Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä ihmiset rakastuvat ja löytävät sopivia ihmisiä suhteeseen?
En ymmärrä. Miten löydätte ihmisen johon oikeasti rakastutte ja ihastutte puolin ja toisin?
t. ikisinkku
Kommentit (357)
Vierailija kirjoitti:
Olemalla itse sopiva ihminen suhteeseen, niin sitten on jo hyvinkin 50% saavutettu.
Tuo eka 50% meneekin monella jo pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastaan nyt, että kirjoitinkin juuri niin, että pitää olla todella sopiva ihminen. Ja ongelmana on, varsinkin vanhempana ihmisenä, että niitä sopivia on hyvin vähän. Jos on leski voi verrata ja haikailla menneeseen puolisoon tai odottaa samoja tapoja. Jos on poikamies niin ei sekään aina hyvä. Eronnut, niinpä, hankalia exiä ja lapsia saattaa putkahtaa. Tai vanha suola janottaa. Tai kyynistynyt eroissa.
Vaatimuksista ensiksikin täytyy olla kemiaa, vetovoimaa, toisen lähellä pitää olla luonteva ja mukava olla puolin ja toisin. Tähän kaatuu minulla suurin osa suhteiden alussa. Koska jos näin ei ole en edes jatka, ei tule muuttumaan jatkossakaan. Myös persoonassa pitää olla jotain kiinnostavuutta, eloisuutta, ajatuksen kulku melko nopeaa, pitää olla siis tietyntyyppinen persoona. Jne..
Mikä muuttuu, no oikeastaan kaikki jos muuttaa yhteen tai edes viettää viikonloppuja ja lomia yhdessä. Ilmeisesti nämä, jotka ihmettelevät mikä
Olen kahdesta ekasta kappaleesta ihan samaa mieltä. Mutta sitten tuo tekstin loppupuoli - tuossahan on kiinni siitäkin, mitä asioita pitää itse tärkeänä. Esim. minua ei erilainen vuorokausirytmi sinänsä haittaa, enkä koe hankalana sitä, jos toinen nukkuu pitempään kuin itse. Mutta silloin, jos samanlainen vuorokausirytmi oikeasti painaa vaakakupissa, silloin on tietenkin hyvä se tiedostaa ja etsiä seuraa tuokin asia huomioiden. Itse vaan koen, että suhteessakaan ei tarvitse olla koko ajan 24/7 yhdessä ja tehdä joka ikistä asiaa yhdessä, jolloin kummallakin voi olla myös omia juttuja ja omia rytmejä, eikä se sen vuoksi haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Heh, eli yksi tulee pätemään sillä ettei ole tarvinnut mukautua kenenkään, kun hänellä on niin tiukat kriteerit.
No eikös se aika loogista ole, että kun etsii juuri oikeanlaista ja itselle sopivaa, joutuu epätodennäköisemmin mukautumaan ja tyytymään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, eli yksi tulee pätemään sillä ettei ole tarvinnut mukautua kenenkään, kun hänellä on niin tiukat kriteerit.
No eikös se aika loogista ole, että kun etsii juuri oikeanlaista ja itselle sopivaa, joutuu epätodennäköisemmin mukautumaan ja tyytymään?
Ei oikeastaan. Siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei ole oppinut tuntemaan edes itseään kunnolla. Kaikki nuo kriteerit on keksittyjä.
No voin kertoa vain omasta puolestani. Itselleni on ainakin kehittynyt hyvin tarkka silmä siitä minkälainen kumppani toimisi itselle vaikkei heti kipinöikään ja toinen säväytä ulkonäöllään, jutuillaan ja charmillaan. Löydän tosi helposti seuraa koska ilmeisesti osaan jotenkin katsoa pinnan alle sitä potentiaalia paremmin kuin jotkut muut, näin minulle on sanottu, pitääkö paikkansa tai ei niin en tiedä.
Tykkään tapailla ihmisiä myös siinä tapauksessa että tietäisin ettei hommasta tule mitään. Voin siis tapailla leikilläni jotain pari kuukautta niin että kumpikin tietää ettei tässä mitään haeta. Ja jostain taas tietää jo tavatessa että tämä on mun tuleva kumppani, vähän niinkuin asunnosta tai hääpuvusta 😅
Joku sanoisi että pelkään olla yksin ja väkisin yritän olla edes jonkun kanssa etten olisi yksin, mutta itse olen eri mieltä. Tottakai voin olla yksinkin, mutta mieluummin harrastan vakkariseksiä edes jonkun kanssa ja on ihan kiva katsoa telkkua tai käydä harrastamassa ihan puolivakavankin tyypin kaa. Mä ajattelen että tapailu kehittää myös niitä seurustelutaitoja ja tekee itselleenkin selväksi mikä kumppanissa on tärkeää tai epäolennaista.
Joskus aiemmin sain kuulla kommenttia siitä että "miten sä nyt ton otit" kun aloin tapailla tyyppiä joka oli tosi kiva ja komea mutta hiukset ihan hirveät ja vaatteetkin rumat. Kun oltiin kävelty vaatekaupan ja parturin läpi (tyypin äiti oli tätä ennen ostellut vaatteita ja leikellyt hiuksia, eikä tyyppi tajunnut että hommassa ois jotain ongelmaa kun oli kuitenkin halpaa) niin puolitutut tyypit jotka aiemmin oli lähinnä vitsailleet tosta alkoivat mun selän takana flirttailla sille ahkerasti.
Tiivistettynä pointtina, jotkut ei näe kultaakaan jos päällä on edes vähän multaa. Toiset odottavat sitä täyden 100% pakettia kävelevän omasta ovesta sisään, mutta ihmettelevät miksei ensisuhde yhtäkkiä toimikaan kokeneemman tyypin kanssa. Tiedän ettei moni ole samaa mieltä mun kanssa, mutta mun mielestä seurustelutaitoa voi ja myös kannattaa harjoittaa niin ei joudu ihan ruosteessa huonoihin suhteisin sitten joskus kun tärppää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt ihan samaa! Muistaakseni olen aikuisiällä ollut ihastunut kahteen mieheen, joista toinen on tavattu työpaikalla ja toinen opiskelujen kautta. Kummankaan kanssa ei tullut koskaan mitään suhdetta, eivätkä he selvästikään olleet kiinnostuneita minusta. Silloin kun joskus harvoin ihastun, muutun sellaiseksi että pää on pilvissä koko ajan ja sydäntä suorastaan polttaa, kun tunne on niin voimakas. Menetän kaiken järkeni enkä hirveästi tykkää siitä tunteesta kun se on niin tuskallisen ihana. En ole koskaan nähnyt muita ihmisiä sellaisena vaikka he seurustelisivatkin jonkun kanssa. Vaikea kuvitella että muut ihastuvat samalla tavalla ja päätyvät silti suhteeseen, itse en varmaan pysyisi järjissäni jos tuollainen ihastus olisi jonain päivänä molemminpuolista. :D
Olen kyllä tapaillut nuorempana useita miehiä, mutta olen myöhemmin tajunnut että kyse on aina ollut vain siitä, että he ovat antaneet minulle huomiota ja hyväksyntää, ja olen jäänyt siihen koukkuun. Sillä ei ole mitään tekemistä ihastumisen kanssa. Siitä ei tietenkään ole koskaan seurannut mitään hyvää. Ikinä en ole kokenut minkäänlaista suhdetta kenenkään aidon ihastuksen kohteen kanssa. Olen muutenkin huono ihastumaan eikä deittisovellukset kiinnosta yhtään, kun en ennalta tiedä millainen henkilö siellä on vastassa. Pitäisi nähdä jotain kunnollista videomateriaalia etukäteen, pelkkä kuva ja tiedot ei millään riitä herättämään kiinnostusta. En voi samaistua ihmisiin jotka selailevat loputtomasti tinderiä ja pystyvät aloittamaan suhteen jonkun kanssa joka on vain ihan ok, eikä herätä sen suurempia tunteita. Uskon että suurin osa pariskunnista kuitenkin on juurikin sellaisia. Monilla järki menee tunteiden edelle, ja ymmärrän sen varsinkin jos on toiveissa perheen perustaminen. Monella myös on niin kova tarve läheisyyteen ja kumppanuuteen, että varmasti myös siksi valitsevat jonkun vastaantulijan joka on ihan kiva. Itse en ole koskaan tarvinnut ketään jakamaan arkea kanssani, vaan viihdyn parhaiten yksin ja aion jatkossakin pysyä sinkkuna, vaikka olisihan se molemminpuolinen aito ihastuminen mahtavaa kokea vielä jonain päivänä.
Yksinkertaisesti sanoen joutuu luopumaan siitä itsenäisestä omasta elämästään. Kun on tottunut pitkän aikaa toimimaan omien päätöstensä, ajankäyttönsä, kotona itsekseen olemisensa kanssa. Jo sekin on eri kun joku on samassa tilassa kuin on yksin. Kun lähtee jonnekin tai sunnittelee jotain voi pitkälle tehdä sen vain oman mielen ja elämäntilanteen mukaan. Jos on parisuhteessa, vaikka ei asukaan yhdessä, pitää toinen ottaa hyvin monessa asiassa huomioon. Saati silloin jos asutaan yhdessä. En ole sen tyyppinen, että "kokeillaan nyt". Onhan siinä omat hankaluutensa ja tunteensakin jos sitten joutuu toteamaan, että ei sittenkään.
Edelleen olen sitä mieltä, että toiset haluavat parisuhdetta enemmän kuin toiset. Kumpikaan ei ole oikein tai väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemalla rohkea ja panemalla itsensä likoon, siis tekemällä aloitteita, juttelemalla, pyytämällä treffeille. Siis kaikkea sellaista, johon naiset eivät yleensä pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, eli yksi tulee pätemään sillä ettei ole tarvinnut mukautua kenenkään, kun hänellä on niin tiukat kriteerit.
No eikös se aika loogista ole, että kun etsii juuri oikeanlaista ja itselle sopivaa, joutuu epätodennäköisemmin mukautumaan ja tyytymään?
Ei oikeastaan. Siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei ole oppinut tuntemaan edes itseään kunnolla. Kaikki nuo kriteerit on keksittyjä.
En voi kuin nauraa. Nyt selkisi miksi toisille on niin helppoa löytää kumppani. Ilmeisesti heillä ei ole mitään kriteerejä jos nuo olivat keksittyjä.
Nimenomaan tunnen itseni ja kriteerini ja sen vuoksi en mene suhteeseen kovin helposti. Ei olisi mitään järkeä sulkea silmiään tosiasioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaisesti sanoen joutuu luopumaan siitä itsenäisestä omasta elämästään. Kun on tottunut pitkän aikaa toimimaan omien päätöstensä, ajankäyttönsä, kotona itsekseen olemisensa kanssa. Jo sekin on eri kun joku on samassa tilassa kuin on yksin. Kun lähtee jonnekin tai sunnittelee jotain voi pitkälle tehdä sen vain oman mielen ja elämäntilanteen mukaan. Jos on parisuhteessa, vaikka ei asukaan yhdessä, pitää toinen ottaa hyvin monessa asiassa huomioon. Saati silloin jos asutaan yhdessä. En ole sen tyyppinen, että "kokeillaan nyt". Onhan siinä omat hankaluutensa ja tunteensakin jos sitten joutuu toteamaan, että ei sittenkään.
Edelleen olen sitä mieltä, että toiset haluavat parisuhdetta enemmän kuin toiset. Kumpikaan ei ole oikein tai väärin.
Kiinnostavaa. Itse en koe, että olisin suhteessakaan joutunut luopumaan itsenäisestä omasta elämästäni. Jos ystävä kutsuu minut kylään, voin ihan itse päättää, menenkö, eikä tarvitse kysellä kumppanilta, sopiiko se. Voin päättää, mitä haluan harrastaa, ja jos haluan mennä lenkille, uimaan, leffaan, tms. niin sen kun menen vaan. Mutta en tarkoita sitä, etteikö olisi ihan ok olla sinkkuna, jos siltä tuntuu. Eihän parisuhde mikään pakollinen ole, eikä sitä tarvitse haluta - eikä parisuhde missään tapauksessa ole mielekkään elämän edellytys (eikä se missään tapauksessa saisi olla ainoa asia, mikä tekee elämästä mielekästä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, eli yksi tulee pätemään sillä ettei ole tarvinnut mukautua kenenkään, kun hänellä on niin tiukat kriteerit.
No eikös se aika loogista ole, että kun etsii juuri oikeanlaista ja itselle sopivaa, joutuu epätodennäköisemmin mukautumaan ja tyytymään?
Ei oikeastaan. Siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei ole oppinut tuntemaan edes itseään kunnolla. Kaikki nuo kriteerit on keksittyjä.
Mitä tarkoitat? Mikä edes on keksitty kriteeri ja mikä sitten olisi oikea kriteeri? Jos ihminen tietää, millainen kumppani itselle sopii, ja etsii sellaista ihmistä, niin millä lailla tämä tarkoittaa, että henkilö ei tunne itseään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut rakastunut kaksi kertaa ja enemmän ja vähemmän ihastunut 4-5 kertaa. Joka kerta sain vastakaikua. Pari kertaa joku on ollut ihastunut minuun ilman että olisin kiinnostunut.
Mun resepti elämässä on ollut hyvät ja vahvat kaveruussuhteet (ystävien kautta tapaa uusia ihmisiä) ja laajat erilaiset harrastustukset. Reissaaminen eri tapahtumissa ja festivaaleilla yms aktiviteetti auttaa. Ylipäätään että tapaa uusia ihmisiä.
Koskaan en ole käyttänyt tinderiä tms.
Reipas ja positiivinen persoonallisuus on plus.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on eri motiivit suhteisiin. Olen 5- kymppinen nainen ja erosin väkivaltaisesta ja pettävästä miehestä viisi vuotta sitten, olimme yhdessä 25 vuotta.
Exällä oli naisia jo avioliiton aikana ja näyttää vaihtuvan edelleen vaikka hän ei ole mitenkään hyvän näköinen ja ikääkin 50. Hän on ottanut aina eron jälkeen heti jonkun luokseen asumaan ja omasta kokemuksesta tiedän että haluaa vakiseksiä ja kodinhoitajan, koska ei suostu kotitöihin ja haluaa seksiä vähintään kerran päivässä. Ex bongaa naisia työpaikalta ja netin törkypalstoilta (siis pahimmat palstat). Aina sieltä joku yh löytyy.
Minä löysin viime talvena miehen Tinderistä ja tämä on eka suhde eron jälkeen. En ole erityisemmin etsinyt, koska olen onnellinen sinkkunakin. Mutta nyt löytyi helmi ja tästä pidän kaksin käsin kiinni. On ollut oikea shokki huomata, että on ihan tavallisia miehiä, jotka ei hauku koko ajan, petä, huutoraivoa,
Ainakaan vielä. Mun exä joka on aivan varmasti narsisti, eli osaa teeskennellä oikein mukavaa ja on hyväkäytöksinen silloin kun sille on tarve, leikkii nyt mukavaa jonkun + viisikymppisen pahaa aavistamattoman naisen kanssa. On itse ollut ihan karsea kaikille ympärillä oleville, jopa joskus lapselapsillekin. Oli kamala isä, mutta onneksi oli vankilassa(bulvaani) ja muutin sitten lasten kanssa omaan. Änki toki sinnekin, koska ei varmaan koko elämänsä aikana ole maksanut asumisesta normaalia vuokraa. Löysi muuten tämän hyväuskoisten viime talvena tinderistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tekniikka on ollut se, etten etsi ketään.
Elän elämääni, teen paljon asioita, tapaan ihmisiä työn ja tuttujen kautta. Usein liikun ystäväryhmissä ja teen eri asioita eri porukassa.
Sitten sitä vaan tykästyy johonkin tässä porukassa ja alkaa nähdä tätä kahdestaan. Sitten ollaankin jo yhdessä.
Tämä on se kuuluisa orgaaninen suhteenrakennus.
Vierailija kirjoitti:
Pitää tavata paljon ihmisiä. Joko kaveruuden kautta tai sitten on päästy alkuun humalan avulla baarissa tai bileissä. Jälkimmäiset ovat voineet loppua yhtä nopeasti kuin alkaakin, mutta onpa niistäkin joku kestänyt vuosia.
Omd school-tekniikka 👍🏻
Vierailija kirjoitti:
1. Hanki hyvä lukion päättötodistus.
2. Valitse tasokas opiskelupaikka.
3. Kun olet saanut opinnot hyvälle mallille,
4. Katsele sieltä opiskelupaikasta sopiva kumppaniehdokas.
Opiskelun aikana on tosi helppoa löytää kumppani koska kaikki on samassa elämänvaiheessa, suuri osa on sinkkuja, bileitä on paljon ja useilla on samantyyppiset kiinnostuksenkohteet. Siis jos opiskelupaikka on iso.
Ennen oli helpompaa rakastua koska seuraa ei haettu netistä . Huomio tuntui erityiseltä. Naisille uskallettiin vielä vislata ihailevasti. Kanssakäymistä tuli joka tilanteessa kun infoa kysyttiin muilta eikä netistä. Suurkaupungeissa on enemmän eri näköisiä ihmisiä, joihin ihastua. Ihmisiä tapasi ennen kasvokkain ja silloin kyseltiin suoraan mm ootko sinkku?, haluatko mun puhelinnumeron? Löytyiskö mulle jotain käyttöä? Naiset rakastuu korvillaan ja miehet silmillään. Kannattaa kaikkien satsata viehättävyyteen, jos haluaa rakastua. Matkustellessa on helppo ihastua ja rakastua eksoottisiin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaisesti sanoen joutuu luopumaan siitä itsenäisestä omasta elämästään. Kun on tottunut pitkän aikaa toimimaan omien päätöstensä, ajankäyttönsä, kotona itsekseen olemisensa kanssa. Jo sekin on eri kun joku on samassa tilassa kuin on yksin. Kun lähtee jonnekin tai sunnittelee jotain voi pitkälle tehdä sen vain oman mielen ja elämäntilanteen mukaan. Jos on parisuhteessa, vaikka ei asukaan yhdessä, pitää toinen ottaa hyvin monessa asiassa huomioon. Saati silloin jos asutaan yhdessä. En ole sen tyyppinen, että "kokeillaan nyt". Onhan siinä omat hankaluutensa ja tunteensakin jos sitten joutuu toteamaan, että ei sittenkään.
Edelleen olen sitä mieltä, että toiset haluavat parisuhdetta enemmän kuin toiset. Kumpikaan ei ole oikein tai väärin.
Kiinnostavaa. Itse en koe, että olisin suhteessakaan joutunut luopumaan itsenäisestä omasta elämästä
En nyt tarkoittanutkaan, ettei voisi mennä omiin menoihinsa tai kysyä lupaa jos sille ei ole mitään estettä. Mutta otetaan nyt esimerkki, siis ihan kuviteltu. Olen suunnitellut meneväni tapaamaan ystävääni. Samaan aikaan on miehen suvussa merkkipäivä, en ole vain itse sitä muistanut. Kumpaan menen? Ystävää tapaamaa vai miehen suvun juhliin? Odottavat siellä minua kovin.
Olen suunnitellut vain olevani ja laiskottelevani illalla. Mies sanoi, että haluaisi mennä yhdessä lenkille ja sen jälkeen oluelle. Kumpaa tehdään?
Minulla olisi vapaapäivä, suunnittelin omaa ohjelmaa. Miehen lapsi on saanut kuumeen ja ei voi mennä kouluun. On miehen vuoroviikko. Mies kysyy voinko olla lapsen kanssa kun hän ei voi olla nyt pois töistä. Mitä teen? Pakotanko miehen pois olemaan töistä vaikka olen itse kotona?
Vaatiihan yhdessä oleminen hyvin paljon sopimuksia ja neuvotteluja, pienempiä tai suurempia. Lomat, viikonloput, sukulaiset, oman rauhan tarve, kodin siisteystaso, toisen huomioiminen ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, kun nuorena aina vältti katsomasta sitä josta oli kiinnostunut. Sitten suhtautui ihan luontevasti ja ystävällisesti niihin keistä ei ollut. Heistä saattoi sitten tulla ystäviä tai riesa, mutta selvää oli että jotain jäi puuttumaan. Tärkeetä ois ollu osoittaa kiinnostus pelottomasti keinolla millä hyvänsä.
39-vuotiaana sama! Heti kun tulee vastaan joku kivan oloinen mies, käännän katseen pois refleksinä. Lopputuloksena kauhea kasa tapailua sellaisten päällekäyvien itsekeskeisten hulivilien kanssa, jotka tulee naaman eteen hyppimään. Ei hyvä.
Edellinen hyvä suhde kuuden vuoden takaa löytyi työympyröistä, hidas tutustuminen mutta kun mentiin niin mentiin.
Keskustelu ei koske pelkästään sinua tai sinun suhdettasi. On ihmisiä, jotka pariutuvat huomattavasti helpommin kuin jotkut toiset, eikä kyse ole pelkästään siitä että toiselle on enemmän tarjokkaita kuin toiselle (joskus siitäkin). Sitä tässä pohditaan. Sekä ne helposti pariutuvat että ne vaikeasti pariutuvat keskimäärin itse kokevat tekevänsä hyviä ja järkeviä valintoja, hyvin harva kokee vain tyytyvänsä johonkin kun oli pakko.