Lue keskustelun säännöt.
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Itse tehtyjä liinoja.. Ei KUKAAN alle 60- vuotias halua mitään mummon virkkaamia pitsiliinoja.
Joku taitava käsistään tai ihan vaan ammattiompelijan voisi tehdä mummon virkkaamista pitsiliinoista mummolla kuolinpaidan. Tästä muuten tulikin mieleen, että miksei niistä vanhukselle rakkaista ja tärkeistä tekstiileistä (vaikka niistä Marimekon verhoista) ihan oikeasti voisi teettää vanhukselle kuolinpaitaa? Tai miksei sitä isoisän veistämää leikkuulautaa voisi laittaa arkkuun mukaan? Viikingeillä, faaraoilla, mayoilla ja monilla muilla on pistetty vainajalle tärkeitä esineitä mukaan hautaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Iittalaa, Marimekkoa jne kannattaa myydä kansainvälisillä nettikirppiksillä. Japanissa ja Etelä-Koreassa on niistä kiinnostuneita. Ovat harvinaisia siellä, Suomessa ne on arkipäivää.
Tytär myi juuri Alvar Aallon penkin netissä. Meni hetkessä kaupaksi. Joku japanilainen osti. Kävivät nopeasti hakemassa. Varmaan rahtaavat sitten isommissa erissä Japaniin.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö meidänkin aina jokaisen kuoltua polttaa kaikki ja viedä autot romuttamolle, näin jälkipolvet voivat aloittaa aina puhtaalta päydältä. Olisi siistii.
Romanit hävittävät kaikki kuolleen tavarat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo yhden sukupolven kakkulapiokiima on kyllä jotenkin outo ilmiö. Olivat ostamassa kaikille kakkulapiota, elämästä ei kerta kaikkiaan tule mitään ilman sitä.
Haha. Meilläkin on kasa hopeisia kakkulapioita jossain kaapin perukoilla. Alkuperäispakkauksissa käyttämättöminä, kun kakut leikataan sillä kestävällä itse hankitulla teräksisellä.
Ei niissä hopeisissakaan ole hopeista lapio-osaa, höpsö. Vain se kahva on hopeaa, muu terästä.
Vanhoissa on teräkin hopeaa.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Itse tehtyjä liinoja.. Ei KUKAAN alle 60- vuotias halua mitään mummon virkkaamia pitsiliinoja.
Joku taitava käsistään tai ihan vaan ammattiompelijan voisi tehdä mummon virkkaamista pitsiliinoista mummolla kuolinpaidan. Tästä muuten tulikin mieleen, että miksei niistä vanhukselle rakkaista ja tärkeistä tekstiileistä (vaikka niistä Marimekon verhoista) ihan oikeasti voisi teettää vanhukselle kuolinpaitaa? Tai miksei sitä isoisän veistämää leikkuulautaa voisi laittaa arkkuun mukaan? Viikingeillä, faaraoilla, mayoilla ja monilla muilla on pistetty vainajalle tärkeitä esineitä mukaan hautaan.
Se muuttaisi hautausmaan kaatopaikaksi🤔 Tietty jos sen arkkupaidan tekee jostain luonnonkuidusta, niin ihan ok, mutta muille materiaaleille on olemassa lakejakin. Esim arkun päällinen ei saa olla keinokuitua ja muut osat oltava maatuvia. Puinen leikkuulautakin on ok, mutta kipot/kupit yms ei.
Ja olisko se vainajaa kunnioittavaa tunkea arkku täyteen tavaroita, jotka ei kelpaa kenellekään? Minusta kuulostaa tosiaan enemmän jätteiden dumppaukselta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iittalaa, Marimekkoa jne kannattaa myydä kansainvälisillä nettikirppiksillä. Japanissa ja Etelä-Koreassa on niistä kiinnostuneita. Ovat harvinaisia siellä, Suomessa ne on arkipäivää.
Tytär myi juuri Alvar Aallon penkin netissä. Meni hetkessä kaupaksi. Joku japanilainen osti. Kävivät nopeasti hakemassa. Varmaan rahtaavat sitten isommissa erissä Japaniin.
Vauraammissa Aasian maissa ollaan tosiaan kiinnostuneita suomalaisista tavaroista, joita me suomalaiset ollaan nähty ja nähdään edelleen suunnilleen jokaisessa kauppakeskuksessa ja joita suurimmalla osalla on ollut lapsuudenkodissa tai vähintään jonkun sukulaisen kodissa. Suomi oli varsin pitkään hyvin köyhä maa ja mitään rokokoota tai muuta oikeaa antiikkia oli vain hyvin harvoissa perheissä. Monilla ne isoisovanhempien kalusteet ja muut oli itse tekemiä eikä niillä ollut mitään brändimerkkiä, jolla niitä saisi edelleenkään myytyä. Ja useimmiten nekin olivat käyttöesineitä eikä mitään hienostelua. Kun ei siellä yhden huoneen tuvassa, jossa asui vanhempien lisäksi 6 lastakin, ollut tilaa millekään ylimääräiselle. 1950-luvulla sitten alkoi puhaltaa uudet tuulet ja se vaan kiihtyi seuraavalla vuosikymmenellä, kun suuret ikäluokat muuttivat maalta kaupunkeihin. Joku Aallon maljakko oli sen ajan luxusta ja ainakin jollain tavalla osoitti, että ei tässä nyt enää ihan metsäläisiä olla. Mä synnyin juuri siihen maailmanaikaan, kun kaikki kaunis ja koristeellinen meni pois muodista ja tilalle tuli yksinkertainen, väritykseltään neutraali ja pelkistetty. niin rakentamisessa kuin kaikessa muussakin. 1970-luku eli mun teinivuodet oli sentään jonkinlainen "väripilkku", mutta jo kasarilla oli taas mustaa, valkoista ja harmaata. Eikä missään tapauksessa mitään krumeluuria.
Jouduin jo nuorena tyhjentämään kolme kuolinpesää; molemmat vanhempani sekä mieheni isä kuolivat lyhyen ajan sisällä. Vain pari pientä muistoa säilöin. Ei se rakas ihminen niissä tavaroissa elä. Ylipäätään mihinkään materiaan ei kannata kiintyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 487: "Se muuttaisi hautausmaan kaatopaikaksi🤔 Tietty jos sen arkkupaidan tekee jostain luonnonkuidusta, niin ihan ok, mutta muille materiaaleille on olemassa lakejakin. Esim arkun päällinen ei saa olla keinokuitua ja muut osat oltava maatuvia. Puinen leikkuulautakin on ok, mutta kipot/kupit yms ei.
Ja olisko se vainajaa kunnioittavaa tunkea arkku täyteen tavaroita, jotka ei kelpaa kenellekään? Minusta kuulostaa tosiaan enemmän jätteiden dumppaukselta"
Olet oikeassa siinä, että maatumaton esine ei oikein käy hautausmaalle, kun siihen samaan hautapaikkaan on jossain vaiheessa tarkoitus haudata taas joku muukin. Mutta tuohon vainajan kunnioittamiseen, niin kysehän oli just niistä vainajalle tärkeistä esineistä. Ei jostain kiposta tai kupista, jonka se vainaja olisi voinut itsekin elinaikanaan nakata roskiin tai edes myydä.
Mä kyllä tiedän, että on paljon vanhuksia, jotka ihan oikeasti kuvittelevat, että jokin esine, joka heille on aikoinaan maksanut tulotasoonsa nähden paljon, olisi seuraavalle sukupolvelle todella arvokas. Siis rahallisesti. Mutta oikeesti ensin konmarittaminen ja sitten kuolinsiivoustrendi aiheutti sen, että niitä mummon Myrnia ja muita oli kirpputoreilla myynnissä niin paljon, ettei lopulta kaikki menneet enää kaupaksi. Pitää olla jo oikeaa antiikkia tai sitten jokin erittäin harvinainen esine (esim Aallon maljakoissa on joitakin, joita on valmistettukin vain hyvin pieni määrä), jotta siitä saisi nykypäivänä kymppiä paria enempää. Ja siihen kun sitten lisää sen työmäärän, mikä myymisessa, pakkaamisessa ja postittamisessa on, niin äkkiä on sekin plus miinus nolla.
Odota vielä ainakin 15 vuotta. Voivat hyvinkin tulla katumapäälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni ei ymmärrä hamstraamista mutta itse en taas ymmärrä sielutonta sisustustyyliä joka omaakin sukupolvea vaivaa. Siis että hankkiudutaan eroon suvun vanhoista täyspuisista kalusteista ja kristalleista ja hankitaan Ikeaa tilalle? Mikä ei kestä aikaa. Maailma hukkuu tavaraa mutta kaikki halua nyt samaa tyyliä mikä on taas auttamattomasti pois muodista 10v päästä, ei kestä, ja päätyy kaatopaikalle tässä ylikulutusajassa. Itse olen 30 jotain ja etsin antiikkia, vanhaa ja mummolamaista ja kaikki mikä neliöihin mahtuu otetaan vastaan.
Selvähän se on, ettei kukaan pysty ottamaan määräänsä enempää toisen tavaroita kotiinsa, ainakaan huonekaluja.
Yleisesti kyllä tämän ketjun kommenteista ja asenteista vanhaa tavaraa kohtaan huokuu suomalainen perijuntti maku. "Ei saa kiintyä tavaroihin, ei saa haalia tavaraa nurkkiin". Alempi keskiluokka yrittää hallita konmarittamisella ahdistusta siitä, kun rahat ei riitä mukavan kokoiseen kotiin järkevällä pohjaratkaisulla. Harmaa sohva, valkoinen Teema-astiasto, sielukas julistekollaasi seinällä jostain Deseniolta ja Rustasta viimeisimmän muodin mukainen vaasi. Ei tarvitse mennä kuin Ruotsiin asti niin tuollainen vantaalaiskaksio-estetiikka on jo harvinaisempaa, persoona ja historia näkyvät toisella tapaa ihmisten kodeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni ei ymmärrä hamstraamista mutta itse en taas ymmärrä sielutonta sisustustyyliä joka omaakin sukupolvea vaivaa. Siis että hankkiudutaan eroon suvun vanhoista täyspuisista kalusteista ja kristalleista ja hankitaan Ikeaa tilalle? Mikä ei kestä aikaa. Maailma hukkuu tavaraa mutta kaikki halua nyt samaa tyyliä mikä on taas auttamattomasti pois muodista 10v päästä, ei kestä, ja päätyy kaatopaikalle tässä ylikulutusajassa. Itse olen 30 jotain ja etsin antiikkia, vanhaa ja mummolamaista ja kaikki mikä neliöihin mahtuu otetaan vastaan.
Enää ei asuta maaseudulla isoissa omakotitaloissa, joissa on pihapiirissä aitta, jonne voi kärrätä sellaiset huonekalut ja muut tavarat, joita ehkä 50 vuoden päästä joku haluaa. Mäkin halusin 20-vuotiaana erilaisia juttuja kuin 40-vuotiaan, nyt 60-vuotiaana erilaisia juttuja kuin 40-vutiaana ja jos vielä taprpeeksi pitkään ekän, niin ehkä 80-vuotaana taas jotain muuta kujn 60-vuotiaana. Tavaraa nyt vaan on niin paljon ja koska lapsiluku on pienentynyt jo pitkään, on ihan eri asia jakaa yhden vainajan kamat kuudelle kuin yhdelle tai kahdelle. Kirjoitin ketjussa aiemmin Singerin ompelukonepöydästä, jonka ostin nettikirppikseltä. Mun isoäidillä, joka kuoli ollessani 9-vuotias, oli just sellainen Mutta kenen meidän suvussa olis pitänyt säilyttää se mummin pöytä, jotta olisi sitten 50 vuotta myöhemmin voinut antaa sen mulle? Mun mielestä suurin ongelma on se, ettei ihmisillä ole enää varastotilaa. Asunnot pienenee koko ajan. Ennen kaksio oli 55 m2, nyt jo kolmio on 55 m2. Missä siellä säilyttää tavaraa, jota kenties haluaa 30 vuoden päästä?
Mitä noin muuten tulee sun kommenttiisi, niin mä lähdin lapsuudenkodisatani syksyllä 1980. Elettiin ihan uutta vuosikymmentä ja oli kaikkea uutta. Enää ei ollut cool ne vauvankakanväriset keittiönkaapinovet yms. Mun ekassa omassa kodissani oli kasarille tyypillistä mustaa ja valkoista. Ehkä joku turkoosi sohvatyynyt. Mutta ei todellakaan mitään oranssia, okraa, sammalenvihreää, ruskeaa tms. Ei tämä ole mikään nykyajan juttu, että muoti muuttuu - myös sisustuksesta - ja parikymppistä ei kiinnosta sisustaa kotiaan omaksi mummolakseen. Se toki olisi hienoa, jos suvun kamat voisi aina varastoida jonnekin ja sieltä sitten käydä hakemassa kukin, mitä itse tarvitsee, mutta kun 1960 luvulla maaseudulle rakennetuissa omakotitaloissakaan ei ole enää mitään aittoja, jossa kaikkea mahdollista voisi varastoida.
Vierailija kirjoitti:
Selvähän se on, ettei kukaan pysty ottamaan määräänsä enempää toisen tavaroita kotiinsa, ainakaan huonekaluja.
Yleisesti kyllä tämän ketjun kommenteista ja asenteista vanhaa tavaraa kohtaan huokuu suomalainen perijuntti maku. "Ei saa kiintyä tavaroihin, ei saa haalia tavaraa nurkkiin". Alempi keskiluokka yrittää hallita konmarittamisella ahdistusta siitä, kun rahat ei riitä mukavan kokoiseen kotiin järkevällä pohjaratkaisulla. Harmaa sohva, valkoinen Teema-astiasto, sielukas julistekollaasi seinällä jostain Deseniolta ja Rustasta viimeisimmän muodin mukainen vaasi. Ei tarvitse mennä kuin Ruotsiin asti niin tuollainen vantaalaiskaksio-estetiikka on jo harvinaisempaa, persoona ja historia näkyvät toisella tapaa ihmisten kodeissa.
Onko se sitten jotenkin paha asia, jos haluaa kotinsa näyttävän avaralta, kun kerran ei ole isompaankaan asuntoon varaa? Ihan mielenkiinnosta kysyn, miten ruotsalainen sisustaisi 43 m2 vantaalaiskaksion?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on koti perattu ja jos tulee jotain, mitä
pitäisi säästää lapsille, laittaisin sen kaappiin odottamaan vuoroaan.
Kuopus asuu isänsä kanssa tämän naisystävän talossa. Kuopus on siellä tyhjentänyt, luvan kanssa aittoja, laittanut kiertoon satoja tavaroita ja käydessä läpi on löydetty hukassa olleita.
Tyttöyståvä on mukana liiketoiminnassa, paperit ovat aina olleet sekaisin ja tytär on niitä skannannut ja hävittänyt. Kaikki asiakkaat huomasvat eron.
kuopus aikoo jäädä sinne, haluaa osakkaaksi ja on sanonut laittaa kaikki kuntoon, on sitten kunnossa. Siellä on monia rakennuksia ja nyt on tutkittu miten voi muuttaa niin, että keväästä syksyyn voi joku asua ja niistä tulee vuokratuloja. Nykyiset pyörittäjät ovat tykänneet mennä helpommalla
Minun mummoni repäisi joskus vähän alle seitsenkymppisenä ja hävitti kaikki ihanat Arabian kukkalautaset, kukkakahvikupit ja eriväriset sinappilasit, joista oltiin koko lapsuuteni syöty ja juotu. Tilalle tyyliin jotkut Tokmannin tai silloisen Vapaa Valinnan rumat ja tylsät halpisastiat tms. Voi itku, kun vieläkin harmittaa, kun muistelen vaikka siitä on jo 40 vuotta aikaa. Ei silti, että olisin niitä itselleni mielinyt, vaan olisin halunnut niistä syödä ja juoda niin kauan kuin mummoni eli. Ne olivat osa sitä mummolan tunnelmaa. En silti mummolleni asiaa harmitellut. Hänen kotinsa ja hänen tavaransa, hän sai tietysti tehdä niin kuin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallisten sattumien kautta isäni peri erään aatelissuvun omaisuutta. Itse hän ei ymmärrä / välitä esim. antiikista tuon taivaallista. Itse olen intohimoinen antiikin ystävä. Minulla on nyt mittava määrä kristallia, lasia, kiinalaista posliinia, hopeaa, Arabiaa esim. Ceres -sarjaa ajalta ennen kuin arabian värileima oli keksitty. Siis 1800 luvun kamaa.
Lapseni eivät näitä halua, oikeastaan kukaan ei kai halua. Museotavaraa ja museot eivät niistä maksa. Täytynee antaa siis johonkin museoon ilmaiseksi.
Eikö kukaan muka osta Arabian Cerestä?
Varmasti menisi kuin kuumille kiville! Katsoin pikaisesti Googlella ja löysin Ceres-paistivadin, siitä pyydettiin 360 euroa! Itsekin ostaisin sitä sarjaa jos olisi varaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen kieltäytymään perinnöstä. Mulla ei ole lapsia. Äitini kerää joulutavaraa ja posliiniesineitä. Niitä on satoja, ellei jopa yli 1000. Muutenkin vanhempani ovat aina ottaneet toisten romuja nurkkiinsa pyörimään, sinne eräskin tyhjäpää sukulainen on roudannut kaatopaikkakelpoisia lastulevyhuonekaluja 300 km:n matkan. Ja yhdet ottavat vastaan "koska joskus voi tarvita." Ja "olet ylimielinen paska" kun suhtaudut asiaan näin kriittisesti. Ok no ehkäpä sitten niin, mutta itse en vaivaa itseäni mitenkään teidän keräily- ja rojuharrastuksiensa takia tulevaisuudessa.
Voit joutua näkemään vaivaa vanhempiesi keräilyn takia tulevaisuudessa. Jos sinulla on sisaruksia, niin hekä joku heistä suostuu hoitamaan asiat sinun puolestasi. Jonkun on pakko hoitaa kuolinpesä ja hankkiutua eroon tavaroista.
Vierailija kirjoitti:
Iittalaa, Marimekkoa jne kannattaa myydä kansainvälisillä nettikirppiksillä. Japanissa ja Etelä-Koreassa on niistä kiinnostuneita. Ovat harvinaisia siellä, Suomessa ne on arkipäivää.
Suomessa käyvät turistit ostavat mielellään. Postittaminen on hankalaa ja aina on riski, että muki tms on hajalla perille saapuessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen kieltäytymään perinnöstä. Mulla ei ole lapsia. Äitini kerää joulutavaraa ja posliiniesineitä. Niitä on satoja, ellei jopa yli 1000. Muutenkin vanhempani ovat aina ottaneet toisten romuja nurkkiinsa pyörimään, sinne eräskin tyhjäpää sukulainen on roudannut kaatopaikkakelpoisia lastulevyhuonekaluja 300 km:n matkan. Ja yhdet ottavat vastaan "koska joskus voi tarvita." Ja "olet ylimielinen paska" kun suhtaudut asiaan näin kriittisesti. Ok no ehkäpä sitten niin, mutta itse en vaivaa itseäni mitenkään teidän keräily- ja rojuharrastuksiensa takia tulevaisuudessa.
Tuollaisen tavararöykkiön selvittämiseen menee ihan kohtuuttomasti aikaa ja rahaa.
Ei mene kun pistää lajittelematta siirtolavalle.
Tosin siitä peritään maksu.
Itse tehtyjä liinoja.. Ei KUKAAN alle 60- vuotias halua mitään mummon virkkaamia pitsiliinoja.