Käyttekö te yksinäiset, kaverittomat sinkut koskaan missään tapahtumissa?

Käyn keikoilla.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka käytte yksin tapahtumissa (esim leffassa, konsertissa, baarissa), tuleeko teille kiusaantunut olo siitä että olette yksin liikenteessä? Minulla on se ongelma että tunnen kaikkien miettivän olenko yksin paikalla ja se tuntuu jotenkin nololta. Yritän keksiä tapaa päästää siitä tunteestä ylitse, kaipaisin siihen vinkkejä. Pahoin pelkään että minulle tulisi sen verran tukala/hätäänynyt olo että lähtisin paikalta aika nopeasti.

ei tule. Vinkiksi sinulle: kehotan miettimään onko tuon tunteesi takana jonkinlainen ajatusvinouma siitä, että koet _itse_ yksin olemisen (sellaisissa paikoissa, joissa yleensä ollaan seurassa) jotenkin häpeällisenä ja ajtteletko itse, että yksin olevat ihmiset ovat jotenkin epäonnistuneita. Olet rehellinen itsellesi. Oikeasti vain toksiset ihmiset katselevat vaikka elokuvissa toisia ihmisiä ja surkuttelevat mielessään sitä, että tuo joutuu ihan yksin olemaan elokuvissa, onpa noloa. Ns. normaalipsyykeiset ihmiset ymmärtävät olla tekemättä tulkintoja vain sen perusteellaa, että joku näyttää istuvan elokuvissa yksin.

Ehkä sinun kannattaisi alkaa tietoisesti siedättää itseäsi pois yksinäisenä olon noloudesta ja ihan tietoisesti alkaa olemaan erilaisissa paikoissa yksin, jotta saat karistettua nolouden itsestäsi pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin pari vuosikymmentä silloin, kun olin vielä yksinäinen ja ei ollut kavereita ja jos olikin, eivät lähteneet mun kanssa mihinkään. 

Nyt on sitten keski-iässä hyvä fiilistellä kaikkia konsertteja ja muita menoja, jotka olis kaikki menneet ohi jos olisin seuraa jäänyt oottelemaan. Ei tarvitse harmitella ja surkutella. 

Ja sillä tavoin, yksin menemällä, lopulta tapasin puolisonikin jonka kanssa ollaan oltu yhdessä kohta vuosikymmen. 

Kukaan ei tule kotoa hakemaan, on tarinan opetus. 

Nainen 40v ja risat. Tai ei mulla oikeastaan risoja ole, vaan iällä. 

 

Yksin liikkuvalle naiselle usein riittää pelkäs

Siis eikö joku oikeasti tajua, että miksi ihmisiä katsotaan silmiin? Ihan oikeasti....

Olen luonteeltani iloinen ja hymyilen herkästi, koska sukujuureni ovat etelä.karjalasta. Siellä ollaan iloluonteisia enemmän kuin muualla ja näytetään se julki. Silmiin katson, koska se nyt on ihan normaalia sosiaalista toimintaa.

käyn kaikkialla mikä kiinnostaa. En sen takia etä etsisin parisuhdetta vaan siksi, että jotkin asiat kiinnostaa (rock keikat, klassinen, teatteri, elokuvat, jne.). Mulle selvisi jo monta vuotta sitten, että miestä on turha etsiä - en tule kelpaamaan. Hyväksyminen kevensi oloa, ja nyt pidän elämästäni paljon. Kavereilla on perheitä ja parisuhteita, eikä aikaa minulle. Kyllästyin olemaan aina se joka ehdottaa asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Te jotka käytte yksin tapahtumissa (esim leffassa, konsertissa, baarissa), tuleeko teille kiusaantunut olo siitä että olette yksin liikenteessä? Minulla on se ongelma että tunnen kaikkien miettivän olenko yksin paikalla ja se tuntuu jotenkin nololta. Yritän keksiä tapaa päästää siitä tunteestä ylitse, kaipaisin siihen vinkkejä. Pahoin pelkään että minulle tulisi sen verran tukala/hätäänynyt olo että lähtisin paikalta aika nopeasti.

Leffassa ja konsertissa keskitytään esitykseen eikä seurustella, niin ei tule. Baarissa tuli ennen enkä siksi käynyt mutta pääsin siitä eroon, kun hoksasin että siellä on muitakin yksin ja mukaan voi ottaa pikku tekemistä. Esim muistikirja johon voit kirjoittaa miltä nyt tuntuu, mitä näet ympärilläsi jne. Baarin valinta ja täyttöaste kannattaa myös miettiä huolella. Jos se on täynnä porukoita voi tulla tukala olo.

moi  laita  viesti  minulle  olen  55  vuotias  nainen  saiko   viestin  minulta  t    marita

En ole sinänsä yksinäinen, koska omasta valinnasta en halua kavereita enkä parisuhdetta, mutta olen sinkku ja kaveriton ja parisuhteeton ja yksin. 

Elän tosi aktiivista elämää. Käyn jatkuvasti tapahtumissa, keikoilla, museoissa, leffassa, teatterissa ja ihan kaikkialla, ulkomaita myöten. Ja nimenomaan yksin. Olisi hirveää, jos pitäisi ottaa joku mukaan ja sovitella sen kanssa aikatauluja ja mieltymyksiä ja kuunnella typerää höpötystä koko ajan. 

En edes huolisi mitään rakkautta. Välillä ihastun ja koen seksuaalista halua jotakuta kohtaan, mutta se menee ohi ajan kanssa, kun en tee sille mitään. Kaikille lähestyville miehille annan pakit, kiinnosti itseä tai ei. Parisuhde olisi hirvein asetelma ikinä ja pilaisi koko elämäni. 

moi   laita  minulle  viesti            olen  55  vuotias  nainen  saiko  viestin  sinulta t   marita

moi  laita  viesti  mulle  olen  aikuinen  

Mites punkero toimii?

Vierailija kirjoitti:

Baareissa, keikoilla, elokuvissa käyn yksin. Ei ongelmaa 👍

M38

Kolmekasilla on oikea asenne 👍

Välttelen tapahtumia. Tänään esim. kävin lenkillä, kohta lähden treenaamaan ja yöllä menen metsään viemään pienen uhrin. Rakkauden olen löytänyt sisältäni.

Vierailija kirjoitti:

Matkustan yksin. Muuten aina yksin kotona, työtkin etätyötä. Miestä ei ole ollut koskaan ja aina ollut miehille näkymätön. Ikisinkkuna hautaan valitettavasti. N36

Höh. Harmi. Tykkäätkö kesästä?

Käyn joskus jossain esityksissä kuten teatterissa, konsertissa.

Keväällä ihastuin, ja ihastuminen antaa aina vähän toivoa rakkaudesta, ainakin vähäksi aikaa, mutta enhän tietenkään päässyt kahdenkeskiseen juttukontaktiin ihastukseni kanssa ...

Jäin pitkän parisuhteen yllättävän päättymisen jälkeen yksin. Puolen vuoden toipumisen (eli murehtimisen ja synkistelyn) jälkeen kävin pari kertaa diskoissa toteamassa että maailma on muuttunut sitten vuoden 1995 sinkkuaikojeni enkä enää tiedä miten täällä seuranhaku toimii. Erakkoluonteisena mun on luontevaa jäädä kotiin ja viettää aikaa yksin.

Työkaveri lähes käskytti minut syksyllä tanssikurssille. Tuollainen on todella vahvasti mukavuusalueeni ulkopuolella (introvertti). Hetken mietittyäni totesin että hyvä ajatus ja lähdin mukaan tavoitteena kesäksi lavakuntoon. Samalla aloin käydä vanhemman väen suosimassa diskossa lähes joka lauantai.

Annoin pikkusormen, se vei koko käden.

Keväällä olin jo samanaikaisesti useammalla kurssilla eikä vapaa-aikaa enää riittänyt juuri muuhun. Kun kurssit päättyivät niin pakotin itseni lähtemään lavatansseihin vaikka niissä kokematonta ei kovin itsevarmaa tanssijaa hakeminen hirvittikin. Kannatti silti lähteä.

Väliaikatuloksena tuttavapiiri laajeni varmaan kymmenkertaiseksi aiempaan nähden. Joulun aikoihin päädyin ensimmäisen kerran treffeille 30 vuoteen kun vahingossa löytyi treffikumppani diskon tanssilattialta. En kovin aktiivisesti etsi seuraa mutta jos jonkun kanssa synkkaa niin ovi on auki. Tansseissa tulee keskusteltua monen kanssa.

Käyn joskus livekeikoilla yksin, viimeksi taisi olla tänä keväänä J. Karjalainen Tavastialla. Lavatansseissa käyn usein ja yksin vaikka joskus onkin jonkun kurssitutun kanssa sovittu "tanssitreffit". Taidenäyttelyssä olen viime syksynä käynyt yksin, leffassa en eron jälkeen kertaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka käytte yksin tapahtumissa (esim leffassa, konsertissa, baarissa), tuleeko teille kiusaantunut olo siitä että olette yksin liikenteessä? Minulla on se ongelma että tunnen kaikkien miettivän olenko yksin paikalla ja se tuntuu jotenkin nololta. Yritän keksiä tapaa päästää siitä tunteestä ylitse, kaipaisin siihen vinkkejä. Pahoin pelkään että minulle tulisi sen verran tukala/hätäänynyt olo että lähtisin paikalta aika nopeasti.

 Baarin valinta ja täyttöaste kannattaa myös miettiä huolella. Jos se on täynnä porukoita voi tulla tukala olo.

Voi olla toisinkin päin. Jos on täyttä, hukkuu massaan eikä kukaan huomaa niin selvästi, että on yksin.

Minne haluaisit kesällä mennä, jos olisi kaveri tai kumppani?

Kyllä käyn - keikoilla, festareilla, elokuvissa ja salilla. Ei ole mitään ongelmaa eikä yksin tapahtumissa käyminen ole mitenkään erikoista tai hävettävää.

Kävin eka kertaa festareilla yksin. Se tuntui.. no vähän yksinäiseltä kun näki onnellisia kaveriporukoita ympärillä. Pienillä keikoilla on mukavampi käydä koska siellä sulautuu joukkoon. Olen myös huomannut että minua helpommin lähestytään kun ole kaverin seurassa, yksin saan saan vain katseita mutta en lähestymisiä.

Olen asunut kymmeniä vuosia yksin. Käyn ulkomailla aina kun rahaa. Viimeeksi Tallinnassa pari yötä hotellissa. Kivoja matkoja kun saa kulkea minne nenä näyttää. Olen utelias ja kiinnostunut ympäristöstä. En mieti itseäni vaan katselen maailmaa ympärilläni. En tunne itseäni yksinäiseksi. Muitakin yksineläjiä on paljon ja juttelen ihmisten kanssa aina kun saan tilaisuuden. Ei kannata häpeillä itseään jos on yksin. Olkaa ylpeitä että opitte pärjäämään elämässä itsenäisinä.