Lue keskustelun säännöt.
Sinä yli 50-vuotias lapseton nainen, kaduttaako tai harmittaako koskaan, ettet hankkinutkaan lasta/lapsia?
31.05.2025 |
Et halunnut lapsia tai ehkä olisit halunnutkin muttet saanut ja nyt olet yli 50-vuotias. Tuleeko koskaan sellaisia hetkiä, että olisi sittenkin pitänyt hankkia lapsi? Tai harmittaako/kaduttaako, että äitiys ja lapsiperhe-elämä jäi sinulta kokematta?
Kerro myös halutessasi, oletko parisuhteessa tai tapailetko miehiä vai elätkö yksin.
Kommentit (618)
521/618
|
02.06.2025 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Jaa-a. Eikö kuitenkin ole niin, että henkisesti terve ihminen ei kovin paljon käytä aikaa sen miettimiseen että paljoko katuu jotain kaukaista asiaa, oli se mikä hyvänsä. Ei siitä tulisi loppua koska ihan kaikilla on varmasti jotain asioita mitä voisivat katua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei harmita. Elän yksin. Omaisuuteni testamenttaan eläinsuojeluun.
Sama tilanne. Työssäni olen tekemisissä nuorten kanssa ja koen sen merkitykselliseksi. En tarvitse omia lapsia. N51
Olen myös lasten kanssa tekemisissä työn puolesta, omia on kolme. Rakastan lapsia. Enkö saa rakastaa lapsia? Miten vannoutunut vela minun tunteeni torppaa? En minäkään torppaa velan lapsettomuutta.
Minun äitini oli samanlainen marttyyri ja uhriutuja kuin tämä nainen. Riitti että jollakin naapurilla menee hyvin niin äitini uhriutui aina juuri noin. Me lapset kärsittiin äidin oikuista koko lapsuus ja nuoruus ja voin sanoa että olin jo kymmenen vanhana tunneelämältäni kehittyneempi kuin marttyyriäitini jonka tunne-elämä on jäänyt melkein taaperon tasolle vaikka kirjaviisautta onkin. Toivottavasti sinä autat itseäsi ja menet vaikka terapiaan, se olisi varmasti lapsesikin kannalta hyvä vaihtoehto jos sinulla usein tulee tuollaisia uhriutumisia.
Luulen, että kaikesta uudenlaisesta ajattelumalleista huolimatta monen on vaikea sisäistää ajatusta, että nainen ei nyt vaan halua lapsia. Koska hyvänen aika, kyllähän lapset nyt automaattisesti elämään kuuluvat! Monet suorittavat edelleen lähes autopilotilla läpi sen pariutuminen-naimisiin-omistusasunto-lapset rutiinin.
Se on niin syvällä yhteiskunnan intresseissä ja tukee tietysti "helpolla" tavalla itsetuntoa yhteisön jäsenenä.
Kun täällä hoetaan, miten velat eivät myönnä katuvansa valintojaan niin itse väitän, että hyvin moni ei ole mitään valintaa edes tehnyt. Mennyt vain sen mukaan, mitä suku, vanhemmat ja yhteiskunta odottaa. Edelleenkin. Suurimmalle osalle se on ollut ihan onnistunutta ja jos ei ole, siitä puhuminen on niin iso tabu, että vain yön pimeydessä itsekseen ne ajatuksetkaan uskaltaa mieleen nousta.
Ja ennen kuin kukaan älähtää, minulla on lapsia. Mutta vaikeimmassa ajassa todella kyseenalaistin sen, miksi. Kyllä lapsiaan aina rakastaa ja parhaansa heidän eteensä yrittää, mutta kyllä minä valehtelisin jos vain kirkkain silmin väittäisin, että olipa se pikkulapsiaika pelkkää auvoa ja en ikinä ole miettinyt, mitä jäi tekemättä kun lapset tuli tehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta kohta 50-v. ja harmittaa, ettei annettu tulla enempää kuin 3 lasta. Kaikki nyt jo aikuisia.
Miten melkein 50v ihminen voi edelleen kuvitella, että lapsia tuosta vaan tulee, jos "annetaan tulla"?
Jos kolme on tullut helposti tyyliin ekasta kierrosta, ei varmaankaan ole kovinkaan epätodennäköistä, ettei niitä olisi tullut samaan tyyliin vielä lisääkin ilman ehkäisyä.
-eri
Kovin on sinulla ideaali käsitys vanhemmuudesta. Ei se rakkaus ja elämä kanna, jos joutuu kokemaan lapsuuden sellaisen vanhemman kanssa, joka ei oikeasti lapsiaan rakasta, vaan tekee tiettäväksi jatkuvalla syötöllä, mikä riesa, vaiva ja kuluerä lapset ovat ja mitä kaikkea näiden tekemisissä, ulkonäössä, käytöksessä ja tarpeissa on vialla. Ei ohjaa, opasta ja neuvo, vaan tiuskii, huutaa ja lyö. Sitten ihmettelee, kun kukaan lapsista ei ole missään tekemisissä ja haukkuu hoitokodissa hoitajia. Joillain ihmisillä sitä rakkautta ei vain ole toisille antaa.
Olisin mielelläni jäänyt syntymättä, jos olisin saanut valita. En halunnut altistaa mahdollisia omia lapsiani samalle kohtelulle, joten en heitä koskaan hankkinut. Ja katson tehneeni hyvin vastuullisen päätöksen, koska en ole varma olisinko osannut olla siirtämättä haitallista toimintamallia eteenpäin.
N57
Tässä yllä varmasti aika yleinen syy omaan lapsettomuuteen. Ollaan niin rikkinäisiä, ettei uskalleta edes haaveilla omista lapsista. Tätä olen pohtinut, miksi toinen huonosta lapsuudesta jää vellomaan tähän onnettomaan lapsuuteen ja vielä keski-ikäisenäkin toivoo jääneensä syntymättä, kun taas joku toinen pääsee yli, jatkaa elämää ja uskaltaa hankkia oman perheenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kadun. Olen reilu 5-kymppinen ja elämä viime vuosina muuttunut paljon entistä rauhallisemmaksi. Ei kiinnosta enää niin paljon samat asiat kuin nuorena, vaan kotoilu ja hidas elämä vetävät enemmän puoleensa. Ja kun on aikaa pysähtyä kuuntelemaan, kuulostaa ympärillä liian hiljaiselta. Kaipaus on olemassa, vaikka kavereita ja tuttavia onkin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että kaikesta uudenlaisesta ajattelumalleista huolimatta monen on vaikea sisäistää ajatusta, että nainen ei nyt vaan halua lapsia. Koska hyvänen aika, kyllähän lapset nyt automaattisesti elämään kuuluvat! Monet suorittavat edelleen lähes autopilotilla läpi sen pariutuminen-naimisiin-omistusasunto-lapset rutiinin.
Se on niin syvällä yhteiskunnan intresseissä ja tukee tietysti "helpolla" tavalla itsetuntoa yhteisön jäsenenä.
Kun täällä hoetaan, miten velat eivät myönnä katuvansa valintojaan niin itse väitän, että hyvin moni ei ole mitään valintaa edes tehnyt. Mennyt vain sen mukaan, mitä suku, vanhemmat ja yhteiskunta odottaa. Edelleenkin. Suurimmalle osalle se on ollut ihan onnistunutta ja jos ei ole, siitä puhuminen on niin iso tabu, että vain yön pimeydessä itsekseen ne ajatuksetkaan uskaltaa mieleen nousta.
Ja ennen kuin kukaan älähtää, minulla on lapsia. Mutta vaikeimmassa ajassa todella kyse
Tässä kommentissa kyllä nyt julistetaan valtaosa ihmisistä jotenkin tyhmiksi.
Itse menin: pariutuminen, omistusasunto, lapset, naimisiin en koskaan halunnut. En vaikka odotus ja paine oli senkin osalta aivan sama mitä näille muillekin asioilla. Ihan kun noissa kaikissa olisi jotain väärää.
Eli olet kyllä aika väärässä.
"Monet suorittavat edelleen lähes autopilotilla läpi sen pariutuminen-naimisiin-omistusasunto-lapset rutiinin."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tällaisten asioiden katuminen on vähän vieras käsite. Varmaan siihen liittyy se, ettei kukaan voi tietää miten asiat olisivat menneet jos olisi tehnyt toisin. Voisivat olla vielä huonommin. On siis absurdia haikailla, koska ei tiedä mitä se tarkoittaisi jos olisi tehnyt toisin. Paljon on kuitenkin tullut tehtyä ja elämä on ollut täyttä ja hienoa. Voisin kuvitella, että hyvin erilaista olisi ollut lasten kanssa, paljon olisi jäänyt tekemättäkin.
Mä muuten koin tosi pitkään etten ole valmis äidiksi. Sitten nelikymppisenä tuntui että olisin kyllä kypsä ottamaan sen vastuun, mutta ei ole enää voimia eikä jaksamista siihen mitä se vaatisi. Tuntui liian vaivalloiselta ajatuskin :D
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kadun. Olen reilu 5-kymppinen ja elämä viime vuosina muuttunut paljon entistä rauhallisemmaksi. Ei kiinnosta enää niin paljon samat asiat kuin nuorena, vaan kotoilu ja hidas elämä vetävät enemmän puoleensa. Ja kun on aikaa pysähtyä kuuntelemaan, kuulostaa ympärillä liian hiljaiselta. Kaipaus on olemassa, vaikka kavereita ja tuttavia onkin elämässä.
No sitähän voisi täyttää vaikka vapaaehtoistyöllä lasten parissa. Tarve on huutava. Miksi ei? Niin kuka sitä nyt vieraitten kakaroita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kommentissa kyllä nyt julistetaan valtaosa ihmisistä jotenkin tyhmiksi.
Itse menin: pariutuminen, omistusasunto, lapset, naimisiin en koskaan halunnut. En vaikka odotus ja paine oli senkin osalta aivan sama mitä näille muillekin asioilla. Ihan kun noissa kaikissa olisi jotain väärää.
No samalla tavalla kuin julistetaan velat jotenkin tyhmiksi, kun väitetään heidän katuvan valintojaan, vaikka eivät sitä edes itselleen myönnä.
Olet siis mennyt ihan sen kaavan mukaan mikä kuuluukin ja kiinnostaisi tietää, kuinka paljon pohdintaa, itsetutkistelua, vaihtoehtoisen tulevaisuuden miettimistä jne. näihin valintoihisi liittyi? Vai oliko ne vain, että no ainahan mä olen tätä halunnut?
-eri
Vierailija kirjoitti:
Tässä kommentissa kyllä nyt julistetaan valtaosa ihmisistä jotenkin tyhmiksi.
Itse menin: pariutuminen, omistusasunto, lapset, naimisiin en koskaan halunnut. En vaikka odotus ja paine oli senkin osalta aivan sama mitä näille muillekin asioilla. Ihan kun noissa kaikissa olisi jotain väärää.
No samalla tavalla kuin julistetaan velat jotenkin tyhmiksi, kun väitetään heidän katuvan valintojaan, vaikka eivät sitä edes itselleen myönnä.
Olet siis mennyt ihan sen kaavan mukaan mikä kuuluukin ja kiinnostaisi tietää, kuinka paljon pohdintaa, itsetutkistelua, vaihtoehtoisen tulevaisuuden miettimistä jne. näihin valintoihisi liittyi? Vai oliko ne vain, että no ainahan mä olen tätä halunnut?
-eri
En ole mennyt sen kaavan mukaan. Etkö lukenut tekstiäni?
Jätin kaavasta pois asian jota en ole koskaan halunnut, naimisiin menon. Sen olen tiennyt pienestä asti jo.
Joten joku voi skipata sen suhteen tai asunnon tai ne lapset. Kukin miten haluaa.
Erona noissa toki on se että naimisiin voin mennä vielä vaikka 90 vuotiaana, sama koskee parisuhdetta ja jopa asuntoa.
Lasta ei voi enää myöhemmällä iällä saada, omaa ainakaan. Se on eri asia näistä kaikista.
Ja kyllä, pohdin jokaista noista asioista enkä vain tehnyt koska pitää tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tässä joku juttu että jottei nyt vaan noudattaisi jotain ihmeen kaavaa, niin älä missään nimessä hanki parisuhdetta, osta omaa asuntoa, mene naimisiin äläkä hanki lapsia. Ei koiraakaan, sekin kuuluu kaavaan. Autokin varmaan kannattaa jättää hankkimatta, sähköpyörästä puhumattakaan.
Sitten voit olla täysin vapaa kaavoista ja elää elämäsi just kuten sinä haluat?
Näinkö tosiaan?
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä joku juttu että jottei nyt vaan noudattaisi jotain ihmeen kaavaa, niin älä missään nimessä hanki parisuhdetta, osta omaa asuntoa, mene naimisiin äläkä hanki lapsia. Ei koiraakaan, sekin kuuluu kaavaan. Autokin varmaan kannattaa jättää hankkimatta, sähköpyörästä puhumattakaan.
Sitten voit olla täysin vapaa kaavoista ja elää elämäsi just kuten sinä haluat?
Näinkö tosiaan?
Ei, vaan se että jos jokin noista ei tunnu omalta, niin ei ole pakko tehdä vaikka tuntisi että sellaista jostain odotetaan. Varsinkin nuorena noille odotuksille saattaa olla aika herkkä, ja mennä itseään vastaan vain sen takia että jotain "kuuluu" tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä joku juttu että jottei nyt vaan noudattaisi jotain ihmeen kaavaa, niin älä missään nimessä hanki parisuhdetta, osta omaa asuntoa, mene naimisiin äläkä hanki lapsia. Ei koiraakaan, sekin kuuluu kaavaan. Autokin varmaan kannattaa jättää hankkimatta, sähköpyörästä puhumattakaan.
Sitten voit olla täysin vapaa kaavoista ja elää elämäsi just kuten sinä haluat?
Näinkö tosiaan?
Älä käy kouluja äläkä hanki töitä. Muuten noudatat autopilotilla elämän kaavaa, niin ei kannata tehdä.
Sanoo hän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä joku juttu että jottei nyt vaan noudattaisi jotain ihmeen kaavaa, niin älä missään nimessä hanki parisuhdetta, osta omaa asuntoa, mene naimisiin äläkä hanki lapsia. Ei koiraakaan, sekin kuuluu kaavaan. Autokin varmaan kannattaa jättää hankkimatta, sähköpyörästä puhumattakaan.
Sitten voit olla täysin vapaa kaavoista ja elää elämäsi just kuten sinä haluat?
Näinkö tosiaan?
Ei, vaan se että jos jokin noista ei tunnu omalta, niin ei ole pakko tehdä vaikka tuntisi että sellaista jostain odotetaan. Varsinkin nuorena noille odotuksille saattaa olla aika herkkä, ja mennä itseään vastaan vain sen takia että jotain "kuuluu" tehdä.
Toki, mutta silti on asioita joita nyt vaan kuuluu tehdä, koulut jne ellei ny aivan halua sitten sielä sillan alla asua.
Lapset on aika lailla yhtä kuin se oma perhe, en jaksa kokea että puoliso tarjoaa kokonaisuudessaan tämän kokemuksen.
Perhe on aika tärkeää monelle, on se painetta tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä joku juttu että jottei nyt vaan noudattaisi jotain ihmeen kaavaa, niin älä missään nimessä hanki parisuhdetta, osta omaa asuntoa, mene naimisiin äläkä hanki lapsia. Ei koiraakaan, sekin kuuluu kaavaan. Autokin varmaan kannattaa jättää hankkimatta, sähköpyörästä puhumattakaan.
Sitten voit olla täysin vapaa kaavoista ja elää elämäsi just kuten sinä haluat?
Näinkö tosiaan?
Ei, vaan se että jos jokin noista ei tunnu omalta, niin ei ole pakko tehdä vaikka tuntisi että sellaista jostain odotetaan. Varsinkin nuorena noille odotuksille saattaa olla aika herkkä, ja mennä itseään vastaan vain sen takia että jotain "kuuluu" tehdä.
Toki, mutta silti on asioita joita nyt vaan kuuluu tehdä, koulut jne ellei ny aivan halua sitten sielä sillan alla asua.
Lapset on aika lailla yhtä kuin se oma perhe, en jaksa kokea että puoliso tarjoaa kokonaisuudessaan tämän kokemuksen.
Perhe on aika tärkeää monelle, on se painetta tai ei.
Monelle kyllä, mutta siitä tässä onkin kyse että ei kaikille. Esimerkiksi mä olen preferoinut muita ihmisiä kuin jotain kuvitteellisia lapsia. Mulla on laaja ja läheinen ystäväpiiri, jota tuskin olisi jos olisin hautautunut vuosiksi perhekuplaan. Näin monelle käy. Se perhe on niin tärkeä että kaikki muu jää sivuun ja sitä on vaikea saada takaisin. Mulla on läheinen suku, puoliso, hänen lapset ja suku. Kyllä mulla perhettä riittää, vaikken ole halunnut lapsia. Painetta on kyllä ulkoapäin luotu, mutta tässä iässä olen onnellinen että pidin pääni. En olisi saanut tätä elämää jos olisin pitänyt omia lapsia noin tärkeänä. Jollekin toiselle se taas on ollut elämänmittainen unelma, eikä hän varmaan koekaan painostusta samalla tavalla, kun se johdattelee sinne minne hän itsekin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä joku juttu että jottei nyt vaan noudattaisi jotain ihmeen kaavaa, niin älä missään nimessä hanki parisuhdetta, osta omaa asuntoa, mene naimisiin äläkä hanki lapsia. Ei koiraakaan, sekin kuuluu kaavaan. Autokin varmaan kannattaa jättää hankkimatta, sähköpyörästä puhumattakaan.
Sitten voit olla täysin vapaa kaavoista ja elää elämäsi just kuten sinä haluat?
Näinkö tosiaan?
Ei, vaan se että jos jokin noista ei tunnu omalta, niin ei ole pakko tehdä vaikka tuntisi että sellaista jostain odotetaan. Varsinkin nuorena noille odotuksille saattaa olla aika herkkä, ja mennä itseään vastaan vain sen takia että jotain "kuuluu" tehdä.
Toki, mutta silti on asioita joita nyt vaan kuuluu tehdä, koulut jne ellei ny aivan halua sitte
Ei ne omat lapset automaattisesti pois sulje sitä muuta. Voi silti olla läheinen suku, puoliso ja hänen lapsetkin ja suku. Miksi sanot että perhekuplassa noita ei olisi olemassa?
Koska haluat ajatella nyt näin. Tässä hyvä todiste taas.
Ihminen aivopesee itsensä seisomaan valintojensa takana.
"Se perhe on niin tärkeä että kaikki muu jää sivuun ja sitä on vaikea saada takaisin. Mulla on läheinen suku, puoliso, hänen lapset ja suku."
Vierailija kirjoitti:
On se kummallista miten lisääntyneitä riepoo lapsettomat, eivät raaski edes pysyä omissa ketjuissaan vaan pitää tulla viisastelemaan tähän ketjuun. Ootte niin ylpeitä vanhempia silloinkin kun lapsenne on osoittautunut narkkariksi ja rikolliseksi ja kasvatus meni täysin pieleen, niinkö?
Voin vastata tähän rehellisesti, että jos vaikka lopputulos olisi tuo, on silti antanut mahdollisuuden sille että se ei ole. Eli tuskin kadun niitä lapsuus vuosia vaikka aikuisuutena menisikin asiat pieleen. En usko.
Eihän mitään ennalta voi tietää. Sama jos ajattelisit että mitä järkeä elää terveenä 10 vuotta jos sairastuukin sitten sen jälkeen? Ei tuleva pyyhin sitä mennyttä. Mitä järkeä tässä on elää kun kuollaan kaikki kuitenkin?
Miksi noin masentava ajatusmaailma?
Monesta kirjoituksesta näkee että lasten hankkiminen pelottaa.
Sen kuuluukin pelottaa mutta ei elämän suuria valintoja voi antaa pelon päätettäväksi.
Koko elämähän on pelottavaa. Sille vaan kannattaa antaa mahdollisuus tapahtua. Elämälle.