Tunnetko ihmisiä, jotka ovat heikkolahjaisia, mutta eivät kuitenkaan kehitysvammaisia?

Ja siellä oli mun yksi sukulainen, koska on vähän hidas, kun oli syntyessä jotain hapenpuutetta.



Mutta pärjää elämässä todella paljon paremmin kuin moni muu. Vanhemmat ovat kasvattaneet hyvin, ja kohteliaisuudella ja huomaavaisuudella saa ihmiset ihastumaan itseensä. On ammatissaan erittäin ammattitaitoinen ja tunnollinen. Paremmasta tekijästä ei voisi kukaan haaveilla, mulla on tästä omakohtaista kokemusta.



Kykenee pyörittämään omaa yritystään, hänellä on ihana perhe, on seurallinen ja huumorintajuinen. Oikeastaan sitä heikkolahjaisuutta ei enää huomaa juuri mistään. Asioita funtsii vain selvästi kauemmin / hitaammin kuin muut, mutta kunhan hänelle malttaa antaa siihen aikaa, niin sitten ei huomaakaan enää mitään eroa meihin koulumenestyjiin.

Alhainen äo? Äo;n tietäminen vaatii sen mittaamista, ovatko nämä heikkolahjaiset käyneet testeissä? Vai onko heikkolahjaisuus = huono koulumenestys?



Tiedän muutaman miespuolisen tutun, jotka olivat todella huonoja koulussa, mutta armeijan jälkeen pyrkivät ja pääsivät opiskelemaan, ja ovat nyt johtavissa asemissa yksityisellä sektorilla. Eli paljastuivat ihan normifiksuiksi kun lopulta vapautuivat koulujärjestelmästä.

Oma aviomieheni :(

Klassinen aikuisiän ADHD, lääkitystä olen ehdottanut jo vuosia. Yksinkertaisimmatkin asiat menevät yli hilseen, rahaa ei osaa käyttää ollenkaan, lapsille huutaa usein. Ei ole helppoa elämä, ei.

Ja kun joku kuitenkin kysyy että miksi hitossa menit tuollaisen kanssa naimisiin, harmitonta deittailua ja sitten olinkin jo raskaana ehkäisyn petettyä. Että näillä mennään.

Eräs kaverini. En oikeastaan tiedä onko hän varsinaisesti "heikkolahjainen", mutta hän on jotenkin... outo. Pärjäsi koulussa keskiverrosti, asuu avoliitossa ja pärjää ihan hyvin työssä ja elämässä muuten. Välillä vaan tuntuu että hänen logiikkansa on ihan eri planeetalta kuin muiden ihmisten. Hän on ikään kuin vähän vainoharhainen, sillä hän kuvittelee usein muiden ihmisten kuvittelevan hänestä jotain jonkin yhdentekevän kommentin tai eleen takia. Hän on irtisanoutunut ainakin kahdesta työpaikasta tämän takia. Hän on yltiösosiaalinen, mutta hienovarainen ei sitten yhtään, sanoo välillä liiankin suoraan omat ajatuksensa eikä ymmärrä, että muut saattavat loukkaantua. Ja hän itse loukkaantuu, jos hänelle puhuu hänen omalla tyylillään. Välillä kuvittelee liikoja itsestään ja sen takia joutuu kiusallisiin tilanteisiin. Hankki paimenkoiran kerrostalokaksioon, epäilen vahvasti ettei koira saa tarpeeksi liikuntaa. Lapsia hänellä ei onneksi ole. Sen verran tuuliviiri mielipiteissään ja teoissaan hän on, etten tiedä mitä lasten kasvatuksesta tulisi.



Keskosena syntyminen ja koulukiusaaminen ovat voineet ehkä vaikuttaa lopputulokseen... En tiedä. Luulen että häntä kiusattiinkin juuri siksi, että hän on vähän kummallinen. Ei millään helposti määriteltävällä tavalla, mutta kuitenkin. Nykyään edelleen melko vaikeasti masentunut tapaus.

Olen pankissa töissä.

Tietenkin olet.

läheisesti, on ystäväni. Töissä pärjää, on hyvin tarkka työssänsä, muttei minkään valtakunnan sosiaalisia taitoja. Ei ole löytänyt vaimoa. Ei usko etten ole hänelle vaimo enkä tule olemaankaan. Olen tuntenut tyypin jo 8v. Hänellä ei ole muita ystäviä. Hän elää jossain menneessä ajassa. Ei pääse eteenpäin.

uppp

voi kun en tuntisi.

Tunsin lapsena. Naisella oli selväst Fas- tai Fae syndrooma, se näkyi kasvoista. Oli kotiäitinä ja teki kyllä töitä mitä sattui saamaan. Oli itse alkoholiongelmainen ja muutenkin tunteet menivät aikalailla vuoristorataa. Hänellä oli mies ja lapsia, jotka hoisi hyvin noin kouluikään, jonka jälkeen juominen karkasi käsistä. Heillä oli aina siistiä, nainen siivosi paljon. Naisella ei juurikaan ollut ystäviä ja näin jälkikäteen voisin kuvitella, että hänen henkiset kykynsä olivat kuin nuorella tytöllä. Hän yritti jonkin verran huolehtia minustakin kun olin lapsi, mutta ei sitten osannut ottaa esim. yhteyttä lastensuojeluun. Muu lähipiirini koostuikin sitten eri tavoin mielenvikaisista ja päihteidenväärinkäyttäjistä. Mies otti eron kun lapset olivat teinejä ja nainen jäi silloin yksin, luulen hänellä menneen sen jälkeen huonosti.

Kyllä tunnen, pienenä ei osannut puhua oikein ja käytti sellaisia omia keksimiään sanoja kouluikäiseen asti. Laskeakkaan ei osannut oikein. Tämä tyttö kävi myös ns. apukoulua, ja kun pärjäsi sielä hyvin (oikeasti jäi sielläkin luokalle ja tehtävät aina vuotta-pari alemman ikäluokan) niin hänestä kasvoi jotenkin nenäkäs ja kaikkitietävä teini, aivan tajuttoman itsevarmakin. Saattoi esimerkiksi haukkua lihavia ihmisiä (itse oli alipainoinen) ettei ymmärrä miten VOI olla lihavia kun hän ei itse ole (ymmärrys ei riittänyt) Käytti ulkonäköään hyväksi että sai pojilta huomiota. Nykyään on täysi-ikäinen,koulut kesken jättänyt ja odottaa yksin vahinkolastaan. Saa nähdä miten sen kanssa pärjää (ja seuraan tätä todella läheltä)

38: Olisiko hänellä asberger?

[quote author="Vierailija" time="04.04.2012 klo 14:55"]

heikkolahjaisella. miten se määritellään, hidas ja ei tajuu kaikkea heti vai ettei pärjännyt koulussa ? vai mitä. Tunnen parikin tyyppiä joilla ei vaan koulu sujunut, kielet ja matikka eivät jääneet päähän ja juuri ja juuri rimaa hipoen pääsivät peruskoulusta läpi. Molemmat pärjänneet hyvin elämässä ja on lapsia (lahjakkaita)

[/quote]

Heikkolahjaisuus tarkoittaa sitä, että älykkyysosamäärä on 70-85.

[quote author="Vierailija" time="04.04.2012 klo 22:24"]

anoppini. Selviytyy miten kuten - koulu jäi kansakouluun, eikä koskaan ole opiskellut itselleen ammattia. Tehnyt sitten sijaisuuksia päiväkodeissa (silloin, kun niitä vielä ilman koulutusta sai) ja ollut sitten pitkään työttömänä. Ainoa lapsi huomasi jotakuinkin 9-vuotiaana olevansa äitiään skarpimpi ja huolehti siitä lähtien monista käytännön asioista perheessä. Anoppi ei tänäkään päivänä osaa itse esim. hoitaa pankkiasioitaan.

Tiesitkö kun otit tosta suvusta miehen, että tällaiset tyhmyysgeenit ovat periytyviä?

Tiesitkö sinä että edellisen vastaajan anopin synnytyksessä on voinut olla jotain ongelmaa jonka vuoksi on jäänyt "heikkolahjaisen" asteelle. Esim. hapenpuute. Silloin tuskin on periytyvää.

[quote author="Vierailija" time="04.04.2012 klo 22:27"]

eikä lapsilla ole heikkolahjaisuutta, vaan erilaisia oppimisvaikeuksia ym. Myös toki kehitysvammaisuutta, adhd:tä ym. Millä ihmeen aikakaudella te elätte? Kyllä tiedän muutamia ihan "normiälyisiäkin", jotka vain työskentelevät tehtaissa, lähihoitajina, kaupankassoina. ja nykyään jopa vammaiset pyritään saamaan työelämään...

[/quote]

Voi äly, enpä ole tajunnukaan että mua pidetään heikkolahjaisena sen vuoksi että olen kaupan kassa. =D Ihan lukion olen käynyt ja sairaanhoitajaksi opiskellut kunnes totesin ettei paljon kiinnosta ja vaihdoin alaa.

Työkkärin kurssilla oli nainen, joka oli aivan käsittämättömän yksinkertainen. Ei esim. oppinut koulussa liikkumaan ilman, että seurasi jonkun toisen perässä. Opinnoista ei tajunnut mitään jne. Ihmettelin koko ajan, että miten tuo täti voi olla työtön, eikö sen pitäisi olla eläkkeellä.

Apua, musta tuntuu, että äitini puolen suku on noita täynnä. Serkkuni on aina ollut "outo" ja lapsellinen. Vasta aikuisena olen tajunnut, että nykypäivänä hänetkin varmaan jotenkin diagnosoitaisiin, mutta eipä sitä tehty 60-70-luvuilla, jolloin hän oli lapsi.

Tyyppi tuntuu jääneen ihan lapsen tasolle. Huumori on pierutasoa, naureskellaan jollekin Petri Nygårdin biisille ja luukutetaan sitä räkätyksen säestämänä kerta toisensa jälkeen. Sosiaaliset taidot ovat muutenkin nollassa. Serkun mielestä on tosi hauskaa röyhtäillä ja piereskellä mahdollisimman äänekkäästi sukujuhlissa, kuten valitettavasti aikoinaan siskoni ristiäisissä ja minun häissäni. Hän myös järjestää syömisspektaakkeleita julkisissa tilaisuuksissa. Saattaa lohmaista juhlissa oikeasti puolikkaan kakun lautaselleen ja syö sen kuin  eläin, röyhtäilee, maiskuttaa ja hekottelee äänekkäästi. Eipä ole tainnut juuri kouluja käydä, mutta on aina saanut suhteilla jotain vahtimestarin tai raksamiehen hommia.

Äitini on vähän samaa sorttia. Kun olin pieni, uskoin äitini juttuja siitä, miten hän muka osaa puhua hyvin englantia ja olisi päässyt Teatterikouluunkin, jos olisi vain kiinnostanut. Noh, mutsini enkuntaidot ovat sitä luokkaa, että hän osaa todella nolon kuuloisesti sanoa please ja sit down (kuulostaa aina siltä kuin hän sanoisi shit down...). Ja taitaapa se teatteripuolikin jäädä äänekkään kännissä hihittelyn ja estottoman räkättelyn tasolle.

Äitini on aina julistanut kovaan ääneen inhonneensa kouluja, koska joka paikassa opettajat ja muut oppilaat olivat niin kamalia. Aikuisena olen tajunnut homman kiikastaneen lähinnä siitä, että äitini on älyllisesti todella tyhmä, vaikka ego onkin paisunut melkoiseksi. Hän aina alleviivaa itseään ja mesoaa aivan naurettavan pieniä saavutuksiaan. Valitettavasti todellisuus on kyllä melkoista junttiutta ja yksinkertaisuutta.

Jostain syystä äitini sattui yhteen isäni kanssa, joka on älyllisesti paljon korkeammalla tasolle (vaikka isäkin on kasvattajana aivan kypsymätön kakara ja tunnetaidot nolla). Isän ja äidin suhde onkin ollut lähinnä sitä, että äiti haukkuu isää omituiseksi, perhostohtoriksi, lukutoukaksi jne. Isä taas häpeää äidin lapsellisuutta ja on tosi yksinäinen, koska ei voi jutella tämän kanssa esim. kirjallisuudesta ja elokuvista. Äiti ei voi ymmärtää eikä sietää sitä, että isällä on sellaisia älyllisiä kykyjä, joista hän ei osaa edes haaveilla.

Minä olen saanut onneksi älynlahjani varmaan isän puolelta. Olen keskimääräsitä jonkin verran fiksumpi. Tämä yhdistettynä perinteiseen kiltin tytön suorittajaluonteeseen on tuonut tullessaan kaksi akateemista tutkintoa ja ammatillisia ja akateemisia meriittejä. No, ne nyt ovat mulle vähän sama juttu kuin se, että joku toinen on tosi lahjakas käsitöissä ja joku toinen musiikissa. Minä olen hyvä lukutoukka :) En siis pidä itseäni minään ylijumalana tai eliittininä kouluviisauteni vuoksi, koska isäni on todiste siitä, että fiksukin ihminen voi olla ihan paska, jos on itsekäs, laiska ja sosiaalinen erakko. Äitini inhoaa lukeneisuuttani ja minua muutenkin päästä varpaisiin. Hän on aina väheksynyt näkyvästi ja kuuluvasti kaikkia saavutuksiani, koska ne ovat sellaisia, jotka menevät häneltä yli hilseen. Siis ihan perusjutut, kuten ajokortin saaminen ja autolla ajaminen.

Pikkusiskoni on tullut äitiini. Kaikki jää aina kesken, koulut, kurssit, autokoulut jne. ja vika on aina muissa, tai sitten "huonoissa hermoissa", joille äidiltä kyllä riittää aina ymmärrystä. Sisko ei pysty suorittamaan loppuun edes kansanopiston ruotsin alkeiskurssia. Kirjoitetussa tekstissä lauseet alkavat pienillä kirjaimilla ja mistään yhdyssanoista nyt ei voi edes haaveilla. Siskoni on ihan aikuinen, 24-vuotias ihminen. Siltikin hän on jotenkin kuin kikatteleva teini ja yrittää koko ajan keksiä keinoja, joiden avulla hän voisi huijata ihmisiltä tai yhteiskunnalta mitä tahansa ilmaista. Hän varastelee mm. vaatteita kirkon hyväntekeväisyysjutuista ja hekottelee kovaan ääneen, kuinka taas lähti Vero Modan käyttämätön takki hänen vaatekaappiinsa, vaikka se oli tarkoitettu Venäjän katulapsille, hehhehh.

Äiti on myös vehdannut avoimesti yli 20 vuotta toisen miehen kanssa. Mies on tätä samaa apukoulujengiä. Ei mitään koulutusta, tekee pimeitä hommia ja hanttihommaa siellä sun täällä. Mies on minun silmissäni todella nolo, 80-luvulle ulkoisesti jämähtänyt pultsari. Äitini palvoo häntä, koska mies on "ihana kovis" toisin kuin isä, ja mies "uskaltaa ajaa autoa kännissä ja istua kuumalle kiukaalle".

Äitini viihtyy tämän apukoulusuhteensa lisäksi kovasti edellä mainitsemani serkkuni ja siskoni seurassa. Se on sellaista loputonta räkätystä, piereskelyä ja "itseään parempina pitävän väen" pilkkaamista, jota en todellakaan jaksa. Huudatetaan Petri Nygårdia, jauhetaan Big Brotherista ja hihitellään alapää- ja pieruvitseille tuntikaupalla.

Muuten tunnen sukuani huonosti, mutta olen aikuisena päätellyt, että tätä "vajautta" on äidin suvussa tosi paljon. Se tosin peitetään helvetin isolla egolla, mouhoamisella ja älykkäiden, työssäkäyvien ihmisten haukkumisella. Kaiken halveksimisesta, ryyppäämisestä, koulujen ja töiden keskeyttämisestä ja lapsellisesta räkättämisestä on tullut normaalia käytöstä. Ja auta armias, jos naapurissa asuu vaikka valtiotieteiden tohtori...oli tohtori kuinka tavallinen ja mukava ihminen tahansa, ovat sukulaiseni heti kyräilemässä ikkunan takana, haukkumassa tätä "eliittiä" ja tekemässä hänelle ihan älytöntä kiusaa, tyyliin puhkomassa pyöränkumit. Siis keski-ikäiset ihmiset.

Ei varmaan tarvitse kauheasti selitellä, miksi minä ja mieheni emme juuri pidä sukuuni yhteyttä. Me kun olemme tätä kaikin puolin halveksuttavaa "parempaa väkeä". Molemmilla on siis korkeakoulututkinto ja töitä, omistusasunto, auto ja ihan ulkomaillakin käydään, kun ollaan olevinamme niin hienoja :)

-unikko

Minun äitini on heikkolahjainen, mutta ei kehitysvammainen. Huomasin jo 4-vuotiaana olevani häntä älykkäämpi, ja otin roolikseni selittää asioita äidille jos hän ei ymmärtänyt mitä esim. toinen ihminen tarkoitti tai miten joku yksinkertainen asia tehdään. Äitini on aina ollut hyvä ja kiltti ihminen, hyvä äitikin, mutta esimerkiksi työelämässä ei olisi mitenkään pärjännyt. Mutta kun isäni on hänet aina elättänyt ja ollut tyytyväinen vielä että on kotirouva ja ruoat odottaa kun hän tulee töistä, niin hyvin on pärjännyt vähäisemmälläkin älyllä. 

Äitini ongelmien syy on ilmeisesti synnynnäinen kilpirauhasen vajaatoiminta, joka diagnosoitiin vasta sen verran vanhana että aivoihin ehti syntyä jo vaurioita. Hänen äitinsä oli aina ihmetellyt miten tuo yksi lapsi oli niin flegmaattinen ja outo, mutta kunnanlääkäri pienellä maalaispaikkakunnalla ei nähnyt syytä huoleen. Vasta sitten jo useamman vuoden iässä kun lääkäri vaihtui, hänet suostuttiin lähettämään Helsinkiin asti Arvo Ylpöön itsensä tutkittavaksi ja todettiin tuo kilpirauhasongelma, ja sai lääkityksen.

Uskon tuntevani. Lisäksi tämän henkilön lapsuus oli aika levotonta, alkoholin kanssa läträttiin perheessä paljon, todennäköisesti odotusaikanakin. Perheen lastenhoidon ainoa tavoite tuntuu olleen että säilyvät hengissä. Tällä henkilöllä olikin sitten vaikea teini-ikä, päihteet maistuivat koulunkäyntiä paremmin ja lapsen oireilua ei kukaan hoitanut pitkäjänteisesti. Nyt aikuisena ei kauhean hyvin suju elämänhallinta, vaan ihan perusjutut ovat kovaa ponnistelua. Vaikea sanoa olisiko toisenlainen lapsuus antanut sen verran paremmat eväät, ettei henkilöstä tulisi sellaista heikkolahjaisuuden vaikutelmaa kuin tulee. Vanhempien perusteella uskon ettei hänestä olisi silti lahjakkaan oloista tullut, paremmin pärjäävä varmaan kuitenkin. 

Kuulostaa kyllä siltä, että osa tässä ketjussa on oikeasti lievästi kehitysvammaisia. Ja on muuten jännä, KAIKKI ihmiset pitävät itseään älykkäämpinä kuin ovat. Siis ne normaalitkin. :D