Kyllä se ero vaan pilaa lapsen elämän

Olen eri mieltä, joskus se ero on helpotus lapselle, oispa munkin äiti älynyt eroa narsisti isästä niin ei olisi tarttenut kokea lapsuudessa ja nuoruudessa hlvettiä. 

Kyllä mun lapsuuteni ja nuoruuteni olisi ollut paljon parempi, jos äiti ei olisi jäänyt liittoon itsekään, laiskan ja halveksivan isäni kanssa. Ei vaan kehdannut erota enää toista kertaa. Siitä jatluvasta tappelusta ja väheksynnästä sain niin myrkyllisen parisuhteen mallin, että itsekin valitsin nuorena ja kokemattomana ensimmäisen puolisoni aivan väärin. Mutta se on oppia ikä kaikki, toisella kierroksella minäkin osasin jo paremmin ja tästä toisesta on aikuinen tytärkin kiittänyt saamastaan hyvästä parisuhteen mallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemmat pystyvät säilyttämään edes suhteellisen säälliset välit, niin se on lapselle aina parempi vaihtoehto kuin kaksi erokotia ja niiden välillä reissaaminen.

 

Ei kukaan pysty tuohon vuosikausia. Siinä alkaa pikkuhiljaa vaan katkeruus ja masennus iskeä, kun joutuu olemaan parisuhteessa, jossa ei halua olla. Katkeruus voi myös alkaa kohdistumaan lapsiin, kun itse "kärsii" ja tekee näitä valintoja lapsien puolesta, uhrautuu, ja sitten lapset saattavat käyttäytyä omasta mielestä huonosti.

Niin no ei nykyään varmaan kukaan kykene kun on vaan se oma napa tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemmat pystyvät säilyttämään edes suhteellisen säälliset välit, niin se on lapselle aina parempi vaihtoehto kuin kaksi erokotia ja niiden välillä reissaaminen.

 

Ei kukaan pysty tuohon vuosikausia. Siinä alkaa pikkuhiljaa vaan katkeruus ja masennus iskeä, kun joutuu olemaan parisuhteessa, jossa ei halua olla. Katkeruus voi myös alkaa kohdistumaan lapsiin, kun itse "kärsii" ja tekee näitä valintoja lapsien puolesta, uhrautuu, ja sitten lapset saattavat käyttäytyä omasta mielestä huonosti.

Niin no ei nykyään varmaan kukaan kykene kun on vaan se oma napa tärkein.

Ei ole kyllä minun näkemykseni mukaan aikaisemminkaan kyetty. Tunnekylmät kodit on aika yleinen ilmiö Suomessa. Tuota kai pitäisi sitten jatkaa?

Eihän sellainen ihminen, joka jää huonoon suhteeseen välitä lainkaan lapsistaan.

Tässä menee nyt useimmilla puurot ja vellit sekaisin, kun väitetään eron olevan lapselle joskus parempi vaihtoehto. Ikään kuin ei mitään voitaisi tehdä retuperällään olevalle liitolle ja nähtäisiin se parhaimpana vaihtoehtona. Ehkä nykyään mennään liian heppoisin perustein yhteen ja sitten vain surkutellaan ja erotaan. Lapsista viis, oma napa on vain se tärkein. Turha kehua ja ylistää mitään eroamista kun varsinainen vika on jossakin ihan muualla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ero pilaa lapsen elämää, jos syy eroon on oikea. 

Vanhempani eivät eronneet vaikka olisi pitänyt isäni väkivaltaisuuden vuoksi. 

Vanhemman väkivaltaisuus tai väärä alkoholin käyttö on hyvä syy erota ja ero tekee lapselle hyvää, jotta ei joutuisi kärsimään traumoista vanhempana.

 

Traumat vasta pilaavatkin lapsen elämän...

No tietysti jos on pakko valita kuppa tai kolera, niin huono juttu. Ei se silti kumpikaan lapselle hyvää tee.

Tämä! Kun kumpikin vaihtoehto paskaa, niin miksi keinotekoisesti kehua sitä eroamista. Säälittävää oman huonouden puolustelua, ei mitään muuta.

Miksi se joillekin jotenkin ihan mahdotonta ymmärtää, että lapsi voi olla onnellinen vanhempien erosta huolimatta? Ja yleensä nämä erojen taivastelijat ovat niitä, joilla ei ole omakohtaista kokemusta ja joku ihanne ydinperheestä, josta pidetään kiinni kynsin hampain (vaikka liitto olisikin ihan kamala, eikä rakkautta enää olisi). Ydinperhe ei takaa onnellista lapsuutta lapselle. Huono vanhempi on huono vanhempi ihan missä tilanteessa vain. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä menee nyt useimmilla puurot ja vellit sekaisin, kun väitetään eron olevan lapselle joskus parempi vaihtoehto. Ikään kuin ei mitään voitaisi tehdä retuperällään olevalle liitolle ja nähtäisiin se parhaimpana vaihtoehtona. Ehkä nykyään mennään liian heppoisin perustein yhteen ja sitten vain surkutellaan ja erotaan. Lapsista viis, oma napa on vain se tärkein. Turha kehua ja ylistää mitään eroamista kun varsinainen vika on jossakin ihan muualla.

Itsestäni kuulostaa siltä, että te jotkut täällä jatkuvasti vähättelette toisia. Ihan kuin muka nämä parit tai edes jompikumpi vanhemmista ei olisi yrittänyt korjata suhdetta ennen eroa.

Ero on kuitenkin niin iso taloudellinen menoerä, että harvoin kukaan lähtee siihen ihan "no ei mulla oo kivaa tänään :(" asenteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ero pilaa lapsen elämää, jos syy eroon on oikea. 

Vanhempani eivät eronneet vaikka olisi pitänyt isäni väkivaltaisuuden vuoksi. 

Vanhemman väkivaltaisuus tai väärä alkoholin käyttö on hyvä syy erota ja ero tekee lapselle hyvää, jotta ei joutuisi kärsimään traumoista vanhempana.

 

Traumat vasta pilaavatkin lapsen elämän...

No tietysti jos on pakko valita kuppa tai kolera, niin huono juttu. Ei se silti kumpikaan lapselle hyvää tee.

Tämä! Kun kumpikin vaihtoehto paskaa, niin miksi keinotekoisesti kehua sitä eroamista. Säälittävää oman huonouden puolustelua, ei mitään muuta.

Juuri näin. Kun ei voi myöntää epäonnistumistaan, niin yritetään puolustautua kehumalla sitten sitä eroamista.

Vierailija kirjoitti:

Marraskuun Eeva lehdessä Sanna Marin kertoo, että hänellä on 50/50 huoltajuus exän kanssa heidän tytöstään. Eli lapsi on hänen luonaan vuoroviikoin. Marin kertoo artikkelissa, että erosi lapsen isästä, kun ei enää ollut yhteistä keskusteltavaa, mutta he ovat edelleen hyviä ystäviä ja pitää exäänsä huipputyyppinä.

Mietin vaan, että mikä järki erota ja rikkoa lapsen koti, jos kuitenkin tulee hyvin toimeen puolison kanssa?

No tuohan on huomattavasti siloiteltu naisen näkemys erosta. Ex-mies voisi kertoa vähän toisenlaista tarinaa yksityisesti. Kyllähän se suhde rikkoutuu kun bilettää toisella paikkakunnalle nuorten naisten kanssa ja tanssii hitaita poski poskea vasten toisten miesten kanssa, samalla kun aviomies hoitaa perheen lasta kotikaupungissa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se joillekin jotenkin ihan mahdotonta ymmärtää, että lapsi voi olla onnellinen vanhempien erosta huolimatta? Ja yleensä nämä erojen taivastelijat ovat niitä, joilla ei ole omakohtaista kokemusta ja joku ihanne ydinperheestä, josta pidetään kiinni kynsin hampain (vaikka liitto olisikin ihan kamala, eikä rakkautta enää olisi). Ydinperhe ei takaa onnellista lapsuutta lapselle. Huono vanhempi on huono vanhempi ihan missä tilanteessa vain. 

 

Voihan se susikin olla hyvä kotieläin. Miksi tämä on niin vaikea joidenkin myöntää?

Vierailija kirjoitti:

Marraskuun Eeva lehdessä Sanna Marin kertoo, että hänellä on 50/50 huoltajuus exän kanssa heidän tytöstään. Eli lapsi on hänen luonaan vuoroviikoin. Marin kertoo artikkelissa, että erosi lapsen isästä, kun ei enää ollut yhteistä keskusteltavaa, mutta he ovat edelleen hyviä ystäviä ja pitää exäänsä huipputyyppinä.

Mietin vaan, että mikä järki erota ja rikkoa lapsen koti, jos kuitenkin tulee hyvin toimeen puolison kanssa?

Mietin vaan just kättelyä katsoessa, että ehkä Sanna olis ollut normaalimpi näky pressan roolissa eksä rinnallaan kuin nykyinen, tai onko he yhdessä, kumppani. Aika eri paria jotenkin työt jne. Tuntuu että ennen ihmiset arvosti sitä yhteistä taivalta muistoineen. Vanhuudenturvaa siitä, kun joku ollut pitkään tuttu.

Eroissa on eroja.

Vierailija kirjoitti:

Tässä menee nyt useimmilla puurot ja vellit sekaisin, kun väitetään eron olevan lapselle joskus parempi vaihtoehto. Ikään kuin ei mitään voitaisi tehdä retuperällään olevalle liitolle ja nähtäisiin se parhaimpana vaihtoehtona. Ehkä nykyään mennään liian heppoisin perustein yhteen ja sitten vain surkutellaan ja erotaan. Lapsista viis, oma napa on vain se tärkein. Turha kehua ja ylistää mitään eroamista kun varsinainen vika on jossakin ihan muualla.

Noin monet ajattelevat, että ero on usein lapselle parempi kuin vanhempien yritys parantaa yhteiseloa ja saada avioliitto ja parisuhde toimimaan. Vuosikymmeniä sitten opetin eräässä oppilaitoksessa mm perhekasvatusta kohderyhmälle ( juuri aikuistuneille nuorille) ja jäi pysyvästi mieleeni oppikirjasta teksti, jossa todettiin että avioero voi olla tuhoisa tietyssä iässä olevalle lapselle. Sanottiin, että varsinkin kouluiän kynnyksellä ja murrosiässä poikalapsi on pahiten haavoittuvassa iässä. Kun siinä iässä isä häviää perheestä lapsi voi saada pysyvän henkisen vaurion. Traumattinen stressireaktio joka haittaa pitkälle elämässä. Aina aikuisuuteen saakka ja jopa elämän loppuun. Itse oletan että yhtä lailla sama voi tyttölapsenkin kohdalla.                                              Perhe on särkynyt, on paljon sirpaleita ja niistä ei saa koottuna enää ehjää. Joku voi sanoa, että kaikki jatkuu hyvin, kun lapsi on vuoroviikoin vanhemmillaan. Onko se täysin sama kuin ehjä ydinperhe. Usein tulee kuvoihin uudet kumppanit vanhemmilla ja mitä kaikkea voi seuratakaan.  Ja itse lisään oman mielipiteen, että jos perheessä on ollut paljon fyysistä väkivaltaa, turvallisuus uhattuna, niin ymmärtää eronkin siinä tapauksessa. Toki tulee mieleen että miksi ihmeessä lapsia tehdään sellaisten kanssa. Pitää oppia kunnolla tuntemaan, jotta uskaltaa perustaa perheen. Näitä tuli hiljattain mieleeni ja keskustelin uudehkon ystäväni kanssa, joka allekirjoitti täysin oman eronsa seuraukset. Oli kaksi pientä poikalasta ollut eron tullessa. Siinä tapauksessa mies halusi eron, olin rakastunut hullun lailla ja mikään muu ei merkinnyt. Mitään riitaa, viinan käyttöä, väkivaltaa tms ei mukana. Nainen on nyt iäkäs kuten minäkin. Ehkä näistä voi oppia jotain. Siksi kirjoitin.

Vierailija kirjoitti:

Noin monet ajattelevat, että ero on usein lapselle parempi kuin vanhempien yritys parantaa yhteiseloa ja saada avioliitto ja parisuhde toimimaan. Vuosikymmeniä sitten opetin eräässä oppilaitoksessa mm perhekasvatusta kohderyhmälle ( juuri aikuistuneille nuorille) ja jäi pysyvästi mieleeni oppikirjasta teksti, jossa todettiin että avioero voi olla tuhoisa tietyssä iässä olevalle lapselle. Sanottiin, että varsinkin kouluiän kynnyksellä ja murrosiässä poikalapsi on pahiten haavoittuvassa iässä. Kun siinä iässä isä häviää perheestä lapsi voi saada pysyvän henkisen vaurion. Traumattinen stressireaktio joka haittaa pitkälle elämässä. Aina aikuisuuteen saakka ja jopa elämän loppuun. Itse oletan että yhtä lailla sama voi tyttölapsenkin kohdalla. Perhe on särkynyt, on paljon sirpaleita ja niistä ei saa koottuna enää ehjää. Joku voi sanoa, että kaikki jatkuu hyvin, kun lapsi on vuoroviikoin vanhemmillaan. Onko se täysin sama kuin ehjä ydinperhe. Usein tulee kuvoihin uudet kumppanit vanhemmilla ja mitä kaikkea voi seuratakaan. Ja itse lisään oman mielipiteen, että jos perheessä on ollut paljon fyysistä väkivaltaa, turvallisuus uhattuna, niin ymmärtää eronkin siinä tapauksessa. Toki tulee mieleen että miksi ihmeessä lapsia tehdään sellaisten kanssa. Pitää oppia kunnolla tuntemaan, jotta uskaltaa perustaa perheen. Näitä tuli hiljattain mieleeni ja keskustelin uudehkon ystäväni kanssa, joka allekirjoitti täysin oman eronsa seuraukset. Oli kaksi pientä poikalasta ollut eron tullessa. Siinä tapauksessa mies halusi eron, olin rakastunut hullun lailla ja mikään muu ei merkinnyt. Mitään riitaa, viinan käyttöä, väkivaltaa tms ei mukana. Nainen on nyt iäkäs kuten minäkin. Ehkä näistä voi oppia jotain. Siksi kirjoitin.

 

Pieniä korjauksia väittämääsi.
Olen lukenut muutaman tutkimuksen, ja niissä sanotaan, että haitallista on sellaiset erot, joissa vanhemmat eivät keskity eroamaan sovussa ja lapsen parasta ajatellen. Haitalliset erot ovat, kun vanhemmat riitelevät ja keskittyvät toistensa satuttamiseen ja epäkunnoitukseen, ja lapsi jää silloin täysin sivuun eikä hänen tunteita ja tarpeita huomioida. Mitään tutkimusnäyttöä ei ole siitä, että lapselle ero olisi haitallista, kun erotaan sovussa ja lapsen parasta ajatellen, ja että lapselle annetaan extrarakkautta ja kannustetaan puhumaan omista tunteista.

Pitää muistaa, että ydinperhe voi olla ihan samalla tavalla saada tuon traumaperäisen stressireaktion, kun vanhemmat keskittyvät kaikkeen muuhun, kuin lapseen. "Ydinperhe" ei takaa sitä, että vanhemmat ovat läsnä lapsen elämässä lapsen tarvitsemalla tavalla.

Lisään vielä sen, ettei kukaan voi täydellisesti tuntea jotakuta. Ei meillä ole kristallipalloja näkemään miten kumppanin käytös saattaa muuttua vaikka 10 vuoden jälkeen, kun lapset on jo tehty. On kuultu niin monta tarinaa siitä, missä varsinkin miesten käytös naista kohtaan ja esim kodin hoitoa kohtaan muuttuu, kun lapset astuu kuvioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin monet ajattelevat, että ero on usein lapselle parempi kuin vanhempien yritys parantaa yhteiseloa ja saada avioliitto ja parisuhde toimimaan. Vuosikymmeniä sitten opetin eräässä oppilaitoksessa mm perhekasvatusta kohderyhmälle ( juuri aikuistuneille nuorille) ja jäi pysyvästi mieleeni oppikirjasta teksti, jossa todettiin että avioero voi olla tuhoisa tietyssä iässä olevalle lapselle. Sanottiin, että varsinkin kouluiän kynnyksellä ja murrosiässä poikalapsi on pahiten haavoittuvassa iässä. Kun siinä iässä isä häviää perheestä lapsi voi saada pysyvän henkisen vaurion. Traumattinen stressireaktio joka haittaa pitkälle elämässä. Aina aikuisuuteen saakka ja jopa elämän loppuun. Itse oletan että yhtä lailla sama voi tyttölapsenkin kohdalla. Perhe on särkynyt, on paljon sirpaleita ja niistä ei saa koottuna enää ehjää. Joku voi sanoa, että kaikki jat

Voisi kysyä miksi meillä on paljon eroja miksi on yhä rikkinäisempiä nuoria, joista varmuudella löytyy molempia ydinperheistä ja eroperheistä peräisin olevia? Nuorten pahoinvointi on vaan lisääntynyt eikä loppua näy. Muistan lukeneeni, eli lienee tutkittua tämä, että huumeiden käyttäjiä ja vankilaan päätyneitä nuoria tai nuorehkoja ihmisiä on eniten eroperheistä. Ns yksinhuoltajien perheistä ( tosiasiassa yhteishuoltajien) Mikä mahtaa olla pääsyy ? Osaako kukaan kertoa? 

Vierailija kirjoitti:

Ei pilaa. Me toivottiin vuosikausia että meidän vanhemmat eroaisi, ja kun se vihdoin tapahtui, oltiin niin onnellisia.

Höpö höpö luuseri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin monet ajattelevat, että ero on usein lapselle parempi kuin vanhempien yritys parantaa yhteiseloa ja saada avioliitto ja parisuhde toimimaan. Vuosikymmeniä sitten opetin eräässä oppilaitoksessa mm perhekasvatusta kohderyhmälle ( juuri aikuistuneille nuorille) ja jäi pysyvästi mieleeni oppikirjasta teksti, jossa todettiin että avioero voi olla tuhoisa tietyssä iässä olevalle lapselle. Sanottiin, että varsinkin kouluiän kynnyksellä ja murrosiässä poikalapsi on pahiten haavoittuvassa iässä. Kun siinä iässä isä häviää perheestä lapsi voi saada pysyvän henkisen vaurion. Traumattinen stressireaktio joka haittaa pitkälle elämässä. Aina aikuisuuteen saakka ja jopa elämän loppuun. Itse oletan että yhtä lailla sama voi tyttölapsenkin kohdalla. Perhe on särkynyt, on paljon sirpaleita ja niistä ei saa koottuna enää ehjää. Joku voi sanoa, että ka

Hyviä kysymyksiä.  Kyl se on tiedossa,  että miespuoliset vangit ovat voittopuolisesti eroperheistä. Luultavaa, että sama pätee naisvankeihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pilaa. Me toivottiin vuosikausia että meidän vanhemmat eroaisi, ja kun se vihdoin tapahtui, oltiin niin onnellisia.

Höpö höpö luuseri

Oletko itse?

Jollekin heppoisin syin tehtyjen erojen aiheellinen kritisointi aiheuttaa voimakasta triggeroitumista.

Siksi sepittävät sitten kädet näppäimistöllä täristen eromyönteisiä satuja.