Lue keskustelun säännöt.
Tulevan anopin raivari sukunimestä.
02.11.2025 |
Tuleva anoppini siis sai perjantaina järkyttävän raivarin siitä etten ota mieheni sukunimeä kun menemme naimisiin. Häät on ensi kuussa ja asia selvisi hänelle ohimennen kun keskustelimme häistä jotakin. En olisi kyllä arvannut odottaa tuollaista reaktiota. 😂 Haukkui minut pystyyn, mieheni pystyyn, itki ja raivosi sekä oli eilen soitellut ilmeisesti koko sukunsa läpi ja koittanut saada ihmisiä painostamaan minua muuttamaan mielipiteeni. No en todellakaan muuta. Minä pidän oman nimeni, eikä se ole millään tavalla neuvoteltavissa tai muutettavissa oleva asia. Perusteluja olisi paljonkin, niitä kun kohta joku kysyy kuitenkin. Mielestäni perusteluksi riittää yksin kertaisesti kuitenkin ihan vain se että MINÄ EN HALUA muuttaa nimeäni. Nyt ilmoitti puolisolle aamusta ettei tule häihin. No, olkoot tulematta, parempikin varmaan ettei tule pilaamaan tunnelmaa, mutta kiinnostaisi tietää onko muut nimensä pitäneet kohdanneet tälläistä vauhkoontumista jonkun suunnalta? Mua tuo hänen reaktionsa ja riehumisensa siis lähinä huvittaa, eikä vaikuta päätöksiini millään tavalla, mutta on kyllä jännä miten normaalisti tasainen ja asiallinen ihminen sekoaa toisten oikeudesta päättää omasta nimestään noin täydellisesti.
Kommentit (162)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen satu sunnuntain kunniaksi! Ei kukaan normaali ihminen käyttäydy anoppisi lailla, joten joko tämä ei ole totta tai anoppisi ei ole terve.
Meillä anoppi pillastui naimisiin mennessämme siitä kun sai tietää etten kuulukaan kirkkoon. Olivat sitä ennen sopineet äitini kanssa että kustantavat isot maalaishäämme (suurin osa vieraista oli anopin sukulaisia joita en ollut ikinä ennen nähnyt) puoliksi, mutta kun hän kuuli että meillä oli siviilivihkiminen, hän ei maksanutkaan.
Emme koskaan käyneet teologista keskustelua, eikä hän koskaan kysynyt miksi olin eronnut kirkosta. Vuosia myöhemmin hän pyysi isoäitiäni rukoilemaan kanssaan kastamattomien lastemme sielun puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen satu sunnuntain kunniaksi! Ei kukaan normaali ihminen käyttäydy anoppisi lailla, joten joko tämä ei ole totta tai anoppisi ei ole terve.
Nokun olen aina pitänyt terveenä, normaalina ja hyvinkin fiksuna ihmisenä. Ja meillä on auna ollut hyvät välit niin kieltämättä tuli täytenä yllätyksenä tämä kilari. Kerran aijemmin on otettu yhteen, ihan eriasiasta ja silloinkaan hän ei raivoamaan alkanut ja asia saatiin tiukka sananisesti kyllä, muttei raivoamalla ratkottua ihan ok hengessä. Tästäkin jo useampi vuosi aikaa. Ja mieskin sanoo ettei koskaan ole nähnyt äitiään tuollaisena ja hän tuntui järkyttyvän tästä huomattavasti mua enemmän, joten uskon kyllä kun sanoo että ekaa kertaa näki tälläistä. Mikä helvetti tuollaisen voi aiheuttaa? Olisin koittanut jutella ja kysellä mutta ei suostunut keskustelemaan kanssani lainkaan kun soitti miehelleni aamusta. Hitto. Mä tulisin kyllä mielluummin toimeen kuten ennen, kun oikeasti ollaan tultu hyvin juttuun, toki molemmilla meillä on oikkumme mut mitä sitten. Haluaisin siis rauhan maahan mutta en mä kyllä tässä asiassa periksikään anna. Mitähän hittoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukunimijutut voi olla ongelma heikkoegoisille miehille, muttei naisille. Ap, sä teet läksysi ihan helvetin huonosti etkä tajua yhtään mitään naisista.
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi pillastui naimisiin mennessämme siitä kun sai tietää etten kuulukaan kirkkoon. Olivat sitä ennen sopineet äitini kanssa että kustantavat isot maalaishäämme (suurin osa vieraista oli anopin sukulaisia joita en ollut ikinä ennen nähnyt) puoliksi, mutta kun hän kuuli että meillä oli siviilivihkiminen, hän ei maksanutkaan.
Emme koskaan käyneet teologista keskustelua, eikä hän koskaan kysynyt miksi olin eronnut kirkosta. Vuosia myöhemmin hän pyysi isoäitiäni rukoilemaan kanssaan kastamattomien lastemme sielun puolesta.
Onko anoppisi sukunimi Räsänen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö se ollut niinkin myöhään kuin 1920-luvulla, kun tuli tämä vanha sukunimilaki, että naisen pitää ottaa miehensä nimi?
Ja 1986 lähtien nainen on saanut pitää oman nimensä. Vastahan tässä on siis nelisenkymmentä vuotta ehditty tottua siihen, että nainen saa pitää nimensä ja mies voi ottaa naisen nimen.
Ap, lopeta nämä sadut. Kukaan ei pidä sua naisena vahingossakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että jättäytyi itse pois häistä niin ei tarvitse kutsua perua. Katkaisisin välit tuollaiseen ihmiseen (enkä ihan helpolla näin sano vaikka oma anoppikin on aikamoinen tapaus). Nimi on niin vahva osa identiteettiä, esim lapsen oikeus omaan nimeen on lapsen oikeuksien sopimuksessa. Todella törkeää.
Ap, kirjoitat hyvin huonosti suomen kieltä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedossa ihana elämä hullun anopin kanssa. Mieti, kun kuvioihin tulee lapsi.
No, toivotaan että oli provo.
Ei mitään hätää. Ohitat vaan seinähullun anopin vauhkoomisen kylmän viileästi. Olet kantasi sanonut, ja sillä siisti. Mitään tarvetta ei ole perustella asiaa kenellekään enään. Älä lähde tuohon juttuun mukaan, et voi kuin hävitä. Nyt tarvitaan siis mielenlujuutta. Minkäänlainen veivaaminen asian tiimoilta ei johda mihinkään.
Toimintaohje. Ole ihan tavallisesti asioissa, kuten ennenkin, mutta kaikki tähän asiaan liittyvä, annat mennä ohi, ilman mitään veivaamista. Vaikenet siis sen asian kuoliaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sellainen satu sunnuntain kunniaksi! Ei kukaan normaali ihminen käyttäydy anoppisi lailla, joten joko tämä ei ole totta tai anoppisi ei ole terve.
Totuus on joskus taruakin ihmeellisempää. Meillä isäni "kilahti" juutri noin kun hänelle selvisi ettemme halua lapsia. Siis sai aivan luokattoman kohtauksen. Huusi, riehui, raivosi, paiskasi kahvikupinkin lattiaan ja hyvä ettei käynyt kiinni mieheeni.. Ja koko ikäni olen hänet tuntenut rauhallisena, asiallisena, älykkänä ja kaikin osin "normaali oloisena" ihmisenä joka ei milloinkaan ole osoittanut mitään väkivallan merkkejä ja tuolloin meinasi oikeasti tarttua mieheeni ellen olisi änkenyt siihen väliin. Kuten ovat kaikki muutkin. Minutkin haukkui aivan pystyyn, ei kuitenkaan uhannut fyysisesti. Järkytyin aivan täysin tästä käytöksestä. Välit katkesi yli kahdeksi vuodeksi kokonaan, myls minulla ja isälläni eivätkä vieläkään ole normaalit sillä vaikka ei enään asiasta riehu niin edelleen piikittelee ja kantaa kaunaa. Muita "hulluuden" merkkejä ei ollut ennen eikä jälkeen, ellei tästä kiukuttelua lasketa, et yllätys oli kyllä valtava.
Ei oo uskottava aloitus tosiaankaan.. johan anopitkin on vihitty 1986 jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaa perua häät ;)
No emme aivan varmasti peru.
Kannattaako ensinkään mennä naimisiin? Meillä avoppi kosi ja rukkaset saatuaan alkoi painostaa naimisiin. Nimiasia v%tuttaa vieläkin kun märisi lapsille miehen nimen. Missään tapauksessa älä anna periksi.
Kummallisia nämä omasta nimestä tiukasti kiinni pitävät, koska heidän mielipiteensä usein muuttuu, jos saavat valittavakseen uuden nimen vaikkapa tunnetusta suomalaisesta kulttuurisuvusta tai vanhasta suomenruotsalaisesta suvusta. Aatelisnimistä puhumattakaan.
Tuttavanaiseni vaihtoi oman omaperäisen ja kivan sukunimensä miehen tuikitavalliseen nimeen. Kysyin joskus, että mistä moinen, ja hän totesi vaan että niin se on miehen suvussa ollut tapana.
Meidän suvussa naiset on pitänyt oman sukunimensä ja lapsille annettu äidin sukunimi. Kukaan ei kyseenalaistanut kun itsekkin pidin oman nimeni. Ei miehenkään suvusta. Tämähän on täysin avioparin yhdessä sopima asia, ei suvun.