Käyttekö te yksinäiset, kaverittomat sinkut koskaan missään tapahtumissa?

Jos mua kiinnostaa joku tapahtuma niin kyllä, voin mennä yksin. Käyn myös leffassa, teatterissa ja oopperassa yksin. Ei kukaan jossain massatapahtumassa tiedä oletko yksin, kaksin vai junavaunullisen ihmisiä kanssa. Iloinen ilme ja asenne vaan ja matkaan. Matkoista puheenollen etenkin ns. teemamatkoilla on paljon sinkkuja. Siellähän sitä seuraa löytää jos haluaa. Enkä tarkoita vastakkaista sukupuolta vaan ihan juttuseuraa.

En ole etsinyt rakkautta, koska en pidä miehistä (ovat luonteeltaan kökköjä ja todellakin sotaisalta Mars-planeetalta). Liian suuret näkemys- ja luonne-erot kaikesta. 

Käyn paljon konserteissa, taidenäyttelyissä, museoissa, puutarha-, puisto- ja luontotapahtumissa, elokuvissa, baletti- ja tuliesityksissä jne. Niissä voi käydä ihan seuraa hakematta. Rock/hevityylisissä konserteissa käyn eniten. Silloin tällöin käyn muissakin. Yleensä joulukonserteissa. En ymmärrä lainkaan sitä, ettei muka yksin voisi käydä kivoissa tapahtumissa.

Kuntosalilla treenaamassa peppua

Mies

Vierailija kirjoitti:

En poistu kotoa muualle kuin kauppaan ja lenkille. Työt etänä kotona. Olen luovuttanut jo toivoni että saisin kumppania, kavereita en edes halua. 18 v asti yksin ja ikää nyt 37 v.

Tapahtumissa on kyse sinun dopamiiniannoksestasi. Siitä, että sinä saat mielihyvää kuunnellessasi elävää musiikkia, sinun kehosi yhteydestä musiikkiin ja ehkä pieneen kontaktiin basistin/laulajan kanssa biisin aikana. Jos paikkasi sattuu olemaan sopiva. Kokemuksellisuus... Älä jätä sitä väliin :)

Lavatanssit on hyviä sinkkutapahtumia, mutta ei tule kovin usein käytyä. Tanssipaikat aika kaukana, enkä ole edes kovin hyvä tanssimaan. Ei tule oikein mieleen mitään, mihin ei voisi mennä yksin, vaikka kerran kokeeksi edes, sittenhän sen tietää, miltä tuntuu.  Hätävale on ollut joskus puolitutuille ihmettelijöille, että olenko yksin, että kaveri ei ole vielä tullut, joutui peruuttamaan, ei saatu vierekkäisiä paikkoja. Näissä tilanteissa on tuntunut paremmalta edes mainita mahdollinen kaveri, ei tietysti aina, mutta jos on pidetty jotenkin outona tai säälittävänä.

On minulla kavereita, mutta yksinkin teen paljon asioita tai menen tapahtumiin ja kansalaisopiston kursseille jne yksin. En ole ihminen joka tarvitsee joka paikkaan esiliinan mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kuntosalilla treenaamassa peppua

Mies

Onko hyvä ja terhakka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minne haluaisit kesällä mennä, jos olisi kaveri tai kumppani?

Olisi mukava istua yhdessä iltaa jollain kivalla terassilla tai käydä jossain kahvilla, yksillä tai jätskillä ja jutella samalla ihan vaikka niitä näitä. Puolituttua en uskaltaisi kotiini päästää enkä myöskään mennä itse vieraisille, mutta kunnon kaverin tai oikein ystävän saati elämänkumppanin kanssa voisin tietenkin vaikka grillata yhdessä jomman kumman kotona.

Ja olisihan se kiva lähteä yhdessä vaikka risteilylle tai tehdä joku päiväreissu johonkin lähikaupunkiin tai vaikka ihan tähän kotikaupunginkin keskustaan. Voisi mennä vaikka kaivariin istuskelemaan tai lähteä suomenlinnaan ihmettelemään. Olla ihan vaan meren ääressä ja käydä vaikka pizzalla.

Tietenkin sitä voisin tehdä jotain pidempääkin reissua yhdessä ystävän / elämänkumppanin kanssa. Itse lähtisin mielelläni

Milloinkahan Suomessa tapahtui tällainen muutos, että ihmisten kanssa ei uskalla tavata? ("puolituttua en uskaltaisi kotiini päästää, enkä myöskään mennä itse vieraisille"). Olen vanhemman suomalaisen kyläilykulttuurin väkeä, vaikka olenkin työikäinen jne. Teini-ikään asti juoksimme naapureissa leikkimässä ja naapurit tulivat meille leikkimään (ja viettämään aikaa). Ylä-asteella leivoimme yhdessä ja kaikkea kivaa. Käytiin ihan vain lenkilläkin ja juteltiin. Itse vetäydyin parikymppisenä pois baari-iässä, koska en ole koskaan ollut kiinnostunut juopottelusta tai viinanhuuruisista jutuista. Osa lapsuudenkavereistani lähti juopottelemaan ja tiemme erkanivat. Koulukaverit taas lähtivät ympäri Suomea ja niin lähdin minäkin.

Mutta mitä tapahtui 2000-2025? Minne katosi se kyläily- ja yhdessäolon kulttuuri, johon kasvoin ja kasvoi ne kaveritkin. 

Jotenin tuntuu, että en tunnista nykysuomalaisia suomalaisiksi lainkaan. Miksi ja miten suomalaisista tuli toisilleen niin pelottavia, ettei heidän kanssaan voi viettää normisosiaalista elämää?

Kuntosalilla ja seurakunnan tilaisuuksissa käyn säännöllisesti.

Muuten on sitten aika nihkeää, kun alkoholi ja tanssiminen ei maistu yksinään tai tapahtumat ei koskettele mitenkään omia mielenkiinnon kohteita.

Rakkauden suhteen olen luovuttanut. Rakastin pitkäaikaista kumppaniani ja pidin hänestä todella, mutta en voinut lopulta jatkaa hänen kanssaan, kun ei löytynyt sellaista määrää omaa tilaa ja aikaa, että en olisi ollut ärtynyt. Kumppanini ei tehnyt mitään väärää vaan minä en vain lopulta sietänyt toisen ihmisen minkäänlaista läsnäoloa elämässäni. Nyt kun olen ollut vuosia yksin sitä taas kaipaa, mutta en aio enää lähteä siihen, kun en halua saman toistuvan. 

Muuten käyn yksinäni ihan siellä, minne haluan mennä, mutta jotenkin yksin en ole onnistunut menemään terassille, vaikka joka kesä katson, että tuollakin olisi kivalla ilmalla kiva käydä siemaisemassa yksi. En tiedä, miksei onnistu. N59

moi   olen  55  vuotis  nainen  saiko  viestin   ota  pian        yhyttä    marita

moi      laita        viesti  heti    olen  55  vuotias   nainen   saiko   viestin  ja  olen  helsinkissä  t   marita7

moi                laita    viesti          minulle   saiko  viestin  olen   nainen  ja  olen  yksinäinen  t  marita

Olen minä käynyt isommissa konserteissa kuten guns  roses ja ac dc. Käyn myös markkinoilla kuten silakkamarkkinoilla.

Kuntosalilla tulee käytyä kolmesti viikossa ja kävelemässä sitten välipäivinä. Ruokakaupassa viikoittain ja kerran kuussa tulee käytyä toimistolla etätöiden ohessa. Siinäpä ne.

M30

moi    laita    viesti   minulle    pian    saiko   viestin  pian  olen  55   vuotias    nainen  on  kiva  laitaa  viestejä  asun   suutarilssa  t marita