Käyttekö te yksinäiset, kaverittomat sinkut koskaan missään tapahtumissa?

Käyn toki, sellaisissa, jotka itseä kiinnostaa. Nyt pääsiäisenä kävin yhdessä klassisen musiikin konsertissa nautimassa Bachia kirkossa.

"Uskotteko löytävänne rakkautta vai oletteko jo luovuttaneet sen suhteen? "

Mistä oletus, että sinkku nimenomaisesti haluaisi löytää rakkautta (=suhteen?)?

Sinkkujakin kun on monenlaisia. Toiset eivät ole koskaan halunneet mitään erityisempää parisuhdetta, toiset haluavat, toiset pitävät välivuotta ja sen sellaista.

Tapailen itse tällä hetkellä kahta miestä samaan aikaan (molemmat tietävät asiasta, joten hernepussit saa nyt jäädä käyttämättä), ei oteta mitään stressiä, kaikki tulemme toimeen omillamme niin taloudellisesti kuin psyykkisestikin, joten kunhan vain ollaan. En ole koskaan muuten erikseen etsinyt rakkautta mistään tai kokenut, että sen pitäisi olla joku elämän päämäärä.

Suomessa: en ikinä.

Lomamatkoilla Japanissa: kyllä, aina jos sattuu olemaan samaan aikaan jotakin kivaa esim. idolien konsertteja tai kesäfestivaaleja.

M25

Olen Lapissa hiihtämässä yksikseni.

Töiden lisäksi käyn kirjastossa, elokuvissa, pubissa, joskus harvoin teatterissa, kävelyillä, museoissa, joskus erilaisilla messuilla ja myyjäisissä yms. Nyt kun mietin niin aika paljon käyn, en istu vaan kotona. Mutta eipä ole kumppania löytynyt. Olen tavallisen näköinen ja hiljainen niin se kai on ongelma. 

Vierailija kirjoitti:

Töiden lisäksi käyn kirjastossa, elokuvissa, pubissa, joskus harvoin teatterissa, kävelyillä, museoissa, joskus erilaisilla messuilla ja myyjäisissä yms. Nyt kun mietin niin aika paljon käyn, en istu vaan kotona. Mutta eipä ole kumppania löytynyt. Olen tavallisen näköinen ja hiljainen niin se kai on ongelma. 

Niin ja lisäyksenä että en usko enää että kumppania koskaan löytyy. Ikää 39.

Tuohon jälkimmäiseen kysymykseen, olen vapaaehtoisesti sinkku vela.

M25

Välillä teatterissa, lenkillä, jne mutta ulkomaille menen yksin koska ei oo rahaa joillain ja kenellä on niin niillä on suhde., 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin pari vuosikymmentä silloin, kun olin vielä yksinäinen ja ei ollut kavereita ja jos olikin, eivät lähteneet mun kanssa mihinkään. 

Nyt on sitten keski-iässä hyvä fiilistellä kaikkia konsertteja ja muita menoja, jotka olis kaikki menneet ohi jos olisin seuraa jäänyt oottelemaan. Ei tarvitse harmitella ja surkutella. 

Ja sillä tavoin, yksin menemällä, lopulta tapasin puolisonikin jonka kanssa ollaan oltu yhdessä kohta vuosikymmen. 

Kukaan ei tule kotoa hakemaan, on tarinan opetus. 

Nainen 40v ja risat. Tai ei mulla oikeastaan risoja ole, vaan iällä. 

 

Yksin liikkuvalle naiselle usein riittää pelkästään se että menee johonkin niin aina joku kumminkin lähestyy, yksin liikkuvaa miestä ei lähesty kukaan.

Aha, ja tää oli sun kokemus miehenä naisena olemisesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo kysymys.... miksi kaveriton ei kävisi missään? kaikki eivät tarvitse esiliinaa tai henkistä tukea käydäkseen tapahtumissa!

Yksin kun käy niin voi vaikka tavata jonkun kun antautuu jutuille muidenkin kuin sen oman kamun kanssa

Voi ja voi. Monesti kaverittomat ovat sosiaalisesti rajoittuneita. He eivät mene noin vain kenenkään juttusille eikä heidän kanssaa jutella pitkään koska kehonkieli kertoo etteivät he nauti siitä.

Ei Suomessa mennä noin vaan juttusille, paitsi nimenomaan ne joilla on mt/päihdeongelmia.

En käy. Ei ole jalkoja eikä vasenpia kättä, silmää, korvaakaan. Työtapturma 1982 räjätystyömaalla. 

Vierailija kirjoitti:

olen vaan neljän seinän sisällä kännissä..ei muuta elämää

Mullakin oli nuorempana samanlaista ja nyt sitten olen ollut pian 15 vuotta juomatta, mutta mikään ei ole muuttunut tässä ajassa paremmaksi eli sitä elämää ei ole yhtään sen enempää. Töissä olen kyllä käynyt aina, mutta en laske sitä varsinaisesti elämäksi.

Se alkaa olla ihan siinä ja tässä milloin piipahdan alkossa. Kännissä on sentään aina sen hetken kiva fiilis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin pari vuosikymmentä silloin, kun olin vielä yksinäinen ja ei ollut kavereita ja jos olikin, eivät lähteneet mun kanssa mihinkään. 

Nyt on sitten keski-iässä hyvä fiilistellä kaikkia konsertteja ja muita menoja, jotka olis kaikki menneet ohi jos olisin seuraa jäänyt oottelemaan. Ei tarvitse harmitella ja surkutella. 

Ja sillä tavoin, yksin menemällä, lopulta tapasin puolisonikin jonka kanssa ollaan oltu yhdessä kohta vuosikymmen. 

Kukaan ei tule kotoa hakemaan, on tarinan opetus. 

Nainen 40v ja risat. Tai ei mulla oikeastaan risoja ole, vaan iällä. 

 

Yksin liikkuvalle naiselle usein riittää pelkästään se että menee johonkin niin aina joku kumminkin lähestyy, yksin liikkuvaa miestä ei lähesty kukaan.

Ilmeisesti mua sitten pidetään miehenä.

Viimeksi kävin yksin ruokamessuilla Messukeskuksessa. 

En käy yksin. Minulle se menemisen pointti on juuri se, että yhdessä tehdään ja mennään. Jaetaan se kokemus. Yksin tuntuisi jotenkin surulliselta ja yksinäiseltä. Mutta tämä on vain oma mielipiteeni, toiset tykkää mennä yksin. Ja kotona viihdyn kyllä itsekseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin pari vuosikymmentä silloin, kun olin vielä yksinäinen ja ei ollut kavereita ja jos olikin, eivät lähteneet mun kanssa mihinkään. 

Nyt on sitten keski-iässä hyvä fiilistellä kaikkia konsertteja ja muita menoja, jotka olis kaikki menneet ohi jos olisin seuraa jäänyt oottelemaan. Ei tarvitse harmitella ja surkutella. 

Ja sillä tavoin, yksin menemällä, lopulta tapasin puolisonikin jonka kanssa ollaan oltu yhdessä kohta vuosikymmen. 

Kukaan ei tule kotoa hakemaan, on tarinan opetus. 

Nainen 40v ja risat. Tai ei mulla oikeastaan risoja ole, vaan iällä. 

 

Yksin liikkuvalle naiselle usein riittää pelkästään se että menee johonkin niin aina joku kumminkin lähestyy, yksin liikkuvaa miestä ei lähesty kukaan.

Ilmeisesti mua sitten pidetään miehenä.

Niin no, voisit edes sen verran tehdä itsekin, että katsot hyväksyvästi sinua silmäileviä miehiä, jotta tietävät lähestymisen olevan toivottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin pari vuosikymmentä silloin, kun olin vielä yksinäinen ja ei ollut kavereita ja jos olikin, eivät lähteneet mun kanssa mihinkään. 

Nyt on sitten keski-iässä hyvä fiilistellä kaikkia konsertteja ja muita menoja, jotka olis kaikki menneet ohi jos olisin seuraa jäänyt oottelemaan. Ei tarvitse harmitella ja surkutella. 

Ja sillä tavoin, yksin menemällä, lopulta tapasin puolisonikin jonka kanssa ollaan oltu yhdessä kohta vuosikymmen. 

Kukaan ei tule kotoa hakemaan, on tarinan opetus. 

Nainen 40v ja risat. Tai ei mulla oikeastaan risoja ole, vaan iällä. 

 

Yksin liikkuvalle naiselle usein riittää pelkästään se että menee johonkin niin aina joku kumminkin lähestyy, yksin liikkuvaa miestä ei lähesty k

ei jumalauta. tuollaisen takia naiset ei suostu katsomaan miehiä silmiin, kun jossain aina luuraa joku ujopoika, joka kokee, että silmiin kastominen hyväksyvästi on joku stnan treffikutsu

Aina välillä. Yleensä menen baarin lukemaan päivän lehden ja sitten kirjoittelen mietteitä, pikkuisia runon- tai tarinanpätkiä vihkoon. Joskus tulee jotain juttuseuraa, yleensä vanhempia miehiä. Veikkaan, että selkeä pukeutumiseni erään alakulttuurin tyyliin pitää varmaan ihmisiä etäällä aika hyvin.

M31.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin pari vuosikymmentä silloin, kun olin vielä yksinäinen ja ei ollut kavereita ja jos olikin, eivät lähteneet mun kanssa mihinkään. 

Nyt on sitten keski-iässä hyvä fiilistellä kaikkia konsertteja ja muita menoja, jotka olis kaikki menneet ohi jos olisin seuraa jäänyt oottelemaan. Ei tarvitse harmitella ja surkutella. 

Ja sillä tavoin, yksin menemällä, lopulta tapasin puolisonikin jonka kanssa ollaan oltu yhdessä kohta vuosikymmen. 

Kukaan ei tule kotoa hakemaan, on tarinan opetus. 

Nainen 40v ja risat. Tai ei mulla oikeastaan risoja ole, vaan iällä. 

 

Yksin liikkuvalle naiselle usein riittää pelkästään se että menee johonkin niin aina joku kumminkin lähestyy, yksin liikkuvaa miestä ei lähesty kukaan.

Ilmeisesti mua sitten pidetään miehenä.

Niin no, voisit edes sen verran tehdä itsekin, että katsot hyväksyvästi sinua silmäileviä miehiä, jotta tietävät lähestymisen olevan toivottu.

ei jumalauta. tuollaisen takia naiset ei suostu katsomaan miehiä silmiin, kun jossain aina luuraa joku ujopoika, joka kokee, että silmiin kastominen hyväksyvästi on joku stnan treffikutsu

Minkä takia sinä katsoisit jotain miestä silmiin julkisilla paikoilla hymyillen ja ns. hyväksyvästi?

Olen sitä mieltä että pitäisi olla enemmän paikkoja ja tilaisuuksia meille yksinäisille. Jonkin verran on kavereita, mutta heillä on omat perheet joten kaikkialle en saa aina seuraa. Olen myös rohkeampi nyt kuin nuorena, se myös vähän harmittaa etten silloin uskaltanut mennä mihinkään yksin. Rakkauden löytämiseen en minäkään enää usko, liian vanha olen miesten mielestä. 

Te jotka käytte yksin tapahtumissa (esim leffassa, konsertissa, baarissa), tuleeko teille kiusaantunut olo siitä että olette yksin liikenteessä? Minulla on se ongelma että tunnen kaikkien miettivän olenko yksin paikalla ja se tuntuu jotenkin nololta. Yritän keksiä tapaa päästää siitä tunteestä ylitse, kaipaisin siihen vinkkejä. Pahoin pelkään että minulle tulisi sen verran tukala/hätäänynyt olo että lähtisin paikalta aika nopeasti.