Ainokainen on vihainen siitä etten hankkinut sisaruksia

Sitä kaipaa aina sitä mitä ei ole, koska mielikuvissa se sisarus olisi täydellinen. 

Itselläni on kaksi veljeä joiden kanssa en ole ikinä tullut toimeen. Lapsuus oli pelkkää tappelua. He varastivat tavaroitani ja pahoinpitelivät fyysisesti. Nyt aikuisena emme ole juurikaan tekemisissä.

Koko lapsuuden ja teini-iän haaveilin, että minulla olisi inhottavien veljieni sijaan sisko jonka kanssa olisin läheinen. Toinen haaveeni oli, että olisin saanut olla ainoa lapsi ja elää rauhassa.

Monet vanhemmat haluavat enemmän kuin yhden lapsen mm. siksi että lapsi oppisi elämään muiden lasten kanssa, sosiaalistuisi ja saisi arvokkaita ihmissuhteita. Vanhemmat eivät voi niitä korvata. Teille riitti yksi lapsi mutta te ette riitä lapsellenne. Vastuu on teidän.

(Sitä paitsi jos lapsia on useampia, he eivät ole koko ajan vanhempiensa kimpussa vaatimassa huomiota.)

Oli vähän samaa, sitten syntyikin pikkusisarus isommalla ikäerolla ja kaikki meni isommalla sisaruksella pieleen, oli sairaan mustasukkainen ja alkoikin syyttelemään pienemmän suosimisesta yms. Ikäeroa siis 10v. että kyllä sitä maristaan ja valitetaan ja uhriudutaan vaikka mistä. Oli myös ensin sitä mieltä että haluaa pikkuveljen, yllätys oli positiivinen mutta veljen syntymän jälkeen olikin sitä mieltä että sisko olisi ehkä ollutkin kuitenkin parempi ja toivottavasti veli ei ole myöhemmässä vaiheessa hänelle ilkeä ja tule hänen huoneeseen kiusaamaan yms yms.

Vähän sama tilanne meillä mutta eipä ne sisaruksetkaan aina mukavia ole. Ehkä lapselta puuttuu hyvä ystävä ja siksi kiukuttelee.

Vierailija kirjoitti:

Monet vanhemmat haluavat enemmän kuin yhden lapsen mm. siksi että lapsi oppisi elämään muiden lasten kanssa, sosiaalistuisi ja saisi arvokkaita ihmissuhteita. Vanhemmat eivät voi niitä korvata. Teille riitti yksi lapsi mutta te ette riitä lapsellenne. Vastuu on teidän.

(Sitä paitsi jos lapsia on useampia, he eivät ole koko ajan vanhempiensa kimpussa vaatimassa huomiota.)

Tämä on se asia mikä kalvaa mieltäni. Lapsemme kyllä aloitti päiväkodin 3-vuoden iässä senkin taki kun halusimme että saa paljon kaverisuhteita aikaiseksi kun oli muutenkin melko arka tarkkailija. Mutta sitten olen nähnyt että hän on sellainen haahuilija joka ei saa muodostettua kestäviä ystävyyssuhteita. Ainoat ihmiset jotka ovat hänen sydäntään lähellä ovat melkein samanikäiset serkut ja onneksi heistä on saanut sisaruksellistakin suhdetta aikaan. Hän vain ottaa raskaasti sen kun ei näe heitä kun haluaisi olla heidän kanssaan kokoajan (mikä ei tietenkään ole mahdollista). Ap

Jos käy niin, että ainokainen ei syystä tai toisesta  pariudu ja/tai hanki lapsia vanhuuden koittaessa hän voi jäädä ihan yksin ja yksin hän voi joutua hoitamaan myös ikääntyvät vanhempansa ja heidän asiansa. Se hyvä puoli ainokaisena olemisessa on ettei tarvitse jakaa mitään kenenkään toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama tilanne meillä mutta eipä ne sisaruksetkaan aina mukavia ole. Ehkä lapselta puuttuu hyvä ystävä ja siksi kiukuttelee.

Syy voi olla mikä tahansa mielipaha, huomionhakuisuus ym tarve.

Itselläni on monta sisarusta mutta ei heistä kavereita ollut korvaamaan, muuten tykkäsin kyllä kun oli isohko perhe.

Lapsetkin prosessoivat asioita myös kun pohtivat elämää. Ei voi syyttää vanhempia siitä montako lasta on perheessä, tämähän on aivan absurdia. Jos mietitte asiaa rehellisesti niin tulette samaan tulokseen. Ilmeisesti on vain kiva syytellä kaikkea ja kaikkia omista mielipahoistansa.

Vierailija kirjoitti:

Monet vanhemmat haluavat enemmän kuin yhden lapsen mm. siksi että lapsi oppisi elämään muiden lasten kanssa, sosiaalistuisi ja saisi arvokkaita ihmissuhteita. Vanhemmat eivät voi niitä korvata. Teille riitti yksi lapsi mutta te ette riitä lapsellenne. Vastuu on teidän.

(Sitä paitsi jos lapsia on useampia, he eivät ole koko ajan vanhempiensa kimpussa vaatimassa huomiota.)

Ainoa lapsi voi olla yksinäinen.  Toinen asia on, että lapsesta voi tulla liian herkkätunteinen, että lapsi ei kestä vähäistä kiusaamista ja on vaikeampi tulla timeen ryhmässä. Muistan loma-aikoja ja juhla-aikoja, jolloin leikkikaverit j aystävät olivat perheensä kanssa tai mummolassa ym. Silloin piti olla yksin. Myöhemmin elämässä vanhempien sairastaessa ja kuollessa, sitä jää todella tyhjän päälle. Ei ole ketään, kenen kanssa voisi muistella lapsuutta. Ei ketään, joka tietää millaista lapsuudenkodissa oli. Jos itse saa lapsen ja lapsen toinenkin vanhempi on ainoa lapsi, niin lapsella ei ole tätiä, enoa, setää eikä serkkuja. Minulla oli sentään serkkuja, jota joskus tapasin.

En ole lasten kasvatuksen ekspertti, mutta lapsena joka on kasvanut sekä sisaruksen seurassa että yksin (eroperhe), ilot ovat erilaiset. Sisarukselta oppii sosiaalisia taitoja, mutta saa myös turpaansa, jne. He pilaavat kaiken, ja kaikki pitää jakaa. Yksin asuessa voi keskittyä omiin kiinnostuksenkohteisiinsa

Voisitko harkita lapselle lemmikin ostamista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet vanhemmat haluavat enemmän kuin yhden lapsen mm. siksi että lapsi oppisi elämään muiden lasten kanssa, sosiaalistuisi ja saisi arvokkaita ihmissuhteita. Vanhemmat eivät voi niitä korvata. Teille riitti yksi lapsi mutta te ette riitä lapsellenne. Vastuu on teidän.

(Sitä paitsi jos lapsia on useampia, he eivät ole koko ajan vanhempiensa kimpussa vaatimassa huomiota.)

 

Ainoa lapsi voi olla yksinäinen.  Toinen asia on, että lapsesta voi tulla liian herkkätunteinen, että lapsi ei kestä vähäistä kiusaamista ja on vaikeampi tulla timeen ryhmässä. Muistan loma-aikoja ja juhla-aikoja, jolloin leikkikaverit j aystävät olivat perheensä kanssa tai mummolassa ym. Silloin piti olla yksin. Myöhemmin elämässä vanhempien sairastaessa ja kuollessa, sitä jää todella tyhjän päälle. Ei ole ketään, kenen kanssa voisi muistella lapsuutta. Ei ketään, joka t

Ei sellaista ole olemassakaan, kuin "liian herkkänahkainen". On olemassa mukavia ja kohteliaita ihmisiä, joita vastaan ei tarvitse puolustautua paksulla nahalla. Sitten on niitä, jotka ovat tottuneet kasvamaan jatkuvassa kilpailussa, väkivallassa ja pelossa. He eivät edes itse tajua sitä, kun hermosto on kroonisesti ylivirittynyt. Tällaiset ihmiset päätyvät haastamaan riitaa, lietsomaan sotaa, jne.  

Perheet on erilaisia ja lapsellasi on omansa niinkuin kaikilla muillakin. Lasten määrän päättää vanhemmat eikä lapset. Ongelma on tuo syyllisyyyden tunne mitä kannat. 

Vierailija kirjoitti:

Perheet on erilaisia ja lapsellasi on omansa niinkuin kaikilla muillakin. Lasten määrän päättää vanhemmat eikä lapset. Ongelma on tuo syyllisyyyden tunne mitä kannat. 

Totta. Kyllä olen herkkä ihminen, tunteellinenkin. Pohdin asioita liiaksi asti. Pitäisi vain kovettaa itsensä ettei olisi aina niin pehmeä. Ap

Niin, miksi te ette hankkineet ainokaisellenne sisaruksia? Ettekö halunneet, jaksaneet vai saaneet?

Lasten isot ikäerot ovat hankalia ja tasoittuvat aikaisintaan sitten kun lapset ovat aikuisia.

Yksinäinen lapsi on vanhempiensa kimpussa.

Vierailija kirjoitti:

Jos käy niin, että ainokainen ei syystä tai toisesta  pariudu ja/tai hanki lapsia vanhuuden koittaessa hän voi jäädä ihan yksin ja yksin hän voi joutua hoitamaan myös ikääntyvät vanhempansa ja heidän asiansa. Se hyvä puoli ainokaisena olemisessa on ettei tarvitse jakaa mitään kenenkään toisen kanssa.

 

Se ei ole koskaan hyvä puoli. 

Lapsiluku on vanhempien päätös, ei lapsien. Ja aina sitä ei voi edes itse päättää, vaan luonto päättää. Elämä on, deal with it!

Vierailija kirjoitti:

Jos käy niin, että ainokainen ei syystä tai toisesta  pariudu ja/tai hanki lapsia vanhuuden koittaessa hän voi jäädä ihan yksin ja yksin hän voi joutua hoitamaan myös ikääntyvät vanhempansa ja heidän asiansa. Se hyvä puoli ainokaisena olemisessa on ettei tarvitse jakaa mitään kenenkään toisen kanssa.

 

Olen ainokainen ,jo hyvin aikuinen eli vanhempi  ihminen. Lapsena olisin halunnut sisaruksia mutta nyt ei haittaa. Harmi että itse en saanut sitä ainuttakaan vaikka aina sanoin että haluaisin kaksi lasta.  Älä ap syyllistä itseäsi, lapset on vaan ajattelemattomia välillä. Kun niitä isompia murheita ei vielä ole. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, miksi te ette hankkineet ainokaisellenne sisaruksia? Ettekö halunneet, jaksaneet vai saaneet?

Lasten isot ikäerot ovat hankalia ja tasoittuvat aikaisintaan sitten kun lapset ovat aikuisia.

Yksinäinen lapsi on vanhempiensa kimpussa.

Oli paljon vaikeuksia alussa, mieheni ei ymmärrä vauvojen perään enkä saanut tukea lapsen syntymän jälkeen. Minulle jäi pelko että jouduin hoitamaan taas kaiken vauva-aikana. Henkisesti se on raskasta. Valvomiset varsinkin. Haluaisin toisen lapsen jos saisin enemmän tukea lapsen syntymän jälkeen. Mieheni ei halua toista lasta. Ap

Kyllähän te olette paljon lapseltanne pois ottaneet, jos ette halunneet hänelle sisarusta. Hän voi miettiä, onko hän niin kamala, ettette enempää halunneet, ja toivotteko salaa, ettei häntäkään olisi. 

Eri asia olisi, jos ette saaneet vaikka halusitte, mutta sen olisitte varmaan hänelle kertoneet.

Vierailija kirjoitti:

En ole lasten kasvatuksen ekspertti, mutta lapsena joka on kasvanut sekä sisaruksen seurassa että yksin (eroperhe), ilot ovat erilaiset. Sisarukselta oppii sosiaalisia taitoja, mutta saa myös turpaansa, jne. He pilaavat kaiken, ja kaikki pitää jakaa. Yksin asuessa voi keskittyä omiin kiinnostuksenkohteisiinsa

Voisitko harkita lapselle lemmikin ostamista?

 

En ole ikinä saanut sisarukseltani turpaan.