Seniori, miksi jätät jälkipolville riesaksi hirveät määrät tavaraa?

Voihan sitä aina kieltäytyä perinnöstä. Se menee valtion siivottavaksi sitten.

Ahdistuneet perijät voi kieltäytyä perinnöstä. Se onkin parempi jos ahdistaa. Itse tyhjennän ihan mielelläni lapsuuden kotiani. Se on samalla surutyötä. 

En jätä paljoa kun ei ole paljoa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi teitä nyt ahdistaa minäminä-vanhusten elämä ja se, että eivät tyhjennä kotejaan tavaroista, joista perikunnalle ei ole iloa? Kun ihan oikeasti siihen kotiin ei tarvitse omaisten mennä kuoleman jälkeen, riittää, että tilaa firman tyhjentämään. Helppoa ja edullista, ei mene kenenkään hermot lakanapinoja ihmetellessä.

Ei perikunnalla ole velvollisuutta itse tyhjentää kenenkään kotia, kuolinpesä voi tilata tyhjennyksen ja pankki antaa sen maksaa, jos tyhjennys kohdistuu vainajan osoitteeksi merkittyyn asuntoon tai omistuksessa olleeseen kesämökkiin, ei siis kannata kokeilla oman kotinsa tyhjennystä samaan syssyyn, vaikka omat 28 paria lenkkareita vähän liialta tuntuvat.

Vai onko sittenkin niin, että tavaraa enemmän ahdistaa ajatus siitä, että joutuu käymään läpi vanhempansa elämän siltäkin osin, mitä ei tuntenut. Kun joutuu heittämään roskiin äitienpäiväkortteja vuodelta 1982, siis niitä, joita on itse tehnyt ja n

Ahdistaa, koska siinä on ihan sairas määrä työtä. Kuka muuta väittää asuu minimalistina ykiössä ja ei älyä millaista on käydä läpi omakotitalollinen ja autotallinen romua! Ja kun siellä romun seassa on kultakorut, käteiset sun muut, mitä halutaan säilyttää, eikä heittää tuhansien kirjojen joukossa kaatikselle.

Kyllä halutaan rahaa siinä missä rikkaatkin perheet. Rahalle on aina tarvetta. Muun väittäminen on omien lastensa kiusaamista.

Esimerkki tuttavan tilanteesta: sai tyhjentää ison omakotitalon ja mökin h amstraajaäitinsä jäljiltä. Siihen meni kuukausia! Vielä on esim valokuvat käymättä läpi, kaikkia ei vaan voi säilyttää!!

Hehheh, kun tietäiskin, milloin viikate tulee kylään, niin himpunverran etukäteen myisi kaiken Romu-Reiskalle, jos viitsisi, myisi jotain toreilla.  Asuntoa pitäisi alkaa myydä heti, sillä omassani on se viiden v valitusaika. Jos menee kaupan, muuttaisi vuokrayksiöön.  Oikeasti nämä omistusasunnot lienevät jälkipolville varsinainen ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Mun jälkipolvi voi ottaa perintörahoja ja maksaa raivauksesta jollekin toiselle.

Mutta miksi kerätä 50 vuotta kaappeja ja ullakoita ja varastoja täyteen tavaraan, jonka joku toinen sitten vain kärrää kaatopaikalle?

Tämähän on se malli jotan erittäin moni juuri nytkin toteutttaa!

Vierailija kirjoitti:

Olen perinyt myös tavaroita ja perheen kesken löytyi niille kyllä ottajiakin. Ei olla niin hienoja ihmisiä, etteikö mikään kelpaisi. Ollaan myös arvostettu perinnön jättäjiä ja haluttu jotakin muistoksi. Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten itse aiot aikanaan menetellä, koska tuskin sinunkaan tavaroitasi kaikki niin palavasti haluavat periä. Aavistatko kuolinpäiväsi etukäteen ja jätät perittäväksi tyhjän siivotun lukaalin vai miten? Ihan tavallisesta elämästä jää yllättävän paljon tavaroita, vaikkei mikään hamstraaja olisikaan. 

Itse ajattelin hyvissäajoin 65-70v tienoills, jos sinne asti saan olla olemassa, myydä ison omiustuskodin ja muuttaa pieneen vuokralle.

Ihan jo siksi että saan pääoman irti kulutukseeni ja oman elämäni helpommaksi pienemmässä kodissa.

Tuossa muutossa väkisinkin tulee pistettyä suuri osa tavarasta kaatopaikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun jälkipolvi voi ottaa perintörahoja ja maksaa raivauksesta jollekin toiselle.

Mutta miksi kerätä 50 vuotta kaappeja ja ullakoita ja varastoja täyteen tavaraan, jonka joku toinen sitten vain kärrää kaatopaikalle?

Tämähän on se malli jotan erittäin moni juuri nytkin toteutttaa!

Ovat eläneet sodan jälkeiset niukat ajat, jolloin tavaraa ei ollut ja kaikesta pula. Naulatkin irroiteltiin poltetun talon laudoista, kun rakennettiin uutta. Kuluneet vaatteet ratkottiin, kankaat käännettiin toisinpäin ja ommeltiin uusi vaate. Ihan kaikki säilytettiin vastaisen varalle. Tämä syy tavaran säilömiseen ei ole enää sukupolvimuistissa nuoremmilla. Onneksi nuorempi väki kierrättää runsaasti ja tavaraan kiintymättä, elinkaari jatkuu. 

En jätä. Eikä olla edes senioreita vaan 50+. Romua ja tavaraa on kertynyt ja aktiivinen raivaus käynnissä. Hyvää ja ehjää vaan ei viitsi heittää roskiin niin myydään tavaraa kirppiksellä halvalla. Vähän hitaampaa. Mutta romuvuorta ei jää lapsille. 

Tässä syyllistetään aivan turhaan suuria ikäluokkia. Elossa on vielä ennen sotia syntyneitäkin, ja niillä sitä tavaraa vasta onkin.

Ja ennen kuin tilaatte raivausfirman, tietäkääkin että raivausfirmat tekevät hyvää bisnestä niillä tavaroilla jotka eivät teille kelvanneet. Jos kieltäydytte perinnöstä, kieltäydytte perinnöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun jälkipolvi voi ottaa perintörahoja ja maksaa raivauksesta jollekin toiselle.

Mutta miksi kerätä 50 vuotta kaappeja ja ullakoita ja varastoja täyteen tavaraan, jonka joku toinen sitten vain kärrää kaatopaikalle?

Tämähän on se malli jotan erittäin moni juuri nytkin toteutttaa!

Ovat eläneet sodan jälkeiset niukat ajat, jolloin tavaraa ei ollut ja kaikesta pula. Naulatkin irroiteltiin poltetun talon laudoista, kun rakennettiin uutta. Kuluneet vaatteet ratkottiin, kankaat käännettiin toisinpäin ja ommeltiin uusi vaate. Ihan kaikki säilytettiin vastaisen varalle. Tämä syy tavaran säilömiseen ei ole enää sukupolvimuistissa nuoremmilla. Onneksi nuorempi väki kierrättää runsaasti ja tavaraan kiintymättä, elinkaari jatkuu. 

Huippuesimerkki nuo ajat eläneestä tavarankerääjästä oli ai rasa mulin. Ehkä tavarapaljous toi menetyksissä myös turvaa.

Vierailija kirjoitti:

Tässä syyllistetään aivan turhaan suuria ikäluokkia. Elossa on vielä ennen sotia syntyneitäkin, ja niillä sitä tavaraa vasta onkin.

Ja ennen kuin tilaatte raivausfirman, tietäkääkin että raivausfirmat tekevät hyvää bisnestä niillä tavaroilla jotka eivät teille kelvanneet. Jos kieltäydytte perinnöstä, kieltäydytte perinnöstä.

Tottakai raivausfirmat tekevät bisnestä, eivät ne mitään hyväntekeväisyyskerhoja ole. Minusta silti ihan reilu vaihtokauppa, kun ei tarvitse käyttää omaa aikaa raivaukseen.

Eikä raivaussiivouksen ottaminen ole sama asia kuin perinnöstä kieltäytyminen, ellei tietysti ole niin, että vainaja ei omistanut muuta kuin irtaimistonsa.

Olen muuttanut kotoa pois 20vuotta sitten ja tajusin että mutsi on jo eläessään kipannut älyttömän määrän tavaraa minun huolekseni. On kippoa ja kuppia, mattoa, taulua ja muuta mitä hän on aina minulle muuttaessani kantanut, ja minä olen kiltisti säilönyt ja roudannut. Lisäksi tietysti jotain isomummon lakanoita ja pellavia. Muutin vähä aika sitten ja arabiat lähti fidaan ja matot kaatikselle. Kyllä keveni mieli. Hackmanin kattilat (äiti on antanut näitä neljä. Yksinelävälle ihmiselle?) ja yhden viltin säästin. 

Onneksi se on nyt viime vuosina ja isän kuoltua järkiintynyt ja ruvennut vähän raivaamaan nurkkia

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä aina kieltäytyä perinnöstä. Se menee valtion siivottavaksi sitten.

Tällä palstalla on moneen kertaan todettu, että näin ei voi toimia, jos on alaikäisiä lapsia. Jos omaan ymmärrykseen ei sovi, että omat sotkut jätetään jälkipolvien siivottavaksi, niin eihän noin voi vastuullinen ihminen mitenkään toimia.

Meille lankeaa miehen lapsuudenkoti eli iso omakotitalo ja maatalon rakennukset, mm vanha navetta täynnä romua. Kun anoppi kuoli, appi on hävittänyt mm ison määrän viilipurkkeja, muuta muoviroskaa, vanhoja lehtiä ja tekstiiliä (talossa tuoksu raikastui huomattavasti tämän jälkeen!), mutta on täysin sokea omalle romulleen eli niille täytetyille piharakennuksille. Appi on työskennellyt rakennuksilla nähnyt arvotavaraa purkujätteen. On kostunutta lastulevyä, ikkunaa, vessanpyttyjä... Ja koko maatilan kalusto ruostuneena. 

Siinä on melkoiset talkoot sitte aikanaan. Ja luvattomia aseita löytyy sitten kuulemma lukuisia. 

Juuri siksi. Voin kiusata vielä haudan takaa.

Suurilla ikäluokilla on kyllä todella erilainen suhde tavaraan, kuin esim. meillä 80-luvulla syntyneillä. Meillä on minimalistinen koti, joka hankintaa mietitään pitkään ja kun harvoin jotain ostetaan niin se on toiminnallisuuden ja estetiikan puolesta todella huolella harkittua. V 50 syntynyt äitini taas nauttii "nätistä". Hän ei voi käydä kaupassa, lomalla, kirpoarilla, selata toria ostamatta mitään, kun vastaan tulee "niin halvalla niin nättiä". Tavara itsessään on arvokas heti, jos se ei ole erityisen ruma. Sillä ei tarvitse olla edes mitään funktiota. Hän kiintyy tavaraan, saa siitä turvaa, yrittää osoittaa tavaralla rakkautta ja huolenpitoa muille (eikä ymmärrä, miksi emme ole vastaanottavaisia vaan toivomme esimerkiksi enemmän yhteistä aikaa) ja jollain tavalla hänen tavaransa on hänen olemassa olonsa jatke.

Tätä miettiessäni en ylläty yhtään näistä loukkaantuneista reaktioista täällä tyyliin "viekää sitten tavarani niin joudunkin tästä jo kuolemaan ja sukkupuikotkin viedään käsistä ".

Minä olen vielä alle 50 v. Oman elämäni olen putsannut jo, en omista juuri mitään. Mutta vanhemmat elossa, maatila... Ei sentään enää  maatalouskoneita mutta paljon kaikkea. Äiti varsinkin sellainen ettei mitään saisi heittää pois. Ei nyt sentään viilipurkkeja ja vanhoja lehtiä kasapäin mutta muuta. Astioita, tekstiilejä, "krääsää".

Nro 252: "Helsingin sorttiasemalla on maksullinen kuljetuspalvelu, joka hakee isompia juttuja kotoa ja kuljettaa pois. Siitä pitää maksaa tottakai. Pääsin sillä tavalla eroon kahdesta turhasta  patjasta. Olisi vain pitänyt suunnitella raivaus eri tavalla, niin olisi viety pois muuta tavaraa samalla. Kaikilla ei ole ystäviä, jotka innokkaasti tarjoavat apua näissä tilanteissa."

Tätä olen joskus käyttänytkin. Isommissa kodinkoneissa (jääkaapit, hellat, pesukoneet jne)  tilaan aina uuden ostaessani siihen samaan vanhan laitteen poisvennin sekä tarpeen mukaan paikoilleen asennuksen. Mutta sitten on just esimerkiksi vanhoja tietokoneen näyttöjä yms ja joitain sellaisia tavaroita, missä Sortin noutopalvelun hinta on suurempi kuin esineen hinta uutena ostettuna. Olisikin mukavampaa, jos vanhasta esineestä pääsisi samantien eroon ja kasarilla vielä pääsikin, kun taloyhtiön roskakatokseen sai viedä mitä vaan. 

Kun meillä 2023 oli se vesivahinko ja viikko aikaa tyhjentää asunnon alakerta, niin googlettamalla löysin firman, joka laskuttaa ajasta eikä tavaroiden määrästä. Tilatessa vain kysyivät, riittääkö pakettiauto vai pitääkö olla isompi. Kerroin, että mulla on mm 12 hengen ruokapöytä, nojatuolit, sohva, jääkaappi-pakastin ja paljon muuta, että pakettiauto ei välttämättä riitä. Sieltä tuli 3 reipasta miestä ja kun 20 minuuttia oli kulunut (olin tilannut aikaa 30 minuuttia), kysyivät, onko vielä jotain muuta. Parissa sekunnissa mietin, että oikeastaan lasivitriinikin voi lähteä ja keinutuoli. Ne eivät edes  olleet alakerrassa vaan olisivat hyvin voineet jäädä mulle vielä, mutta kun kerran tuli tilaisuus saada nekin samaan hintaan pois, päätin luopua niistäkin. 

Mä ostin vähän aikaa sitten ison, kokoontaitettavan perässä vedettävän kärryn. 12.5. tulee näille huudeille keräysayto, johon saa viedä metallia, vaarallisia jätteitä sekä elektroniikkaromua. Saan sillä kiskottua vanhat näytöt, rikkinäisen leivänpaahtimen ja kahvinkeittimen, purkkikaupalla vanhoja maaleja yms keräysautolle. Joko nyt kesällä tai viimeistään seuraavana, kun en ole enää työelämässä, otan työn alle ulkovarastot. Niistä löytyy rattikelkkaa, polkupyöriä, suksia ja vaikka mitä. Ja silloin tilaan taas sen saman noutofirman kuin kesällä 2023. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vielä alle 50 v. Oman elämäni olen putsannut jo, en omista juuri mitään. Mutta vanhemmat elossa, maatila... Ei sentään enää  maatalouskoneita mutta paljon kaikkea. Äiti varsinkin sellainen ettei mitään saisi heittää pois. Ei nyt sentään viilipurkkeja ja vanhoja lehtiä kasapäin mutta muuta. Astioita, tekstiilejä, "krääsää".

Tuosta krääsästä tuli mieleen, että mä nakkasin jo yli 10 vuotta sitten ulkomaanmatkoilta tuliaisiksi saadut kansallisnuket pahvilaatikossa parvekkeelle. Niitä nukkeja oli mulla joskus kasarilla kirjahyllyn päällä ja kun ysärin alussa muutettiin, niin pakkasin ne vaan pahvilaatikkoon. Siellä ne oli  ensin edellisessä asunnossa ja vielä tässä nykyisessäkin parikymmentä vuotta pahvilaatikossa makkarin vaatekaappien päällä, kunnes heitin laatikon parvekkeelle. Siellä se oli pari talvea ja lopulta nakkasin ne kaikki sekajätteeseen. Kun on aina muuttanut isompaan asuntoon, ei ole ollut varsinaista tarvetta karsia tavaroita muuttojenkaan yhteydessä. Mutta ihan älytöntähän niitäkin nukkeja oli säilyttää vuosikymmeniä.