Miten ihmeessä ihmiset rakastuvat ja löytävät sopivia ihmisiä suhteeseen?

Ensin toinen henkilö herättää mielenkiinnon ja rohkea ihminen ottaa tällöin kontaktia ja sitten aletaan tehdä lähempää tuttavuutta, ihastutaan toiseen, ryhdytään tapailemaan, tutustutaan enemmän toiseen ja opetellaan olemaan yhdessä ja vasta tämän jälkeen tulee rakkaus ja halu jakaa elämä toisen kanssa tai sitten koko homma lopahtaa siinä määrin, että kannattaa lähteä eri suuntiin. Ihmiset luulevat monasti olevansa umpirakastuneita siinä vaiheessa, kun on kysymys vasta ihastumisesta.

Joissain parisuhteissa asiat vain loksahtavat paikoilleen. Tavataan, ihastutaan, rakastutaan, tunteet syvenevät, löydetään toisesta sielunkumppani ja pian sitä ollaankin jo parisuhteessa. Hyvänä esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan

kapsahtaa, kuten mummo aina opetti

Vierailija kirjoitti:

Joissain parisuhteissa asiat vain loksahtavat paikoilleen. Tavataan, ihastutaan, rakastutaan, tunteet syvenevät, löydetään toisesta sielunkumppani ja pian sitä ollaankin jo parisuhteessa. Hyvänä esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vä

Hieno analyysi. Voitko vielä kertoa, miten mummon myöhemmin kävi. Pitikö raittiuslupaus? Kumppanin hän varmaan rinnalleen löysi, koska on mummosi, mutta kestikö se liitto?

Mummon raittiuspäätös piti ja jatkui hänen elämänsä loppuun asti. Raittiusaate yhdisti mummoa ja vaaria, en usko että he koskaan ottivat pisaraakaan alkoholia. Mutta eivät he saarnanneet siitäkään asiasta. Kun me nuoret joskus hölmöilimme, he suhtautuivat siihen vain hyväntahtoisesti päivitellen.

Mummo avioitui vaarin kanssa 1960-luvun alussa. Luja kristillinen vakaumus heillä oli molemmilla ja se heitä yhdisti silloinkin, kun elämässä oli vaikeuksia ja haasteita.

Ahkeria olivat molemmat. Yhteiset rahat heillä oli aina ja se tuntui toimivan hyvin, kun olivat kumpikin sellaisia tarkan markan ihmisiä. Eivät pihejä, mutta tarkkoja.

Mummo oli alkuun kotona lapsia hoitamassa - sekin oli ajan tapa silloin - ja myöhemmin töissä seurakunnan taloushallinnossa. Mummo oli myös hyvin aktiivinen seurakuntatyössä ja osallistui vuosikymmenten kuluessa moniin kirkollisiin askareisiin.

Vaarilla oli sellainen mikroyritys, jossa oli työssä hänen itsensä lisäksi yhdestä kahteen apumiestä. Tekivät korjausrakentamista ja muuta pientä remonttia. Vaarikin oli hurskas mies, mutta jäyhempi, eikä samalla tavalla osallistunut kirkolliseen vapaaehtoistyöhön.

Osuus on aina tuurillakin. Jos vaikka yksi ihminen sadasta on sinulle sopiva kumppani, jollekin se yksi tulee vastaan heti aluksi ja toiselle vasta sadansilla treffeillä. 

Itse olen siinä ollut onnellinen että minulle se sopiva kumppani tuli vastaan tosi nopeasti. Jos ei olisi tullut, voisi olla että olisin edelleenkin sinkku koska en ole niin kova tapaamaan uusia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä maassa on kyllä niin nuiva ja kuiva deittailukulttuuri ja puuttuu kaikki kiva, kevyt flirtti ihmisten väliltä.  Kaikenikäiset saa huomiota muualla, täällä kukaan ei juttele eikä ota kontaktia milloinkaan eikä missään. Juuri Englannista palannut nainen olen, ikää en kerro, mutta alkaa kutosella, paljon sain huomiota ikäisiltäni miehiltä ja juttuseuraa joka puolella, junissa ja museoiden jonoissa, pubeista puhumattakaan.  Virkistävää oli verrattuna tähän pystyyn kuolleeseen kotimaan tunnelmaan.  Nuoremmatkin valittaa samaa. 

Sama huomio. Flirttiä ja deittalua Suomeen pitäisi saada. Sosiaalisia taitoja. Tanskalaistyyppistä hymyilyä ja oluella käyntiä. Tai suomenruotsalaista hyväntuulista kevyttä jutustelua.

Kun suomalaiset oppisivat ettei heti ensitreffeillä ole pakko humaltua ja avautua mielenterveysongelmista tai huonoista kokemuksista. Vois

Tässä lienee yksi juurisyy: seksuaalinen häirintä ja flirttailu ei ole samoja asioita. Tämän kun saisi jotenkin suomalaiset miehet ymmärtämään. 

Vierailija kirjoitti:

Joissain parisuhteissa asiat vain loksahtavat paikoilleen. Tavataan, ihastutaan, rakastutaan, tunteet syvenevät, löydetään toisesta sielunkumppani ja pian sitä ollaankin jo parisuhteessa. Hyvänä esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vä

Vaikuttaa siltä, että mummo on tässä oikeilla jäljillä. Olisiko sinulla vielä tuon keiton reseptiä?

Vierailija kirjoitti:

Ihastuttiin, rakastuttiin ja 2kk myöhemmin ovet paukkui

Sama, mutta 39 vuotta ja vielä ei oo ovet paukkunu.

Vaikuttaa siltä, että mummo on tässä oikeilla jäljillä. Olisiko sinulla vielä tuon keiton reseptiä?

Kyllähän minulta resepti löytyy. Sitä on mummon lapsuudenajoista asti säilytetty sukumme pyhäinjäännöslippaassa.

Tässä oleva resepti on kyllä muokattu nykyaikaisen pienen perheen tarpeisiin. Alkuperäinen keitto tehtiin muuripadassa ja siihen meni useampi kappa perunoita ja neljä-viisi kulkukissaa nahkoineen, karvoineen, päineen ja häntineen.

Kissanlihakeitto

400 g kissan lihaa (lapaa, etuselkää tai kylkeä)

1 l vettä

1 tl suolaa

1 tl kokonaisia maustepippureita

1 laakerinlehti

1 sipuli

3 porkkanaa

100 g lanttua

50 g palsternakkaa

50 g juuriselleriä

6 perunaa

10 cm purjoa

2 rkl tuoretta persiljaa

Hyvä kysymys. En kyllä tiedä vastausta. 

Olin eron jälkeen muutamia vuosia super aktiivinen tinderissä, tapasin tinderin kautta kymmeniä naisia.

Siitä deittailusta ei jäänyt käteen oikeastaan mitään, sillä kertaakaan ei käynyt niin että me molemmat osapuolet oltaisiin haluttu alkaa syventämään suhdetta: silloin kun minä tunsin kipinää ja ilmaisin kiinnostukseni jatkaa tapailua, naiset vetäytyivät poikkeuksetta. Ja silloin kun naiset koki voimakasta kipinää ja olisivat halunnut syventää suhdetta, minä en kokenut heitä kohtaa romanttisia tunteita ja vetäydyin kohteliaasti.

Jossain noin 50 naisen kohdalla päätin sitten luovuttaa, kun sain pakit eräältä naiselta johon ehdin ihastua kaksien treffien jälkeen. 

M42

Herkullista keittoa, nam 😋😼🍖🍲

Mulle ainakin suhde on ensisijaisesti ystävyyttä ja sitten vasta intohimoa. Ehkä siltä pohjalta suhteillani (no, aikuisena kokonaiset kaksi) on parempi ennuste kestää kuin jollain toisella.

Ystävä esim hakee tulisia tunteita ja vuoristorataa, sitä että hänestä taistellaan ja suhteeseen liittyy jatkuva jännite. Harvoin siis kukaan kelpaa ja ne ketkä kelpaa osoittautuvat petollisiksi m*lkuiksi.

Sisko taas pitää kaikkia lähtökohtaisesti epäluotettavina ja epäilyttävinä. Kommunikointi on pisteliästä, ihan kuin haastaisi koko ajan toista ihmistä todistamaan 'jotain'. Ei oikein toimi pariutumisessa.

Onkohan taustalla sisäistetty kuva sukupuolirooleista, I wonder. Minä en näe sukupuolirooleja, niillä ei ole mulle mitään merkitystä. Paitsi seksissä, joskus :)

Vierailija kirjoitti:

Mulle ainakin suhde on ensisijaisesti ystävyyttä ja sitten vasta intohimoa. Ehkä siltä pohjalta suhteillani (no, aikuisena kokonaiset kaksi) on parempi ennuste kestää kuin jollain toisella.

Ystävä esim hakee tulisia tunteita ja vuoristorataa, sitä että hänestä taistellaan ja suhteeseen liittyy jatkuva jännite. Harvoin siis kukaan kelpaa ja ne ketkä kelpaa osoittautuvat petollisiksi m*lkuiksi.

Sisko taas pitää kaikkia lähtökohtaisesti epäluotettavina ja epäilyttävinä. Kommunikointi on pisteliästä, ihan kuin haastaisi koko ajan toista ihmistä todistamaan 'jotain'. Ei oikein toimi pariutumisessa.

Onkohan taustalla sisäistetty kuva sukupuolirooleista, I wonder. Minä en näe sukupuolirooleja, niillä ei ole mulle mitään merkitystä. Paitsi seksissä, joskus :)

"Sisko taas pitää kaikkia lähtökohtaisesti epäluotettavina ja epäilyttävinä. Kommunikointi on pisteliästä, ihan kuin haastaisi koko ajan toista ihmistä todistamaan 'jotain'. Ei oikein toimi pariutumisessa."

Jotkut ihmiset vaan ovat tuollaisia. Tuo on sinänsä mielenkiintoista, että miksi ihminen käyttäytyy noin: ikään kuin työntää tahallaan kiinnostuneet ihmiset pois luotaan, vaikka kuitenkin ainakin omien sanojensa mukaan haluaisi kumppanin. Tunnen yhden tällaisen tyypin läheisesti, ja olen pitkään vierestä ihmetellyt hänen käytöstään tältä osin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ainakin suhde on ensisijaisesti ystävyyttä ja sitten vasta intohimoa. Ehkä siltä pohjalta suhteillani (no, aikuisena kokonaiset kaksi) on parempi ennuste kestää kuin jollain toisella.

Ystävä esim hakee tulisia tunteita ja vuoristorataa, sitä että hänestä taistellaan ja suhteeseen liittyy jatkuva jännite. Harvoin siis kukaan kelpaa ja ne ketkä kelpaa osoittautuvat petollisiksi m*lkuiksi.

Sisko taas pitää kaikkia lähtökohtaisesti epäluotettavina ja epäilyttävinä. Kommunikointi on pisteliästä, ihan kuin haastaisi koko ajan toista ihmistä todistamaan 'jotain'. Ei oikein toimi pariutumisessa.

Onkohan taustalla sisäistetty kuva sukupuolirooleista, I wonder. Minä en näe sukupuolirooleja, niillä ei ole mulle mitään merkitystä. Paitsi seksissä, joskus :)

"Sisko taas pitää kaikkia lähtökohtaisesti epäluotettavina ja epäilyttävinä. Kommunikoi

Eikä hän itse muka huomaa sitä ollenkaan. Hänestä se on joko läppää (pitääkö kaikki ottaa aina niin tosissaan?) tai sitten hänhän on vain "rehellinen".

Minusta hän peittelee sillä pisteliäisyydellä omaa epävarmuuttaan. Hän haluaa osoittaa että hän on yksin koska tietää olevansa parempi kuin 99% vapaista miehistä, ei siksi, ettei olisi löytynyt ketään. Saati että menisi vielä myöntämään edes itselleen että tuli ainoassa pitkässä suhteessaan kusetetuksi ja hyväksikäytetyksi..

Vahingossa ja sattuman kautta. Ja jos ei mene ulos ovesta niin sitä ei tapahdu. Pitää olla aktiivinen niissä asioissa jotka kiinnostavat. Ei pidä yrittää etsiä paria.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ainakin suhde on ensisijaisesti ystävyyttä ja sitten vasta intohimoa. Ehkä siltä pohjalta suhteillani (no, aikuisena kokonaiset kaksi) on parempi ennuste kestää kuin jollain toisella.

Ystävä esim hakee tulisia tunteita ja vuoristorataa, sitä että hänestä taistellaan ja suhteeseen liittyy jatkuva jännite. Harvoin siis kukaan kelpaa ja ne ketkä kelpaa osoittautuvat petollisiksi m*lkuiksi.

Kukaan täysjärkinen ei pidempään jaksaisi tuollaista tulista vuoristorataa, siksi se ei vaan toimi. Sikäli siis samaa mieltä. En tiedä, onko ensisijaisesti ystävyys myöskään välttämättömyys. Itse olen ollut viimeiset noin 20 vuotta samassa suhteessa ja hyvin menee edelleen. Tässä tapauksessa kumpikaan ei puolin tai toisin ärsytä toista kohtuuttomasti missään oleellisemmassa asiassa. Eli kun on tasaisen hyvä/kohtalainen vähän kaikessa, hyvin menee. Pikku kupruja tietty on, mutta niitä sietää, kun kokonaisuutena menee hyvin. Ja jokseenkin epäoleellisten kuprujen kanssa pärjää, jos on halua.

Ehdin tätä ennen viettää aikuisena noin 10 vuotta vaihtelevasti sinkkuelämää tai max. parin vuoden suhteita ja toki semmoisia salaisia pikkuihastumisia on välillä ollut koko ajan, mutta niille ei tietenkään ole mitään tullut tehtyä. Kuitenkin miettinyt aina, että millaista tuonkin kanssa parisuhde olisi ja vaikeammaksi menee. Omasta kokemuksesta väitän, että kyllä ihastuminen/rakastuminen iän myötä vaikeutuu. Tietyllä tavalla vaatimustaso nousee ja jos ei ole todella aktiivinen seurapiiriluuta, potentiaalisia kohtaamisia vaan on vähemmän.

Voi tässä ajassakin jotain tietty olla myös, siitä en oikein osaa sanoa. Mutta somen ja kaiken yliseksualisoinnin seurauksena ihmisillä voi olla epärealistisempia käsityksiä kumppanin tärkeistä ominaisuuksista. Joku turhuuksista koostuva vaatimuslista pitää ainakin unohtaa heti kättelyssä. Jos hakee pitkää suhdetta, eihän ne omat vaatimukset/toivomukset edes pysy samoina vuosien mittaan ja saattaa jopa huomata, että joku tärkeänä pitämänsä juttu ei ollutkaan mitenkään oleellinen.

Sitten on kyllä sekin, että jotkut ei vaan osaa ja toisille se on helppoa. Tuohon lopputulokseen tullut, kun seurannut joidenkin tuttujen edesottamuksia.