Oletko nähnyt kuolleen?

Kuolleet on todellisia, haamut ja henget harhaisen mielen luomaa illuusiota.

Olen nähnyt kuolleena kolme ihmistä. Tuntemattoman mummun, joka kuoli syliini bussin lattialle, oman äitini ja anoppini. Vain tämän bussimummun tapauksessa näin hänen kuolevan. Se oli aika käsittämättömän huomaamatonta. Hän hymyili viimeiseksi ja lyyhistyi paikalleen mun ottaessani hänet vastaan. Yritin elvyttää mutta hän oli poissa jo. Poliisi soitteli perään ja osasin kertoa vain, että rouva oli kaupasta tulossa ja hymyili viimeisenä tekonaan, että lähtö oli helppo ja äkillinen. Poliisi kyseli omaisia varten.

Olen nähnyt useita kuolleita.

Olen nähnyt entisen kumppanin mummon. Oli ihan kaunis hetki ja näytti että mummo nukkui. Ainoa että osuin mummon käteen ja se oli nihkeä ja täysin kylmä. Eli lämpö oli karannut ihmisestä ja se oli vähän epämiellyttävää. Muuten jäi hyvä muisto eikä pelottava ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi lastani. 

On raskasta menettää oma lapsi. 

Olen, kerran, kappelin takahuoneessa. Halukkaat saivat siellä käydä katsomassa ja jättämässä jäähyväiset ennen siunaustilaisuuden alkamista. 

Kävimme yhdessä mieheni kanssa näkemässä ystävämme viimeisen kerran 😪

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolemasta on tullut tabu. Se on tavallaan harmi. Enää sitä ei pidetä luonnollisena asiana.

Johtunee ihan siitä, että ennen kuoltiin eri tavalla, usein äkillisemmin kuin nykyään. Ennen oli yleistä kuolla kotiin, 40-50v sydäriin, kuoltiin sairauksiin, naiset kuoli raskauden ja synnytyksen komplikaatioihin, tapaturmakuolleisuus oli ihan omaa luokkaansa myös. Ennen siis se varsinainen kuolemakin tapahtui kotona. Kuolinsyyn selvittäminenkin oli ennen hyvin erilaista kuin nykyään, nykyisin sitä säätelee laki ja kaikkien kuolinsyy tulee olla tiedossa tai selvitettävä.

Vielä 70-luvulla ja 80-luvulla on ilmeisesti tapahtunut lapsille  kuolemaan johtavia tapaturmia. Kun vanhin lapseni oli pieni, eräs ruotsalainen lehti varoiotti jatkuvasti erilaisista vaaratilanteista ja riskeistä. Ennen sitä olin kotimaassa kuullut, että talvella voi pudota jäihin ja pihoillaoli vaarallisia kaivoja. liikenteen vaaroista Suomessa puhuttiin paljon. Mutta Ruotsissa oltiin paljon tietoisempia ympäristön riskeistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekisi varmaan hyvää ihan jokaiselle nähdä kuollut ihminen. Ei siinä ole mitään kovin ihmeellistä tai kamalaa, auttaa myös suhtautumaan elämään realistisemmin.

No esimerkiksi tsunamissa kuolleiden näkeminen ei ollut niin hyvä kokemus.

Eihän tsunamissa kuolleita edes saanut näyttää omaisille. Oli laput arkuissa että ei saa avata. 

Silminnäkijöiden mukaan ne vainajat olivat yleensä hyvin huonossa kunnossa  johtuen kuumuudesta. Hukkuminen vaikutti tottakai ja hyökyaalto oli paiskonut uhreja sinne tänne päin kovia ja teräviä esineitä. Vainajien kantajia ja tunnistajia paikan päällä kohtasi kauhistuttava todellisuus. Jtokut kertoivat kokemuksistaan kirjoissa tai dokumenteissa. Eivät yksityiskohtaisesti vaan yleisellä tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekisi varmaan hyvää ihan jokaiselle nähdä kuollut ihminen. Ei siinä ole mitään kovin ihmeellistä tai kamalaa, auttaa myös suhtautumaan elämään realistisemmin.

No esimerkiksi tsunamissa kuolleiden näkeminen ei ollut niin hyvä kokemus.

Eihän tsunamissa kuolleita edes saanut näyttää omaisille. Oli laput arkuissa että ei saa avata. 

Ei ollut mitään lappuja eikä kieltoja, tietenkin omaiset saivat halutessaan nähdä.

Varmasti on voinut olla. Edesmennyt perheystävä kertoi, että hänen sodassa kaatuneen veljensä arkkua ei saanut avata. Parikymppinen  nuori mies oli saanut surmansa taistelussa Ilomantsissa. 

Vierailija kirjoitti:

En ole. Kysymys, miksi sen näkeminen on niin kamalaa joidenkin mielestä?

Tarkoitin tässä luonnollisesti kuollutta, niin miksi kuolleen näkeminen on niin kamalaa joidenkin mielestä? En ole siis nähnyt, en uskaltanut ukkiani katsoa arkussa. Näyttääkö kuollut sitten pelottavalta, vai mikä? Mietin tätä siksi että uskaltaako joskus tulevaisuudessakaan, jos se on jotenkin traumaattista? Eikös se ole vähän kuin tyhjä kuori?

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani. Sisarukseni. Appeni. Ei ollut kamalaa vaan antoi tilaisuuden hyväksyä läheisen kuolema.

Samaa mieltä. Olen nähnyt mummun ja isäni. Lapseni näkivät vaarinsa myös. En vaatinut sitä, saivat ihan itse päättää, mumma olisi pakottanut. Sanoivat jälkeen päin että hyvä että näkivät, kuolema konkretisoitui ja saivat hyvästellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekisi varmaan hyvää ihan jokaiselle nähdä kuollut ihminen. Ei siinä ole mitään kovin ihmeellistä tai kamalaa, auttaa myös suhtautumaan elämään realistisemmin.

No esimerkiksi tsunamissa kuolleiden näkeminen ei ollut niin hyvä kokemus.

Eihän tsunamissa kuolleita edes saanut näyttää omaisille. Oli laput arkuissa että ei saa avata. 

Ei ollut mitään lappuja eikä kieltoja, tietenkin omaiset saivat halutessaan nähdä.

 

Varmasti on voinut olla. Edesmennyt perheystävä kertoi, että hänen sodassa kaatuneen veljensä arkkua ei saanut avata. Parikymppinen  nuori mies oli saanut surmansa taistelussa Ilomantsissa. 

 

Kuka ne laput olisi tsunamiuhrien arkkuihin laittanut? Mikään nykyinen laki ei voi kieltää oikeutta nähdä kuollutta omaista. Toki omaisille voidaan kertoa faktat missä kunnossa tämä on, mutta jos omaiset haluaa siitä huolimatta nähdä niin eipä sitä voi kieltää.

Yhen sukulaisen löysin kuolleena, mikä oli mulle hiukan vaikea kokemus ja näin sitten painajaisia siitä. Ja yksi ystävä oli ortodoksi niin hänen hautajaisissa oli ruumis esillä. Ei tuntunut, että se olisi ollut hän. Epäilin, että siinä on joku muu tai nukke.