Lue keskustelun säännöt.
Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä
Tähän listaan voisi lisätä myös ajan ennen kännyköitä myös.
Eli ihan mitä tahansa, miten asiat hoidettiin ilman nettiä ja kännykkää.
Aloitan.
Koulussa 1980-luvulla ollessani repussa piti kuljettaa aina mukana pientä ruutuvihkoa, jonka nimi oli reissuvihko. Se nimenomaisesti seilasi kodin ja koulun väliä, opettaja kirjoitti käsin jokaisen oppilaan reissuvihkoon tietoja, esim. vanhempainillasta sun muusta. Vanhempi kuittasi opettajalle vihkoon. Oppilas toimi välikätenä. Näin toimi viestienvaihto ennen wilmaa.
Kommentit (670)
Vierailija kirjoitti:
Valokuvaaminen: kameraan piti ostaa filmiä, ja yhdelle filmirullalle sai otettua 24 tai 36 kuvaa. Täysi filmi vietiin valokuvaliikkeeseen kehitettäväksi, ja sitten sait kuoressa nipun paperikuvia. Lisämaksusta sai tuplakuvat.
Sitten aikojen päästä menit valokuvaamoon noutamaan kuvia. Kuoren päällä oli merkintä "pyydetään avaamaan noudettaessa" tai joku muu teksti. Siinä vaiheessa paljastui karu totuus: koko rulla oli jostakin syystä ollut pilalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lankapuhelimen vieressä oli puhelinluettelo, jota selailin huvikseni, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Sieltä sitten jos löytyi hauskoja nimiä, niin niille pilapuhelua menemään.
Vanhan ajan Netflix oli ihan kivijalassa toimiva videovuokraamo.
Sinne ihan fyysisesti mentiin, seinät täynnä leffoja VHS-kaseteilla ja myöhemmin DVD:illä.
Oli erikseen komedia, toiminta ja jännäriosastot.
Siellä sitten kierreltiin hyllyjen välissä muiden asiakkaiden seassa, otettiin käteen joku DVD, luettiin takakansi, että mistäs tämä kertoo jne. Auta armias, jos joku asiakas nappasi itselleen just sen leffan, mitä olisit halunnut. Suosituimmista leffoista oli useampi kopio tarjolla kylläkin. Mutta monista leffoista oli vain se tasan yksi kappale. Jos se oli jo lainassa, niin voi voi.
Sieltä sai myös irtokarkkeja.
Sitten vain tiskille vuokraamaan leffa. Sitten leffan kanssa kotiin. Seuraavana päivänä piti raahautua takaisin siihen videovuokraamoon palauttamaan se leffa, se oli kaikista työläin osuus. Jos ei palauttanut seuraavana päivänä, vaan myöhässä, siitä joutui maksamaan myöhästymismaksua.
Olen vuokrannut aikoinani leffoja noista yli 10 vuoden ajan varmaan satoja kertoja. Eniten ysärin lopusta 2000-luvun alkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi puhelinluettelo ilmestyi kerran vuodessa. Sieltä löytyi aakkosjärjestyksessä kaikkien nimet ja puhelinnumerot.
Ja niitä luetteloita tuli aina 3-4 kpl kerralla. Joskus ne piti hakea jostain kaupasta itse.
Helsingissä ehkä. Meillä täällä maalla tuli vain kerran vuodessa, ja vain oman verkkoryhmän luettelo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kavereiden nimet ja puhelinnumerot oli tallessa aakkostetussa pienessä puhelinkirjasessa. Sinne täytit jokaisen kaverin omin käsin kirjoittaen. Matti Meikäläinen kirjoitettiin M-kirjaimen kohdalle. Sitten kun piti soittaa Matille, etkä muistanut hänen puhelinnumeroaan, otit sen pikku kirjasen käteesi, avasit kirjasen kohdasta M ja sitten näppäilit sen numeron lankapuhelimeesi.
Monien puhelinnumerot oppi kyllä ulkoa. Osaan vieläkin joiden kavereideni lankapuhelinnumeroita 80-luvulta, niin monta kertaa niitä näppäiltiin.
Meidän lankapuhelimella ei edes voinut näppäillä, vaan numerot pyöritettiin.
Meillä oli tuollainen pyöritettävä, oli työläs. Vanhemmat hommas heti kasarin alussa näppäinlankapuhelimet. Meillä oli puhelimia vähän joka huoneessa. Oli keittiössä ja jokaisen makkarissakin lankapuhelimet. Kaverit ihmetteli, monilla oli vain tasan yksi lankapuhelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti on opettajat ennen säästyneet joutavaltakin valitukselta kun viestin vaihtoon oli vain reissuvihko. Ainakin omaan reissuvihkoon oli jäänyt yli puolet tyhjää. Nyt kun avaat koneen ja wlman, niin netti tursuaa kommentteja....Kun puhelin soi, et tiennyt kuka soittaa. Tai et ollut kotona ja tiesit vasta seuraavana päivänä jos joku sanoi, että hei soitin eilen sulle, mut et ollut kotona?
Vierailija kirjoitti:
Kirjaston kirjoissa oli takakannessa pieni lokero paperiselle lainauskortille, johon kirjastonhoitaja leimasi viimeisen palautuspäivän. Kirjat piti myös aina lainata kirjastonhoitajalta, hänelle piti laittaa kirjapino eteen ja hän jokaiseen takakanteen laittoi sen kortin, jossa viimeinen palautuspäivä.
Ja kirjastoa sanottiin monessa paikassa lainastoksi👌
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yves Rocher, tuo jättimäinen kosmetiikkayritys. Sen katalogit ja tilauskaavakkeet olivat ihania leikkaa-liimaa askarteluja. Monesti oli mukana hajuvesinäytteitä, pieniä huulipunia. Katalogi oli valtavan paksu, sitä tutkiessa meni tuntikausia ja tilaus rustattiin paperille ja postilaatikkoon.
Ihan niinkuin netti, mutta paperisena kaikki.
Muistan sen tuoksun. Sen paksun katalogin sivuissa oli joku tuoksu, ei sama, mutta aina se tuoksui. Ai että, miten kaipaakin sitä fiilistä, kun pääsi selaamaan sivuja ja liimaamaan niitä tilaustuotelippuja.
Tänään tuli Sokoksen 1+3-päivää mainoskatalogi ja sitäkin on kiva selata, paljon mukavampaa kuin selata netissä.
Vierailija kirjoitti:
Vaatteita pääsi selaamaan paksuista esitteistä, joita tuli ilmaiseksi postilaatikosta eri yrityksiltä, Anttila oli suurin ja ahkerin katalogien lähettäjä. Vaatteita ja muuta kodin tarviketta oli esitteissä, vähän niinkuin vanhan ajan netti, valokuvineen ja tietoineen.
Lopussa oli kaavake, jonka pystyi kynällä täyttämään, että mitkä vaatteet tai kodintarvikkeet tilaa. Jokaiselle vaatteelle / tavaralle oli oma koodi. Sitten sen kaavakkeen leikkasi irti ja pudotti postilaatikkoon. Näin toimi vanhan ajan vaatteiden ja tavaroiden tilaukset, ikäänkuin netin esiäiti. Toki niitä vaatteita pystyi ostaa ihan paikankin päältä.
Mutta tarkoitukseni oli sanoa, että ei vasta netti ole mahdollistanut tällaista vaatteiden kotishoppailua sohvalta. Sitä on tehty jo vuosikymmenet ennen nettiä.
Ja näissä oli käsittelyaika aina vähintään kaksi viikkoa. Usein kesti kauemminkin. Nykyään nettikaupat lähettelevät anteeksipyyntösähköposteja jos eivät ole saaneet tilausta lähtemään kahdessa päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kavereiden nimet ja puhelinnumerot oli tallessa aakkostetussa pienessä puhelinkirjasessa. Sinne täytit jokaisen kaverin omin käsin kirjoittaen. Matti Meikäläinen kirjoitettiin M-kirjaimen kohdalle. Sitten kun piti soittaa Matille, etkä muistanut hänen puhelinnumeroaan, otit sen pikku kirjasen käteesi, avasit kirjasen kohdasta M ja sitten näppäilit sen numeron lankapuhelimeesi.
Monien puhelinnumerot oppi kyllä ulkoa. Osaan vieläkin joiden kavereideni lankapuhelinnumeroita 80-luvulta, niin monta kertaa niitä näppäiltiin.
Meidän lankapuhelimella ei edes voinut näppäillä, vaan numerot pyöritettiin.
Meillä oli tuollainen pyöritettävä, oli työläs. Vanhemmat hommas heti kasarin alussa näppäinlankapuhelimet. Meillä oli puhelimia vähän joka huoneessa. Oli keittiössä ja jokaisen makkarissakin lankap
Vaikein oli silloinen hätänumero 000, kun ne oli viimeiset numerot pyörittskiekossa. Piti odotella kiekon palautumista ennen kuin pystyi vääntämään seuraavan nollan.
Kun halusi keikalle, niin piti puhelimella jonottaa lippuja. Jonotin Backstreet boysin lippuja lankapuhelimessa varmaan lähes tunnin ajan, istuin eteisen käytävällä puhelin korvalla ja toivoin parasta. Sain liput!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tallentava VHS-laite oli kätevä. Pystyit nauhottamaan kasetille telkkarista sen, mitä halusit, sarjat ja leffat. Kasetteja oli eri pituisia, toisiin kasetteihin mahtui monta tuntia tavaraa, toisiin mahtui vähemmän. Meidän vehje oli 70-luvun lopusta ja siinä oli jopa ajastin, ostettiin satoja tyhjiä kasetteja ja tehtiin omia leffoja telkkarista tulleilla leffoilla eli nauhoitettiin ne suoraan telkkarista itsellemme.
Vasta 80-luvun lopussa kavereidenkin perheet ostivat tallentavan VHS-laitteen.
Sen jälkeen tuli tallentavat DVD-soittimet, mutta ne poistui vähin äänin jonkun tekijänsuojajuttujen takia, muistan äänittäneeni 2000-luvun alussa DVD:lle telkkarista itselleni leffoja. Sitten tuli tallentavat digiboksit, jonne pystyi tallentaa sarjoja ja leffoja telkkarista suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi puhelinluettelo ilmestyi kerran vuodessa. Sieltä löytyi aakkosjärjestyksessä kaikkien nimet ja puhelinnumerot.
Ja niitä luetteloita tuli aina 3-4 kpl kerralla. Joskus ne piti hakea jostain kaupasta itse.
Helsingissä ehkä. Meillä täällä maalla tuli vain kerran vuodessa, ja vain oman verkkoryhmän luettelo.
Meillä Espoossa 80-luvulla ja 90-luvulla tuli ainoastaan vain espoolaisten nimet ja puhelinnumerot puhelinluettelossa, en nähnyt Helsingissä asuvien kavereideni tietoja siis. Luettelot tuli mun mielestä kaksi kertaa vuodessa. Luettelossa oleva kartta oli koko pk-seutu eli Helsinki, Espoo ja Vantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokoonnuttiin laulukalliolle tanssimaan piiritanssia, sieltä löytyi heila. Sitten kesällä aitassa tutustuttiin paremmin. Syksyllä mentiin vihille, hyvin ehdittiin ennen lapsen syntymää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatteita pääsi selaamaan paksuista esitteistä, joita tuli ilmaiseksi postilaatikosta eri yrityksiltä, Anttila oli suurin ja ahkerin katalogien lähettäjä. Vaatteita ja muuta kodin tarviketta oli esitteissä, vähän niinkuin vanhan ajan netti, valokuvineen ja tietoineen.
Lopussa oli kaavake, jonka pystyi kynällä täyttämään, että mitkä vaatteet tai kodintarvikkeet tilaa. Jokaiselle vaatteelle / tavaralle oli oma koodi. Sitten sen kaavakkeen leikkasi irti ja pudotti postilaatikkoon. Näin toimi vanhan ajan vaatteiden ja tavaroiden tilaukset, ikäänkuin netin esiäiti. Toki niitä vaatteita pystyi ostaa ihan paikankin päältä.
Mutta tarkoitukseni oli sanoa, että ei vasta netti ole mahdollistanut tällaista vaatteiden kotishoppailua sohvalta. Sitä on tehty jo vuosikymmenet ennen nettiä.
Ja näissä oli käsittelyaika aina vähintään kaksi viikkoa. Usei
Hassua verrattuna nykyiseen ettei ollut kiirettä, odotettiin kaksi viikkoa. Ostin kelloradion postimyynnistä, se laitettiin aamulla aikaisin herättämään, mies ei ymmärtänyt miten mekkala saadaan loppumaan, kiroili ja paineli joka nappulaa. Selitin siinä keskellä on levy jota painetaan.
Nauhoittavat kasettisoittimet oli kaikilla 80-luvulla. Tupladekki oli hyvä, eli kaksi kasettidekkiä samassa laitteessa. Kun kaveri osti jonkun kasetin, niin pystyit nauhoittamaan sen kasetin itsellesi tyhjälle kasetille. Tyhjät kasetit eivät maksaneet juuri mitään.
Tyhjiin kasetteihin pystyi tekemään myös itse kokoelma musikkkia omista kaseteista. Eli yks kappale eka Dingoa, sitten yks kappale yötä. Piti vain painaa rec-nappulaa, niin lähti nauhoittamaan kasetilta kasetille. Sitten vain pause, kasetin vaihto ja taas rec. Tätä tein siis teini-ikäisenä 80- ja 90-luvulla.
Sitten kasetin kuoreen kirjoitin käsin soittolistani
1. dingo sinä ja minä
2. yö
jne.
Kasetit olivat myös uudelleen käytettäviä, eli pystyin nauhoittamaan uuden musan vanhan päälle.
Myös noissa kasettisoittimissa oli oman puheen nauhoitus vakiona. Pystyi nauhoittaa vain yhdellä napin painalluksella omaa ääntä. Siskoni teki kaseteille kaverinsa kanssa "radiota" eli höpisivät kaikkea ja väliin nauhoittivat musaa.
Kaikki tekniikka noissa oli äärettömän yksinkertaista, tyyliin fyysinen tallennuspainike, stop-painike, pause ja kelaus. Äärettömän helppoa.
Fyysiset radioherätyskellot oli kivoja, niitä tuli 80-luvulla. Niitä taidetaan myydä vieläkin. Itselläni oli sellainen kiva vaaleansininen kello.
Pimeässä näkyi kellon numerot, eli tarvinnut kuin avata silmät, näit, mitä kello on.
Kun tuli herätys, sait siihen perinteisen piiippauksen, tai pystyit valitsemaan tietyn radiokanavan, joka lähtee soimaan haluamanasi aikana ja haluamallasi voimakkuudella.
Olipa ihanaa herätä kivaan musaan tai puheensorinaan.
Tällainen herätyskello oli muuten 80-luvun leffassakin "Paluu Tulevaisuuteen", siinä se poika herää radioherätykseen.
Vierailija kirjoitti:
Matkat varattiin matkatoimistosta soittamalla tai menemällä paikan päälle.
Juu äkkilähtö oli nopea poikkeaminen kadulta matkatoimistoon. Impulssiostos :)
Junalippu ostettiin asemarakennuksen luukulta. Pahvinen läpyskä, mihin konnari teki jotkut reiät. Pienimmälläkin paikkakunnalla. Oli myös junanlähettäjä. Bussilippu ostettiin bussista.
Tuli puhelimia, joissa vastaaja samassa. Vastaajaviesti äänitettiin pienelle kasetille. Toistonappulasta toistettiin jätetyt viestit.
Kirjekurssit. Esimerkiksi merkonomiopiskelut oli mahdollisia.
Kirjeenvaihtokavereita löydettiin lehdistä, esim. Sinä Minä, Regina, Suosikki. Samoin etsittiin jotain festareilla tavattua henkilö "Mari mustassa nahkatakissa 5.6. Ruisrokissa. Sinua kaipaa Pera."
Meidän lankapuhelimella ei edes voinut näppäillä, vaan numerot pyöritettiin.