Olen sosiaalityöntekijä, ja olen nähnyt läheltä miten kamalasti suomalaisten köyhien tilanne on pahentunut...Joka päivä uusia nälkiintyneitä
Joka päivä tulee uusia asiakkaita, ja liian usein on tilanne se että asiakkaalla ei ole enää oikein ollut varaa ostaa edes ruokaa, mistään muusta puhumattakaan. Vaatteet ovat rikkinäiset, olemus muutenkin epäsiisti. Valitetaan että mielenterveyden ongelmat ovat pahentuneet tai puhjenneet kiristysten ja vaikeutetun elämän takia.
En olisi uskonut että tällasta voisi olla koskaan Suomessa. Ihan kuin olisimme palanneet 150 vuotta ajassa taaksepäin
Kommentit (707)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin pitää itse oppia pitämään huolta itsestään
Sanoisin samaa, jos en työskentelisi toimintakyvyltään hyvin vajavaisten asiakkaiden eli vanhusten kanssa. Kaikkein pienituloisimmat eläkeläiset (eli takuueläkkeen saajat) ovat tällä hetkellä todella vaikeassa asemassa. Hehän eivät yleensä saa edes perustoimeentulotukea, koska laskelma jää aina juuri ja juuri plussan puolelle. Silti mm. lääkekustannukset ja terveydenhoitomenot rasittavat heidän talouttaan todella paljon etenkin näin alkuvuodesta, ennen kuin maksukatot täyttyvät.
t. yksi toinen sosiaalityöntekijä
Jos olisit sosiaalityöntekijä, niin tietäisit, että toimeentulotukea saa kaikki täsmälleen samoilla ehdoilla. Kun lääkelaskuja kertyy, niin niille kuukausiille on mahdollista saada toimeentulotukea, mutta
Se ei ole osa perustoimeentulotukea vaan pitää hakea harkinnanvaraista tukea lääkekuluihin ehkä sosiaalitoimistosta tai Kelasta? (en tiedä enää mistä onko enää sosiaalitoimistoja olemassa?) Tarkoittaa etteivät kaikki saa sitä.
Jos esimerkiksi sairastat syöpää, lääkärin määrämä lääke voi maksaa kuukauden annoksena yli tuhat euroa. Se tarkoittaa, että ensimmäisenä kuuna kun ostat tuota lääkettä, sulla pitää olla rahaa 635,67 euroa vain tähän yhteen lääkkeeseen.
Pitäisikö alkaa kunkin meistä ihan ok toimeentulevista järjestää maksutonta ruokaa walk-in periaatteella ihan lähialueilla? Jos vaikka 30 ihmistä tekisi sen kerran kuussa, työmäärä olisi ihan kevyt.
Edellinen hallitus pilasi lasten mielenterveyden. Heidän puolestaan ei puhunut kukaan, varsinkaan kun demareiden, vihreiden ja vasemmiston äänestäjät ovat pääasiassa ihmisoikeisrikollisia fasisteja, ja vieraannuttajia, jotka vihaavat omia lapsiaankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sit ku koululaisten lomat alkaa. Pitkä kesä ilman kouluruokailua. Mistä huoltajat repii sitä ruokaa.. kiva olis myös jotain lintsiä yms tarjota lapsille. Turvaverkkoja tarvittais..
pk-seudulla ainakin Espoossa taisi olla puistoruokailua alle 16v lapsille koko heinäkuun, toki ei kata koko kesää.
Uskon, että Helsinki jatkaa puistoruokailua myös. Se on hyvä juttu.
kuka ne kustantaa?
Helsingin kaupunki
Vierailija kirjoitti:
Mites sit ku koululaisten lomat alkaa. Pitkä kesä ilman kouluruokailua. Mistä huoltajat repii sitä ruokaa.. kiva olis myös jotain lintsiä yms tarjota lapsille. Turvaverkkoja tarvittais..
No vaikka joku nakkikastike ja makaronit maksaa jotain öö 40 snt makaronipussi ja 1,50 se nakkipaketti. Ruskeaan kastikkeeseen löytyy varmaan kotoa voi ja jauho.

Tuolla saa keripukin kun koko kesän syö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmiston trolli olet. Suomessa ei kukaan näe nälkää. Täällä valtio maksaa yltäkylläisen ylläpidon jokaiselle rajojen sisällä.
Haista naisen jalkoväli!!! Mulla on nälkä eikä rahaa edes lääkkeisiin. Tammikuussa sain 579 e työttömyyskorvausta ja sen jälkeen en ole saanut mitään. Pakko ruveta varasteleen.
Olisin ostanut tähän sulle digitaalisen lahjakortin johonkin kauppaan tai Heseen tms, mutta sellaisia ei ole. Toki se olisi mennyt henkilölle joka sen ehtii ekana napata. Ei ole reilu tilanne sulla. Nälkä on hirveä tunne.
Vierailija kirjoitti:
Menkää töihin ja lopettakaa toisten rahoilla eläminen. Töitä on ja joka toisin väittää voi suksia hiiteen Suomesta. Kela maksaa luxustukipummieliitille 11 miljardia euroa vuodessa ja nämä saatanat huutavat kurkku suorana lisää.
Mene itse vai saatko rahaa Putinilta täällä trollaamiseen???
Toivon että teistä moni jää työttömäksi niin katsotaan sitten miltä tuntuu. Viisaalla ihmisellä on sydän paikallaan. Meillä maksetaan veroa mielellään eikä hihkuta muutamasta satasesta. Niin se elämä ei mene että teistä ei kukaan jää työttömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika lailla näkee katukuvassa paksuja ihmisiä. En oikein usko tuohon nälkiintymiseen.
Luuletko että nälkiintyneet ihmiset ovat laihoja? Etkö ole kuullut siitä, että ihminen voi olla normaalipainoinen tai ylipainoinen ja olla silti aliravittu. Aika heikoissa kantimissa on sun osaaminen, jolla täällä yrität päteä kun faktat eivät ole hallussa. Ihminen kun ei tarvitse vaan vatsan täytettä vaan keho tarvitsee ravintoaineita. Köyhien halpa ruoka ei tarjoa tarpeeksi ravintoaineita.
Naulan kantaan. Hiilarihöttö lihottaa, mutta ei tarvitse soluja tai rakenna lihasmassaa. Halpoja hiilareita on paljon tarjolla, ja niihin joutuu moni köyhä tyytymään.

Ravitse*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin pitää itse oppia pitämään huolta itsestään
Sanoisin samaa, jos en työskentelisi toimintakyvyltään hyvin vajavaisten asiakkaiden eli vanhusten kanssa. Kaikkein pienituloisimmat eläkeläiset (eli takuueläkkeen saajat) ovat tällä hetkellä todella vaikeassa asemassa. Hehän eivät yleensä saa edes perustoimeentulotukea, koska laskelma jää aina juuri ja juuri plussan puolelle. Silti mm. lääkekustannukset ja terveydenhoitomenot rasittavat heidän talouttaan todella paljon etenkin näin alkuvuodesta, ennen kuin maksukatot täyttyvät.
t. yksi toinen sosiaalityöntekijä
Perustoimeentulotuki on KELA:n harteilla sos.tt:n sijaan
Mutta samanlainen tilanne kuin vanhuksilla voi olla myös vammaisilla ja pitkäaikaissairailla, jotka ovat nuoria, keski-ikäisiä tai 60-kymppisiä.
Kuka vaan voi sairastua vakavasti ja joutua taloudelliseen syöksykierteeseen. Suosittelen nöyryyttä. Empatiakaan ei olisi pahitteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmiston trolli olet. Suomessa ei kukaan näe nälkää. Täällä valtio maksaa yltäkylläisen ylläpidon jokaiselle rajojen sisällä.
Haista naisen jalkoväli!!! Mulla on nälkä eikä rahaa edes lääkkeisiin. Tammikuussa sain 579 e työttömyyskorvausta ja sen jälkeen en ole saanut mitään. Pakko ruveta varasteleen.
Olisin ostanut tähän sulle digitaalisen lahjakortin johonkin kauppaan tai Heseen tms, mutta sellaisia ei ole. Toki se olisi mennyt henkilölle joka sen ehtii ekana napata. Ei ole reilu tilanne sulla. Nälkä on hirveä tunne.
Kiitos ystävällisestä ajatuksesta! En tosin osaa käyttää mitään digiä, sen verta vanha olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sit ku koululaisten lomat alkaa. Pitkä kesä ilman kouluruokailua. Mistä huoltajat repii sitä ruokaa.. kiva olis myös jotain lintsiä yms tarjota lapsille. Turvaverkkoja tarvittais..
Lintsi ei ole ihmisoikeus. Eikä lapsia pidä tehdä laskemalla turvaverkkojen jamuiden varaan. Sinä vanhempana olet aina viime kädessäkin vastuussa, ei muut. Perhe mitoitetaan sen mukaan, minkä verran jaksat ja pystyt itse hoitamaan ja elättämään, vaikka tulisi tilapäistä taloushuolta. Jos sen sijaan olet pysyvästi muiden elätettävä, älä nyt ainakaan enää lisäänny.
Typerin perustelu ikinä. Mielestäni yhteiskuntana olemme epäonnistuneet, jos lähtökohtana on tarjota vain pelkkiä ihmisoikeuksia, ei mitään muuta. Ihmisoikeuksien toteutuminen kun on vasta minimi. Jos lapsia ei saa tehdä muulla asenteella, kuin pohjattomaan yksinäisyyteen ettei kenenkään varaan koskaan ikinä saa laskea, kukaan ei voi tehdä lapsia. Kas kun elämässä voi sattua ja tapahtua vaikka mitä, voi vaikka sairastua. Kyllä meidän yhteiskuntana on tarjottava sen verran apua, että ihmiset voivat luottaa siihen että perheen voi perustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö perusosalla pysy kuitenkin hengissä, se on melkein 600 e/kk. Jos saa täyden perusosan, eikä sitä ole alennettu Kelassa jostain syystä. Vai mistä ongelmat johtuvat?
Monilla on alennettu vaikka olisi noudattanut kaikkia ohjeita.
Minulla lähtee liien kalliin asunnon takia 160e/kk, ja halvempaa en saa vaikka haen.
Nyt sitten olen ollit 3 päivää syömättä, ensi kuussa vasta saan rahaa lisää.
Perusosalla selviäminen edellyttänee sitä että saa asunnon jonka vuokra on toimeentulotuen rajojen mukainen esim. on onnistunut saamaan kaupungin vuokra-asunnon. Halpoja asuntoja haluavat kaikki
Tuossa ongelmana on se, että jos henkilöllä jo on asunto (se kelan sääntöjen mukaan liian kallis), hänen on todella vaikea saada asuntoa kaupungilta tai muilta hieman edullisimpien asuntojen tarjoajalta, koska niissä pitää tehdä asuntohakemus ja jonossa pääsee huipulle vain jos EI OLE ASUNTOA TAI ON HÄÄTÖ TAI VUOKRASOPIMUS IRTISANOTTU, tms.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vakavasti sairas, työtön useamman vuoden putkeen ja yhden ainoan kerran hakenut sosiaalitoimelta rahaa. Mitä tein, en jäänyt laakereilleni lepäilemään lamassa vaan tein itselleni työpaikan.
Kyllä, se vaati aivan helkkaristi itsensä kehittämistä, neuvottelutaitoja, epäonnistumisia toisensa perään, sitkeyttä ja töitä, mutta yllättävää lienee se että se toimi.
Tiedän aivan täsmälleen kuinka vaikeaa se on. Tiedän täsmälleen kuinka vaikeaa sieltä kuopasta on nousta takaisin maan pinnalle, mutta se vaatii aloitteellisuutta, itsensä kehittämistä ja töitä. Enemmän kuin yksikään työpaikka jossa olen ollut.
Sekä onnea. Älä unohda olennaista asiaa. Luuletko, että itse täysin hallinnoit kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Mites sit ku koululaisten lomat alkaa. Pitkä kesä ilman kouluruokailua. Mistä huoltajat repii sitä ruokaa.. kiva olis myös jotain lintsiä yms tarjota lapsille. Turvaverkkoja tarvittais..
Muistan, että jonakin vuonna kerrottiin vähävaraisesta perheestä, jonka lapset onnistuivat säästämään pieniä kolikoita. He saivat ostaa niillä tikkarit, sillä raha ei riittänyt jäätelöön. Olen kuullut samantapaisesta tilanteesta myös tuttavapiirissä ja siinä oli kyseessä etäisempi tuttava. Raha voi jossakin perheessä olla niin tiukalla. On selvä, että hyväosaiset eivät tajua tästä mitään.
Mitä tehdään, jos lapsia alkaa kesällä pyörtyillä nälästä? Keittoatteria lähipuistossa 5 krt viikossa ei riitä, jos kaapit on muiten tyhjät.