Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä

Parkkimaksu oli helppo hoitaa. Pistit vain kolikoita automaattiin ja sait lipun, minkä pistit tuulilasiin. 

Paperiset laskut maksettiin pankissa ja nostettiin rahaa samalla. Pankkiautomatteja alkoi tulla 80-luvun alussa. lankapuhelimella ja kirjeillä hoidettiin asiat kuten työnhaku ja haku kouluihin.

Kirjaston kirjoissa oli takakannessa pieni lokero paperiselle lainauskortille, johon kirjastonhoitaja leimasi viimeisen palautuspäivän. Kirjat piti myös aina lainata kirjastonhoitajalta, hänelle piti laittaa kirjapino eteen ja hän jokaiseen takakanteen laittoi sen kortin, jossa viimeinen palautuspäivä.

Lapsena 1980-luvulla minulla oli pankkikirja, pieni vihkonen, johon merkittiin aina pankissa tehdyt nostot ja panot. Ja viimeinen saldo tilillä. Vihkon kanssa piti mennä pankkiin. Jos nostin 100 markkaa, merkittiin se vihkoon ja loppusaldo pieneni. Jos vein rahaa, merkittiin sekin vihkoon.

Matkat varattiin matkatoimistosta soittamalla tai menemällä paikan päälle. 

Lehdet tilattiin lapulla joka leikattiin irti jostain toisesta lehdestä ja laitettiin postilaatikkoon. Vastaanottaja maksoi postimaksun.

Kun kaverille soitti, puhelimeen saattoi vastata kuka tahansa perheenjäsen. Aina piti sanoa: "Hei täällä on Maija, onko Leena kotona?"

Jos ei ollut kotona, ei mitään mahdollisuutta saada tätä kaveria kiinni kuin menemällä siihen paikkaan, jonne oli kertonut menevänsä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena 1980-luvulla minulla oli pankkikirja, pieni vihkonen, johon merkittiin aina pankissa tehdyt nostot ja panot. Ja viimeinen saldo tilillä. Vihkon kanssa piti mennä pankkiin. Jos nostin 100 markkaa, merkittiin se vihkoon ja loppusaldo pieneni. Jos vein rahaa, merkittiin sekin vihkoon.

 

Pankissa ei tarvinnut esittää minkäänlaista henkilöllisyystodistusta. Sinut tunnettiin muutenkin.

Miksei parkkimaksua sitten kortilla kun en tykkää siitä että iso osa viedään sitten välistä?

Kaikilla oli paperisia karttoja autossa. Outoon osoitteeseen ajaminen oli aina seikkailu. Ensin piti sieltä kartasta etsiä missä se Nännikuja 3 sijaitsee. Sen jälkeen suunnitella reitti miten sinne oikein ajetaan. Vieraassa  kaupungissa oli helposti ihan eksyksissä.

Anttilan ja Elloksen kuvastoista tuli opeteltua alusvaate- ja uimapukuaukeamat aika hyvin ulkoa. 

Vierailija kirjoitti:

Parkkimaksu oli helppo hoitaa. Pistit vain kolikoita automaattiin ja sait lipun, minkä pistit tuulilasiin. 

Ja sitten, kun se parkkiaika alkoi olla lopussa, joko luotit tuuriisi tai juoksit takaisin autolle lisäämään kolikoita. Ennen näitä pysäköintilippuautomaatteja oli vielä pysäköintipaikkakohtaiset mittarit, joihin niitä kolikoita syydettiin. Tai sitten maksoit ylimääräistä.

Ihanan helpoa, jos osasit arvioida pysäköintiajan oikein.

Uusi puhelinluettelo ilmestyi kerran vuodessa. Sieltä löytyi aakkosjärjestyksessä kaikkien nimet ja puhelinnumerot.

Laskut maksettiin pankin tiskillä, ellei käyttänyt maksupalvelua, jossa ne paperilaskut laitettiin kuoreen ja pudotettiin pankin postiluukkuun, ja pankkivirkailijat maksoivat sitten ne laskut omalta tililtä.

Jos halusit tehdä muutoksia veroprosenttiisi, joko soitit verotoimistoon ja tilasit uuden verokortin tai asioit fyysisesti paikan päälla verotoimistossa.

Kun olit töissä, sait postitse palkkalaskelma (tilinauha), ja joskus aikanaan vielä palkkapäivänä se palkka saatiin ihan käteisellä työpaikan konttorista ja sinulle tulostettiin tilinauha siinä samalla.

Vierailija kirjoitti:

Kirjaston kirjoissa oli takakannessa pieni lokero paperiselle lainauskortille, johon kirjastonhoitaja leimasi viimeisen palautuspäivän. Kirjat piti myös aina lainata kirjastonhoitajalta, hänelle piti laittaa kirjapino eteen ja hän jokaiseen takakanteen laittoi sen kortin, jossa viimeinen palautuspäivä.

Tulipa nostalginen olo. Ja se kirjaston kortisto, mistä pystyi katsomaan mitä kirjoja kirjastossa oli. Sellainen laatikosto, jossa oli paljon pieniä laatikoita ja niissä kortti jokaisesta kirjasta. 😍

Ei tarvittu datakeskuksia eikä älytöntä määrää sähköä.

Joka ikisessä kahvilassa pulputti Hartsport-juoma -automaatti. Lähinnä koristeena, en tiedä ostiko sitä vihreää juomaa oikeasti kukaan.

Irtokarkit ostettiin niin, että myyjä laittoi pussiin penni- tai markkamääräisen määrän karkkeja. Sanottiin "noita 50 pennillä". Kolapullot ja tutit oli monien suosikkikarkkeja.

Joka aamu tuli kahvikupposen kera luettua edellis päivän uutiset paperisesta lehdestä.

Vierailija kirjoitti:

Matkat varattiin matkatoimistosta soittamalla tai menemällä paikan päälle. 

Ulkomaille lähtiessä piti aina vaihtaa rahaa valmiiksi. Koska valtaosassa maailmaa ei Suomen markolla tehnyt yhtään mitään. Edes rahanvaihtopisteet tai pankit ei huolineet niitä aina. Mitä kauemmas matkusti sitä vaikeampaa oli tämä rahojan kansssa puljaaminen. Joskus muistan vaihtaneeni markkoja dollareiksi ihan siitä syystä, että dollareita pystyy melko helposti vaihtamaan paikalliseen valuuttaa missä tahansa.

Nykyisin matkustaminen on PALJON helpompaa. Etenkin Euroopassa - ei edes tunnu siltä kuin olisi ulkomailla.