäiselle vanhemmalle on tullut syöpä, johon voi kuolla. Moni myös kommentoi, että kokee vanhempansa elämän jääneen ihan kesken ja vanhempansa kuolleen nuorena, jos vanhempi on kuollut 70-80 v iässä.
Onko tuttavapiiriini sattunut jotenkin poikkeuksellisia ihmisiä vai mistä ihmeestä on kyse? Itselleni on ihan luonnollinen asia, että ihmiset ikääntyvät, sairastuvat ja kuolevat. Eikä mielestäni kahdeksaa kymppiä lähestyvä ole nuorena kuollut, vaan jo melko korkeassa iässä.
Kommentit (426)
Vähän kylmä suhtautuminen aloittajalla. Kyllä se on aina järkyttävää ja surullista, jos rakas läheinen sairastuu vakavasti. Seitsemänkymppinenkin voi olla todella hyvässä kunnossa ja täysin elinvoimainen, kunnes puun takaa iskee syöpä. Sairastumiset ja kuolemat kuuluu toki elämään, mutta saa niitä silti surra ja asioista järkyttyä. Ap on varmaan todella kiva tuki ihmisille tuollaisella asenteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuolema on yksi hienoimmista puheenaiheista, juuri mikään muu aihe ei laita asioita perspektiiviin samalla tavalla. Minä olen iloinen tästä keskustelusta.
Sitten on niitä jotka haluavat aina nostaa esille oman kokemuksensa. Yksi tuttava menetti äitinsä ollessaan 5v, tapahtui 90-luvulla ja kyseessä pitkään jatkunut sairaus eikä mikään äkillinen kuolema. Nykyään kun joku kertoo surevansa vaikka 94v mummonsa kuolemaa alkaa tämä henkilö kertoa miten rankkaa oli menettää äitinsä silloin pikkulapsena kauan sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei läheisten menettäminenbole mikään elämän vaikeuskilpailu.
Juuri näille jotka menevät aivan tolaltaan kun ikivanha täti pitkän sairauden jälkeen kuolee, heille se on sitä. Kukaan koskaan ei ole kokenut pahempaa.Mitä pahempaa? Minun isotätini kuoli 83-vuotiaana kesken loman, toisella puolla maailmaa. Oli löytynyt yhtenä aamuna kuolleena keskeltä hotellihuoneen lattiaa, kun lapsensa ja lapsenlapsensa oli alkaneet ihmetellä että miksei hän ollut saapunut sovittuun menoon. Olihan se shokki ja järkytys, kun ihminen kuolee tuolla tavalla. Omat vaikeutensa aiheuttivat byrokratia, miten järjestää asiat ja saada kuljetus takaisin Suomeen. Tilanteena ihan todella stressaava.
Sun ISOTÄTI kahdeksankymppisenä??Joo, mitään pahe
Kuolemien vertailu on täysin turhaa ja toisten kokeman menetyksen ja järkytyksen vähättely typerää. Tuossa tapauksessa kävi noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolema on yksi hienoimmista puheenaiheista, juuri mikään muu aihe ei laita asioita perspektiiviin samalla tavalla. Minä olen iloinen tästä keskustelusta.
Miksi niitä asioita pitäisi laittaa perspektiiviin?
Auttaa ymmärtämään, mitkä asiat ovat tärkeitä, ja mihin aikansa tuhlaaminen sen sijaan tulee varmasti joskus kaduttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuljet aika kummallisessa seurassa jos tuossa iässä ollaan noin järkyttyneitä tavallisista elämään liittyvistä tosiasioista.
Olen eri, mutta kertoohan sekin paljon nykyajasta jos kolmekymppisillä on jo 70-80 - vuotiaat vanhemmat. Perinteisesti se on ollut isovanhempien ikä ja kolmekymppisten omat vanhemmat on olleet vasta 50-60 - vuotiaita eli parikymmentä vuotta nuorempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme-nelikymppiset ovat usein täysin torvia.
"elän satavuotiaaksi"! -palstamamma 150 cm 150 kg nuori 41 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmankin ihmisen kuolema voi olla yllättävä ja äkillinen. Se voi olla hyvin traaginen ja suru voi olla kaikennielevän suuri, jos on ollut hyvin läheinen vanhempansa kanssa.
Ei kyse ole mistään kyvyttömyydestä hyväksyä vanhenemista ja kuolemaa, vaan rakkaudesta ja surusta. Läheisen ihmisen menettäminen on todella kauheaa, kaikki eivät sitä tosin koskaan tule kokemaan, koska heillä ei ole ketään niin läheistä ihmissuhdetta.
Kiva lukea normaalin tunne-elämän omaavan kommentti. Suomalaiset ovat hyvin kylmiä ja vanhemman kuolemaan pitäisi suhtautua olankohautuksella jos ikää oli. Esim Etelä-Euroopassa ollaan todella empaattisia kun jonkun iäkäskin vanhempi kuolee.
Kyllä minä järkytyin 34-vuotiaana, kun vanhempani kuolivat yllättäen vain muutaman kuukauden sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas täällä epäempaattisia kommentteja. No, ikävintähän se on teille itsellenne, kun nolaatte itsenne ihmissuhteissa käyttäytymällä tökerösti toisten ihmisten menetysten kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on hämärtynyt käsitys, minkä ikäisiksi eletään.
Tilasto on vuodelta 2023, mutta kovin monella prosentilla tuskin heittää:
-1965 syntyneistä elossa oli vuonna 2023 86,4 %
-1950 syntyneistä elossa oli vuonna 2023 68,0 %
-1943 syntyneistä elossa oli vuonna 2023 52,7 %. Eli esimerkiksi 80 vuotiaista lähes puolet oli kuollut, 73-vuotiaista reilu kolmannes ja sadasta 58-vuotiaasta 14 oli jo kuollut. Eli ei se ole mitenkään tavatonta, jos 70-80 v vanhempi kuolee.
Tuo oli mielenkiintoinen tilasto, onkohan päivitettyä olemassa? Yritin joskus etsiä tilastokeskuksen sivuilta mutta ne sivut on niin hankalat ymmärtää että en löytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuljet aika kummallisessa seurassa jos tuossa iässä ollaan noin järkyttyneitä tavallisista elämään liittyvistä tosiasioista.
Olen eri, mutta kertoohan sekin paljon nykyajasta jos kolmekymppisillä on jo 70-80 - vuotiaat vanhemmat. Perinteisesti se on ollut isovanhempien ikä ja kolmekymppisten omat vanhemmat on olleet vasta 50-60 - vuotiaita eli parikymmentä vuotta nuorempia.
Alapeukut vaikuttaa kertovan sitä tosiasiaa, että lasten saaminen aiempaa iäkkäämpänä on jo niin arkipäiväistä, ettei moni enää edes tiedä, että aiemmin lapset saatiin parikymppisenä, eikä vasta 40-50 - vuotiaina, mikä on ollut vanhemman ikä lapsen syntyessä silloin kun 30-vuotiaalla on jo 70-80 - vuotiaat vanhemmat.
Ei läheisen ihmisen kuoleman pitäisi olla mikään vertailu tai kilpailu siitä, kuka on menettänyt vanhempansa ja missä tilanteessa, vaan järkytykseen liittyy aina varmasti olosuhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palsta on täynnä torveloita, jotka kuvittelevat elävänsä yli satavuotiaaksi hiivainen torttu löyhkäten ja istuen 24/7 vauvapalstalla. Uskomattomia juntteja, nyt jo Suomessa on elinajanodote laskenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolema on yksi hienoimmista puheenaiheista, juuri mikään muu aihe ei laita asioita perspektiiviin samalla tavalla. Minä olen iloinen tästä keskustelusta.
Sitten on niitä jotka haluavat aina nostaa esille oman kokemuksensa. Yksi tuttava menetti äitinsä ollessaan 5v, tapahtui 90-luvulla ja kyseessä pitkään jatkunut sairaus eikä mikään äkillinen kuolema. Nykyään kun joku kertoo surevansa vaikka 94v mummonsa kuolemaa alkaa tämä henkilö kertoa miten rankkaa oli menettää äitinsä silloin pikkulapsena kauan sitten.
Miten voit edes verrata äidin kuolemaa 5-vuotiaana 94-vuotiaan mummon kuolemaan? Aivan varmasti se 5-vuotiaana koettu äidin menetys on ollut traumaattinen kokemus, jonka muistaa ikänsä.
Olin n. 20v. kun isäni kuoli. Itse olen nyt 50v. Äiti ja appivanhemmat ovat n. 80v. Kaikilla heillä on jo kaikenlaista kremppaa ja on päivänselvää, että kuolema on jo nurkilla. Ehkä isän kuolemasta oppi sen, että lähtö voi tulla milloin vaan. Ei sitä kukaan tiedä paljonko meille on elinaikaa luvattu. Ihmetellä sopii, jos 80v. omaiset ei ole jollain tasolla valmistautuneet läheisensä kuolemaan. Jotenkin siinä on onnistuttu elämän väistämätön loppu unohtamaan.
Sairaudet ja kuolema on siirretty sairaalaan, sieltä odotetaan joka vaivaan parantavaa hoitoa. Ollaan suljettu silmät siltä tosiasialta, että jokaisen aika tulee joskus täyteen. Ja olen kyllä tavannut heitä, jotka ällistyvät siitä, että se minisairas vanhempi sitten kuoleekin. Syytetään kaikkea muuta paitsi luontoäitiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmankin ihmisen kuolema voi olla yllättävä ja äkillinen. Se voi olla hyvin traaginen ja suru voi olla kaikennielevän suuri, jos on ollut hyvin läheinen vanhempansa kanssa.
Ei kyse ole mistään kyvyttömyydestä hyväksyä vanhenemista ja kuolemaa, vaan rakkaudesta ja surusta. Läheisen ihmisen menettäminen on todella kauheaa, kaikki eivät sitä tosin koskaan tule kokemaan, koska heillä ei ole ketään niin läheistä ihmissuhdetta.
Kiva lukea normaalin tunne-elämän omaavan kommentti. Suomalaiset ovat hyvin kylmiä ja vanhemman kuolemaan pitäisi suhtautua olankohautuksella jos ikää oli. Esim Etelä-Euroopassa ollaan todella empaattisia kun jonkun iäkäskin vanhempi kuolee.
Kuvaa myös sitä, miten vähän Suomessa omista vanhemmista keskimäärin välitetään. Monihan ei pidä juuri mitään yhteyttä, saati, että puhuttaisiin Etelä-Euroopassa tyypillisestä perhekeskeisyydestä, jossa suku viettää aikaa yhdessä vauvasta vaariin ja isovanhemmistani huolehditaan. Suomessa odotetaan, että yhteiskunta hoitaa,
Tuttavaperheen Espoosta oli just yhteydessä, että lähtevät tänään takaisin kotiin ja heittävät muorin päivystykseen, kun on mennyt vuoden aikana huonoon kuntoon. Kyse siis yli 90v henkilöstä.
Hahah, mikä yhteiskunnan kyläluuta. Olisi vaan pitänyt vanhempansa.