Lue keskustelun säännöt.
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Säästä vaan rauhassa ap kaikki, kun lapsillasi on perinnönjako aikanaan, niin tappelevat tavaroista kynsin hampain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entäpä joulukoristeet? Useampi kassillinen.
Mitä niille tulisi tehdä, jos en niitä meille halua?
Vie Kierrätyskeskukseen tai muuhun vastaavaan paikkaan! Onko ruokakaupassanne ilmoitustaulu asiakkaita varten? Sinne voi pnna lapun, että annetaan käytettyjä joulukoristeita. Olen saanut käsityksen, että lähes kaikki ilmainen kelpaa jollekin tässä aassa.
Jos lapsesi ovat vasta muuttaneet kotoa, he eivät vielä tarvitse tai halua mitään perintöesineitä. He tarvitsevat käytännöllisiä huonekaluja ja hyvälaatuisia käyttöesineitä, mutta usein he haluavat itse päättää, millaisessa kodissa asuvat, millaisia huonekaluja heillä on ja millaisia astioita käyttävät. Menee vielä 10-20 vuotta ennen kuin lapset ovat siinä iässä, että he alkavat nähdä vanhojen esineiden arvon (jos niillä oikeasti on arvoa). Lastenvaatteilla ja leluilla he näkevät usein arvoa vasta sitten, kun heillä on omia lapsia, eivätkä ennen sitä.
Hyvin harvat haluavat kotiinsa suurta määrää toisten valitsemia esineitä. Tässä vaiheessa sinun kannattaa päättää, millä esineillä saattaa olla erityistä tunnearvoa (kuten pitkään suvussa olleet huonekalut) ja millä esineillä on pelkästään rahallista arvoa. Esineet, joilla ei ole suurta rahallista tai tunnearvoa, voi huoletta pistää kierrätykseen.
Säilytä ne esineet, joilla on tunnearvoa tai jotka muuten saatetaan vielä haluta säilyttää suvussa. Selvitä rahallisesti arvokkaiden esineiden todellinen arvo ja päätä, myytkö ne vai säilytätkö ne vielä. Kysy uudestaan vaikkapa 10 vuoden päästä, kiinnostavatko säilyttämäsi esineet lapsiasi tai muita sukulaisia. Pidä huolta siitä, että esineiden arvo ja historia on lastesi tiedossa, mutta älä tuputa esineitä heille.
Sitä tavaraa kun kertyy. Missä niitä säilöö? Lasten leluista olen säästänyt junaradan ja kummankin lempilelun, joka näkyy olevan kotonaan vitriinissä, ja heidän lapsuudestaan olen kasannut pikku laatikot, jotka ovat saaneet mukaansa kun kotoa lähtivät. Siellä oli valokuvia, piirustuksia, tarhakuvia, irronnut hammas jne.
Mummut kun kuoli, niin sitä rompetta oli tarjolla. Jos jonkinlaista. Mietin aika tarkkaan että otanko jotain, ja jos otan, niin mahtuuko se meille ja onko sille oikeasti käyttöä. Mulla on mummolan vanha emännänkaappi, isomummin koruja, ja kaapissa mummon joululautaset, joista jouluna syödään kuten olin lapsenakin syönyt, mutta en kyllä jotain viidenkympin Iittalan maljakoita enää siihen päälle, ei ei.....jotain järkeä nyt sentään.. Emännänkaapin taakse olen niitannut kirjekuoren, jossa lukee kaapin ja sen 1. omistajien tarina ja pari valokuvaa. Lisäksi on ukkini sotamitalit ja rintamalla asemasodan aikaan tekemä puukontuppi, jossa myös lukee missä se on tehty ja sen avulla pääsinkin ukkini sotareissun selvittämään. Poikaani se kiinnostaa ja kesällä käytiin itärajalla katsomassa niitä paikkoja.
Nyt jo pelkät suvun vanhat valokuvat 1800-luvulta (omat lapsensa olisivat heittäneet roskiin ja sukututkimuksen harrastajana minua kiinnostaa) ja omat valokuvat ajalta ennen pilvipalveluita vie tilaa sen emännänkaapin, vaikka olenkin niitä digitoinut. Lisätäänpä siihen tulevaisuudessa 78-vuotiaan mutsini kätköissä olevat ja anopin kuvat ja tavarat, niin sääliksi käy jo lapsiamme.
Ei tähän päälle pysty lisää suvun tavaraa säilömään. Joku raja nyt sentään!
Kannattaa katsoa tavaroita sillä silmällä, että onko niihin suvun historia-arvoa? ja jos romu ei ole, jos se on vaan mummin Iittala-maljakko/selänrapsutin, niin divariin/kaatikselle joutaa....
N54v
Sääntö Nr 1. Älä säästä esineitä lapsillesi,jotka sait omilta vanhemmiltasi. Heillä ei ole tunnesidettä niihin esineisiin. Anna jotain omaa mieluummin mihin heillä saattaa olla tunne side.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Minä väitin että pöytähopeat oli ennen pienempiä. Hienoa, että sinä olet perinyt käyttökelpoisen kokoista hopeaa, itse en ollut niin onnekas. Ihan pääruoka-aterimina ne minulle annettiin, kuulemma joulupöydässä sitten käytettäväksi. Ihan perus chippendalea, tällaisia olivat https://tavararahaksi.fi/tuote/chippendale-hopea-aterimet-66-kpl-h830/ ja nuo ainakin ovat pienempiä kuin meidän tavalliset aterimet. Olivat peräisin varmaan jostain 50-l tienoilta. En tiedä sitten onko edeltävät sukupolvet syöneet juhlaruokansa jollain hedelmäaterimilla vai millä, mutta eipä se ole minun ongelmani eikä enää noi meille liian pienet aterimetkaan"
Pituuden ja painon perusteella aterimesi ovat Suomen hopeateollisuus Oy:n Finlandia chippendale-mallistoa. En tiedä, onko niitä ollut myynnissä muualla kuin E-liikkeissä keräilykupongeilla noin parikymmentä vuotta sitten, sillä huutokaupoissa ei näy muuta kuin nuo jälkiruoka-aterimien kokoiset haarukat, veitset, lusikat ja kahvilusikat.
Ihmiset eivät yleensä tiedä muodollisesta kattauksesta paljoakaan. Kunnon hopeamallistoista löytyvät yleensä pääruoka-, jälkiruoka-, kala-, voileipä- ja hedelmäaterimet. Niiden lisäksi ovat vielä pihvi- ja rapuveitset sekä paljon muuta. Kaikilla on suurin piirtein sama pituus, mutta valmistajasta riippuen samojen aterimien pituuksissa ja painoissa on jonkin verran eroja, joten keräilyssä saa olla tarkkana, että ostaa aina saman valmistajan tuotteita.
Kannattaa googlata Kultakeskus chippendale ja sieltä linkki Chippendale-sarjaan kuuluvat osat. Niitä osia on nykyisin 200 kpl, ja malli ja koko ovat pysyneet samana aina 1930-luvulta lähtien, jolloin Auran Kultaseppä Oy alkoi valmistamaan niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Eli rurhanpäiväistä krääsää ja kaappien täytettä. Ei kukaan noita enää esille laita tai käytä.
Tv huutokaupassa näyttää kelpaavan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsia on kyllä kiinnostanut jotkut lapsuuskodin aarteet, jopa huonekalut. Kaikki eivät halua perustaa kotiaan pelkästään Ikean varaan.
Se kiinnostus näyttää kasvavan, kun 40 vuotta täyttyy...
Ei niitä yleensä vielä parikymppisinä kiinnosta.
Sinä olet kuin minun äiti. Yksi kaappi on täynnä on erilaisia kattiloita ja patoja. Mutta oikeasti käyttää vain paria kattilaa ja yhtä pataa. Kaikkia voi kuitenkin tarvita joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos astiastoa käyttää niin miten se voi olla pitkään suvussa kulkenut? vai onko sellainnen hyllyastiasto.. .huonekalut jos on laatutavaraa eriasia
Konmarita osa pois, ainakin hankalasti säilytettävät asiat.
Säästä pienehköt esineet joilla on pidempi historia. Pakkaa ne arvokkaan näköisiin laatikoihin ja laita mukaan jotain selitteitä miksi kyseinen esine oli sinulle tärkeä ja kenelle sen halusit säästää.
Lapsesi arvostaa näitä pieniä asioita sitten kun sinusta aika jättää. Sisustusmakukin voi muuttua joten säilytä ne suvun huonekalut joita käytät itsekin.
Omakin maku on muuttunut ja nykyään arvostan vanhoja esineitä enemmän kuin 20-30 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Romuista sentään pääsee eroon, mutta ajatelkaa niitä onnettomia, jotka perivät vanhoja omakotitaloja syrjäseuduilta.
Kulut ja verot juoksee, mutta myytyä et saa millään. Ainoa toivo, että palokunta polttaa harjoituksena.
En oikein ymmärrä näitä arvottomiin kiinteistöperintöihin kohdistuvia ruikutuksia. Perinnöstä voi aina kieltätyä, se on jokaisen oikeus.
Jos taas ahneuksissaan kuvittelee saavansa vanhasta muuttotappioalueella olevasta talosta jotain, ei lopputulos ole säälimisen arvoinen.
Olen huomannut sukuni piirissä, että kannattaa maltilla odottaa tulevia vuosia. Juuri oman kodin perustaneille lapsille on tärkeää saada kotiin uudet muodikkaat asiat eikä mitään perintöjä, Mutta kun aikaa kuluu ja lapset lähenevät keski-ikää, mieli usein muuttuu. Silloin halutaan tuntea kuuluvansa sukuun ja jatkavan perinteitä. Joten ap, odota vielä maltilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sanoin kuopukselle että nyt kun osti oman asunnon ottaa sen mitä tarvitsee ja valitsee itse, loput menee kiertoon. Esikoinen otti jo aiemmin tarvitsemansa. Mitään suvun juttuja eivät halua mutta jotain käyttötavaroita mitä on jäänyt ylimääräiseksi ja omat tavaransa. Ainoa toive on ollut, että legot ja jotain kestävimpiä leluja jäisi "mummolaan" jos joskus saavat lapsia ja ne on olleet myös vierailla lapsilla leikittävänä sitten. Noita kuolinpesiä tyhjätään jatkuvasti. Nykypolvi ei välitä tavarasta, varsinkaan pojat. Se itselle tärkeä mummo on kuitenkin lapsille usein jäänyt tuntemattomaksi isomummoksi jota eivät ole ehkä koskaan edes nähneet.
Vierailija kirjoitti:
Säästä vaan rauhassa ap kaikki, kun lapsillasi on perinnönjako aikanaan, niin tappelevat tavaroista kynsin hampain.
Sama. On heidän asiansa päättää kuolemasi jälkeen. Minä kuolinsiivoan ainoastaan päiväkirjani, muut saa päättää lopusta, kun olen siirtynyt tuonilmaisiin :)
Näin neuvoin myös kummitätiäni, joka tuskaili siivouksen kanssa. Anna olla, pojat päättää ajallaan
Joku Kermansavi ja pitsiliinat ovat niin tunkkaisia mummolarojuja, että itsellään en moisia huolisi, saati parikymppiset nuoret. 🤢🤮😵💫
N42
Mä inhoan Marimekkoa. En todellakaan ottaisi mitään ilmaiseksikaan, tosin nyt olen jo iäkäs. Kermansaven kupit ei kiitos, joku paistinvuoka on ok. Nämä nyt eivät ole sellaisia hirmu arvokkaita ja jos näistä ei tykkää niin sitten ei tykkää. Kannattaa myydä nyt, arvo voi laskea. Aloitus on kyllä jo joitakin kuukausia vanha, mutta ajaton ja yleinen ajatus monella.
Lapsille on aika turhaa tyrkyttää tavaroita, jos ne eivät heitä kiinnosta. Sen sijaan kannattaa odotella hetkeä, että he itse pyytävät joitakin haluamiaan esineitä. Olen päässyt tällä konstilla monesta ylimääräisestä eroon näppärästi :)
Entäpä joulukoristeet? Useampi kassillinen.
Mitä niille tulisi tehdä, jos en niitä meille halua?