Hankala äitisuhde ja välienkatkaisu
En tiedä mitä ihmettä tekisin äitini kanssa johon haluan katkaista välit. En ole oikeastaan koskaan päässyt itsenäistymään ja irtaantumaan äidistäni koska äiti ei anna sen tapahtua. Pakonomaisesti täytyy pitää häneen yhteyttä. Ei meillä ole edes mitään kunnollista äiti-tytär suhdetta ollut koskaan. Kylmä suhde ollut aina missä ei ole ollut lämpöä ja rakkautta ei yhtään.
Lapsena olin aina äidin tukija ja terapeutti. Kuuntelin jo alle 10 vuotiaana äidin parisuhdeongelmia ja ratkoin hänen asioita. Enää en jaksa ja haluaisin etäisyyttä. Mutta tämä ei sovi äidilleni. Hän on jotenkin saanut välimme sellaiseksi että minun on pakko suunnilleen olla yhteyksissä häneen. Alkanut ihan ahdistaa koko tämä ihmissuhde ja ahdistun kun nään että häneltä tulee viesti, koska tiedän että minun on velvollisuuttani pakko vastata siihen. On siis todella pakko-oireinen myös, pesee käsiä sairaalloisen paljon että ne on ihan vereslihalla, pelkää kaikkea, katastrofiajattelee. Jos en siis pariin tuntiin vastaa puhelimeen niin hän ajattelee minun olevan kuolleena jossain ojassa. Ja aina olen ollut todella vastuullinen että pääsen kotiin yms..
Mutta eihän se riitä kun hänellä on vaan ne katastrofiajatukset. Jos en vastaa hänelle hän tulee ovelleni, muka tuomaan ruokaa, tulee ajelemaan autolla harrastuspaikkani ympärille, soittaa 10 kertaa, soittaa siskolleni olenko hänelle vastannut.
En oikeasti suoraan sanoen jaksa enää häntä ja vastata/olla yhteydessä siksi että minun on pakko. Luulen että mulla ois parempi ilman häntä ja hänen vainoharhaisia ajatuksia. Välillä tuntuu että se ajatuksenjuoksu hänellä on sellaista että ei kellään tuu ees mieleen tommoset kauhuskenaariot. Tässä vanhemmiten on tullu sellanen olo että en pidä hänestä yhtään ja kun hän on tommonen ahdistunut. Ei hänelle voi ikinä kertoa mistään asioista ees kun se niistäkin kehittää kaikenlaista kauhuskenaariota. Edes puhelinta ei sais ladata yöllä.
Eikä hänellä oikeesti tunnu menevän jakeluun se että jollakin voi oikeesti mennä paljon paremmin kun ei oo häneen yhteydessä. Ei hän nää itsessään mitään vikaa ja on niin täydellinen äiti ollut. Niin ja nykypäivänä hän kieltää jyrkästi että olisi pitänyt mua terapeuttinaan kun olin lapsi ja että muistan väärin. Muistan ihan oikein. Nykyäänkin pitää kannatella häntä ja jotenkin huomaan että hän vielä enemmän on alkanut ottaa avuttoman ja heikon roolia.
haluaisin ottaa etäisyyttä/katkaista välit edes joksiki aikaa mutta joku tässä estää. Varmaan hän on niin iskostanut päähäni että ei ole muita vaihtoehtoja ku OLLA YHTEYDESSÄ.
Yleisin tapahtumaketju on; hän laittaa viestiä - en vastaa - hän soittelee kymmenen puhelua - jos en vastaa niihinkään hän tulee ovelle
Kommentit (391)
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo yksi kommentoija liikutu tai hänen mielestään aikuinen ei saa liikuttua kenen tahansa lapsen kuolemasta? Naapurin, sukulaisen,lapsen kaveripiirin , luokkakaverin kuolemasta? Kyllä se koskettaa jokaisen normaalin äidin sydöntä
Ei siinä siitä ole kyse, mikä pitäisi jokaisen aikuisen ymmärtää. Voit aikuisena liikuttua, mutta teet sen kuormittamatta lasta. Jos lapsi tarvitsee tukea, tuet lasta ja liikutut sitten, kun on sopiva hetki. Muu on narsistista ja kypsymätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Ja et viitsi vastata siihen ensimmäiseen viestiin koska?
Et sinä omaa itseäsi siinä menetä jos yhden viestin laitat vastauksena. Et ole silloinkaan yhtään epäitsenäisempi.
Kokeile toimiiko vai ei.
Kuvitteleeko tämän kirjoittaja oikeasti, että tuota ei olisi jo kokeiltu? Totta kai joka ikinen ihminen on kokeillut vastata ensimmäiseen viestiin, niinhän ihmiset yleensä tekevät. Mutta kun se ei näissä tapauksissa toimi, joutuu kokeilemaan sitten muuta. Ja muuta. Ja muuta. Ja sitten kumminkin huomaa olevansa aika hemmetin epäitsenäinen, kun on alistanut koko arkensa niiden viestien tarkkailulle ja jokahetkiselle salamannopealle vastaamiselle ja kaukosäätävälle rajattomalle läheiselle. Jolloin pitää ehkä kokeilla eston asentamista puhelimeen, jotta saa touhuun jotain rotia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä on kolme siskosta ja soitellaan äitille usein. Ei se meiltä ole koskaan ollut mistään pois. Yksi on yh, toisella on ns.ydinperhe ja kolmas on sinkku. Kaikilla meistä on kavereita ja kaikki käydään töissä ja ollan ihan tavallisia. Meille vanhemmat on tärkeät eikä koeta tiivistä yhteydenpitoa mitenkään vaikeena. Kerrotaan myös elämästä ja menoista, niin äitikin tuntee kuuluvansa joukkoon.
Eikö äidillä ole omaa elämää? Puolisoa?
Varmasti on niin kuin näillä siskoksillakin on, miksei olisi? Käykö sinun kateeksi tällainen ihanteellinen tilanne, jossa ollaan yhteyksissä ja jokaisella, myös äidillä on tämmöinen turvallinen ja ilmeisen toimiva porukka , johon kuulua. Ei se ole " oman" elämän este.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on niin kuin näillä siskoksillakin on, miksei olisi? Käykö sinun kateeksi tällainen ihanteellinen tilanne, jossa ollaan yhteyksissä ja jokaisella, myös äidillä on tämmöinen turvallinen ja ilmeisen toimiva porukka , johon kuulua. Ei se ole " oman" elämän este.
Juuri näin. Kateellisia tuntuu olevan tällä palstalla ja tässä ketjussa useampi kuin yksi. Ei kestetä sitä, että joillakin on asiat hyvin. Kaikin tavoin yritetään vaan latistaa, että muillakin olisi yhtä kurja olo kuin kommentoijilla. Se on se Suomalainen kateus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on niin kuin näillä siskoksillakin on, miksei olisi? Käykö sinun kateeksi tällainen ihanteellinen tilanne, jossa ollaan yhteyksissä ja jokaisella, myös äidillä on tämmöinen turvallinen ja ilmeisen toimiva porukka , johon kuulua. Ei se ole " oman" elämän este.
Juuri näin. Kateellisia tuntuu olevan tällä palstalla ja tässä ketjussa useampi kuin yksi. Ei kestetä sitä, että joillakin on asiat hyvin. Kaikin tavoin yritetään vaan latistaa, että muillakin olisi yhtä kurja olo kuin kommentoijilla. Se on se Suomalainen kateus.
Minusta taas on harvinaisen tökeröä tulla tällaiseen vertaistukiketjuun ihmettelemään sitä, miten kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin kuin itsellä. Uskotteko, että teidän kommenttinne otettaisi
Epäilemättä on hankalaa kun keski-ikäinen kokee äitinsä häiriöksi. Lienee kuitenkin aika harvinaista, muistisairas tietenkin, koska ei muista ja olo turvaton soittelee miten sattuu. Sukulaiset vuorottelivat äitinsä tässä vaiheessa, toinen perhe pisti yöksi puhelimet kiinni, toinen päivysti sinä yönä. Pian heidänkin äitinsä unohti puhelimen käytön.
Kuitenkin on muistettava, mimmonen äiti, semmonen tytär. Ongelmaa on kummassakin päässä lankaa.
On ihan oikeasti olemassa henkisesti sairaita ihmisiä, jotka tekevät läheistensä elämästä tosi rankkaa. Joskus nämä ihmiset sattuvat olemaan äitejä. Joskus ainoa keino tulla toimeen tällaisen ihmisen kanssa on ottaa rajusti etäisyyttä ja asettaa tiukat rajat, ja joskus heidän kanssaan on mahdotonta tulla toimeen. Silloin etäisyyden ottaminen ja rajojen asettaminen tai äärimmäisessä tilanteessa välien katkaiseminen ei ole merkki sairaudesta vaan terveydestä. Jos et koskaan ole törmännyt tällaisiin ihmisiin, ole onnellinen, mutta se ei oikeuta sinua mitätöimään niiden kokemuksia, jotka ovat.
"Millainen äiti, sellainen tytär" ja "riitaan tarvitaan aina kaksi" on tosi rajua syyllistämistä, joka ei todellakaan pidä paikkaansa. On todella julmaa hokea sitä tällaisessa vertaistukiketjussa ihmisille, jotka ovat syyttömiä siihen, että ovat henkisesti sairaan henkilön kasvattamia ja ovat kyllä saaneet kuulla samanlaista ihan riittämiin.
No totuushan se on, että kukaan ei riitele yksin.
Minun on pakko sanoa, että käy sääliksi äitiäsi. On todella raskasta elää niin, että pelkää koko ajan. Ja äidilläsi on vahva menettämisen pelko. Kertomasi perusteella äitisi tarvitsisi muutenkin ammattiapua. Hänen käytöksensä taustalla on jotain traumaattista, ehkä hänen oman lapsuutensa peruja, joka kaatuu nyt kaikkien muiden ihmisten päälle, usein pahiten juuri oman lapsen päälle. Se että tilanteen ymmärtää äitisi kannalta, ei silti tarkoita että sinun pitäisi sitä sen takia sietää. Ymmärtäminen tarkoittaa lähinnä sitä, että tajuaa ettei äitisi käytös ole millään tavalla sinusta johtuvaa, vaan hänen oma ongelmansa.
Sinä olet jäänyt jumiin lapsen lojaaliuteen, ja todennäköisesti itsekin olet jo traumatisoitunut koko tilanteesta ja siksi olet siinä kiinni. Sinun kannattaisi itsekin jutella jollekin terapeutille, se voisi vetää sinua irti tilanteesta, ja ehkä hän voisi neuvoa sinua, mitä sinun kannattaisi jatkossa tehdä. Jokainen on kuitenkin vastuussa omasta hyvinvoinnistaan, niin äitisi omastaan kuin sinäkin omastasi. Et voi jäädä tähän tilanteeseen hoitamaan äitisi ongelmia, sairastut muuten itsekin.
Yhtenä ajatuksena tuli mieleen, että voisit kirjoittaa hänelle viestin, jossa on samat asiat kuin tässä aloituksessasi. Ja samalla ilmoittaa, että ennenkuin hän hakee apua omaan tilanteeseensa, et halua olla tekemisissä hänen kanssaan. Se on varmasti työlästä toteuttaa, mutta sitten pitäisi vaan tehdä kaikki mitä voi sen toteuttaakseen. Joko se shokkihoitona käynnistää jotain hänessä tai sitten ei. Ainoa mihin voit varmasti vaikuttaa on oma hyvinvointisi. Voisit aloittaa siitä huolehtimisen hankkimalla keskusteluapua, jonka myötä pääset tilanteesta kauemmas, muuten tämä sama tilanne jatkuu loputtomiin ja pilaat omankin elämäsi.
Vierailija kirjoitti:
No totuushan se on, että kukaan ei riitele yksin.
Päteekö tämä sana mielestäsi myös esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, joissa ex ei suostu hyväksymään parisuhteen päättymistä vaan alkaa pommittaa viesteillä ja tulla työpaikalle häiriköimään ja kotioven taakse ovikelloa soittamaan? Onko sekin jotenkin uhrin vika, kun hän ei kykene normaaleihin ihmissuhteisiin? Vai voisiko kuitenkin olla niin, että riittävän häiriintynyt ihminen saa hyvän show'n aikaan ihan itse, eikä siinä auta muu kuin lähestymiskielto, jos sekään?
Tee huoli-ilmoitus. Äidilläsi on selvästi psyykkisiä ongelmia.
Äidillesi voit sanoa että katkaiset välit jos ota apua vastaan.
Kyllä me etäiset äidit taidamme olla parhaita. Vähän yhteyksiä aikuisiin lapsiin, muodolliset muistamiset ja pienet perhetapaamiset. Joulut jokainen viettää perheessään, ei mitään lattiapatjoja. Kun lähdemme maailmasta ei jää isoa aukkoa eikä surua. Eikä edes miniöiden tarvitse nalkuttaa jos ei sitten turvaverkon puutteesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No totuushan se on, että kukaan ei riitele yksin.
Päteekö tämä sana mielestäsi myös esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, joissa ex ei suostu hyväksymään parisuhteen päättymistä vaan alkaa pommittaa viesteillä ja tulla työpaikalle häiriköimään ja kotioven taakse ovikelloa soittamaan? Onko sekin jotenkin uhrin vika, kun hän ei kykene normaaleihin ihmissuhteisiin? Vai voisiko kuitenkin olla niin, että riittävän häiriintynyt ihminen saa hyvän show'n aikaan ihan itse, eikä siinä auta muu kuin lähestymiskielto, jos sekään?
En tiiä miten jotkut hätäseen avioituu toisiaan tuntematta. Omistamisenhalu ehkä ensin tuntuu niin ihanalta.
Ihmismielen syöverit on kyllä käsittämättömiä, niin outoja sattuu. Tuokin että surmataan vaikka pienet lapset, poltetaan yhdessä hankittu talo eroaikeista puhuttaessa.
Jotenkin suppeasti eläessä unohtaa mielisairaaloiden olevan täynnä naisia, miehiä, nuoria, vanhuksia. Harhaisia, skitsofrenisiä, psykoosissa, ties mitä. Olen tähänkin keskusteluun varmasti kirjoittanut näkökulmasta että ainahan pientä kivahtelua ja suutahdusta on suvuissa (vanhemmat ja aikuiset lapset perheineen) koska ei ole kokemusta oikeista mielenterveyden sairauksista.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä me etäiset äidit taidamme olla parhaita. Vähän yhteyksiä aikuisiin lapsiin, muodolliset muistamiset ja pienet perhetapaamiset. Joulut jokainen viettää perheessään, ei mitään lattiapatjoja. Kun lähdemme maailmasta ei jää isoa aukkoa eikä surua. Eikä edes miniöiden tarvitse nalkuttaa jos ei sitten turvaverkon puutteesta
Olisiko mitenkään mahdollista, että parhaita olisivat henkisesti terveet keskitien kulkijat? Eivät ripustautujat eivätkä uhriutujat. Kyllä niitä toimiviakin perheitä on, vaikka tähän ketjuun ne eivät kuulu, koska tässä on aiheena vertaistuki ei-toimivissa perheissä kasvaneille.
Tiedän ettei ketään kiinnosta mutta ilmoitan kuitenkin.Jos äiti ei ala kohdella minua kuin normaalia ihmistä.Jos jatkaa kohtelemalla kuin vammaista niin ajan pyörällä rekan eteen tai päin naapurin seinää.En jaksa enää.
Tietääkö kukaan millaista minun elämä on? Tietää kirjoitin siitä yli kolme pitkää viestiä tänne.
Äiti näki vaivaa kun kehtasin ottaa taloyhtiöni roskista kaksi tölkkiä. Jos vaikka vuokraisäntä olisi nähnyt. Että kuinka noloa.
Hän on itse aiheuttanut koska ei anna minulle omia rahojani. Paitsi silloin joo ollaan matkalla esim Kreikka. En ole pyytänyt mutta sellainen asia pitäisi ymmärtää pyytämättäkin niinkuin monet muutkin asiat.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin on muistettava, mimmonen äiti, semmonen tytär. Ongelmaa on kummassakin päässä lankaa.
Ei ole. Tyypillinen manipulaattori. Syytät uhria.
Vierailija kirjoitti:
" Asian selvittäminen on tärkeää myös siksi, että äitisuhteen ongelmat näkyvät Mannisen mukaan helposti muissa ihmissuhteissa, kuten tyytymättömyytenä pomoa tai puolisoa kohtaan.
Se vie psyykkistä energiaa ja voi aiheuttaa kokonaisvaltaista tyytymättömyyttä elämään. Siksi on tärkeää vapautua katkeruuden taakasta. Aikuisina meidän on myös kannettava vastuu omista tunteistamme, emmekä voi lapsenomaisesti syyttää äitiä kaikista omista ärtymyksen tunteistamme. "
Hauskaa tuo psykologisointi!
Psykologi kysyy oletko läheisissä väleissä sukulaisten kanssa. Kerrot että äitisi on täysi mulk***ku. Ette tule toimeen.
Psyko kirjoittaa papereihin "Vaikea äitisuhde!" HUAHAHHAA
Minä en sitten taas voi tehdä huoli ilmoituksia äidistä koska hän repisi vaan pääni irti siitä hyvästä.Enkä ole varma oletteko kommentoinut minun tilannetta.En voi olla varma pidättekö minun tilannetta minun omana syynä.Kun ollaan menossa huomenna yhteen paikkaan niin hän sanoi että et sitten likaa noita vaatteita jos aiot pukea ne sinne päälle.Noinkin tyhmänä hän minua pitää.Pitäisi varmaan tehdä niin että olisin omalla asunnolla viikot ja vaikka viikonloput täällä.Jos tilanne muuttuisi kun ei se voi jatkua näin.Enkä keksi muutakaan vaihtoehtoa tähän hätään.Vai soudanko kenties kumiveneellä Kreikkaan?
En minäkään tästä tilanteesta nauti.Tiedän että tämän tilanteen pitää muuttua.Mutta miten se voisi muuttua jos äiti ei suostu edes myöntämään että kohtelee minua kuin älyvapaata ja lasta ja ylisuojelee.Vaikka yrittäisin puhua ja hän ei suostuisi myöntämään niin eihän mikään muutu ja etene. Perhesuhteet on ihmissuhteista pahimpia.
Kysehän ei nyt ole hesalaisperheen Viitasaaren mummusta.
Miksi kommentoitte, jos asia ei koske teitä?