Lue keskustelun säännöt.
Ilmiö: kolme-nelikymppiset ovat järkyttyneitä vanhempiensa sairastumisesta ja kuolemasta
27.12.2025 |
Olen ihan hämmentynyt, kun olen törmännyt tähän ilmiöön ikätoverieni (kolme-nelikymppiset) keskuudessa. Meillä on monilla 65-80 v ikäisiä vanhempia, monilla meistä aikuisista lapsista on omia lapsia (vauvaiästä pikkukoululaisiin).
Nyt kun vanhempiemme ikäpolvi on alkanut ikääntyä ja heille on tullut kaikenlaista kremppaa, syöpää ja muuta, ovat ikätoverini tästä ihan järkyttyneitä. He sanovat, etteivät ole yhtään varautuneet siihen, että oma vanhempi saattaa sairastua ja kuolla. Osa on ihan shokissa, jos +70 v ikäiselle vanhemmalle on tullut syöpä, johon voi kuolla. Moni myös kommentoi, että kokee vanhempansa elämän jääneen ihan kesken ja vanhempansa kuolleen nuorena, jos vanhempi on kuollut 70-80 v iässä.
Onko tuttavapiiriini sattunut jotenkin poikkeuksellisia ihmisiä vai mistä ihmeestä on kyse? Itselleni on ihan luonnollinen asia, että ihmiset ikääntyvät, sairastuvat ja kuolevat. Eikä mielestäni kahdeksaa kymppiä lähestyvä ole nuorena kuollut, vaan jo melko korkeassa iässä.
Kommentit (426)
Peppuseksi auttaa 🤗, ei mitään hätää 🥰.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma havaintoni on se, että kuolema pyritään ohittamaan ripeästi. Ei muistotilaisuutta, ei kiveä haudalle. Perunkirjoitus, omaisuus rahaksi ja unohdus.
Kohta olisi tarvetta palvelulle, jossa siunaustilaisuudessa paikalla on omaisten sijaan näyttelijöitä, koska oma elämä jää elämättä, jos pitää joka vuosi hautajaisissa juosta. 90-luvulla syntyneet haluavat elää kuin kuolemaa ei olisi.
Haista paska! Satuilet oikein kunnolla meistä ysärillä syntyneistä. Kukaan teistä ei tiedä mitä kukakin nuori kelaa pään sisällään menetyksistään. Läheisen menetys on useimmille shokki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti se järkyttää vaikka rationaalisesti ajatellen tietää että se on paitsi mahdollista niin pitkällä aikavälillä väistämätöntä. Ne on voimakkaita kokemuksia mihin ei pysty valmistautumaan.
Miten ei pysty valmistautumaan? Oletko hoivannut isovanhempiasi tai ollut ylipäänsä vanhusten kanssa tekemisissä? Mikä siinä siis tulee yllätyksenä..?
Minulla kaikki kolme isovanhempaa ovat kuolleet äkillisesti, kaikki 89-95v., syynä sairaskohtaukset ja onnettomuudet.
Olitko siis ajatellut, etteivät he kuole? Et ollut huomannut mitään vanhuuden merkkejä?
Reilu 100 vuotta sitten 1900-luvun alussa Suomessa kuoltiin keskimäärin 45-vuotiaina.
Siihen kun suhteuttaa, niin 45v täyttänyt alkaa olemaan voiton puolella.
Ilman mitään lääketiedettä ihmisen luonnollinen keskimääräinen kuolinikä on vain 32 v.
Jokainen meistä kokee surun ja kuoleman omalla tavallaan, ei ole oikeaa tai väärää tapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että ketjussa puhutaan 70-vuotiaista vanhoina, nykyiset nuoret kun pääsevät tuossa iässä vasta eläkkeelle.
70 vuotiaana kuolee todella moni. Uutisissakin mitä on ollut julkkisten kuolemia niin ovat tyypillisesti noin 70v. Varsinkin miehet.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Olen haudannut tässä reilu 7 vuotta sitten siskoni, noin 6 vuotta sitten parhaan kaverini ja 2 vuotta sitten vanhempani .
Siten näitä läheisiä henkilöitä tietenkin vieläkin. En tietenkään kokoajan, elän elämääni, mutta aina joskus tulee huonompia jaksoja kun ikävöin heitä.
Nukkuminen on välillä huonoa kun näen heistä unta.
Mies 47
Ollaan aika samanikäisiä ja kokemuksetkin ovat valitettavan samanlaisia. Reilun 8 vuoden aikana olen saanut olla ainakin 5 kertaa kantamassa läheisen ihmisen arkkua hautaan.
Uniakin heistä toisinaan näen. Mutta useimmiten ne unet ovat hyviä: Henkilö on kyllä siinä läsnä eloisana, mutta kuitenkin niin, että jossain vaiheessa muistan hänen kuolleen. Herätessä on haikea olo, se on sellaista lämmintä kaipausta.
m49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku luulee olevansa ainoa, joka on kokenut luonnottomia kuolemia...
Vierailija kirjoitti:
Peppuseksi auttaa 🤗, ei mitään hätää 🥰.
Juuri näin. Järkyttyneelle palstamamille, parrua anukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei läheisten menettäminenbole mikään elämän vaikeuskilpailu.
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että ketjussa puhutaan 70-vuotiaista vanhoina, nykyiset nuoret kun pääsevät tuossa iässä vasta eläkkeelle.
70-vuotiaat ovat vanhoja, se fakta ei liity mitenkään siihen että jotkut ovat keinotekoisesti määritelleet järjettömän korkean eläkeiän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hämmentynyt tästä aloituksesta. Ihmeellistä pohdintaa. Koska Aplle nämä asist ovat yksi lysti, se pitäisi olla muillekin? Ehkä nämä tuttavasti ovat empaattisia ihmisiä? Sinä et sitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni kuoli ollessani teini, ja äitini kuoli kun olin 30. Kyllä surin
No haloo, tässähän oli puhe JÄRKYTYKSESTÄ silloin kun yli 70v!! vanhemmat kuolee! Aivan eri asia!
Aika moni 30-vuotiaiden vanhemmista ovat vielä 50-60 vuotiaita. Eli nuoria.
Niin?
Aloituksessa mainittiin kylläkin useampaan kertaan yli 70-vuotiaat, ei 50-60 vuotiaita.
Tottakai 50-60v on nuori kuolemaan. Mutta kub heistä ei nyt ollut kyse!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei läheisten menettäminenbole mikään elämän vaikeuskilpailu.
Joillekin tuntuu olevan. Tunsin perheen missä perheen vanhemmat kuolivat onnettomuudessa nelikymppisinä, minkä jälkeen lapsi sijoitettiin isovanhemmille. Muutaman vuoden päästä kuusikymppiset isovanhemmat kuolivat ja jo ennen sitä heillä oli ongelmia. Sitten lapsi sijoitettiinkin jonnekin ulkopuolelle.
Omassa perheessäni taas kaikki isovanhemmat ja heidän sisaruksensa, sekä heidän vanhempansa, ovat eläneet järjestäen 93-104 -vuotiaiksi ja asuneet siihen asti kotona ja eläneet aktiivista elämää. Että niin se ihmisten kunto ilmeisesti vaihtelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti se järkyttää vaikka rationaalisesti ajatellen tietää että se on paitsi mahdollista niin pitkällä aikavälillä väistämätöntä. Ne on voimakkaita kokemuksia mihin ei pysty valmistautumaan.
Miten ei pysty valmistautumaan? Oletko hoivannut isovanhempiasi tai ollut ylipäänsä vanhusten kanssa tekemisissä? Mikä siinä siis tulee yllätyksenä..?
Minulla kaikki kolme isovanhempaa ovat kuolleet äkillisesti, kaikki 89-95v., syynä sairaskohtaukset ja onnettomuudet.
Olitko siis ajatellut, etteivät he kuole? Et ollut huomannut mitään vanhuuden merkkejä?
Sepä se jos eivät ole tarvinnut hoivaa, vaan ovat eläneet omissa kodeissaan itsenäistä elämää kuten ihmiset yleensäkin.
Vierailija kirjoitti:
Ei läheisten menettäminenbole mikään elämän vaikeuskilpailu.
Juuri näille jotka menevät aivan tolaltaan kun ikivanha täti pitkän sairauden jälkeen kuolee, heille se on sitä. Kukaan koskaan ei ole kokenut pahempaa.
Läheisen ihmisen lähtö tuntuu aina, oli nuori tai vanha. Se on lopullista ja pysäyttää ajattelemaan elämän rajallisuutta. Nuoret ovat oppineet näyttämään tunteitaan, mikä on ihan hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni kuoli ollessani teini, ja äitini kuoli kun olin 30. Kyllä surin
No haloo, tässähän oli puhe JÄRKYTYKSESTÄ silloin kun yli 70v!! vanhemmat kuolee! Aivan eri asia!
Totta helvetissä asia järkyttää vaikka vanhempi olisi yli 70! Jessus millaisia sekopäisiä tunne-elämältään ameeban tasolla olevia ihmisiä täällä kirjoittaa.
Paniikinomainen järkytys, kun vanhempi on kuitenkin jo vanha, se ei ole normaalia. Suru jossa vähitellen hyväksyy tapahtuneen, on normaalia. En ole sekopää enkä tunne-elämältäni ameeban tasolla, olen vaan itse esim. teininä menettänyt parhaan ystäväni ja alle 3-kymppisenä oman lapseni. Ei sen pahempaa ole eikä tule. Kun on kokenut enemmän ns. luonnottomia kuolemia, luonnolliset kuolemat tuntuv
Paniikki ja järkytyshän riippuu kaikista tapaukseen vaikuttavista tekijöistä joten eihän niitä voi tuolla tavalla vertailla. Tietenkin vaikuttaa se, minkälaisessa tilanteessa ja miten äkillisesti kuolema tapahtuu ja minkälaista se oma elämä on sillä hetkellä. Et siis voi verrata omia kokemuksiasi suoraan toisten ihmisten kokemuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei läheisten menettäminenbole mikään elämän vaikeuskilpailu.
Juuri näille jotka menevät aivan tolaltaan kun ikivanha täti pitkän sairauden jälkeen kuolee, heille se on sitä. Kukaan koskaan ei ole kokenut pahempaa.
Mitä pahempaa? Minun isotätini kuoli 83-vuotiaana kesken loman, toisella puolla maailmaa. Oli löytynyt yhtenä aamuna kuolleena keskeltä hotellihuoneen lattiaa, kun lapsensa ja lapsenlapsensa oli alkaneet ihmetellä että miksei hän ollut saapunut sovittuun menoon. Olihan se shokki ja järkytys, kun ihminen kuolee tuolla tavalla. Omat vaikeutensa aiheuttivat byrokratia, miten järjestää asiat ja saada kuljetus takaisin Suomeen. Tilanteena ihan todella stressaava.
Jaa. Mitä yrität todistella tällä?