Oletko nähnyt kuolleen?

Vierailija kirjoitti:

No totta helvetissä olen. Lähieset jäydään katsomassa sen viimeisen kerran ja töissä on tullut tehtyä exituksia ja vietyä vainajia kylmiöön. Jotenkin vaikea ymmärtää miten on edes mahdollista ettei aikuinen ihminen ole ikinä nähtyt yhtään vainajaa? Eikö teillä ole läheisiä kuollut? Meillä ainakin on aina ollut tapana että kuolleelle käydään heittämässä ne vikat heipat myös kuoleman jälkeen, toki myös ennen sitä jos ollut mahdollista (ei äkillistä). Ihan normaalia ja ekat vainajat luonnollisesti nähty jo lapsena. 

Ei ole tapana.

Isäpuoli löytyi kuolleena olohuoneen lattialta kun olin 11v. Sitä ennen olin jo nähnyt pari aukulaista kuolleena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. 

Isoisäni ja se oli jotain sellaista jota en halua missään tapauksessa joutua enää näkemään.

Lemmikkejä myös enkä ihan välttämättä halua joutua näkemään kuolleena niitäkään.

Tai siis onhan siinä se että voi jättää viimeiset jäähyväiset mutta se on silti niin hirveää ettei sellaista silti halua. 

Ihmisen pitää olla psykopaatti jos haluamalla haluaa nähdä jonkun kuolleena itselleni tulee siitä ainakin sellainen olo että jotenkin ihannoi kuolemaa. 

Ristiriitaista siis että kun haluaa jättää viimeiset jäähyväiset mutta sitten on kuitenkin todella hirveää nähdä kuolleena. 

Moni tosiaan luulee, että on "pakko" käydä katsomassa vainajaa sairaalassa tms. tai sitten ennen hautausta arkku avataan ja vainajan näyttö on saattoväelle silloin. Ei todellakaan ole pakko enkä suosittele k

Höpö höpö. Täyttä paskaa puhut muiden puolesta vaikkei sulla ole varaa moiseen. Kaikki läheiset käyty katsomassa eikä yksikään vainaja ole millään tavalla jäänyt "kummittelemaan verkkokalvoille" eikä millään tavalla ahdistavana mieleen. Vaan ihan itsenään, elossa olevana ne muistot on jääneet. En toki kärsi mistään muistinmenetyksestä vaan muistan kyllä ne viimeisetkit käynnit, mutten todellakaan millän tavalla pahana, ahdistavana ja mitään muistoja pilaavana, saati että läheistä muistellessa rämä vika käynti millään tavalla tulisi mieleen. Se että sä et osaa ilmiselvästi käsitellä ja kohdata kuolemaa, järkytyt vainajan näkemisestä sydän juuriasi myöten ja olet jotenkin pelokas vainajia ja kuolemaa kohtaan, ei todellakaan tarkoita että sä olet pätevä noiden piirteidesi takia puhumaan muiden ihmisten puolesta. Itselleni on aivan yhtä luonnollista ja tärkeää käydä katsomassa kuollutta läheistä kuin vasta syntynyttä vauvaakin, eikä todellakaan ole jäänyt mitään traumoja tai kuvailemiasi omituisia tuntemuksia, tai pilannut mitään muistoja. Et älä viitsi oikeasti puhua kenenkään muun kuin itsesi puolesta, kaikki eivät todellakaan ole tuolla tavalla kuolemasta vierautuneita ja vainajista ahdistuvia. Itse suosittelen kaikille halukkaille käyntiä ja teille muille käymättä jättämistä ja samaa soisi sun suosittelevan eikä puhuvan muiden puolesta niinkun sä tietäisit mitään kenenkään muun kuin itsesi reaktiosta. Joka ihan ohimennen mainiten ei mielestäni ole millään tavalla normaalia, vaan kertoo että sulla on jotain syvästi käsittelemättä elämän ihan normaalin osan, eli kuoleman suhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. 

Isoisäni ja se oli jotain sellaista jota en halua missään tapauksessa joutua enää näkemään.

Lemmikkejä myös enkä ihan välttämättä halua joutua näkemään kuolleena niitäkään.

Tai siis onhan siinä se että voi jättää viimeiset jäähyväiset mutta se on silti niin hirveää ettei sellaista silti halua. 

Ihmisen pitää olla psykopaatti jos haluamalla haluaa nähdä jonkun kuolleena itselleni tulee siitä ainakin sellainen olo että jotenkin ihannoi kuolemaa. 

Ristiriitaista siis että kun haluaa jättää viimeiset jäähyväiset mutta sitten on kuitenkin todella hirveää nähdä kuolleena. 

Moni tosiaan luulee, että on "pakko" käydä katsomassa vainajaa sairaalassa tms. tai sitten ennen hautausta arkku avataan ja vainajan näyttö on saattoväelle

Höpö höpö. Täyttä paskaa puhut muiden puolesta vaikkei sulla ole varaa moiseen. Kaikki läheiset käyty katsomassa eikä yksikään vainaja ole millään tavalla jäänyt "kummittelemaan verkkokalvoille" eikä millään tavalla ahdistavana mieleen. Vaan ihan itsenään, elossa olevana ne muistot on jääneet. En toki kärsi mistään muistinmenetyksestä vaan muistan kyllä ne viimeisetkit käynnit, mutten todellakaan millän tavalla pahana, ahdistavana ja mitään muistoja pilaavana, saati että läheistä muistellessa rämä vika käynti millään tavalla tulisi mieleen. Se että sä et osaa ilmiselvästi käsitellä ja kohdata kuolemaa, järkytyt vainajan näkemisestä sydän juuriasi myöten ja olet jotenkin pelokas vainajia ja kuolemaa kohtaan, ei todellakaan tarkoita että sä olet pätevä noiden piirteidesi takia puhumaan muiden ihmisten puolesta. Itselleni on aivan yhtä luonnollista ja tärkeää käydä katsomassa kuollutta läheistä kuin vasta syntynyttä vauvaakin, eikä todellakaan ole jäänyt mitään traumoja tai kuvailemiasi omituisia tuntemuksia, tai pilannut mitään muistoja. Et älä viitsi oikeasti puhua kenenkään muun kuin itsesi puolesta, kaikki eivät todellakaan ole tuolla tavalla kuolemasta vierautuneita ja vainajista ahdistuvia. Itse suosittelen kaikille halukkaille käyntiä ja teille muille käymättä jättämistä ja samaa soisi sun suosittelevan eikä puhuvan muiden puolesta niinkun sä tietäisit mitään kenenkään muun kuin itsesi reaktiosta. Joka ihan ohimennen mainiten ei mielestäni ole millään tavalla normaalia, vaan kertoo että sulla on jotain syvästi käsittelemättä elämän ihan normaalin osan, eli kuoleman suhteen. 

Ainoa ja viimeinen oli 18 vuotias mieheni veljen poika, tyttäremme rakkain serkku, en ikinä enää katso kuollutta, haluan muistaa ihmisen sellaisena kun oli eläessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. 

Isoisäni ja se oli jotain sellaista jota en halua missään tapauksessa joutua enää näkemään.

Lemmikkejä myös enkä ihan välttämättä halua joutua näkemään kuolleena niitäkään.

Tai siis onhan siinä se että voi jättää viimeiset jäähyväiset mutta se on silti niin hirveää ettei sellaista silti halua. 

Ihmisen pitää olla psykopaatti jos haluamalla haluaa nähdä jonkun kuolleena itselleni tulee siitä ainakin sellainen olo että jotenkin ihannoi kuolemaa. 

Ristiriitaista siis että kun haluaa jättää viimeiset jäähyväiset mutta sitten on kuitenkin todella hirveää nähdä kuolleena. 

Moni tosiaan luulee, että on "pakko" käydä katsomassa vainajaa sairaalassa tms. tai sitten ennen hautausta arkku avataan ja vainajan näyttö on saattoväelle

Höpö höpö. Täyttä paskaa puhut muiden puolesta vaikkei sulla ole varaa moiseen. Kaikki läheiset käyty katsomassa eikä yksikään vainaja ole millään tavalla jäänyt "kummittelemaan verkkokalvoille" eikä millään tavalla ahdistavana mieleen. Vaan ihan itsenään, elossa olevana ne muistot on jääneet. En toki kärsi mistään muistinmenetyksestä vaan muistan kyllä ne viimeisetkit käynnit, mutten todellakaan millän tavalla pahana, ahdistavana ja mitään muistoja pilaavana, saati että läheistä muistellessa rämä vika käynti millään tavalla tulisi mieleen. Se että sä et osaa ilmiselvästi käsitellä ja kohdata kuolemaa, järkytyt vainajan näkemisestä sydän juuriasi myöten ja olet jotenkin pelokas vainajia ja kuolemaa kohtaan, ei todellakaan tarkoita että sä olet pätevä noiden piirteidesi takia puhumaan muiden ihmisten puolesta. Itselleni on aivan yhtä luonnollista ja tärkeää käydä katsomassa kuollutta läheistä kuin vasta syntynyttä vauvaakin, eikä todellakaan ole jäänyt mitään traumoja tai kuvailemiasi omituisia tuntemuksia, tai pilannut mitään muistoja. Et älä viitsi oikeasti puhua kenenkään muun kuin itsesi puolesta, kaikki eivät todellakaan ole tuolla tavalla kuolemasta vierautuneita ja vainajista ahdistuvia. Itse suosittelen kaikille halukkaille käyntiä ja teille muille käymättä jättämistä ja samaa soisi sun suosittelevan eikä puhuvan muiden puolesta niinkun sä tietäisit mitään kenenkään muun kuin itsesi reaktiosta. Joka ihan ohimennen mainiten ei mielestäni ole millään tavalla normaalia, vaan kertoo että sulla on jotain syvästi käsittelemättä elämän ihan normaalin osan, eli kuoleman suhteen.

Pelottavinta tässä on kirjoituksesi yhdyssanavirheet.

Minä ymmärrän oikein hyvin miksi jotkut eivät halua käydä katsomassa kuollutta. On ihan eri asia käydä katsomassa luonnollisesti sairaalassa tai vastaavassa paikassa kuollutta pian kuoleman jälkeen kuin vaikka sellaista jolle on tehty kuolemansyynselvitys avauksineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole. Kysymys, miksi sen näkeminen on niin kamalaa joidenkin mielestä?

Olen se joka kirjoitti tänne että olen nähnyt itsemurhan tehneen tyttäreni ruumiin. Poikani löysi hänet ja hälytti poliisit.

Osaatko kuvitella että miksi se oli mielestämme kamalaa ja pahinta mitä olemme nähneet? Haluatko kuvitella? Uskallatko?

Eiköhän tuollainen uhoaminenkin ole aika turhaa.

Ja sinun turhat sanasi...muista sitten jos omalle kohdalle kopsahtaa... onko sinulla  yhtään empatiaa ihmistä kohtaan ja kunnioitusta lähteneelle... mutta jos eläät fantasiaa ja ei ole tunneälyä niin tyhjästä on huono nyhtästä.

Tuollainen osaatko kuvitella, haluatko kuvitella, us

Ei tuossa mitään öyhäämistä ole. Postaaja todennäköisesti halusi herätellä joissakin antihumaaneissa tyypeissä jonkinlaista myötäelävää ajattelua, -joskin aivan turhaan. Tuskinpa ne ajattelevat tai tuntevat yhtään mitään, kun joku omainen tai oma lapsi kuolee. Kyllä sellaisia ihmisiä on. Ei niiden kanssa voi käydä keskustelua sen paremmin elämästä kuin kuolemastakaan, tai ylipäätään mistään. Ei maksa vaivaa.

Vain koiria. Never ihmisiä.

Olen nähnyt ihmisten tekevän kuolemaa, kuolevan ja olen pessyt näitä kuolleita ennen kuin puin heille exituksen päälle.

t. mieshoitsu

En ole ihmisiä nähnyt, enkä halua, tilaisuus olisi ollut monta kertaa, mutta haluan säilyttää sen muiston miltä näyttivät elävänä, en sitä miltä näyttivät kuolleena 

Vierailija kirjoitti:

Näin tänään punatulkun. Punatulkun näkeminen on perinteisesti ennustanut onnettomuutta, tauteja, kuolemaa ja huonoa säätä, kuten lumimyrskyä. Sitä on kutsuttu myös kuolemanlinnuksi ja kuolinvarpuseksi, ja sen uskottiin tuovan huonoa onnea tai ennettä huonosta säästä. Ja huonoa säätä kyllä on luvattukin kotiseudulleni. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan sairastu tai kuole.

Voi jestas mitä paskaa, punatulkkuja näkee talvisin päivittäin eikä meinaa muuta kuin on talvi. Muuten olisi koko suku ja kaikki tuntemani ihmiset kuolleet ja maailmassa olisi ruttoepidemia koko ajan ja pahempi kuin keskiajalla 

Vierailija kirjoitti:

No totta helvetissä olen. Lähieset jäydään katsomassa sen viimeisen kerran ja töissä on tullut tehtyä exituksia ja vietyä vainajia kylmiöön. Jotenkin vaikea ymmärtää miten on edes mahdollista ettei aikuinen ihminen ole ikinä nähtyt yhtään vainajaa? Eikö teillä ole läheisiä kuollut? Meillä ainakin on aina ollut tapana että kuolleelle käydään heittämässä ne vikat heipat myös kuoleman jälkeen, toki myös ennen sitä jos ollut mahdollista (ei äkillistä). Ihan normaalia ja ekat vainajat luonnollisesti nähty jo lapsena. 

Olin 26 vuotias kun mummini kuoli, ei ollut ketään sukulaisia kuollut kummankaan vanhemman puolelta sitä ennen. Kumpikin pappa oli kuollut ennen minun syntymääni. Joten en ollut lapsena ruumiita nähnyt, kun kukaan ei älynnyt kuolla 

Olin vierellä kun äitini kuoli. Ei siinä ollut mitään pelottavaa. Seuraava henkäys vain jäi tulematta.

Olen ollut paikalla myös koiran ja 2 hevosen lopetuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekisi varmaan hyvää ihan jokaiselle nähdä kuollut ihminen. Ei siinä ole mitään kovin ihmeellistä tai kamalaa, auttaa myös suhtautumaan elämään realistisemmin.

No esimerkiksi tsunamissa kuolleiden näkeminen ei ollut niin hyvä kokemus.

Eihän tsunamissa kuolleita edes saanut näyttää omaisille. Oli laput arkuissa että ei saa avata. 

 

Silminnäkijöiden mukaan ne vainajat olivat yleensä hyvin huonossa kunnossa  johtuen kuumuudesta. Hukkuminen vaikutti tottakai ja hyökyaalto oli paiskonut uhreja sinne tänne päin kovia ja teräviä esineitä. Vainajien kantajia ja tunnistajia paikan päällä kohtasi kauhistuttava todellisuus. Jtokut kertoivat kokemuksistaan kirj

Oman kokemuksen perusteella ei se asia ihan niinkään ollut. Toki se ulkonäkö riippui ihan siitä, mitä näille kuolleille oli tapahtunut ja miten pitkän ajan kuluttua heidät oli löydetty, varmasti esimerkiksi ne jotka löytyivät vasta useamman päivän kuluttua olivat hyvin eri näköisiä kuin ne jotka löydettiin samana tai seuraavana päivänä. Mutta yleisesti julkisuuteen on jäänyt vähän turhan ankea ja ikävä kuva tästä minkälaisia tsunamissa kuolleet ihmiset olivat. Esimerkiksi omat läheiseni oli löydetty jo samana tai seuraavana päivänä ja tunnistettavissa valokuvasta. Ainakin itseäni helpotti tämä tieto kaiken sen jälkeen mitä tietoa ja minkälaisia kuvia julkisuudesta oli tästä aiheesta ollut.

Ei tsunamin uhreja voitu tunnistaa kuvien perusteella 

Miksi jotkut täällä suhtautuu niin raivolla siihen jos jotkut ei ole nähneet kuollutta tai eivät haluakaan nähdä?

Vierailija kirjoitti:

Mun kaksi puolisoa on kuollut kotiin, eli heidät olen, sen lisäksi lukemattomia muita läheisiä.

Vaikuttaa epäilyttävältä.

Älä vaan enää mene naimisiin, jos tuotat huonoa onnea sydämesi valituille.

Sääliksi käy myös lukemattomat edesmenneet läheisesi... :O

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekisi varmaan hyvää ihan jokaiselle nähdä kuollut ihminen. Ei siinä ole mitään kovin ihmeellistä tai kamalaa, auttaa myös suhtautumaan elämään realistisemmin.

No esimerkiksi tsunamissa kuolleiden näkeminen ei ollut niin hyvä kokemus.

Eihän tsunamissa kuolleita edes saanut näyttää omaisille. Oli laput arkuissa että ei saa avata. 

 

Silminnäkijöiden mukaan ne vainajat olivat yleensä hyvin huonossa kunnossa  johtuen kuumuudesta. Hukkuminen vaikutti tottakai ja hyökyaalto oli paiskonut uhreja sinne tänne päin kovia ja teräviä esineitä. Vainajien kantajia ja tunnistajia paikan päällä kohtasi kauhistutta

Ei tsunamin uhreja voitu tunnistaa kuvien perusteella 

Mistä niin päättelit? Justhan tuossa kerrottiin että voitiin.

Olen, äitini, jonka hautajaisissa arkku oli auki ortodoksitapaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut täällä suhtautuu niin raivolla siihen jos jotkut ei ole nähneet kuollutta tai eivät haluakaan nähdä?

Tai että kokee sen epämiellyttäväksi sen näkemisen

Olen ja monta kertaa. Mitä sitten, miksi kysyt? Olen myös synnyttänyt kaksi kertaa. Elämän ääripäät.