Tulevan anopin raivari sukunimestä.

Miksi sitten joillekin naisille tärkeätä ettei lapsilla missään tapauksessa isänsa sukunimeä?  Eikö nämä naiset haluaisi joivata lasta jolla isän sukunimi?

Ei halua. Miksi ihmeessä haluaisi? Ihmeellinen kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet on tarpeettomia, ei ees heidän sukunimensä kelpaa lasten sukunimeksi.  Kas kun on siittiöt kelvanneet vaikkeivat olekaan vaimon hyvää sukua.

Käsittämättömän säälittävä mies täytyy olla jos lapsen kasvatukseen ja osallistumiseen vaikuttaa lapsen sukunimi. Ei ihme jos nainen ei ole halunnut tuollaisen isän nimeä lapselle laittaa. 

 

 

Miksi lapsen äidillä on tarve mitätöidä miehensä  ja hänen sukunsa,  miehen nimi, miehen mielipiteet,  kasvatus? Koko mies.  Alunperin voi hankkia lapsen yks

Miksi lapsi ei siis voisi saada isänsä sukunimeä?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kannattaa perua häät ;)

Jep, se millaiset vanhemmat ihmisellä on kertoo paljon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet on tarpeettomia, ei ees heidän sukunimensä kelpaa lasten sukunimeksi.  Kas kun on siittiöt kelvanneet vaikkeivat olekaan vaimon hyvää sukua.

Käsittämättömän säälittävä mies täytyy olla jos lapsen kasvatukseen ja osallistumiseen vaikuttaa lapsen sukunimi. Ei ihme jos nainen ei ole halunnut tuollaisen isän nimeä lapselle laittaa. 

 

 

Miksi lapsen äidillä on tarve mitätöidä miehensä  ja hänen sukunsa,  miehen nimi, miehen mielipiteet,  kasvatu

Miksi pitäisi saada????

Vierailija kirjoitti:

Meillä anoppi pillastui naimisiin mennessämme siitä kun sai tietää etten kuulukaan kirkkoon. Olivat sitä ennen sopineet äitini kanssa että kustantavat isot maalaishäämme (suurin osa vieraista oli anopin sukulaisia joita en ollut ikinä ennen nähnyt) puoliksi, mutta kun hän kuuli että meillä oli siviilivihkiminen, hän ei maksanutkaan.

Emme koskaan käyneet teologista keskustelua, eikä hän koskaan kysynyt miksi olin eronnut kirkosta. Vuosia myöhemmin hän pyysi isoäitiäni rukoilemaan kanssaan kastamattomien lastemme sielun puolesta.

Jaaaa, jos ne on kastamattomia niin onko niillä sielua?

Aika perinteisiä ihmiset lopulta.  Huvituin kun naimisiin aikovat nykyihmiset verissäpäin tappelevat kumman suku on parempi,  kumman sukunimi otetaan jos yhteinen.

Sit vasta mellakka alkaa kun lapsia tulee.  Kumman sukunimi, kumman sukulinjat paremmat.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla täysin ventovieras ja nimetön sukusolujen luovuttaja on minulle millään tavalla maksaja? Ei kyllä se olin minä joka niistä sukusoluista klinikalle maksoi eikä se luovuttaja. 😂😂😂

Lisään vielä että mikä helvetin mies? (ei luovuttaja ole koskaan ollut mieheni, en ole koskaan edes tavannut, enkä tiedä edes nimeä) Etkö tiedä mitä itsellinen vanhempi tarkoittaa? 

 

 

Mitä raivoat?  Jokainen ymmärtänyt tilanteesi.

Muut kirjoittavat avo/avioliitoista syntyneistä lapsista joille äiti ri hyväksy isän sukunimeä.

Kerrotko miksi sä helvetin valopää sitten lainasti minun kirjoittamaa tekstiä ja kommentoit minulle jos sä kerran ymmärsit tilanteen oleva eri? 😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä anoppi pillastui naimisiin mennessämme siitä kun sai tietää etten kuulukaan kirkkoon. Olivat sitä ennen sopineet äitini kanssa että kustantavat isot maalaishäämme (suurin osa vieraista oli anopin sukulaisia joita en ollut ikinä ennen nähnyt) puoliksi, mutta kun hän kuuli että meillä oli siviilivihkiminen, hän ei maksanutkaan.

Emme koskaan käyneet teologista keskustelua, eikä hän koskaan kysynyt miksi olin eronnut kirkosta. Vuosia myöhemmin hän pyysi isoäitiäni rukoilemaan kanssaan kastamattomien lastemme sielun puolesta.

Jaaaa, jos ne on kastamattomia niin onko niillä sielua?

 

En usko mihinkään sieluihin, nuo on uskovaisten höpinöitä. Uskonnollinen termistö kun ei ateistin elämässä merkitse yhtään mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen satu sunnuntain kunniaksi! Ei kukaan normaali ihminen käyttäydy anoppisi lailla, joten joko tämä ei ole totta tai anoppisi ei ole terve.

Nokun olen aina pitänyt terveenä, normaalina ja hyvinkin fiksuna ihmisenä. Ja meillä on auna ollut hyvät välit niin kieltämättä tuli täytenä yllätyksenä tämä kilari. Kerran aijemmin on otettu yhteen, ihan eriasiasta ja silloinkaan hän ei raivoamaan alkanut ja asia saatiin tiukka sananisesti kyllä, muttei raivoamalla ratkottua ihan ok hengessä. Tästäkin jo useampi vuosi aikaa. Ja mieskin sanoo ettei koskaan ole nähnyt äitiään tuollaisena ja hän tuntui järkyttyvän tästä huomattavasti mua enemmän, joten uskon kyllä kun sanoo että ekaa kertaa näki tälläistä. Mikä helvetti tuollaisen voi aiheuttaa? Olisin koittanut jutella ja kysellä mutta ei suostunut keskustelemaan kanssani lainkaan kun soitti miehelleni aamusta. Hitto. Mä

Sanon vaan että kai tajuat että nainen ei pidä sinusta. Muuten olisi hyväksynyt nimiasian. Kannattaa varautua yhteenottoihin jatkossa, ja varmista että miehesi pitää sinun puoliasi. Jos nimittäin on mammanpoika niin ero tulee hyvin nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Minun on pakko sanoa, että en ymmärrä tätä nykyajan meininkiä ollenkaan. Ennen vanhaan oli ihan luonnollista, että nainen otti miehensä nimen, ja se kuului asiaan siinä missä sormuksetkin. Ei se ollut mikään alistumisen merkki, vaan tapa näyttää että ollaan perhe ja kuljetaan samaa tietä. Nyt tuntuu että kaikki halutaan pilkkoa yksilön valinnoiksi ja korostaa vaan sitä omaa minäkuvaa.

Kun menee naimisiin, niin eikö se ole juuri sitä että luodaan yhteinen elämä ja yhteinen suunta? Miten voi olla niin vaikeaa ottaa puolison nimi, jos kerran muuten haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan? Minun mielestäni se kertoo enemmänkin siitä, ettei halua ihan oikeasti sitoutua, vaan haluaa pitää takaportin auki. Kertoo lähinnä jonkinlaisesta sisäsyntyisestä huoraamisenhalusta, joka vaivaa siellä taustalla sitten siellä avioliitossakin.

En ihmettele yhtään, että anoppi suuttui. Hänen sukupolvensa on tottunut siihen, että avioliitto on

"Miten voi olla niin vaikeaa ottaa puolison nimi, jos kerran muuten haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan?"

Ja tämähän varmaan pätee myös, jos mies päättääkin ottaa vaimon sukunimen? 

Vierailija kirjoitti:

Minun on pakko sanoa, että en ymmärrä tätä nykyajan meininkiä ollenkaan. Ennen vanhaan oli ihan luonnollista, että nainen otti miehensä nimen, ja se kuului asiaan siinä missä sormuksetkin. Ei se ollut mikään alistumisen merkki, vaan tapa näyttää että ollaan perhe ja kuljetaan samaa tietä. Nyt tuntuu että kaikki halutaan pilkkoa yksilön valinnoiksi ja korostaa vaan sitä omaa minäkuvaa.

Kun menee naimisiin, niin eikö se ole juuri sitä että luodaan yhteinen elämä ja yhteinen suunta? Miten voi olla niin vaikeaa ottaa puolison nimi, jos kerran muuten haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan? Minun mielestäni se kertoo enemmänkin siitä, ettei halua ihan oikeasti sitoutua, vaan haluaa pitää takaportin auki. Kertoo lähinnä jonkinlaisesta sisäsyntyisestä huoraamisenhalusta, joka vaivaa siellä taustalla sitten siellä avioliitossakin.

En ihmettele yhtään, että anoppi suuttui. Hänen sukupolvensa on tottunut siihen, että avioliitto on

Jos sun on vaikea olla huoraamatta, ellei nimesi ole sama kuin miehelläsi, niin on tosiaan varmasti vaikea ymmärtää, että normaalille naiselle se ei ole lainkaan hankalaa.

Otin mieheni nimen kun mentiin naimisiin. Halusin että koko perheellä on tulevaisuudessa sama sukunimi. Koin myös että helpompi minun muuttaa nimeni kuin käydä miehen kanssa keskustelua asiasta. Tiedän että  edesmennyttä isääni harmitti kun nimi ei jatku kunnoerheeasä vain tyttäriä mutta toisaalta hänkin oli perinteinen ja sitä mieltä että miehen puolelta  suvun nimi jatkuu. Tämä siis ilman kenenkään painostusta, oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla täysin ventovieras ja nimetön sukusolujen luovuttaja on minulle millään tavalla maksaja? Ei kyllä se olin minä joka niistä sukusoluista klinikalle maksoi eikä se luovuttaja. 😂😂😂

Lisään vielä että mikä helvetin mies? (ei luovuttaja ole koskaan ollut mieheni, en ole koskaan edes tavannut, enkä tiedä edes nimeä) Etkö tiedä mitä itsellinen vanhempi tarkoittaa? 

 

 

Mitä raivoat?  Jokainen ymmärtänyt tilanteesi.

Muut kirjoittavat avo/avioliitoista syntyneistä lapsista joille äiti ri hyväksy isän sukunimeä.

Kerrotko miksi sä helvetin valopää sitten lainasti minun kirjoittamaa tekstiä ja kommentoit minulle jos sä kerran ymmärsit tilanteen oleva eri? 😂😂

Toivottavasti et opeta/ole opettanut lapsellesi tuota "kaunista" asennettasi ja kommentointityyliäsi.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Otin mieheni nimen kun mentiin naimisiin. Halusin että koko perheellä on tulevaisuudessa sama sukunimi. Koin myös että helpompi minun muuttaa nimeni kuin käydä miehen kanssa keskustelua asiasta. Tiedän että  edesmennyttä isääni harmitti kun nimi ei jatku kunnoerheeasä vain tyttäriä mutta toisaalta hänkin oli perinteinen ja sitä mieltä että miehen puolelta  suvun nimi jatkuu. Tämä siis ilman kenenkään painostusta, oma valinta.

Minusta on hulluutta, että joku luopuu omasta sukunimestään käymättä edes keskustelua puolisonsa kanssa! Siis jos oman nimen pitäminen käy edes häivähdyksenä mielessä, niin kai se on keskustelun arvoinen asia?!

Lainaukset ei oikeen toimi täällä.  Pitäisi aina laittaa kommentin nro mihin vastaa.  Lainaukset on miten sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla täysin ventovieras ja nimetön sukusolujen luovuttaja on minulle millään tavalla maksaja? Ei kyllä se olin minä joka niistä sukusoluista klinikalle maksoi eikä se luovuttaja. 😂😂😂

Lisään vielä että mikä helvetin mies? (ei luovuttaja ole koskaan ollut mieheni, en ole koskaan edes tavannut, enkä tiedä edes nimeä) Etkö tiedä mitä itsellinen vanhempi tarkoittaa? 

 

 

Mitä raivoat?  Jokainen ymmärtänyt tilanteesi.

Muut kirjoittavat avo/avioliitoista syntyneistä lapsista joille äiti ri hyväksy isän sukunimeä.

Kerrotko miksi sä helvetin valopää sitten lainasti minun kirjoittamaa tekstiä ja kommentoit minulle jo

Onneksi kasvatus tapani eivät liity tähän millään tavalla eivätkä kuulu sinulle tippaakaan. Se että pidän sinua idioottina kun kitiset minulle vastaamisistani sen jälkeen kun itse tekstiäni lainailet, ei liity millään tavalla lapsiini. 😂

Vierailija kirjoitti:

Otin mieheni nimen kun mentiin naimisiin. Halusin että koko perheellä on tulevaisuudessa sama sukunimi. Koin myös että helpompi minun muuttaa nimeni kuin käydä miehen kanssa keskustelua asiasta. Tiedän että  edesmennyttä isääni harmitti kun nimi ei jatku kunnoerheeasä vain tyttäriä mutta toisaalta hänkin oli perinteinen ja sitä mieltä että miehen puolelta  suvun nimi jatkuu. Tämä siis ilman kenenkään painostusta, oma valinta.

Se yhteinen voi yhtä hyvin olla vaimon sukunimi tai yhdessä otettu uusi sukunimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on pakko sanoa, että en ymmärrä tätä nykyajan meininkiä ollenkaan. Ennen vanhaan oli ihan luonnollista, että nainen otti miehensä nimen, ja se kuului asiaan siinä missä sormuksetkin. Ei se ollut mikään alistumisen merkki, vaan tapa näyttää että ollaan perhe ja kuljetaan samaa tietä. Nyt tuntuu että kaikki halutaan pilkkoa yksilön valinnoiksi ja korostaa vaan sitä omaa minäkuvaa.

Kun menee naimisiin, niin eikö se ole juuri sitä että luodaan yhteinen elämä ja yhteinen suunta? Miten voi olla niin vaikeaa ottaa puolison nimi, jos kerran muuten haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan? Minun mielestäni se kertoo enemmänkin siitä, ettei halua ihan oikeasti sitoutua, vaan haluaa pitää takaportin auki. Kertoo lähinnä jonkinlaisesta sisäsyntyisestä huoraamisenhalusta, joka vaivaa siellä taustalla sitten siellä avioliitossakin.

En ihmettele yhtään, että anoppi suuttui. Hänen

Minulle ei tee vaikeaa olla huoraamatta ihan ilman miestäkin, omalla sukunimelläni, joten ihmettelen henkilöitä, joille huorausvaihde iskee mystisesti päälle puolison kanssa, jos sukunimi on väärä. Loppuuko se huoraus vasta papin aameneen, vaikka parisuhdetta olisi takana vaikka 10 vuotta ennen sitä? 🤔 Huomatkaa taas, että se on NAINEN joka on tälleen pahaisesti pildensä vietävissä, jos mies ei häntä pistä aisoihin. Mieshän ei koskaan sorru mihinkään seksuaaliseen siveettömyyteen, oli sukunimi oma tai vaimon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet on tarpeettomia, ei ees heidän sukunimensä kelpaa lasten sukunimeksi.  Kas kun on siittiöt kelvanneet vaikkeivat olekaan vaimon hyvää sukua.

Käsittämättömän säälittävä mies täytyy olla jos lapsen kasvatukseen ja osallistumiseen vaikuttaa lapsen sukunimi. Ei ihme jos nainen ei ole halunnut tuollaisen isän nimeä lapselle laittaa. 

 

 

Miksi lapsen äidillä on tarve mitätöidä miehensä  ja hänen sukunsa,  miehen nimi, miehen mielipiteet,  kasvatu

Varmaan siksi että päättivät toisin. Miksei lapsi voi saada äitinsä nimeä? Varmaan koska päättivät toisin. 

Narskut kiukuttelee kilpaa siitä kun muut ihmiset eivät hypikkään heidän halujensa, tapojensa, käsitystensä ja käskyjensä mukaan, kun omasta ja omien lastensa nimistä päättävät. Sillä lailla...