Lue keskustelun säännöt.
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen kieltäytymään perinnöstä. Mulla ei ole lapsia. Äitini kerää joulutavaraa ja posliiniesineitä. Niitä on satoja, ellei jopa yli 1000. Muutenkin vanhempani ovat aina ottaneet toisten romuja nurkkiinsa pyörimään, sinne eräskin tyhjäpää sukulainen on roudannut kaatopaikkakelpoisia lastulevyhuonekaluja 300 km:n matkan. Ja yhdet ottavat vastaan "koska joskus voi tarvita." Ja "olet ylimielinen paska" kun suhtaudut asiaan näin kriittisesti. Ok no ehkäpä sitten niin, mutta itse en vaivaa itseäni mitenkään teidän keräily- ja rojuharrastuksiensa takia tulevaisuudessa.
Tuollaisen tavararöykkiön selvittämiseen menee ihan kohtuuttomasti aikaa ja rahaa.
Ei mene kun pistää lajittelematta siirtolavalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sitten ihan eri maata kuin tuon naisen lapset. Olen ilolla ottanut vastaan äitini Iittalan ja Riihimäenlasin upeat maljakot, appiukon arabian astiastot, anopin äidin thonet-tuolit ja oma isoisän tiikkilipastot ja Aallon huonekalut. Sekä muutamat moderit kotimaisten graafikoiden teokset. Ajaton suomalainen design on parasta, mitä on.
Loistavaa! Annatko yhteystietosi, niin voin kärrätä sulle ison läjän juuri noita mainitsemiasi tavaroita? Äiti odottaa hoivakotipaikkaa ja kun sen saa, voin tilata muuttoauton, joka tuo tavarat sulle. Voin jopa maksaa sulle parikymppiä, kun otat ne vastaan.
Nuoret sukupolvet ovat koko ajan pienempiä, asuminen kallistuu ja perinnöksi jää väkisinkin pienemmälle porukalle koko ajan enemmän tavaraa jaettavaksi.
Oli miten laadukasta tahansa, harva meistä voi ottaa kotiinsa kaikki isovanhempien ja vanhempien laatumööpelit ja kalliit monikymmenosaiset astiastot. Edesmenneitä polvia voi muistaa pienemmälläkin tavaramäärällä, ja laittaa ylimääräiset perintöaarteet kiertoon. Joku tarvitseva tai enemmän tavaran perään oleva saa sitten tehdä kirpparilta löytöjä.
Ylipäänsä oma elämänasenteeni on, että materiaan ei pidä kiintyä. Sääli, että esimerkiksi omat vanhempani eivät kaikesta haalimisesta ja hamstraamisesta päätellen tätä asennetta lainkaan jaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sitten ihan eri maata kuin tuon naisen lapset. Olen ilolla ottanut vastaan äitini Iittalan ja Riihimäenlasin upeat maljakot, appiukon arabian astiastot, anopin äidin thonet-tuolit ja oma isoisän tiikkilipastot ja Aallon huonekalut. Sekä muutamat moderit kotimaisten graafikoiden teokset. Ajaton suomalainen design on parasta, mitä on.
Loistavaa! Annatko yhteystietosi, niin voin kärrätä sulle ison läjän juuri noita mainitsemiasi tavaroita? Äiti odottaa hoivakotipaikkaa ja kun sen saa, voin tilata muuttoauton, joka tuo tavarat sulle. Voin jopa maksaa sulle parikymppiä, kun otat ne vastaan.
Otan kaikki alvar aallon huonekalut ja arvotaulut. Thonetit jos on hyvässä kunnossa. Onko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittaa kun mummo osti minulle kysymättä joululahjaksi 20 vuotta sitten kahviastiaston, sellaiset pienet, oikein hempeän punaruusuiset kullatulla reunalla. En edes juo kahvia. Saati että tuollaisista kupeista joisin. Opin kyllä, sanoivat aina kun en edelleenkään 20+ ikäisenä juonut.
Tuo oli mummon viimeinen joulu ja seuraavana syksynä kuoli. En ole raskinut viedä noita mihinkään, vaikka tilaa vievätkin. Kukaan viidestä nuoremmasta sisaruksesta ei myöskään tarvi tuon tyylisiä astioita. Mummo oli vähän sitä mieltä, että kyllähän jokaisella naisella pitää kahviastiasto olla. No eipä mulla ole koskaan ollut keitintäkään 🤔Varmaan nuo menee sitten yhdelle siskolleni, jolle testamenttaan omaisuuteni, jos en luovu noista ennen sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallisten sattumien kautta isäni peri erään aatelissuvun omaisuutta. Itse hän ei ymmärrä / välitä esim. antiikista tuon taivaallista. Itse olen intohimoinen antiikin ystävä. Minulla on nyt mittava määrä kristallia, lasia, kiinalaista posliinia, hopeaa, Arabiaa esim. Ceres -sarjaa ajalta ennen kuin arabian värileima oli keksitty. Siis 1800 luvun kamaa.
Lapseni eivät näitä halua, oikeastaan kukaan ei kai halua. Museotavaraa ja museot eivät niistä maksa. Täytynee antaa siis johonkin museoon ilmaiseksi.
Hyvä antiikki löytää aina ostajansa erilaisilla foorumeilla ja huutokaupoissa. Keräilijöitä on paljon ja huonekalumuoti muuttuu koko ajan. Itse en osatosi mitään modernia huonekalua kotiini, paitsi sängyt ja sohvat ja lepotuolit. Jopa vanhat valaisimet ovat kauniimpia kuin nykyajan rumat spotit.
Ehkä löytää ehkä ei. Parin kuolinpesän kokemuksella design-mööpelit ja antiikki hintaluokassa 500-1500€ per esine vaatii kyllä ihan oikeasti töitä että jollain hintaa saa kaupaksi ja lisäksi pitää varastoida ne jossain niiden kuukausien aikana kun kauppaa ei ole vielä saatu tehtyä.
Aika lailla sama kokemus täällä. Antiikinhilloajilla on hieman virheellinen käsitys siitä että jos tavaralla on joku koettu arvo, että sen arvon myös saa käteen helposti.
Ei tule mitään ostoryntäystä yhtään mistään, vaikka laitat design-huonekalun esim. puolella hinnalla siitä millä samanlainen meni viime vuonna huutokaupassa. Aikaa ja vaivaa kuluu ja saattaa silti jäädä käsiin koko esine.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sitten ihan eri maata kuin tuon naisen lapset. Olen ilolla ottanut vastaan äitini Iittalan ja Riihimäenlasin upeat maljakot, appiukon arabian astiastot, anopin äidin thonet-tuolit ja oma isoisän tiikkilipastot ja Aallon huonekalut. Sekä muutamat moderit kotimaisten graafikoiden teokset. Ajaton suomalainen design on parasta, mitä on.
Meille on kuulemma tulossa irtain anoppilasta, kun mieheni on ainut lisääntynyt sisarusparvestaan. Näin pysyy kaikki korvaamattomat aarteet suvussa. Kertoi anoppi.
On arabiaa, mutta arvatkaas minkä näköisiä ovat, kun niitä on pesty tiskikoneessa. On vaaseja ja kippoja, mutta kaikista on pala pois tai halkeamia. Ehjänä saattaisin jotain kelpuuttaa, rikkinäisinä / pilattuina ei tule meille kaapin täytteeksi.
Oikeasti kuvottavaa, että joku luulee voivansa velvoittaa tulevatkin sukupolvet hilloamaan hänen rom... siis korvaamattoman arvokkaita aarteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen kieltäytymään perinnöstä. Mulla ei ole lapsia. Äitini kerää joulutavaraa ja posliiniesineitä. Niitä on satoja, ellei jopa yli 1000. Muutenkin vanhempani ovat aina ottaneet toisten romuja nurkkiinsa pyörimään, sinne eräskin tyhjäpää sukulainen on roudannut kaatopaikkakelpoisia lastulevyhuonekaluja 300 km:n matkan. Ja yhdet ottavat vastaan "koska joskus voi tarvita." Ja "olet ylimielinen paska" kun suhtaudut asiaan näin kriittisesti. Ok no ehkäpä sitten niin, mutta itse en vaivaa itseäni mitenkään teidän keräily- ja rojuharrastuksiensa takia tulevaisuudessa.
Mä mietin tuota, miksi pitää haukkua ylimieliseksi, jos ei halua kotinsa näyttävän seurakunnan lahjoituskirppikseltä. Mäkin olen tuota kuullut, samoin "kun mikään ei kelpaa". Kelpaa kyllä. Mutta ei mikä tahansa esine. Ei vaikka olisi kulkenut suvussa vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"On olemassa oikeat perintöesineet: .... isoisän veistämä leikkuulauta."
Ihan jokainen alle 7-kymppinen on tehnyt koulun puukäsitöissä leikkuulaudan. Muistan itsekin tehneeni sellaisen joskus 70-luvulla. Se oli surkea, kalan näköinen räpistys, joka ei kotonakaan kelvannut käyttöön. En muista nähneeni sitä sen jälkeen, joten vanhemmat ovat tainneet polttaa sen. Noita samanlaisia taitaa olla tuhatmäärin isovanhempien ullakoilla.
Itse halusin tehdä jotain muuta kuin kalan ja tein kilpikonnan, joka oli pirun paksu ja iso kokoinen muutenkin. Lisäksi sillä oli häntä (muistan kun herätti pohdintaa luokassa, että onko kilpikonnalla häntää) josta auottiin päätä, että lerssikonnan teki. Siinä oli paksu köysi ripustimena. Äiti ei halunnut sitä rivitaloasuntoon ja se vietiin mummolaan. Sielläkin sille aina kaikki naureskeli, ripustivat sen seinälle. Varmaan sittemmin palanut iloisesti saunapuiden joukossa. Poltin vielä silmäluomeni tuota tehdessä kun joku tönäisi ja kolvi osui silmään. Kivoja muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallisten sattumien kautta isäni peri erään aatelissuvun omaisuutta. Itse hän ei ymmärrä / välitä esim. antiikista tuon taivaallista. Itse olen intohimoinen antiikin ystävä. Minulla on nyt mittava määrä kristallia, lasia, kiinalaista posliinia, hopeaa, Arabiaa esim. Ceres -sarjaa ajalta ennen kuin arabian värileima oli keksitty. Siis 1800 luvun kamaa.
Lapseni eivät näitä halua, oikeastaan kukaan ei kai halua. Museotavaraa ja museot eivät niistä maksa. Täytynee antaa siis johonkin museoon ilmaiseksi.
Hyvä antiikki löytää aina ostajansa erilaisilla foorumeilla ja huutokaupoissa. Keräilijöitä on paljon ja huonekalumuoti muuttuu koko ajan. Itse en osatosi mitään modernia huonekalua kotiini, paitsi sängyt ja sohvat ja lepotuolit. Jopa vanhat valaisim
Oi, sitten vielä kun ihan samanlainen kannu, maljakko tai muu oli myyty jossain 500 €. Joten kyllä se pikkuvikainen versio on vähintään sen 490 €, eikös?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se arvostus tulee vasta myöhemmällä iällä. Ei kaksikymppinen vielä ymmärrä asiaa. Älä heitä kaikkea ainakaan pois.
Nimenomaan kannattaa heittää pois nyt. Syyttävätpä sitten noiden nuorten aikuisten omat lapset aikanaan, kuinka typeriä vanhempansa olivat, kun eivät säilyttäneet isovanhempien perintötavaroita.
En ole omia vanhempia ko aiheesta syyttänyt. Kyllä mä olen saanut ihan riittävästi hankittua tavaraa kotiini ilman perintökalleuksia.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sitten ihan eri maata kuin tuon naisen lapset. Olen ilolla ottanut vastaan äitini Iittalan ja Riihimäenlasin upeat maljakot, appiukon arabian astiastot, anopin äidin thonet-tuolit ja oma isoisän tiikkilipastot ja Aallon huonekalut. Sekä muutamat moderit kotimaisten graafikoiden teokset. Ajaton suomalainen design on parasta, mitä on.
Mulla on yksi tuttu, jonka asunto on kuin mun lapsuudenkotini ihan varhaisimmilta elinvuosiltani 1960-luvun alusta lähien. Kotimaista tyylikästä laatua, mutta just sitä korkeasti koulutetun kaupunkilaisen tyyliä. Hänen kodissaan on tosi paljon huonekaluja ja muitakin esineitä, joita omassa lapsuudenkodissani (isä oli arkkitehti) meilläkin oli. Tykkään kovasti kuvista, joita hän on kodistaan julkaissut. On harkiten ja hyvällä maulla kerätty niin huonekaluja, valaisimia kuin muutakin aikakauteen kuuluvaa. Upeinta kaikessa on, että hän myös asuu 1950-luvulla rakennetussa kerrostaloasunnossa Helsingissä eikä missään hirsitalossa Pielavedellä tai uudessa "pilvenpiirtäjässä" Kalasatamassa. Asuin itsekin silloin, kun olin lapsi, Munkkivuoressa 1950-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Hän on remontoinut keittiönsäkin niin, että se on edelleen 1950-lukua. Tosi nostalgista ja kaunista.
Mä taas en niin kauheesti perusta ajattomasta suomalaisesta designestä. Ehkä just siksi, että sehän oli niin arkista ja tavallista. Siis mun lapsuudessa. Kun kävin kavereillani kylässä, ihastelin joidenkin kavereiden koteja, kun heillä oli niin kaunista ja meillä taas oli niin tylsää ja mitäänsanomatonta. Yhdellä kaverillani oli omassa huoneessaan kirkkaanpunainen pöytä ja musta se oli aivan ihana. Oli kaverini isoisän tekemä. Mulla kun oli tylsä Alvar Aallon pöytä, jonka itseasiassa sainkin Alvar-sedältä. Oikeastaan vasta sitten, kun about viiskymppisenä aloin kiinnostua 1970-luvun keittiöretrosta ja liityin erilaisiin retro- ja vintageryhmiin, aloin tajuta, että mun lapsuudenkodissanihan kaikki se tylsä ja mitäänsanomaton olikin varsin laadukasta ja arvokasta. Mut joo, nyt oon jo päälle kuuskymppinen enkä edelleenkään halua kotiini ajatonta suomalaista designeä. Mulla on noin yleisesti ottaen aika omituinen sisustusmaku. Sen sijaan kerään yksittäisiä "mummokuppeja" ja muita vanhoja astioita, mutta en tarvitse 12 hengen astiastiastoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinkahan paljon kuolinpesistä ym. löytyy eeppisiä bengalintiikeri dvd-levyjä :D Siivosin tähän nykyasuntoon muuttaessani ja itseltänikin löytyi niitä kolme.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan paljon kuolinpesistä ym. löytyy eeppisiä bengalintiikeri dvd-levyjä :D Siivosin tähän nykyasuntoon muuttaessani ja itseltänikin löytyi niitä kolme.
Joku taiteilija vois tehdä näistä jonkun eeppisen installaation. Voin luovuttaa taloudestani löytyvät kaksi dvd:tä hyvään tarkoitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Heh...tajusin just, että tämä ketju on aika sukupuolittain polarisoitunutta. Jos haluaa säilyttää suvun historian, niin missä teillä suvun historiaa säilyttävillä on vaikkapa kerostaloasunnossa puolisonne isoisoisän omin käsin 80 vuotta sitten tekemä höyläpenkki? Entä puolisonne isoisän 50 vuotta sitten kuolleen Kaapo-hevosen suitset? Viikatteet, sahat, lekat jne? Ovathan nekin suvun historiaa.
Kyllä se vaan niin taitaa olla, että pääsääntöisesti vain sellainen tavara siirtyy, jolla on joko rahallista arvoa tai jolle on käyttöä. Jos sillä puolison isoisoisän tekemällä höyläpenkillä, Kaapo-hevosen sutsilla tms ei ole mitään käyttöä, niin ei niitä kukaan kotonana säilytä. Ei edes ne, joille suvun historia on tärkeää.Höyläpenkki on autotallissa. Mieheni haluaisi viedä sen kaatopaikalle, mutta en anna. Tavattoman kätevä esine. Si
Mä just pohdin, että höyläpenkki olis kätevin tietsikkapöytä ikinä. Ompelukone mahtuisi viereen. Ja ne kun nostaa pois, niin voi tehdä jotain muuta. Älä kärrää kaatopaikalle, tuo mulle😁
(Terkkuja tutuille)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kamala, ihan käsin pestä! 😱😱
Mitä siitä ny ihmisen elämästä tulisi, jos tarttis pari haarukkaa ja lusikkaa harjalla pyöräyttää tiskivedessä?? IIK, menis geelikynnet ihan just niinku pilalle! Voi jeskamandeera ja jumalaade!! 😱😱
Pese sun haarukat ja veitset ihan itse äläkä muille raivoa, kun eivät ota omiksi vaivoikseen. Jos ne on niin ihanat, miksi et itse halua pitää?
Älä sinäkään täällä RAIVOA, kun se peseminen vähiten sinulle kuuluu 😈, tekisi mieli vielä jatkaa... No "tyhmyyttä vastaan on jumaltenkin turha taistella... 🙈"!!!
Käsin tiskaus se vasta tyhmää on. Vettä kuluu enemmän kuin konetiskissä.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 246: "Monella on se oma kuolevaisuudesta mielessä. Mielumminhan sitä omana elinaikanaan jakaa tavaroita kuin jättää kuolinpesän ihmeteltäväksi. Vanhuksilla ei ole välttämättä edes voimia tai mahdollisuutta tuulettaa ulkona virkattuja verhoja tai suuria, virkattuja pöytäliinoja. Niiden tekemiseen on mennyt kallista kalastajalankaa ja ennen kaikkea aikaa tehdä suuria töitä."
Totta kyllä, mutta ei ne nuoremmatkaan halua mitään vaikeahoitoisia tekstiilejä itselleen. Olen asunut tässä taloyhtiössä yli 30 vuotta ja yhä harvemmin kukaan käy edes tamppamassa mattojaan. Vaikka asuntoja tässä rivariyhtiössä onkin 56 kpl ja asukkaita pitkälti toista sataa. Kun muutin tähän, taloyhtiön alueella oli 4 matontamppauspaikkaa. Nyt on enää yksi. Talvisaikaan en ole viimeiseen 10:een vuoteen nähnyt siinä lumessa kertaakaan jalanjälkiä. Tamppausteline on kodistani kahden asunnon päässä ja pistän ikkunat auki aika aikaisin keväällä (kos
Ilmeisesti tietävät, ettei mattoja saisikaan tampata koska se rikkoo maton kuidut ja saa ne pölyämään entistä enemmän. Tämän kuulin mattokaupan myyjältä. Matot imuroidaan. Ne voidaan myös tuulettaa ulkona ja harjata siellä pölyjä pois, mutta ehdottomasti ei tampata.
Nro 478: "Mä just pohdin, että höyläpenkki olis kätevin tietsikkapöytä ikinä. Ompelukone mahtuisi viereen. Ja ne kun nostaa pois, niin voi tehdä jotain muuta. Älä kärrää kaatopaikalle, tuo mulle😁
(Terkkuja tutuille)"
Jos mä joskus saan ikuisuusprojektini eli työhuoneeni remontin valmiiksi, mulle tulee sinne työpöydäksi vanha Singerin pöytä. Siis sellainen, missä on ne valurautaosat. Koska olen lyhyt, se on korkeudeltaan mulle just passeli työpöydäksi. Voin istua tuolilla, jossa jalkapohjani osuvat lattiaan, mutta silti olkapäiden ei tarvitse olla koholla. Mulla on se Singerin pöytä jo (ostettu nettikirppikseltä), mutta pitäisi vaan saada toi remontti hoidettua loppuun. Noh, ehkä sitten eläkkeellä :D
Ehkä löytää ehkä ei. Parin kuolinpesän kokemuksella design-mööpelit ja antiikki hintaluokassa 500-1500€ per esine vaatii kyllä ihan oikeasti töitä että jollain hintaa saa kaupaksi ja lisäksi pitää varastoida ne jossain niiden kuukausien aikana kun kauppaa ei ole vielä saatu tehtyä.