Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä

Matkat varattiin matkatoimistosta. Hotellista näki ehkä yhden kuvan jos näki. Olen ollut mm. San Franciscossa nuorena naisena yksin ihan hirveässä mörskässä keskellä Tenderloinin slummia.  Pari vuotta myöhemmin olin menossa uudestaan, Suomalaisen matkatoimiston yhteistyömatkatoimisto Kaliforniassa meni konkurssiin, kaikki varaukset peruuntuivat ja suomalsinen matkatoimisto tarjosi tästä samasta hotellista huonetta aiemmin Fisherman's Wharfin rannasta varaamani neljän tähden hotellin sijaan. Onneksi tiesin heti millainen hotelli ja sijainti oli kyseessä ja osasin vaatia matkatoimistoa etsimään paremman hotellin. Olisi ollut aika vaikea selvittää sitä, aikaakin oli vain 30 h lähtöön.



Monet asiat joutuu nykyisin tekemään itse, mutta tietoakin lötyy hyvin kun vaan osaa etsiä.

Vierailija kirjoitti:

KYLÄILTIIN; OLTIIN HENKISESTI LÄSNÄ; OLTIIN TERVEEMPIÄ, NUORETKIN TOTTELI JOTAIN, TEHTIIN TEKOJA EIKÄ VAIN PUHUTTU. VOITIIN PAREMMIN

JA HUUDETTIIN NIIN MAAN PERUSTEELLISESTI ETTÄ NAAPURIN NAAPURI KUULI OMAN KODIN KUULUMISET!

Naapurin poika tuli hakemaan treffeille kaljakassi kolisten. Olis se voinut soittaa lankapuhelimella mutta ehkä ajatteli että livenä paras...

Junalippu käytiin ostamassa rautatieaseman toimistosta. Äiti antoi rahaa ja lapun, jossa oli päivämäärä, kohde ja kellonaika mihin junaan piti lippu ostaa. Menin bussilla rautatieasemalle ja ostin sieltä tädiltä lipun junaan. Junassa konduktööri rei'itti lipun.

Kaverille soittaminen oli jännää. Lankapuhelinnumeron muisti ulkoa. Ei voinut tietää, vastaako puhelimeen kaveri, sen pikkuveli, vai sen kärttyinen isä.

Pankkeja ja posteja oli todella paljon enemmän kuin nykyään. Jopa kotikylässäni (pieni tuppukylä) oli kyläkaupan vieressä posti, jossa oli samalla postipankki. Viereisessä vähän isommassa pikkukylässä oli kaksi kilpailevaa pankkia (Osuuspankki ja Säästöpankki) ja kaksi kauppaa. Pankki oli auki joka päivä ilman ajanvarausta, ja siellä oli töissä luokkakaverin äiti. Pankkiin vietiin säästöpossun sisältö talletettavaksi, ja summa kirjattiin pankkikirjaan. Pankista sai myös nostaa rahaa.

Käytiin pankissa  maksamassa laskut, nostamassa ja tallentamassakin rahaa, ennen pankkikortteja. Käytiin kylässä tai  soiteltiin puhelimella ennen tekstiviestejä. Lähetettiin posti kortteja. Tilattiin lehdet. Posti lähetti kortin jos oli paketti haettavissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parkkimaksu oli helppo hoitaa. Pistit vain kolikoita automaattiin ja sait lipun, minkä pistit tuulilasiin. 

Miten asia on muuttunut? Itse pistän edelleen kolikoita automaattiin ja saan lipun.

Koetapa pks:lla maksaa kolikoilla parkkiautomaattiin, aika vähässä ovat nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusi puhelinluettelo ilmestyi kerran vuodessa. Sieltä löytyi aakkosjärjestyksessä kaikkien nimet ja puhelinnumerot.

Eikös siinä ollut yleensä perheen miehen nimellä vain puhelinnumero? Muistelen, että meidän numero olisi ollut vain isän nimellä, ei äidin? Voi olla että olen väärässä, mut vaikuttaa kauhealta nykypäivän näkökulmasta jos näin oli. Mies tietysti perheen pää, jonka nimellä vain perheen numero luettelossaHyh. 

Kyllä ne aika usein oli molempien nimellä, esim.Virtanen Pekka ja Pirkko. Lasten nimiä ei ollut. Lisämaksun maksamalla sai lisärivejä, mutta ei sitä muistaakseni usein käytetty tavallisissa perheissä.

Muistatteko kun jossain vaiheessa, oisko ysärillä, painettiin ja tungettiin postiluukuista kahdet luettelot (kilpailevat yhtiöt ehkä Eniro ja joku). Se oli raivost

'Muistatteko kun jossain vaiheessa, oisko ysärillä, painettiin ja tungettiin postiluukuista kahdet luettelot (kilpailevat yhtiöt ehkä Eniro ja joku). Se oli raivostuttavaa. Ja mitä tuhlausta!'

Ei niitä todellakaan tungettu postiluukusta, paksuin osa oli neljä senttiä paksu. Luettelot jätettiin oven taakse tai naapurille Helsingin kantakaupungissa jossa HPY:n urheilukerho jakoi ne. Muualla Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla kotiin jaettiin vain kortti jolla sai luettelon Elannosta.

Sukututkimus oli vaivalloista ja aikaaviepää. Kirkonkirjat joskus sumeilla mikrofilmeillä tai -korteilla, jotka voi tilata kirjastoon tietyksi ajaksi. Sitten piti lainata lukulaitetta ja joko rullata läpi filmi tai katsella eri kortteja. Kirjeenvaihto eri seurakuntien kanssa oli yhtä tuskaa, varsinkin kun sieltä vastattiin aikojen päästä laiskasti ja huolimattomasti. Usein sai kirjoittaa uudelleen tarkistuksia varten, jotta olisi päässyt tutkimuksissaan eteenpäin.

Itse ostin joskus omaksi niitä hintavia mikrofilmirullia, ja tietysti täytyi ostaa myös erittäin kallis lukulaite. Olen juuri miettinyt, olisiko jo aika ruuvata se hajalle ja säästää vain se suurentava levy, kun hökötys seisoo käyttämättömänä ja vie paljon tilaa.