Lue keskustelun säännöt.
Tulevan anopin raivari sukunimestä.
02.11.2025 |
Tuleva anoppini siis sai perjantaina järkyttävän raivarin siitä etten ota mieheni sukunimeä kun menemme naimisiin. Häät on ensi kuussa ja asia selvisi hänelle ohimennen kun keskustelimme häistä jotakin. En olisi kyllä arvannut odottaa tuollaista reaktiota. 😂 Haukkui minut pystyyn, mieheni pystyyn, itki ja raivosi sekä oli eilen soitellut ilmeisesti koko sukunsa läpi ja koittanut saada ihmisiä painostamaan minua muuttamaan mielipiteeni. No en todellakaan muuta. Minä pidän oman nimeni, eikä se ole millään tavalla neuvoteltavissa tai muutettavissa oleva asia. Perusteluja olisi paljonkin, niitä kun kohta joku kysyy kuitenkin. Mielestäni perusteluksi riittää yksin kertaisesti kuitenkin ihan vain se että MINÄ EN HALUA muuttaa nimeäni. Nyt ilmoitti puolisolle aamusta ettei tule häihin. No, olkoot tulematta, parempikin varmaan ettei tule pilaamaan tunnelmaa, mutta kiinnostaisi tietää onko muut nimensä pitäneet kohdanneet tälläistä vauhkoontumista jonkun suunnalta? Mua tuo hänen reaktionsa ja riehumisensa siis lähinä huvittaa, eikä vaikuta päätöksiini millään tavalla, mutta on kyllä jännä miten normaalisti tasainen ja asiallinen ihminen sekoaa toisten oikeudesta päättää omasta nimestään noin täydellisesti.
Kommentit (352)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narskut kiukuttelee kilpaa siitä kun muut ihmiset eivät hypikkään heidän halujensa, tapojensa, käsitystensä ja käskyjensä mukaan, kun omasta ja omien lastensa nimistä päättävät. Sillä lailla...
Kyllähän sitä voisi sitä miehenkin mielipidettä kuunnella ja pohtia eikä narskuna päättää yksin asioista.
Kyllä se oma nimi on vain oma asia.
Lähinnä lasten nimestä jankutan. Se ei ole vain äidin asia jos ei mitätöi lasten isää narsi
Kerrotko missä kohtaa joku on tämän kieltänyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverin fanaattisen uskovainen anoppi tehtailee heistä lastensuojeluilmoituksia koska lasta ei suostuta viemään hänen lahkonsa kokouksiin, eikä kasvateta uskonnolliseksi. Lapsen isäkin eronnut tästä äitinsä lahkosta jo nuorena eikä ole missään tekemisissä sen porukan kanssa. Aikanaan piinasi tätä poikaansa vuosi kausia liittymään takaisin, nyt lapsi pitäisi liittää. Keksii aivan uskomattomia juttuja joista vääntää ilmoituksia, tai olisi uskomattomia ellei kaveri olisi näyttänyt mustaa valkoisella. En meinaan uskonut aluksi, nyt on pakko. Tästä lasu tehtailusta on tehty myös rikosilmoitus, katsotaan vaikuttaako millään tavalla, valitettavasti tuskin. Hulluja kun harvoin pitelee mikään. Että kyllä näitä, ties millä tavalla seonneita sukulaisia vaan on.
Kertokaa sitten uskon fanaatttisuudesta, kun viimeinen päivä ja tilinteon hetki joskus koittaa. Anopin tarkoitus
Ho-ho-ho-hoitoon (the rasmuksen falling sävelellä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narskut kiukuttelee kilpaa siitä kun muut ihmiset eivät hypikkään heidän halujensa, tapojensa, käsitystensä ja käskyjensä mukaan, kun omasta ja omien lastensa nimistä päättävät. Sillä lailla...
Kyllähän sitä voisi sitä miehenkin mielipidettä kuunnella ja pohtia eikä narskuna päättää yksin asioista.
Kyllä se oma nimi on vain oma asia.
Lähinnä lasten nimestä jankutan. Se ei ole vain äidin asia jos ei mitätöi lasten isää narsi
Sori, mutta jos minä puskisin toosastani ihmisen ulos, niin voit olla helvetin varma, että hän saisi minun nimeni. Minähän se siinä kaikki työt teen ja oikeastaan vain lapsen äidistä voi olla varma ilman isyystestejä, joten luonnollisempaa olisi, kun lapsi saisi aina äidin nimen automaattisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on pakko sanoa, että en ymmärrä tätä nykyajan meininkiä ollenkaan. Ennen vanhaan oli ihan luonnollista, että nainen otti miehensä nimen, ja se kuului asiaan siinä missä sormuksetkin. Ei se ollut mikään alistumisen merkki, vaan tapa näyttää että ollaan perhe ja kuljetaan samaa tietä. Nyt tuntuu että kaikki halutaan pilkkoa yksilön valinnoiksi ja korostaa vaan sitä omaa minäkuvaa.
Kun menee naimisiin, niin eikö se ole juuri sitä että luodaan yhteinen elämä ja yhteinen suunta? Miten voi olla niin vaikeaa ottaa puolison nimi, jos kerran muuten haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan? Minun mielestäni se kertoo enemmänkin siitä, ettei halua ihan oikeasti sitoutua, vaan haluaa pitää takaportin auki. Kertoo lähinnä jonkinlaisesta sisäsyntyisestä huoraamisenhalusta, joka vaivaa siellä taustalla sitten siellä avioliitossakin.
En ihmettele yhtään, että anoppi suuttui. Hänen
Tällä logiikalla miehellä ei pitäisi olla mitään ongelmaa ottaa naisen nimeä. Yhteistä elämäähän siinä luodaan.
Vierailija kirjoitti:
Meidät vihittiin maistraatissa ja otimme molemmat uuden sukunimen (yhteisen), mikä ei ole kytköksissä kummankaan sukuun. Siitähän se raivo repesi, kun sekä minun että puolison äiti saivat tietää. Heiltä tuli semmoset haukkumiset, että ei olla oltu tekemisissä vuosiin heidän kanssaan. Meistä tuli epattoja kertaheitolla :)))
Ei kyllä jaksa ymmärtää tämmöistä kiihkoilua nykypäivänä. Itsellä ei ole mitään sukuylpeyttä, mutta pitäisin oman nimeni todennäköisesti. Ellei sitten juuri otettaisi yhteistä nimeä. Miksi jotkut lounkaantuu toisten nimenvaihdoksista? Kai se nimi on sitten tärkeämpi kuin oma lapsi. Ei varmaan olleet kovin hyvät vanhemmat siinä tapauksessa muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No eipä ole kukaan kysennalaistanut päätöstäni pitää oma sukunimeni. Enemmän kysymyksiä herätti tuttavien häissä se, kun nainen otti miehen sukunimen.
Luulen, että omissa piireissäni kummastelu kääntyisi samaan suuntaan. Mutta ollaankin kouluttautuneita kaupunkilaisia, eikä mistään hevonperseenmutkasta, jossa sivistys on haavetta vain.
Aika erikoista, että täällä kuvitellaan sukunimien pysyneen iänkaiken ja olevan muuttumattomia. Ehkä jossain näin onkin.
Toisenlainen kokemus: isoisäni, joka oli syntynyt 1901 (kyllä, olen iäkäs) ja hänen veljensä ottivat nuorina sukunimekseen sen tilan nimen, missä asuivat. Veljeksillä oli siis eri nimi kuin isällään ja äidillään. Tilasta lohkottiin heille omat pienemmät tilat.
Veljesten sisko puolestaan piti vanhempiensa nimen, koska jäi kantatilalle emännäksi ja hänen miehensä sitten otti vaimonsa nimen. Sisko oli nuorin ja ehkä siksi jäi kantatilalle, kun vanhemmat veljet ehtivät perheellistyä ennen ja tarvitsivat omat tilukset.
Että näinkin on voitu menetellä 100 vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun menimme naimisiin niin sain mieheni suojellun nimen. Olen siitä niiiin ylpeä😀
Vierailija kirjoitti:
Kun menimme naimisiin niin sain mieheni suojellun nimen. Olen siitä niiiin ylpeä😀
Kaikki nimet on Suomessa suojattuja. Mitään erityissuojeltuja millään sikunimillä ei ole ollut vuosikymmeniin. Suoraan digi-ja viestintä viraston sivulta poimittuna:
Suomessa kaikki sukunimet, jotka ovat väestötietojärjestelmän mukaan elossa olevien henkilöiden käytössä, ovat suojattuja. Tämä tarkoittaa, että niitä ei voi saada itselleen sukunimeksi ilman syytä.
Eli mitään poikkeuksellista ei nimesi saannissa ole ollut. Eikä sukunimesi ole tippaakaan sen enempää "suojattu" kuin mikä tahansa Mäkelä, Virtanen ja Aaltonenkaan. 😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun menimme naimisiin niin sain mieheni suojellun nimen. Olen siitä niiiin ylpeä😀
Ahahahaha. Säkö luulet et sun sukunimes on ollut jotenkin spesiaalisti suojattu? Sellanen lumihiutale meil siel taas. Repesin ääneen. Miten jengi on tänä päivänäkin viel näin pihalla, et muistelee jotain vuonna kivi ja keppi voimassa olleita lakeja ja kuvittelee et ne on vieläki voimas?
Vierailija kirjoitti:
Kummallisia nämä omasta nimestä tiukasti kiinni pitävät, koska heidän mielipiteensä usein muuttuu, jos saavat valittavakseen uuden nimen vaikkapa tunnetusta suomalaisesta kulttuurisuvusta tai vanhasta suomenruotsalaisesta suvusta. Aatelisnimistä puhumattakaan.
Minusta on ihan normaalia, että kahdesta mahdollisesta nimestä valitsee kivemman. Oli se sitten miehen tai naisen. Jos toisessa nimessä ei ole mitään lisäarvoa, on turha vaihtaa, kun siitä on pelkkää riesaa. Ja jos naisen nimi on se parempi kahdesta, niin joskus miehet eivät vaan halua uppiniskaisuuttaan vaihtaa, ja silloin perheessä on sitten kaksi nimeä. Tokihan mieskin saa pitää omasta nimestään kiinni, ei voi miehiäkään painostaa tai pakottaa vaihtamaan nimeä.
Eli ihan turhaan nyt ilkut sitä, että joku ei ole valmis vaihtamaan nimeään tossavaiseksi, mutta on valmis tilanteen niin sattuessa ryhtymään vaikka sibeliukseksi tai soisalon-soiniseksi. Jos siis nimi on ennestään joku neutraali tavallinen, vaikka Laine tai Mäkinen. Millään muulla elämänalalla tuollainen ei herättäisi mitään ihmetystä.
Itse asiassa ne nimeään vaihtaneet miehet, jotka tunnen, ovat nimenomaan vaihtaneet tavallisen jopa vähän hassun nimensä tyyliin Turakainen ns. hienompaan vaimon nimeen, minkä ymmärrän täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoista, että täällä kuvitellaan sukunimien pysyneen iänkaiken ja olevan muuttumattomia. Ehkä jossain näin onkin.
Toisenlainen kokemus: isoisäni, joka oli syntynyt 1901 (kyllä, olen iäkäs) ja hänen veljensä ottivat nuorina sukunimekseen sen tilan nimen, missä asuivat. Veljeksillä oli siis eri nimi kuin isällään ja äidillään. Tilasta lohkottiin heille omat pienemmät tilat.
Veljesten sisko puolestaan piti vanhempiensa nimen, koska jäi kantatilalle emännäksi ja hänen miehensä sitten otti vaimonsa nimen. Sisko oli nuorin ja ehkä siksi jäi kantatilalle, kun vanhemmat veljet ehtivät perheellistyä ennen ja tarvitsivat omat tilukset.
Että näinkin on voitu menetellä 100 vuotta sitten.
No ennen nimilakia ihmiset kulkivat sen talon nimellä, jossa asuivat. Poikkeuksena Suomen sivistynein heimo eli savolaiset. Savolaiset kulkivat aina omalla nimellään ja antoivat naimisiin mennessä talollisen rengin sukunimen.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannattaisi kirjoittaa noin tunnistettavasti. Joku miehesi sukulainen, tai jopa tämä hänen äitinsä, lukee vielä tämän keskustelun.
So?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
181, lainaus ei onnistunut.
Sinä olet ainoa, joka ajatuksillaan sen arvon siittäjistä alentaa.
Onneksi omalla tyttärellä on aivan ihanat appivanhemmat ja he eivät pitäneet mitenkään ihmeellisenä, että poikansa otti tyttäremme sukunimen, kun menivät naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menen naimisiin muutaman viikon päästä, mutta ei ole itselleni tullut kyllä mieleenkään alkaa nimeä sen takia vaihtamaan. Mies aikaa varattaessa tokaisi että mikäköhän järki siinä on että toinen (tai molemmat) vaihtavat nimensä. Ei hänellekään se tullut aiemmin mieleen.
Sitä en tiedä miten anoppi suhtautuu asiaan. Sen näkee sitten. Oletan asian olevan hänelle yhdentekevä.
No ei se pappi sitä kirkossa kuuluta! Ei anoppi tiedä sun sukunimeä ellet sano.
Eiköhän hän somesta sen näe jatkossakin, ja hyvin voi olla että kysyykin. Miksei?
Sori, en tullut ajatelleeksi somea 😂 itse en someen kuulu, enkä tule kuulumaan. Naimisissa olen, mieheni nimeä kannan. N54
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi kysyi kädet täristen saako avoliittoon syntynyt lapsi edes isänsä sukunimeä. Jos isän sukunimi ei olisi ollut huomattavasti omaani kauniimpi niin olisin melkein piruuttani voinut puskea tuon kommentin vuoksi lapselle oman sukunimeni.
Olen kai vanhanaikainen mutta mielestäni se vakavassa suhteessa on isyyden riistämistä mieheltä jos lapsi ei saa isänsä nimeä. Miehet muutenkin vähän sivullisia kotonaan.
Miniöilläni on omat nimensä mutta lapset isän sukunimellä mikä mielestäni hyvä.
Taidamme muutenkin olla vanhanaikaisia, ei edes alle 30-vuotiailla ole avoliittoihin syntyneitä lapsia, kaikki vihittyjä
Miten ihmeessä nimi isyyteen liitty?!
Jos mies on lapsen äidin mielestä jopa sukunimeltään niin huono ettei sukunimi käy lasten nimeksi en tiedä mitä ajattelen. Se enteilee jo sitäkin ettei isänpuoliset isovanhemmatkaan ole mitään, " minun sukuni."
Naise ovat jo vuoskymmeniä voineet pitää isänsä? sukunimen joten miksi siitä edes keskustellaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi kysyi kädet täristen saako avoliittoon syntynyt lapsi edes isänsä sukunimeä. Jos isän sukunimi ei olisi ollut huomattavasti omaani kauniimpi niin olisin melkein piruuttani voinut puskea tuon kommentin vuoksi lapselle oman sukunimeni.
Olen kai vanhanaikainen mutta mielestäni se vakavassa suhteessa on isyyden riistämistä mieheltä jos lapsi ei saa isänsä nimeä. Miehet muutenkin vähän sivullisia kotonaan.
Miniöilläni on omat nimensä mutta lapset isän sukunimellä mikä mielestäni hyvä.
Taidamme muutenkin olla vanhanaikaisia, ei edes alle 30-vuotiailla ole avoliittoihin syntyneitä lapsia, kaikki vihittyjä
Minun aviomieheni on ollut isä esikoiselleni, vaikka ei isä ole biologisesti. Olisi ottanut nimilleen, kun meidät vihittiin, lapsi ei halunnut sukunimeään vaihtaa. Miettii vieläkin aikuisen lapseni adoptiota, jotta on saman arvoinen meidän yhteisten lasten kanssa. Adoptio toisi rintaperillisen oikeudet.
Ei. Oman lapsensa nimen voi tietysti päättää eikä kaikki miehet edes ota nimelleen edellisiä lapsia.
Mutta yhteisen lapsen kohdalla mielestäni kohtuullista että isäkin saisa sanoa mielipiteensä ja ehkä hänenkin sukunimensä kelpaisi lapselle.