Miten ihmeessä ihmiset rakastuvat ja löytävät sopivia ihmisiä suhteeseen?

Miksi sinä et lähesty miehiä? :)  

Kuvailemasi mukaan olet huippu saalis kenelle miehelle tahansa. Ei ainakaan kannata ajatella että miehet eivät tykkäisi tuollaisista naisista joka osaakin tehdä jotain aivan itse.

Itse olen tehnyt sellaisen huomion, että nämä ihmiset ihastuvat helposti ja heillä ei varsinaisesti ole yhtä tiettyä makua, vaan ns. kaikki kelpaa. Nämä ihmiset eivät myöskään kestä yksinoloa, niin siksi pystyvät parisuhteeseen ilman suurempia tunteita. Kunhan ei tarvitse olla yksin. Näillä ihmisillä on myös eniten ihmissuhdedraamoja. Jo ihan senkin takia, kun eron jälkeen saattaa kahden viikon kuluttua olla uusi kumppani käsipuolessa.

Itse olen valinnut yksinelämisen, koska nautin arjen seesteisyydestä. Naisena kun lähtee parisuhteeseen miehen kanssa, niin arjessa työmäärä kasvaa, kun oletetaan naisen tekevän suurimman osan kotitöistä, ruoan laitosta ym. asioiden hoitamisesta. Ei kiitos.

Ja juurikin nämä ns. sarjaseurustelijat ihmettelevät minulle ihan päin naamaa kuinka pystyn olemaan yksin. He siis aivan tosissaan ihmettelevät sitä päin naamaa. Mielestäni tuo on typerää käytöstä. Tekevät itsestään vain tollon ihmettelemällä tuollaista asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tehnyt sellaisen huomion, että nämä ihmiset ihastuvat helposti ja heillä ei varsinaisesti ole yhtä tiettyä makua, vaan ns. kaikki kelpaa. Nämä ihmiset eivät myöskään kestä yksinoloa, niin siksi pystyvät parisuhteeseen ilman suurempia tunteita. Kunhan ei tarvitse olla yksin. Näillä ihmisillä on myös eniten ihmissuhdedraamoja. Jo ihan senkin takia, kun eron jälkeen saattaa kahden viikon kuluttua olla uusi kumppani käsipuolessa.

Itse olen valinnut yksinelämisen, koska nautin arjen seesteisyydestä. Naisena kun lähtee parisuhteeseen miehen kanssa, niin arjessa työmäärä kasvaa, kun oletetaan naisen tekevän suurimman osan kotitöistä, ruoan laitosta ym. asioiden hoitamisesta. Ei kiitos.

Ja juurikin nämä ns. sarjaseurustelijat ihmettelevät minulle ihan päin naamaa kuinka pystyn olemaan yksin. He siis aivan tosissaan ihmettelevät sitä päin naamaa. Mielestäni tuo on typerää käytöstä. Tekevät itsestään vain tollon ihmet

Älä kuvittele että kaikki miehet luulevat sinun tekevän kaikki kotityöt. Yleensä nainen tekee ne koska häntä häiritsee enemmän se pölypallo huoneen kulmassa kuin miestä. 

Käynyt ihan mielettömän hyvä tuuri ja tiet kohtasi

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa ottaa heti se nuoruuden ihastus,  Silloin elämä on luonnollisen mutkatonta. Myöhemmin yhtä sotkua ja svaippausta.

Tässä pariutumisessa toteutuu kyllä just se, että kun asiat pitkittyy ne myös mutkistuu. Joo, se on hyvä tietenkin että tietää millainen on itse ihmisenä ja myös sen millaista puolisoa hakee ja haluaa, mutta jo lähempänä kolmeakymppiä se valikoima alkaa olla melkoisen suppea koska usein just ne sopivat tuppaa jo olemaan varattuja. Kaikilla kun ei ole tarvetta selvittää noita asioita perusteellisesti ja ajan kanssa vaan moni, etenkin perhekeskeinen parisuhdeihminen tietää olevansa sellainen jo nuoresta asti.

Tässäkään ei olla sillä samalla viivalla eikä myöskään jokainen oman elämänsä seppiä vaan tuohon minäkuvaan vaikuttaa hurjasti muut ihmiset ja se mikä siinä omassa kasvuympäristössä on tavallista ja normaalia. Oma lisänsä sitten vielä sekin, jos teininä/nuorena sattuu osumaan sellaiseen kaveripiiriin joka ei nyt ehkä ihan ole omanlainen, mutta kun itsestään on vielä epävarma niin silloin ei osaa kyseenalaistaa muiden mielipiteitä ja asenteita vaan ennemminkin pitää itseään jotenkin vääränlaisena eli jopa omaksuu niitä arvoja, vaikka tietyllä tapaa oma sisin vuotaisikin verta. Siinä sitten pahimmassa tapauksessa rimpuilee jopa sen vuosikymmenen ja hankkii just niitä sellaisia elämänkokemuksia mitä ei olisi halunnut eikä tarvinnut ainuttakaan.

Sitten lopulta tuosta riuhtaisee itsensä irti ja muutenkin se kaveripiiri on hajonnut vuosien varrella eikä siitä ajasta jäänyt käteen oikeasti muuta kuin pahaa mieltä ja katkeruutta. Ei sellaisia tuttavuuksia joiden kanssa haluaisi olla enää erityisemmin yhteyksissä eli sitten sitä onkin yksin aika täysin kun justiinsa vihdoin tietäisi tasan tarkkaan millainen itse on ja millainen kumppani rinnalle sopii. Tuossa vaiheessa alkaa aikakin kulua hurjaa vauhtia eli enää ei olisikaan yhtään ainakaan ylimääräistä aikaa hukattavaksi mikäli mielii saada sen kaiken joka omasta elämästä tekee elämisen arvoista.

On aika mustavalkoista väittää, että parisuhteessa elävät olisivat epätoivoisia sarjaihastujia. Höpsistä!

Lapsillani on pitkäaikaiset puolisot, molemmille ensimmäiset ihastukset, ja kuitenkin täydellisen sopivat heille.

Eivät löytyneet baareista nämä kumppanit.

Kyllä sinullekin vielä löytyy Se Oikea, kun pidät silmät ja sydämen auki ja olet ystävällinen hänelle, kun sellaisen tapaat.

Mä vedän puoleeni itseni vastakohtia. Olen itse säntillinen, tykkään elää ns. yksinkertaista elämää, olen taloudellinen ja järjestelmällinen, siistin tyylinen. Elän ns. fiksusti. Silti mua lähestyy itseäni lähes vastakohtaiset ihmiset. Viimeksi minua lähestyi lihava henkilö jonka naamasta näki, että kalja maistuu. Eikä tämä edes tapahtunut baarissa. Vaan oli tutun tuttu joka laittoi somessa viestiä minulle. En edes vastannut, sillä ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään turpean näköiset kaljanjuojat.  Nähdäänkö minut jonain turvallisen oloisena pelastajana?!

Vierailija kirjoitti:iÄlä kuvittele että kaikki miehet luulevat sinun tekevän kaikki kotityöt. Yleensä nainen tekee ne koska häntä häiritsee enemmän se pölypallo huoneen kulmassa kuin miestä

Joo, ei muakaan naisena, jos lamput kasvaa hämähäkin verkkoa. Se vaan on niin, että ihmiset siivoavat, ettei huoneilma alkaisi homeentumaan (pöly-->home), ötökät eivät ehtisi tehdä pesiä ja lisääntyä jne. Siivoaminen säännöllistä ennalta ehkäisyä.  

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että aniharva on juuri sellaisessa suhteessa että oikeasti rakastuttiin molemminpuolisesti ja jatkettiin onnellisina yhteiseloa. Hyvin moni JOUTUI TYYTYMÄÄN vaan johonkin kohdalle sattuneeseen jonka kanssa sitten jäi yhteen mukavuuden halusta ja koska se toinen oli niin innoissaan. 

Kuinka moni keski-ikäinenkin on oikeasti jonkun kanssa vaan esim kun se toinen osoitti kiinnostusta ja oli sellanen ns siedettävä vähän "kaverityyppi". Ollaan suhteessa koska ei osata / haluta olla yksin.

Riippuu varmaan missä iässä tavataan. Ainakin nuorena tavataan rakastua palavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tehnyt sellaisen huomion, että nämä ihmiset ihastuvat helposti ja heillä ei varsinaisesti ole yhtä tiettyä makua, vaan ns. kaikki kelpaa. Nämä ihmiset eivät myöskään kestä yksinoloa, niin siksi pystyvät parisuhteeseen ilman suurempia tunteita. Kunhan ei tarvitse olla yksin. Näillä ihmisillä on myös eniten ihmissuhdedraamoja. Jo ihan senkin takia, kun eron jälkeen saattaa kahden viikon kuluttua olla uusi kumppani käsipuolessa.

Itse olen valinnut yksinelämisen, koska nautin arjen seesteisyydestä. Naisena kun lähtee parisuhteeseen miehen kanssa, niin arjessa työmäärä kasvaa, kun oletetaan naisen tekevän suurimman osan kotitöistä, ruoan laitosta ym. asioiden hoitamisesta. Ei kiitos.

Ja juurikin nämä ns. sarjaseurustelijat ihmettelevät minulle ihan päin naamaa kuinka pystyn olemaan yksin. He siis aivan tosissaan ihmettelevät sitä päin naamaa. Mielestäni tuo on typerää käytöstä. Tekevät itsestään vain tollon ihmet

Tämä on jotain itselleen valehtelua. Suurin osa ihmisistä ei vaihtele kumppania kuin korkeintaan hyvin nuorena. Ja silloin se on kokemusten kartuttamisen takia ihan suotavaa. 

Osa keskustelijoistakaan ei näemmä pysty kuvittelemaan, että joku olisi yksin, vaikka ihan ok tarjokkaita olisi ollut. Meitä ihmisiä on monenlaisia, ja joillekin ihmisille yksinäisyys on pahinta, mitä on. Minusta yhdessäolo niin, että pitää mukautua liikaa toisten ihmisten liian erilaisiin tarpeisiin, on rasittavampaa kuin yksinolo. 

"Minusta yhdessäolo niin, että pitää mukautua liikaa toisten ihmisten liian erilaisiin tarpeisiin, on rasittavampaa kuin yksinolo. "

Siksi kannattaakin etsiä kumppani joka takia ei tarvitse tehdä sellaisia kompromisseja jotka tuntuisivat kovin vaikeilta.

Olen ehkä onnekas mutta en koe että olen joutunut luopumaan mistään minulle oikeasti elämässä merkityksellisestä parisuhteeni takia. Eikä arjessakaan tule sellaisia kahnauksia että ne tuottasivat oikeasti pahaa mieltä.

"Sanoisin että aniharva on juuri sellaisessa suhteessa että oikeasti rakastuttiin molemminpuolisesti ja jatkettiin onnellisina yhteiseloa."'

Voithan sinä väittää vaikka mitä mutta ei se vielä sillä todeksi muutu.

Minun kokemuksella sanoisin, että todellinen rakastuminen on jonkun kohtalon sanelema, jota ei itse hallitse. Se on tunne, joka on sisälläsi koko elämäsi ajan, vaikka yhteyttä ei ole. Olen jo  vanha ja rakastuin kaksikymmentävuotiaana työtoveriini ja se oli molemminpuolista polttavaa tunnetta. Molemmilla oli vastasolmittu avioliitto ja pieni lapsi, joten elämä jatkui entiseen malliin. Kuulimme toisistamme elämän varrella aina jotain, mutta emme tavanneet. Kuudenkymmenen  vuoden jälkeen, olin juuri jäänyt leskeksi kolmannesta avioliitostani. kun tämä nuoruuden suuri rakkaus otti yhteyttä, hänkin leski ja monet sairaudet jo sairastanut elämässään. Tapasimme ja se sama voimakas rakkauden tunne oli taas välillämme, se oli kuin tuli. Olemme nyt yhdessä, aikaa on jokunen vuosi, toivottavasti. Tämä oli lahja elämältä jonka sain täytettyäni kahdeksankymmentä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä maassa on kyllä niin nuiva ja kuiva deittailukulttuuri ja puuttuu kaikki kiva, kevyt flirtti ihmisten väliltä.  Kaikenikäiset saa huomiota muualla, täällä kukaan ei juttele eikä ota kontaktia milloinkaan eikä missään. Juuri Englannista palannut nainen olen, ikää en kerro, mutta alkaa kutosella, paljon sain huomiota ikäisiltäni miehiltä ja juttuseuraa joka puolella, junissa ja museoiden jonoissa, pubeista puhumattakaan.  Virkistävää oli verrattuna tähän pystyyn kuolleeseen kotimaan tunnelmaan.  Nuoremmatkin valittaa samaa. 

Tässä taitaa olla totuuden siemen. Kuinka usein esim. kadulla näkee pariskuntia, jotka suutelevat tai pitävät toisistaan kunnolla kiinni? Romantiikkaa ei näy missään, ehkä sitä ei myöskään ole? 

On. Mutta suomalaisuuteen kuuluu että sitä ei julkisesti näytetä.



Monella on aivan vääristynyt kuvitelma siitä mitä parisuhde on. Romantiikkaa ja suuria tunteita on elokuvissa. Hyvä parisuhde on sellaista tasaista keskinäistä touhuamista ja toisen ymmärtämistä. Ei sen toisen tarvitse "heti kolahtaa" niin sanotusti kuten joku täällä kommentoi, vaan voi rauhassa tutustua ja oppia tuntemaan toinen ja katsoa mitä siitä tulee.



Niitä hetkellisiä ihastuksia jahtaamalla todennäköisesti päätyy usein parhaimmillaankin vain yhdeksi monista pikasuhteista, kun aika harvoin se kohdistuu ihmiseen, jolla ei muutenkin olisi aivan riittävästi vientiä. Sitten ihmetellään miksi pariutuminen on vaikeaa ja toisen sukupuolen edustajat tunteettomia hyväksikäyttäjiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tehnyt sellaisen huomion, että nämä ihmiset ihastuvat helposti ja heillä ei varsinaisesti ole yhtä tiettyä makua, vaan ns. kaikki kelpaa. Nämä ihmiset eivät myöskään kestä yksinoloa, niin siksi pystyvät parisuhteeseen ilman suurempia tunteita. Kunhan ei tarvitse olla yksin. Näillä ihmisillä on myös eniten ihmissuhdedraamoja. Jo ihan senkin takia, kun eron jälkeen saattaa kahden viikon kuluttua olla uusi kumppani käsipuolessa.

Itse olen valinnut yksinelämisen, koska nautin arjen seesteisyydestä. Naisena kun lähtee parisuhteeseen miehen kanssa, niin arjessa työmäärä kasvaa, kun oletetaan naisen tekevän suurimman osan kotitöistä, ruoan laitosta ym. asioiden hoitamisesta. Ei kiitos.

Ja juurikin nämä ns. sarjaseurustelijat ihmettelevät minulle ihan päin naamaa kuinka pystyn olemaan yksin. He siis aivan tosissaan ihmettelevät sitä päin naamaa. Mielestäni tuo on typerää

 

Meillä perheessä tuo tahtoo kyllä mennä toisinpäin...

Vierailija kirjoitti:

Osa keskustelijoistakaan ei näemmä pysty kuvittelemaan, että joku olisi yksin, vaikka ihan ok tarjokkaita olisi ollut. Meitä ihmisiä on monenlaisia, ja joillekin ihmisille yksinäisyys on pahinta, mitä on. Minusta yhdessäolo niin, että pitää mukautua liikaa toisten ihmisten liian erilaisiin tarpeisiin, on rasittavampaa kuin yksinolo. 

Ei yksinäisyys varmaan ole monelle se pääsyy vaan esimerkiksi romantiikka ja seksi. Eikä mukautuminenkaan ole kaikille vaikeaa tai negatiivista. Vaikea muutenkin kokeilematta tietää onko toinen sopiva. Jos vaan odottaa heti syttyvää kipinää, sitä voi joutua odottamaan koko loppu elämän.

Itsellä ehkä erikoisin tarina oli se, kun työskentelin köyhänä opiskelijana Saksassa joulutorilla rahanlaskijana. Firman kalasämpyläkojulla oli kiltti, sinisilmäinen paikallinen muusikkopoika. Höpöteltiin rahoja vatvoessa ja kuunneltiin teknoa. Jotenkin sitten päädyttiin kaljalle, kiipeilemään ja muutin tyypin luokse muutamaa kuukautta myöhemmin. Homma ei kestänyt paria vuotta pidempään, mutta miehen voi tavata myös univajeisena, ilman meikkiä ja lohensuljulle haisten. 

Yleensä olen törmännyt elämäni tyyppeihin töiden tai harrastusten kautta. Sovelluksiakin tuli nuorempana käytettyä, mutta hain niistä lähinnä lyhytaikaista seuraa. Olen kyllä asunut ulkomailla viimeiset 10 vuotta, eli Suomen deittiskenestä en tiedä mitään. En ole kylläkään asunut missään ekstrovertissä kulttuurissa, vaan Keski-Euroopassa, jossa on ihan sama humalahakuisen juomisen ja tunteiden piilottelun kulttuuri kuin Suomessa. 

Uskon myös siihen, että ihmisistä pystyy aistimaan jonkinlaisen s3ksuaalisen itseluottamuksen/energian ja se houkuttaa mahdollisia kumppaneita. Vaikeaa keksiä muuta syytä sille, miksi niin moni komea mies on ollut kiinnostunut tällaisesta introvertistä metsänpeikosta. Jos itse vilkuilee toisia ihmisiä sillä silmällä jatkuvasti vähäsen, avaa samalla itseään toisten katseille. En ole koskaan etsinyt pitempää suhdetta, ne ovat vain tapahtuneet. Nykyisen kumppanin kanssa aloitettiin samassa työpaikassa yhtä aikaa ja päädyttiin puhumaan illanvietossa pyöräilystä. Ihastuin häneen heti ja keksin tekosyitä tulla juttelemaan: työkalujen lainaaminen, neuvominen työasioissa... mies on kertonut, että kiinnostui minusta vasta vähän myöhemmin, joten tikusta asiaa -strategia siis toimi :D 

Vierailija kirjoitti:

Olen 49-vuotias nainen, ja olen tavannut kaksi pitkäaikaisinta seurustelukumppaniani baarissa. Siellä on alettu jutella toistemme kanssa ja vaihdettu puhelinnumeroita. Vähitellen alettiin seurustella.

Yhden mukavan miehen tapasin ulkomaanmatkalla. Kahteen olen tutustunut kaadulla, kahteen muuhun työkuvioissa (eivät kuitenkaan olleet samassa työpaikassa kuin minä). Toisin sanoen miehiin voi tutustua monissa eri tilanteissa. Jos olet kiinnostunut, näytä se!

Ihan normaalista baaritutustumisesta ne minunkin parisuhteet (hurjat kolme) nuorena alkoi. Suhteen jatkuessa sitten tuli huomattua ettei kuitenkaan oltu riittävän samanlaisia ja näille miehille oli edelleen kovin mieluisaa se baareissa notkuminen ja alkoholin kanssa läträäminen noin ylipäätäänkin. Itse olen ollut aina enemmän sellainen "kotihiiri" ja se oma biletyskausi kesti vajaan kaksi vuotta. Olisin tykännyt ennemmin vaikka päiväreissusta johonkin etelä-suomen kansallispuistoon makkaranpaistoineen ja termarikahveineen, mutta nuo kumppanit oli enemmän sitä miessorttia jotka makasi vapaapäivänä puolille päivin krapulassa ja sitten oli saatava "korjaussarjaa" ja noutopizzaa koska joko oli vasta lauantai tai siksi koska huomenna on maanantai ja olo pitää jotenkin saada kohenemaan.

Ja kyllä minäkin tapaan yhä mukavia ja kiinnostavia miehiä ihan normiarjessakin, mutta yleensä mies on varattu tai sitten kiinnostus ei ole molemminpuolista.

Ei mitään romanssia, parru vaan persseeseen!

T.Maukka