Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Kummallisten sattumien kautta isäni peri erään aatelissuvun omaisuutta. Itse hän ei ymmärrä / välitä esim. antiikista tuon taivaallista. Itse olen intohimoinen antiikin ystävä. Minulla on nyt mittava määrä kristallia, lasia, kiinalaista posliinia, hopeaa, Arabiaa esim. Ceres -sarjaa ajalta ennen kuin arabian värileima oli keksitty. Siis 1800 luvun kamaa.
Lapseni eivät näitä halua, oikeastaan kukaan ei kai halua. Museotavaraa ja museot eivät niistä maksa. Täytynee antaa siis johonkin museoon ilmaiseksi.
Eikö kukaan muka osta Arabian Cerestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi jonkun (esim aikuisen lapsen) pitäisi kiinnostua muiden (esim vanhempiensa) hamstraamista romppeista? Sellaisista, joista eivät edes pidä. Osaatko ap kertoa syyn miksi heidän pitäisi kiinnostua niistä?
Sulle ihan tiedoksi, että mummon ruskea lakattu puinen piironki on rahallisesti kuusi kertaa arvokkaampi kuin valkoinen Ikean lastulevyinen hyllykkö. Onko nuorilla enää käsitystä antiikin arvosta? Antiikkia ovat muutkin kuin jotkin Muumi-mukit ja Pentikin rumat kivitötsät. PS Sen mummon piirongin voi vaikka myydä ja ostaa rahalla kuusi Ikean hyllykköä..
Miehen äidillä on tuollainen lakattu ruskea piironki. Se on niin iso, että se veisi yksiöstä suunnilleen neljäsosan. Se on hieno, mutta ei puhettakaan, että se mahtuisi edes meidän asuntoon.
Mitä ihmettä te jankutatte koko ajan Ikeasta? Moni muukin taho valmistaa huonekaluja ja vielä hyvälaatuisia. Meilläkin on huonekalut valittu oman maun mukaan eikä meillä ole aikomustakaan luopua niistä. Onneksi piironki jää tulevaisuudessa miehen ja sisarustensa murheiksi. Se nyt on varma, että meille se ei tule. Ainoastaan sitten, jos mies hankkii meille isomman asunnon.
Iittalaa, Marimekkoa jne kannattaa myydä kansainvälisillä nettikirppiksillä. Japanissa ja Etelä-Koreassa on niistä kiinnostuneita. Ovat harvinaisia siellä, Suomessa ne on arkipäivää.
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen kieltäytymään perinnöstä. Mulla ei ole lapsia. Äitini kerää joulutavaraa ja posliiniesineitä. Niitä on satoja, ellei jopa yli 1000. Muutenkin vanhempani ovat aina ottaneet toisten romuja nurkkiinsa pyörimään, sinne eräskin tyhjäpää sukulainen on roudannut kaatopaikkakelpoisia lastulevyhuonekaluja 300 km:n matkan. Ja yhdet ottavat vastaan "koska joskus voi tarvita." Ja "olet ylimielinen paska" kun suhtaudut asiaan näin kriittisesti. Ok no ehkäpä sitten niin, mutta itse en vaivaa itseäni mitenkään teidän keräily- ja rojuharrastuksiensa takia tulevaisuudessa.
Tuollaisen tavararöykkiön selvittämiseen menee ihan kohtuuttomasti aikaa ja rahaa.
Mulla on oma koti, jonne en haluaisi kerätä mitään, esim kahvikuppeja. Koska: meillä ei kukaan juo kahvia ja kuppeja saa rippijuhliin/häihin vuokrattua, tai juhlapaikoissa on omansa.
Käsityöt: osaan tehdä itsekin, mutta en voi, koska en halua täyttää kämppää tavaralla.
Liinavaatteet yms. Joo kiva pitää joku muisto, esim mulla on mummin pöytäliina. Mutta. Nyt sitä liinaa ei voi käyttää, ettei tule tahroja ja käytössähän se puhkikuluu ja on lopulta pakko hävittää. Eli mulla on pöytäliina kaapissa, jota ei saa käyttää, kun se on muisto mummista. Tosi, tosi kätevää.
Tauluja en halua seinille. Koen ne meluna ja kaipaan kotona rauhaa.
Ei, kyse ei ole siitä, etten rakastaisi ja kaipaisi isovanhempiani. En vaan halua osoittaa sitä materialla. Mummo kuoli alle vuosi sitten, mutta en halunnut oikeastaan mitään muuta, kuin pari valokuvaa.
Jos nuorisosi arvostaa enemmän aineettomia muistoja, niin voisitko sinä arvostaa heitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi jonkun (esim aikuisen lapsen) pitäisi kiinnostua muiden (esim vanhempiensa) hamstraamista romppeista? Sellaisista, joista eivät edes pidä. Osaatko ap kertoa syyn miksi heidän pitäisi kiinnostua niistä?
Sulle ihan tiedoksi, että mummon ruskea lakattu puinen piironki on rahallisesti kuusi kertaa arvokkaampi kuin valkoinen Ikean lastulevyinen hyllykkö. Onko nuorilla enää käsitystä antiikin arvosta? Antiikkia ovat muutkin kuin jotkin Muumi-mukit ja Pentikin rumat kivitötsät. PS Sen mummon piirongin voi vaikka myydä ja ostaa rahalla kuusi Ikean hyllykköä..
Miehen äidillä on tuollainen lakattu ruskea piironki. Se on niin iso, että se veisi yksiöstä suunnilleen neljäsosan. Se on hieno, mutta ei puhettakaan, että se mahtuisi edes meidän asuntoon.
Mitä ihmettä te jankutatte koko ajan Ikeasta?
Meillä on pari isoa vanhaa huonekalua. Voi vit... vievät paljon tilaa ja ovat epäkäytännöllisiä. Näyttäviä joo, jos tuollaisesta tykkää. Se näyttävyyskin ajan myötä himmenee silmissä. Lapsilleni en noista halua taakkaa. Miehen suvusta, joten en niistä voi omin luvin edes hävittää.
Nuo itsetehdyt jututkin ovat niin ja näin. Kauniissa ajatuksissa ne ovat hienoja käsitöitä, maalauksia ym. Mutta kenen suvussa on oikeasti taidokas maalari. Näyttävät usein joltain lasten tekeleiltä. Hieno harrastus ja iloa itselle, mutta en esimerkiksi itse edes kuvittelisi, että kukaan haluaisi tekeleitäni seinälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se arvostus tulee vasta myöhemmällä iällä. Ei kaksikymppinen vielä ymmärrä asiaa. Älä heitä kaikkea ainakaan pois.
Nimenomaan kannattaa heittää pois nyt. Syyttävätpä sitten noiden nuorten aikuisten omat lapset aikanaan, kuinka typeriä vanhempansa olivat, kun eivät säilyttäneet isovanhempien perintötavaroita.
Kerrotko vielä, minne ne nuoret aikuiset laittavat isot sohvakalustot ja pöytäryhmät säilöön odottamaan sitä aikaa, kun heidän mahdolliset lapset tulevaisuudessa ehkä haluavat ne itselleen? Siinähän menee kymmeniä vuosia.
"On olemassa oikeat perintöesineet: .... isoisän veistämä leikkuulauta."
Ihan jokainen alle 7-kymppinen on tehnyt koulun puukäsitöissä leikkuulaudan. Muistan itsekin tehneeni sellaisen joskus 70-luvulla. Se oli surkea, kalan näköinen räpistys, joka ei kotonakaan kelvannut käyttöön. En muista nähneeni sitä sen jälkeen, joten vanhemmat ovat tainneet polttaa sen. Noita samanlaisia taitaa olla tuhatmäärin isovanhempien ullakoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkeinpä haluaisin, että kaikissa huonekaluissa olisi lukittavat pyörät :D Kamala ajatus joku helvetin painana iso lipasto, kaapisto tai edes sohva.
Entäpä teatteri? Onko puvustamo ottanut teiltä vaatetta, asusteita, kenkiä vastaan?
Kymmeniä vuosia sitten ihmiset oli pienikokoisempia. Ei nykynäyttelijä saa jalkaansa mahdutettua 1970-luvun saapikkaaseen. Lisäksi heillä on omat varastonsa ääriään myöten täynnä.
Näin arvelen. Olenko väärässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olishan se kyllä järkevää hyödyntää olemassaoleva tavara, kuin hankkia uusia. Mutta hyvä pointti on tuo huonekaluasia, jos ei vaan sovi kämppään, niin ei mitään järkeä ottaa vaivoiksi. Samoin astiastot. Jos ei käytä kahvikuppeja, niin ei niitä kannata hillota kaappeihin. Tekstiilit vois vaikka muokata uuteen käyttöön, jos ei muuten löydy läyttöä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi jonkun (esim aikuisen lapsen) pitäisi kiinnostua muiden (esim vanhempiensa) hamstraamista romppeista? Sellaisista, joista eivät edes pidä. Osaatko ap kertoa syyn miksi heidän pitäisi kiinnostua niistä?
Sulle ihan tiedoksi, että mummon ruskea lakattu puinen piironki on rahallisesti kuusi kertaa arvokkaampi kuin valkoinen Ikean lastulevyinen hyllykkö. Onko nuorilla enää käsitystä antiikin arvosta? Antiikkia ovat muutkin kuin jotkin Muumi-mukit ja Pentikin rumat kivitötsät. PS Sen mummon piirongin voi vaikka myydä ja ostaa rahalla kuusi Ikean hyllykköä..
Mitä sitten? Jos ei tykkää siitä piirongista tai sitten sille ei ole tilaa, niin mitä väliä sen rahallisella arvolla on? Myy pois ja ostaa jotain itselleen tarpeellista, tai pistää rahat säästöön. Se piironki on jo palvellut mummoa sen mitä pitikin. Ei sitä ole pakko ikuisesti suvussa säilyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen sitten ihan eri maata kuin tuon naisen lapset. Olen ilolla ottanut vastaan äitini Iittalan ja Riihimäenlasin upeat maljakot, appiukon arabian astiastot, anopin äidin thonet-tuolit ja oma isoisän tiikkilipastot ja Aallon huonekalut. Sekä muutamat moderit kotimaisten graafikoiden teokset. Ajaton suomalainen design on parasta, mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kuinka vanhat aterimesi on? Ennen vanhaan oli aterimet tosiaan pienempiä. Meillä mökillä esim vanhaa tuotantoa olevat Scandia-sarjan aterimet ja ne ovat pienempiä kuin uutta tuotantoa olevat vastaavat."
Hopea-aterimeni ovat kertyneet 1900-luvun alkupuolelta vuosisadan loppuun asti. Malli on pysynyt täsmälleen samana, mutta työkalujen kulumisesta, yms. johtuen aterimissa saattaa olla 1-2 millimetrin pituusheittoja.
Scandia-aterimet ovat käsittääkseni terästä ja nykytuotantoa. Siksi kysyinkin, kun joku väitti, että pöytähopeat ennen olivat pienempiä kuin nykyiset aterimet.
Useimmat nykyiset aterimet ovat vanhojen jälkiruoka-aterimien kokoisia. Minun jälkiruoka-aterimieni mitat ovat seuraavat: jälkiruokahaarukka179mm, jälkiruokaveitsi 207mm ja jälkiruokalusikka 168mm.
Minä väitin että pöytäho
Mulla on 1800 luvun aterimia. Aivan järkyttävän kokoisia. Keittolusikatkin 25 senttiä pitkiä ja lusikkaan menee melkein puolidesiä. Naurettiin, kun ne ei mahdu suuhun, kunnes selvisi, että niistä on ryystetty sen lusikan reunasta, viemättä lusikkaa suuhun.
Vierailija kirjoitti:
Entäpä teatteri? Onko puvustamo ottanut teiltä vaatetta, asusteita, kenkiä vastaan?
Kymmeniä vuosia sitten ihmiset oli pienikokoisempia. Ei nykynäyttelijä saa jalkaansa mahdutettua 1970-luvun saapikkaaseen. Lisäksi heillä on omat varastonsa ääriään myöten täynnä.
Näin arvelen. Olenko väärässä?
Mummoni aina sanoi että vie teatteriin vanhat vaatteet jota oli vintissä laatikkokaupalla. Oli kai jostain joskus lukenut että ottavat vastaan, tästä siis parikymmentä vuotta aikaa kun näin puhui. Mummo on jo kuollut ja vaatelaatikot menivät kaatopaikalle. Niitä ei saanut kuitenkaan koskaan mihinkään viedä kun tarjouduttiin ja loppujen lopuksi ne olivat sitten hiirien syömiä ja vuosikymmenien ajan vintissä laatikossa olleina hapertuneet suurin osa piloille.
Kauhulla odotan sitä jos äitini alkaisi tyrkyttämään niitä ah, niin juhlavan "pakollisia" MYRNA kippoja ja kuppejaan...
T. Ruuhkavuosia elävä kolmekymppinen, jolla on vaikeuksia saada nuoruuden aikana ostettuja tavaroita mahtumaan omakotitaloonsa (ja kyllä, kiertoon on laitettu käyttämätöntä rompetta)
Hei haloo- nykyiset asunnot , mihin nuoret useinkin muuttavat ovat alle 70m2 koppeja . Heille syntyy max 1-2 lasta. Änkeeppä sinne se kaikki vanhempien tai isovanhempien keräämä tavara.
Ei todellakaan, olen opettanut lapsilleni ja lapsenlapsille ,että jos heille jotain tarjoan ,mistä he eivät pidä, niin sanovat HETI , KIITOS EI.
Olen itse 76v ja myyn/hävitän kaiken ylimääräisen ,mistä ei kukaan perheessämme enää pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se arvostus tulee vasta myöhemmällä iällä. Ei kaksikymppinen vielä ymmärrä asiaa. Älä heitä kaikkea ainakaan pois.
Nimenomaan kannattaa heittää pois nyt. Syyttävätpä sitten noiden nuorten aikuisten omat lapset aikanaan, kuinka typeriä vanhempansa olivat, kun eivät säilyttäneet isovanhempien perintötavaroita.
:) Syyllistämisen kautta voittoon. Joo, enpä usko että lapsenlapsenlapset ikävöivät romuja sitäkään vähää.
Alue: Aihe vapaa
Itse tulen kieltäytymään perinnöstä. Mulla ei ole lapsia. Äitini kerää joulutavaraa ja posliiniesineitä. Niitä on satoja, ellei jopa yli 1000. Muutenkin vanhempani ovat aina ottaneet toisten romuja nurkkiinsa pyörimään, sinne eräskin tyhjäpää sukulainen on roudannut kaatopaikkakelpoisia lastulevyhuonekaluja 300 km:n matkan. Ja yhdet ottavat vastaan "koska joskus voi tarvita." Ja "olet ylimielinen paska" kun suhtaudut asiaan näin kriittisesti. Ok no ehkäpä sitten niin, mutta itse en vaivaa itseäni mitenkään teidän keräily- ja rojuharrastuksiensa takia tulevaisuudessa.