Kun puoliso ei vain suostu tekemään mitään yhdessä.

Olen ehdottanut ilmaisia asoita ja hieman maksavia asioita. Kaikkeen on ana vastaus, että ei halua tehdä.

ap

Ehkä ne ehdotukseksi vaan ovat huonoja?

Ehkä sitten niin. Sehän se varmasti on ainoa syy.

ap

Miten tuollainen on päätynyt puolisoksi?

Puolisolla on erilaiset mielenkiinnon kohteet. Onko kaiket päivät netissä vai miten viettää aikaa?

Jollekin muulle ajanvietteet voisivat kelvata. Oma valinta, kenet haluaa puolisoksi.

No miksi se haluaa sun kanssa olla? Pitää sua piikana?

Hän pitää sua seksin ja ruoan takia. Sinä ansaitset parempaa. Pidä itsestäsi kiinni.

Mktä esimerkiksi olet ehdottanut? 

Mitä teette yhdessä? 

Hän häpeää sinua. 

Minkä takia jäätte onnettomiin suhteisiin? Iskostakaa jo! Seurustelu ei ole hyväntekeväisyyttä.

Kai te joskus olette tehneet asioita yhdessä, kun yhteen olette päätyneet? Oisko puoliso nyt kyllästynyt jo suhteeseen eikä mikään kiinnosta enää. 

Meillä sama. Ollaan käyty pariterapiassakin tästä. Siellä sain lupauksia ja pari kuukautta oli parempaa. Mutta heti jos tulee mitään kiirettä, stressiä, nuha, väsy tai ihan mitä vaan, on yhteinen aika aina se mistä voi tinkiä. Mua hävettää, kun itse tähän lähdin. Kyllä olisi pitänyt ymmärtää, että tämä ei muutu. Ja oikeastaan odotin, että kun itse aikuistun, niin en enää kaipaa mitään yhteistä juttua tavallisen hyvän arjen lisäksi. Mutta totuus on, että tällä hetkellä jos joku mies pyytäisi mua vaikka elokuviin, olisin ihan sulaa vahaa ja valmis vaikka mihin. Sama, kuin antaisi nälkäiselle hampurilaisen. En vain kykenisi itsehillintään. Tämän sanoin siellä pariterapiassakin, mutta joko mies tykkää ottaa isompaa riskiä tuon asian suhteen tai toivoo, että joku pyytäisi mua leffaan. Veikkaan jälkimmäistä.

Kokemusta on. Ei auttanut mikään. Takana exän kanssa 20 vuotta yhdessä eikä mitään yhteistä reissua, ei mitään kivaa oikeastaan. Yksin ja lasten kanssa vietin kaikki kivat ajat ja reissut. Mies ei niihin kuulunut. Ei suostunut edes kävelylenkille tai ravintolaan minin kanssani. Ei halunnut mitään eikä koskaan ehdottanut mitään yhteistä tekemistä.

Uusi suhteeni on aivan toisenlainen. Tehdään yhdessä ja mies on aktiivinen. 

Miksi ihmeessä (suomalaiset?) miehet on näin löysiä ja haluttomia tekemään mitään? Minäkin olen seurustellut miekkosten kanssa, joita ei työpäivän (kevyttä toimistotyötä) päälle oikein mikään tekeminen kiinnostanut tai viikonloppuisinkaan. Tavallaan puoliso ja seurani kotona kelpasi, mutta noin muuten vireystaso aivan erilainen; itse tykkään mennä ja touhuta, miehet istua sohvalla ja katsoa ohjelmia tyyliin. Ja kun tulee lapsia, niin nämä miekkoset ovat juuri niitä joita ei saa lähtemään kokoperheen nuotioretkille. Mikä saa ihmisen ryhtymään tällaiseksi vätykseksi ja tylsimykseksi, joka varmasti itsekin pitää elämäänsä tylsänä? --Onneksi nykyinen puoliso on hieman virkeämpi.

Olin samanlaisen kanssa 21 vuotta. 

 

Kun lapset oli sen ikäisiä että oltais voitu tehdä melkeen mitä vaan, sanoi jän suoraan et ainoa mihin tulee enää ikinä suostumaan oli puolen tunnin kävelylenkit. Niilläkään ei saanut pitää kädestä.

Hain eroa. Mies muutti pois ja menetti kaiken. Olus ehkä sittenkin kannattanut antaa pitää kädestä kiinni.

Mitä, jos kysyt mieheltä mitä hän haluaa tehdä? Voitte vaikka sopia, että joka toinen kerta tehdään mitä mies haluaa, jos se innostaisi häntä.

Mieheni eka avovaimo oli kuin ap eli kaikkea tyttömäistä olisi pitänyt tehdä yhdessä, mutta jos mies esitti, että mennään viikonloppuna hoitamaan taimikoita, niin se oli ehdoton ei. Olisi pitänyt kävellä käsi kädessä pururadalla tai ajaa 100 km päähän merenrantaravintolaan syömään.

Minun kanssani miehen ei tarvitse harrastaa yhdessä mitään, pärjään varsin hyvin ilman yhteistä ruuanlaittoa. Yhdessä voidaan silti huoltaa terassia, nostaa laituria tai siivota ojanreunoista pensaita pois. Kyllä, nuo ovat töitä ja niiden tekeminen yhdessä on palkitsevaa.

Itkettää melkein kun nämä kaikki kommentit kuulostaa niin tutulta. Lähdin parinkymmenen vuoden liitosta jossa kaupassa käynti ja pienet kävelyt olivat ainoa mihin mies suostui yhdessä.

Minulle raskainta oli se, että kavereidensa kanssa suostui lähtemään kyllä iloisena vaikka mihin. En vain ilmeisesti ollut tarpeeksi mielenkiintoista seuraa. Jossain kohtaa se oli vain pakko hyväksyä, että ei tule mitään yhteisiä illanviettoja, lomamatkoja, edes juhlapyhien viettoa. Mielestäni nelikymppisen eikä kenenkään parisuhde ei voi olla sellaista, jossa puolisolla ei ole enää mitään väliä. Aivan sataprosenttisen varmasti tilanne olisi jatkunut samana seuraavatkin 20 vuotta.

Vierailija wrote:

Mieheni eka avovaimo oli kuin ap eli kaikkea tyttömäistä olisi pitänyt tehdä yhdessä, mutta jos mies esitti, että mennään viikonloppuna hoitamaan taimikoita, niin se oli ehdoton ei. Olisi pitänyt kävellä käsi kädessä pururadalla tai ajaa 100 km päähän merenrantaravintolaan syömään.

Minun kanssani miehen ei tarvitse harrastaa yhdessä mitään, pärjään varsin hyvin ilman yhteistä ruuanlaittoa. Yhdessä voidaan silti huoltaa terassia, nostaa laituria tai siivota ojanreunoista pensaita pois. Kyllä, nuo ovat töitä ja niiden tekeminen yhdessä on palkitsevaa.

Teitte noita kuitenkin yhdessä. Kyse oli siitä ettei yhdessä tehdä mitään. Oli meilläkin omakotitalon pihahommia, mutta ei niihin mies suostunut. Tein yksin työt. Tein yksin vapaa-ajan huvit. 

AP:n mies ei tee edes kotitöitä yhdessä. Ei mitään.