Sinä yli 50-vuotias lapseton nainen, kaduttaako tai harmittaako koskaan, ettet hankkinutkaan lasta/lapsia?

Paljon tärkeämpää kuin pois lähtevät lapset on oikea sielunkumppani.

Ei harmita kyllä ollenkaan. Elämä on ihanaa ilman lapsia. Paljon vapautta tehdä omia juttuja ja joka ikisen viikonlopun saa pyhittää itselleen, kuten myös joka arkiaamun. Kokkaaminen itselle, kaikki itselle. Ei tarvitse koskaan pyykätä muiden vaatteita, tai siivota muiden sotkuja. Voi keskittyä itseensä ja stressittömyyteen. Olen paras versio itsestäni ja hyvä myös läheisille. Ympärilläni ei ole kaaosta, vaan aikuismainen konsensus, mihin kuuluu itseni kehitys ja hyvinvointi. Lapset ei vain ole mun juttu tässä elämässä. 

No hyi, ei todellakaan harmita.

Vierailija kirjoitti:

Monesta kirjoituksesta näkee että lasten hankkiminen pelottaa.

Sen kuuluukin pelottaa mutta ei elämän suuria valintoja voi antaa pelon päätettäväksi.

Koko elämähän on pelottavaa. Sille vaan kannattaa antaa mahdollisuus tapahtua. Elämälle.

Ei minua ainakaan pelota yhtään. En vain yksinkertaisesti halua. Luulen että sama toistuu suurimmalla osalla muitakin veloja.

Miksi jotkut luulevat, että vain heidän tapansa tehdä asioita on oikein. 

Jos ei ole lapsia ei ole huoltakaan. Aikuisista lapsistakin on huoli. Itsellinen ihminen voi tehdä mitä ikinä tahtoo, eikä tarvitse koskaan miettiä, että onko sillä tekemisellä vaikutusta kehenkään 

Ei lapsettoman tarvitse katua mitään elämässään. Lapsettomalla on puoliso ja ystäviä. Mikään ei ole niin tasa-arvoista kuin ystävyys. 

Niin, eikö näin myös silloin, kun päätyy lapset tekemään? Millä perusteella se on päätös, joka on täysin itsenäinen (vaikka yhteiskunnallista painetta ON), mutta vastakkainen päätös on - ihan sama miten harkitusti ja mistä syistä - tehty, jonka takana täytyy aivopestä itsensä seisomaan?

Me, joilta asiaa kysyttiin, eli 50+ naiset, olemme syntyneet maailmaan, jossa lapsien tekeminen oli itsestään selvyys, jos puoliso on. Automaattinen olettama oli, että jos lapsia ei tule, jommassa kummassa on jotain vikaa. Muu ajattelutapa oli ihan luonnoton.

Sen vuoksi todellakin väitän, että me olemme ajatelleet, haluammeko niitä lapsia vai emme. Olemme eläneet sen, että koko ajan kysellään, että koskas niitä nyt. Varsinkin, jos suoritit muut rastit, eli tapasit puolison, menit naimisiin, ostit oman asunnon. Niin nyt sitten viimeistään varmaan. Ja jos sanoit suoraan, että ei en halua, sait kuulla sen muikistelevan viestin, että ai ai, kyllä se mieli vielä muuttuu, odotapas vaan! Ja kun ei alkanut muuttumaan, niin äänensävyt muuttuivat jo vaativammiksi, eli hyvähän se on elää vain itsekästä elämää, ei ole lapsia, ei ole huolia, niin ne toiset vain menevät kuin koirat veräjästä.

Eli asia on juuri noin kuin lainattu kirjoittaa: jostain syystä lasten tekeminen tuntuu olevan harkittu päätös, mutta niiden tekemättä jättäminen onkin jotain muuta, vahinko, virhe, jota tekijänsä täytyy itselleen ihan aivopesten vakuutella.

Voisiko joku edellisen tavoin ajatteleva avata, miksi oikeastaan kuvittelee, että näin on asia?

Velat eivät pääse osalliseksi likaisten vaippojen vaihtoon, lisääntyneisiin perheriitoihin, asunnon jatkuvaan siivoamiseen, ja krooniseen univelkaan yms.... (Ulospäin tietysti täydellinen perhekulissi)

Olen 57- vuotias ja en kadu sitä, etten ole halunnut lapsia. 

Miehen kummitäti täytti just 70v. Ei puolisoa, ei lapsia. On tehnyt pitkän uran opettajana. Vapaa-ajallaan on seurakunta-aktiivi ja käy vuosittain vapaaehtoistyössä Ukrainassa ja Israelissa. Monta rakasta kummilasta, sukulaisia ja paljon ystäviä. Hän on todella tyytyväinen elämäänsä. Mihin tässä tarvittaisiin omia lapsia ja/tai miestä?

Vierailija kirjoitti:

Paljon tärkeämpää kuin pois lähtevät lapset on oikea sielunkumppani.

Naisille ei tosin mitään sielunkumppaneita ole. Miehet vihaavat naisia ja käyttävät vain seksiin. Miehet ovat alistaneet ja vihanneet naisia tuhansia vuosia jokaisessa maailman valtiossa. Mies vihaa naista enemmän kuin mitään, kannattavat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja vievät henkiänne tuon tuosta.

Että sellaista sielunkumppanuutta! Mikseivät miehet ole nousseet kapinaan Andrew Tatea ja naisvihaa vastaan? Aivan. Eivät he teitä rakasta.

Miehestä ei ainakaan mitään sieluntoveria löydy, katsokaa miten nämä hirviöt teistä puhuvat. Ja ihan turha lässyttää miten ei muka kaikki. Ette te naisia suojele yleistämiseltä.

Ap, kerro halutessasi, mistä tuo tyhmyytesi kumpuaa!

Ei.

Vierailija kirjoitti:

Ei harmita kyllä ollenkaan. Elämä on ihanaa ilman lapsia. Paljon vapautta tehdä omia juttuja ja joka ikisen viikonlopun saa pyhittää itselleen, kuten myös joka arkiaamun. Kokkaaminen itselle, kaikki itselle. Ei tarvitse koskaan pyykätä muiden vaatteita, tai siivota muiden sotkuja. Voi keskittyä itseensä ja stressittömyyteen. Olen paras versio itsestäni ja hyvä myös läheisille. Ympärilläni ei ole kaaosta, vaan aikuismainen konsensus, mihin kuuluu itseni kehitys ja hyvinvointi. Lapset ei vain ole mun juttu tässä elämässä. 

Minäkeskeisyys loistaa kauas asti.

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut luulevat, että vain heidän tapansa tehdä asioita on oikein. 

Jos ei ole lapsia ei ole huoltakaan. Aikuisista lapsistakin on huoli. Itsellinen ihminen voi tehdä mitä ikinä tahtoo, eikä tarvitse koskaan miettiä, että onko sillä tekemisellä vaikutusta kehenkään 

Ei lapsettoman tarvitse katua mitään elämässään. Lapsettomalla on puoliso ja ystäviä. Mikään ei ole niin tasa-arvoista kuin ystävyys. 

Ilman lapsia ei ole huolia?

Ei ole niitä ilojakaan tosin.

Vierailija kirjoitti:

Niin, eikö näin myös silloin, kun päätyy lapset tekemään? Millä perusteella se on päätös, joka on täysin itsenäinen (vaikka yhteiskunnallista painetta ON), mutta vastakkainen päätös on - ihan sama miten harkitusti ja mistä syistä - tehty, jonka takana täytyy aivopestä itsensä seisomaan?

Me, joilta asiaa kysyttiin, eli 50+ naiset, olemme syntyneet maailmaan, jossa lapsien tekeminen oli itsestään selvyys, jos puoliso on. Automaattinen olettama oli, että jos lapsia ei tule, jommassa kummassa on jotain vikaa. Muu ajattelutapa oli ihan luonnoton.

Sen vuoksi todellakin väitän, että me olemme ajatelleet, haluammeko niitä lapsia vai emme. Olemme eläneet sen, että koko ajan kysellään, että koskas niitä nyt. Varsinkin, jos suoritit muut rastit, eli tapasit puolison, menit naimisiin, ostit oman asunnon. Niin nyt sitten viimeistään varmaan. Ja jos sanoit suoraan, että ei en halua, sait kuulla sen muikistelevan viestin, että ai a

Ei kuvittele vaan tietää että suurimmalle osalle se on asia jota jossain kohden katuu.

Ihmisen perus vaisto ja luonto on tehty hankkimaan niitä lapsia.

Ei siinä kovin ihmettelyä tarvitse että ihminen haluaa sen oman perheen.

Jollei, niin toki siinä oletus on, että joku on vialla, fyysisesti tai henkisesti. Yleensä onkin.

Olen 59 -vuotias ja kadun sitä, etten ole hankkinut lapsia.

Solun ainoa tehtävä on lisääntyä. Koskee myös ihmistä ellette ole koskaan kuulleet sellaisesta kun biologia. Suosittelen tutustumaan.

Vierailija kirjoitti:

Velat eivät pääse osalliseksi likaisten vaippojen vaihtoon, lisääntyneisiin perheriitoihin, asunnon jatkuvaan siivoamiseen, ja krooniseen univelkaan yms.... (Ulospäin tietysti täydellinen perhekulissi)

Velat haluaa vain nähdä asian negatiiviset puolet ettei vaan käy harmittamaan.

Harmittaa ettei ole lapsia mutta eipä ole ikinä ollut pitempää mies suhdetta eikä mielenterveyttäkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset on kivoja, kun ne ei ole omia. Tulen lasten kanssa hyvin toimeen, hoidan naapureiden ja sukulaisten lapsia tarpeen mukaan. Tykkään myös eläimistä, mutta en halua omia eläimiäkään, minulle riittä se että saan työssäni hoitaa eläimiä ja välillä hoidan kavereiden lemmikkejä. Viihdyn yksin, en kaipaa edes puolisoa elämääni. Olisin varmasti onneton parisuhteessa ja perheellisenä. 

En ole ikinä ymmärtänyt tuota 1. lausetta. :D

Omat lapsethan ne niitä kivoja ovat.

Samaa mieltä :D muitten lapsista en kyllä erityisemmin tykkään