Lue keskustelun säännöt.
Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä
Tähän listaan voisi lisätä myös ajan ennen kännyköitä myös.
Eli ihan mitä tahansa, miten asiat hoidettiin ilman nettiä ja kännykkää.
Aloitan.
Koulussa 1980-luvulla ollessani repussa piti kuljettaa aina mukana pientä ruutuvihkoa, jonka nimi oli reissuvihko. Se nimenomaisesti seilasi kodin ja koulun väliä, opettaja kirjoitti käsin jokaisen oppilaan reissuvihkoon tietoja, esim. vanhempainillasta sun muusta. Vanhempi kuittasi opettajalle vihkoon. Oppilas toimi välikätenä. Näin toimi viestienvaihto ennen wilmaa.
Kommentit (670)
Vierailija kirjoitti:
Kodeissa oli tietosanakirjat. Vähän niinkuin vanhan ajan wikipedia. Siellä oli aakkosjärjestyksessä perustiedot maailman asioista. Jos halusit tietää Tutankhamonista, niin menit olohuoneen kirjahyllylle, otit kirjan, jossa oli T-kirjain, etsit sieltä Tutankhamonin ja luit sen präntin, mitä sitä oli kirjoitettu vuonna nakki ja kirves. Päivityksiä ja uusia tietoja ei kirjoissa tietenkään ollut. Niillä tiedoilla mentiin, mitä oli kirjojen painohetkellä.
Jos tietoa ei ollut, piti fyysisesti mennä kirjastoon etsimään se tieto kirjoista. Ei ollut internettiä.
Ja toki noista tietokirjoista tuli säännöllisesti uusia painoksia. Eli koko kirjasarjan saattoi joutua uusimaan. Laajimmissa taisi olla ainakin kymmenen paksua kirjaa. Hyvä jos oli sata sanaa tietoa jostain yksittäisestä asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla oli paperisia karttoja autossa. Outoon osoitteeseen ajaminen oli aina seikkailu. Ensin piti sieltä kartasta etsiä missä se Nännikuja 3 sijaitsee. Sen jälkeen suunnitella reitti miten sinne oikein ajetaan. Vieraassa kaupungissa oli helposti ihan eksyksissä.
Paperinen kartta oli puhelinluettelosta, joka jaettiin ilmaiseksi jokaiseen talouteen kaksi kertaa vuodessa.
Puhelinluettelossa oli listannuna kaikki kaupungin ihmiset aakkosjärjestyksessä, heidän nimensä, puhelinnumeronsa ja katuosoitteensa.
Puhelinluettelosta pystyit tirkistelemään, keitä kaikkia täällä asuukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla oli paperisia karttoja autossa. Outoon osoitteeseen ajaminen oli aina seikkailu. Ensin piti sieltä kartasta etsiä missä se Nännikuja 3 sijaitsee. Sen jälkeen suunnitella reitti miten sinne oikein ajetaan. Vieraassa kaupungissa oli helposti ihan eksyksissä.
Kyllä. Katuosoitteen sijainnin puhelinluettelossa olevalta kartalta sai selville siten, että karttasivujen loppuosassa oli kaikki kadut listattuna aakkosjärjestykseen. Sieltä siten etsit N-kirjaimen kohdalta sen Nännikujan. Nännikujan kohdalla kerrottiin, että tie sijaitsee karttasivulla 26 ja ruudukossa B 7. Eli jokainen karttasivu oli ruudutettu. Sivulla oli kirjaimia, ylhäällä oli numeroita. Ja sitten piti yhdistää ne, eli B ja 7, että missäs ne kohtaavat kartalla, eli mihin ruudukkoon päädytään. Sitten piti tihrustella sitä yhtä pientä neliötä, että missäs se Nännikuja siinä on.
Sitten yksi aja
Sitten piti vielä toivoa, että kartta on ajan tasalla. Uudet tiet ja kadut tuli aina karttoihin pitkällä viiveellä.
Kesän tietöitä varten painettiin kartta, jonka sai hakea katsastusasemalta.
Tulevat TV-ohjelmat piti katsoa lehdestä. Monet tilasivat Katso-lehden, jossa oli koko viikon ohjelmat. Ei ollut ohjelmaopasta eikä suoratoistoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ostokset ,ruokakaupoissa ja muissakin kaupoissa,maksettiin käteisellä . Pankista haettiin rahaa, piti olla tarkkana että raha riitti laskuun. Jos ei riittänyt niin sinne kassalle jäi sitten ne ylimääräiset.
Vierailija kirjoitti:
Tulevat TV-ohjelmat piti katsoa lehdestä. Monet tilasivat Katso-lehden, jossa oli koko viikon ohjelmat. Ei ollut ohjelmaopasta eikä suoratoistoa.
Ja koska noi tv-tiedot oli painettu lehteen, kaikki muutokset ohjelmistoon selvisivät vasta sitten, kun ohjelma ei tullutkaan ilmoitettuun aikaan. Joskus kanavan esittelijä saattoi mainita, että ohjelma x jää pois koska...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Virastoista sai apua kun meni itse paikan päälle. Nykyään asiaa on "helpotettu" hoitamalla asiat netin kautta. Etsit vain itse aihe johon tarvitset apua. Jos siis tiedät tarkalleen millä nimellä haluamasi tiedot löytyvät.
Junalipun sai ostaa asemalla virkailijalta, joka osasi heti kertoa tarvittavat asiat. Nykyään ostat netin kautta tai automaatilta, arvot itsellesi oikean reitin ja yllätyt kun vuoro onkin korvattu muulla yhteydellä.
Laskut pääsi maksamaan pankin automaatin kautta. Nyt kirjaudut verkkopankkiin, pläräät 1-4 tunnusluvun kanssa ja ehkä jopa vastaanotat varmistusviestin tekstiviestillä. Kaikki tämä että saisit yhden laskun maksettua.
Valokuvaaminen: kameraan piti ostaa filmiä, ja yhdelle filmirullalle sai otettua 24 tai 36 kuvaa. Täysi filmi vietiin valokuvaliikkeeseen kehitettäväksi, ja sitten sait kuoressa nipun paperikuvia. Lisämaksusta sai tuplakuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevat TV-ohjelmat piti katsoa lehdestä. Monet tilasivat Katso-lehden, jossa oli koko viikon ohjelmat. Ei ollut ohjelmaopasta eikä suoratoistoa.
Ja koska noi tv-tiedot oli painettu lehteen, kaikki muutokset ohjelmistoon selvisivät vasta sitten, kun ohjelma ei tullutkaan ilmoitettuun aikaan. Joskus kanavan esittelijä saattoi mainita, että ohjelma x jää pois koska...
Kanavan esittelijä oli TV-kuuluttaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kodeissa oli tietosanakirjat. Vähän niinkuin vanhan ajan wikipedia. Siellä oli aakkosjärjestyksessä perustiedot maailman asioista. Jos halusit tietää Tutankhamonista, niin menit olohuoneen kirjahyllylle, otit kirjan, jossa oli T-kirjain, etsit sieltä Tutankhamonin ja luit sen präntin, mitä sitä oli kirjoitettu vuonna nakki ja kirves. Päivityksiä ja uusia tietoja ei kirjoissa tietenkään ollut. Niillä tiedoilla mentiin, mitä oli kirjojen painohetkellä.
Jos tietoa ei ollut, piti fyysisesti mennä kirjastoon etsimään se tieto kirjoista. Ei ollut internettiä.
Ja toki noista tietokirjoista tuli säännöllisesti uusia painoksia. Eli koko kirjasarjan saattoi joutua uusimaan. Laajimmissa taisi olla ainakin kymmenen paksua kirjaa. Hyvä jos oli sata sanaa tietoa jostain yksittäisestä asiasta.
Meillä ei uusittu. Mentiin sillä 70-luvun alussa painetulla todella arvokkaalla kirjasarjalla. Jokainen kirja todella paksu ja iso. Nahkakannet ja kiiltävät sivut. Näistä etsin tietoni 80-luvulla ja vielä ysärinkin alussa koulun esitelmiä yms. varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kesän tietöitä varten painettiin kartta, jonka sai hakea katsastusasemalta.
Tuota en tiennytkään. Me vain mentiin sen puhelinluettelon kartan avulla. Kaikilla oli se kartta autossaan pysyvästi.
Kavereiden nimet ja puhelinnumerot oli tallessa aakkostetussa pienessä puhelinkirjasessa. Sinne täytit jokaisen kaverin omin käsin kirjoittaen. Matti Meikäläinen kirjoitettiin M-kirjaimen kohdalle. Sitten kun piti soittaa Matille, etkä muistanut hänen puhelinnumeroaan, otit sen pikku kirjasen käteesi, avasit kirjasen kohdasta M ja sitten näppäilit sen numeron lankapuhelimeesi.
Monien puhelinnumerot oppi kyllä ulkoa. Osaan vieläkin joiden kavereideni lankapuhelinnumeroita 80-luvulta, niin monta kertaa niitä näppäiltiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haettiin matkatoimistosta kilokaupalla esitteitä ja selattiin niitä ja soitettiin matkatoimiston ja tilattiin matka. Hotellivaihtoehtoja oli pari kolme. Sitten kun pääsi matkakohteeseen, ihmeteltiin miten pääsisi asumaan johonkin hienoon hotelliin, joita ranta oli täynnä.
Lentoliput tulivat postissa kotiin ja matkavakuutus käytiin tekemässä pankissa, jossa samalla ostettiin pesetoita.
Lentomatkalla luettiin kirjaa tai tehtiin sanaristikoita.
Vierailija kirjoitti:
Parkkimaksu oli helppo hoitaa. Pistit vain kolikoita automaattiin ja sait lipun, minkä pistit tuulilasiin.
Ei tarvittu kaiken maailman äppejä. Myös bussissa saattoi maksaa matkan vaikka kolikoilla.
Laskujen maksaminen on helpottunut kovasti niistä ajoista, kun laskut piti viedä pankkiin.
Vierailija kirjoitti:
Valokuvaaminen: kameraan piti ostaa filmiä, ja yhdelle filmirullalle sai otettua 24 tai 36 kuvaa. Täysi filmi vietiin valokuvaliikkeeseen kehitettäväksi, ja sitten sait kuoressa nipun paperikuvia. Lisämaksusta sai tuplakuvat.
Valokuvaa ottaessasi, et tiennyt, millainen kuvasta tuli.
Vasta tosissaan sitten kun vaivauduit fyysisesti menemään valokuvausliikkeeseen, annoit sen rullan heille kehitettäväksi ja muutaman päivän kuluttua menit kuvia hakemaan kuoressa, sait nähdäksesi ne paperikuvat ja millaiset niistä tuli. Noutopäivän sait jo valmiiksi jättäessäsi rullan heille. Sait sen pienellä lapulla, että xx päivänä klo silloin ja silloin voit noutaa paperikuvat.
Jos jokin terveyteen, murrosikään, seksiin tms. liittyvä asia mietitytti nuoria, niin Suosikki-lehdessä oli lääkärin pitämä palsta tällaisia kysymyksiä varten. Postikortilla tai kirjeellä lähetettiin kysymykset, joihin "Eki" vastasi lehdessä.
Dear Eki, oonko normaali?!
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ostokset ,ruokakaupoissa ja muissakin kaupoissa,maksettiin käteisellä . Pankista haettiin rahaa, piti olla tarkkana että raha riitti laskuun. Jos ei riittänyt niin sinne kassalle jäi sitten ne ylimääräiset.
Tästä on todella pitkä aika! Kun sain ensimmäiset palkkani, oli jo shekit käytössä.
Kirjailijat ja kirjallisuuden kääntäjät kirjoittivat tekstin kirjoituskoneella, joko mekaanisella tai sähkökirjoituskoneella, ja paperipino vietiin kustantamoon. Hankin tekstinkäsittelylaitteen 80-luvun lopussa ja pystyin tulostamaan tiedoston. Edelleen se toimitettiin kustantamoon printteinä. Sitten vasta tulivat lerput ja korput, mutta nekin piti kiikuttaa itse toimeksiantajalle. Sama rumba taittovedosten kanssa.
Sanomalehdet menivät painoon aamuyöstä ja jaettiin koteihin aamuvarhain. Näin aamulla sai jotain tietoa edellispäivän uutisista aina yöhön saakka.
Tuoreimmat uutiset sai ainoastaan radiosta ja tv-uutisista.