Lue keskustelun säännöt.
Puolison passiivisuus vituttaa, mutta en haluaisi rikkoa lapsilta perhettä
11.08.2024 |
Otsikossa tulikin. En suoranaisesti etsi neuvoja vaan enemmän vertaistukea, kun pää meinaa räjähtää päivittäin. Pahoittelen jo ennakkoon pitkää tarinaa.
Meillä on kaksi alle nelivuotiasta ja olemme naimisissa. Puolisostani on tullut etenkin parin viime vuoden aikana todella passiivinen isä ja kumppani, sanoisin että on minulle kolmas lapsi ellei lapset olisi oikeasti paljon miestä helpompia tässä kuviossa.
Vielä ennen lasten syntymää meillä oli hyvä työnjako ja mies oli oikeinkin aikaansaavan oloinen. Tuolloin kulut maksettiin 50-50, ja kotityöt hoitui samalla tavalla ilman että asioista koskaan riideltiin. Ainakin tuntui, että molemmat oli tyytyväisiä ja jälkikäteen voin myöntää, että aika itsevarmalla otteella lähdin perheen perustamiseen ajatellen, että ollaan ihan huipputiimi.
No, kaikki alkoi mennä alamäkeen ollessani raskaana toisesta lapsestamme. Mieheltä tippui ns. hanskat kädestä. Ei osallistunut lastenhoitoon, ei laittanut enää ruokaa ja jos autoon tarvitsi vaihtaa renkaat, käski menemään rengasliikkeeseen. Laitoin silloin aika paljon asioita tilanteen piikkiin, mies oli yllättäen päättänyt vaihtaa työpaikkaa ja esikoinen oli vielä melko pieni, joten ajattelin kyseessä olevan vain väliaikainen väsymys.
Nyt meillä on tosiaan kaksi pientä, ja koko ruljanssi on minun vastuullani ruohonleikkuuta lukuunottamatta. Käyn kaupassa ja kokkaan, hoidan lasten asiat, siivoan ja pyykkään, tilaan taloon nuohoojan ja vien itse auton huoltoon/katsastukseen/renkaanvaihtoon jne. Mies lähinnä harrastaa omiaan, istuu illat kännykällä ja tekee ison numeron siitä, jos näin kesäaikaan vapauttaa minut ruuanlaitosta grillaamalla. Käymme molemmat töissä ja maksamme yhä kaiken sentilleen puoliksi, tämä on aina ollut puolisolleni hyvin tärkeää. Työnjakoasioista puhuminen saa puolestaan miehen räjähtämään täysin, enkä jaksa sitä huutoa ja riehumista.
Olisin varmaan muuten jo lähtenyt, mutta olen aina ajatellut ydinperheen olevan lasten kannalta paras vaihtoehto. Jos olen ihan rehellinen, tiedän myös että mies haluaisi erossa viikko-viikko -järjestelyn, ja rehellisesti pelottaa, miten lapsista isäviikoilla pidettäisiin huolta. Olen ollut pari kertaa päivän-parin työmatkoilla, ja niiden aikana koti on aina ehtinyt kaaokseksi ja ovat kuulemma käyneet lasten kanssa syömässä mäkkärin autokaistalla Tulee sellainen olo väkisinkin, että eroamalla pilaisin lasten elämän.
Onko joku jäänyt vastaavaan tilanteeseen ja opetellut elämään katkeruuden kanssa?
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Oli hyvä idea tilata siivooja. Sen kulut sitten puoliksi.
Ei vaan mies maksaa siivoojan kulut yksin, siivoojahan hoitaa asiat, jotka kuuluisi miehen vastuulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä olet mahdollisesti tehnyt auttaaksesi nykyisen tilanteen muodostumista? Jos mies oli aiemmin hyvin aktiivinen, niin mitä tapahtui lasten saannin jälkeen?
Ainut, minkä keksin, on vanhempainvapaat, joita pidin miestä enemmän. Kuten aiemmin kirjoitin, voi olla, että mies otti ikään kuin annettuna, että kun toinen on kerran kotona, mikään kotiin liittyvä ei kuulu enää hänelle. Minullahan on pelkkää aikaa.
Jostain syystä mies ei kuitenkaan halua keskustella tästä asiasta tai ymmärtää tilanteen olennaisesti muuttuneen jo tovi sitten. Kun olemme molemmat 100% takaisin kokopäiväisissä töissä, ei ole mielestäni reilua olettaa toisen hoitavan myös kaikkea sitä, mitä kotiäiti ehtisi päivän aikana hoitamaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi masentunut? Kuulostaisi vähän siltä. Ehkä kokeilisin hakea siihen apua ennen eron miettimistä. Jos ei muuten, niin kannattaa ajatella että olet kuitenkin miehen kanssa jonkinlaisissa tekemisissä loppuelämäsi. Muutenkin on kiva tietää ainakin yrittäneensä tosissaan.
Miksi pitäisi yrittää yhtään mitään? Parisuhteessa kaiken täytyy toimia itsestään ilman että koskaan tarvitsee puhua.
Vanhemmuus ja parisuhde ovat omia asioitaan, toki parhaassa tapauksessa yhdessä esiintyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi masentunut? Kuulostaisi vähän siltä. Ehkä kokeilisin hakea siihen apua ennen eron miettimistä. Jos ei muuten, niin kannattaa ajatella että olet kuitenkin miehen kanssa jonkinlaisissa tekemisissä loppuelämäsi. Muutenkin on kiva tietää ainakin yrittäneensä tosissaan.
Miksi pitäisi yrittää yhtään mitään? Parisuhteessa kaiken täytyy toimia itsestään ilman että koskaan tarvitsee puhua.
Epävakaan weetee pellen puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi masentunut? Kuulostaisi vähän siltä. Ehkä kokeilisin hakea siihen apua ennen eron miettimistä. Jos ei muuten, niin kannattaa ajatella että olet kuitenkin miehen kanssa jonkinlaisissa tekemisissä loppuelämäsi. Muutenkin on kiva tietää ainakin yrittäneensä tosissaan.
Miksi pitäisi yrittää yhtään mitään? Parisuhteessa kaiken täytyy toimia itsestään ilman että koskaan tarvitsee puhua.
Vanhemmuus ja parisuhde ovat omia asioitaan, toki parhaassa tapauksessa yhdessä esiintyviä.
Jep. Ja tuolla asenteella ei löydä koskaan mitään kestävää. Hyväksikäyttäjän asenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä lähtisin lhestymäännaihetta tasavertaisuuden kautta. Mies ymmärtä tämän, koska haluaa kulujen menevän puoliksi.
Oletko laittanut paperille kaiken, mitä pitää tehdä? Anna miehen valita listasta puolet.
Jos hän ei halua, niin sen jälkeen kysy, mitä hän maksaa sinulle, että teet asiat x ja y.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella pahoillani puolestasi. Meillä tilanne on toisin päin, koska minulla on syöpähoidot menossa ja mieheni on kovin uupunut täyspäiväiseen työhön ja kodin pyörittämiseen. Osallistun toki minkä jaksan, mutta juuri tällä hetkellä se on todella vaikeaa kun en meinaa pysyä edes pystyssä. Mieheni alkaa uupua, ja sinäkin uuvut tuohon tilanteeseen lopulta. Meillä tilanne on väliaikainen, mutta teillä tuo voi jatkua ties miten pitkään. Mitä enemmän annat miehen luistaa velvollisuuksista, sitä pidemmälle hän on valmis venyttämään sinun kiltteyttäsi.
En kiistä, etteikö joissain perheissä olisi siivousfriikkejä yksilöitä, joiden standardeja kukaan toinen ei voi saavuttaa. Näitä on miehiä ja naisia, itse asiassa nuorempana seurustelin tällaisen supertarkan jalkalistojen pyyhkijämiehen kanssa :) Voin kuitenkin vakuuttaa sinulle, että tässä ei ole siitä kyse. Tiedän, että miestä itseä häiritsee sotkuisuus, koska esimerkiksi valittaa äänekkäästi lasten hajallaan olevista leluista, mutta olettaa että minä käyn ne valittamisen jälkeen korjaamassa. Jos en käy, potkii niitä mielenosoituksellisesti sivummalle ohikävellessään, mutta ei vahingossakaan itse laita oikealle paikalle saakka.
Nyt on kyllä sinulla peiliin katsomisen paikka. Olet ihan tossun alla. Jos miestä ärsyttää lelut niin hän korjaa ne itse tai laittaa lapset korjaamaan. Jätä lelut korjaamatta. Jos hän ei korjaa niin anna hänen harmistua ja vaikka huutaa. Jos parisuhteenne on sellainen että sinä palvelet miestä ja teet kaikki hänen mielen mukaan ettei hän suutu niin sitten ota ero. Tuollainen ympäristö on lapsille todella haitallinen vaikka ääntä ei korotettaisi yhtään. Perheessänne vallitsee pelon ilmapiiri jonka lapset aistivat. Se aiheuttaa lapsissa jatkuvan alitajuisen pelkotilan. Tiedän kokemuksesta kun minun lapsuuden perhe oli sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies potkii lasten leluja koska kokee lapset sinun vastuuksi. Siksi lasten sotkut ovat3myös sinuun liittyviä velvollisuuksia. Mies on iloinen lapsistaan, mutta ei kuitenkaan koe niitä omakseen huolehtimiseen niistä. Ovat sellaisia kivoja oman egon jatkeita (siitin lapsia, olen siis Mies) ja seuraa, vähän kuin lemmikit.
Jos mies välittäisi lapsistaan aidosti, hän pyrkisi tekemään kaikkensa että lapsilla on hyvä olla, on pesty ja syötetty kunnolla ja koti on siisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue John Grayn kirja Miehet ovat Marsista, Naiset Venuksesta. Auttanut minua älyttömästi ymmärtämään veljeä sekä miestä. Veli oli ennen tosi laiska ja luettuani tuon kirjan olen osannut pyytää apua tavalla, joka oikeasti toimii. Muutosta on tapahtunut pikkuhiljaa ja viimeisen vuoden aikana on ollut ihan muuttunut mies.
Miksi naisten pitäisi alkaa aikuisia miehiä kouluttamaan? Voisivat itse ottaa vastuun omasta käytöksestä.
Ei kannata kommentoida jos et ole lukenut kirjaa. Kyse ei ole kouluttamisesta vaan kommunikaatiosta. Millä tavalla kommunikoimalla asiat selviävät tai tapahtuvat parhaiten. Siellä on jutut sekä miehistä että naisista. Minusta nuo naistenkin jutut ovat todella osuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asian kanssa EI opi elämään.
Ap:lla on kolme mahdollisuutta. Hän voi ensinnäkin erota ja uskon, ettei lapset nyt niin hunningolle jäisi miltä Ap:sta nyt tuntuu. Jos mies ennen lapsia oli kykenevä aikuinen ihminen, on hän sitä eron jälkeenkin. Ap on vain tällä hetkellä tuon passiivisuuden mahdollistaja. Kun mahdollistaja poistuu kuviosta, kuoritunee miehestä jälleen toimintakykyinen toimija.
Toiseksi hän voi lopettaa myös omalta puoleltaan kaiken ylimääräisen tekemisen. Helpottaa omaa elämäänsä niin paljon kuin mahdollista. Muuttaa ensinnäkin kerrostaloon, jossa on mahdollisimman vähän mitään kunnostustöitä. Vähentää huomattavasti tavaran määrää, jolloin siivoaminen helpottuu valtavasti. Pesee vain omat ja lasten pyykit. Jos lelut on lattialla, antaa miehen potkia niitä, eikä todellakaan rientää siivoamaan, jne. Jne.
Kolmanneksi hän voi jatkaa entiseen malliin, kunnes vitutus ja katkeruus syö hänen sisimpäänsä elävältä. Ero tulee myös tässä tapauksessa, mutta vasta vuosien kuluttua ja paljon rumemmaksi tavalla.
Lasten hyvinvoinnin kannalta kolmas vaihtoehto on mielestäni huonoin.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehestä tuli lastensaannin jälkeen samanlainen. Se on käsittämätöntä! Ennen lapsia meillä oli mm tiskivuorot ja siivottiin aina yhdessä. Jotenkin sinä aikana, kun olin lasten kanssa vauvavapaalla koko homma kääntyi alamäkeen ja paheni vain loppua kohti. Mies tosiaan puuhaili omia juttujaan omissa menoissaan ja kotona ollessaan istui yläkerrassa nojatuolissa tuntikausia puhelinta selaten. Ainoa asia, jonka hoiti, oli pyykinpesu. Ja veikkaan, että senkin siksi että pääsi pyykkitupaan yksin / puhelimensa kanssa ja viipyikin siellä aina pitkään. Minä hoidin kaikki lasten menot ja asiat, siivosin koko asunnon, suunnittelin ja tein ruokaostokset, laitoin aina ruoan, hoidin pihan ja puutarhan täysin kokonaan, tein myös portaiden maalaamiset, ikkunoiden tiivistämiset yms pikkurempat, puhumattakaan kaikesta ns metatyöstä eli mummoille äitienpäiväkukat, lapsille talvivaatteet, asentaja korjaamaan tiskikone...
Erosimme vuosi sitten. Jäin ok-t
Muutama tapaus viittaa siihen, että on jouduttu narsistisen elämänkumppanin uhreiksi tietämättömänä. Nimittäin narsistit ovaat niin taitavia näyttelijöitä ja matkijoita siihen saakka, kun jeille on siitä jotain hyötyä ja uhri saatuu loukkoon, lankaan ja tejty itsestä riippuvaiseksi. Yleisedti näytellään ennen lapsia mitä mainioimpia elämänkumppaneita, rakastavaisia ja huolehtivaisia. Ykeensä, olen kuullut, jos lapset täyttävät noin 3 v, niiden nardistien koko mielemkiinto romahtas ja he alavat etsimaan uutta uhria, kenen sitouttaa, hankkia lapsia ja sama ruljanssi jatkuu ties montaa kertaa elämässä. Koko vastuun siirtävät puolisolle, mm myös avioeron. He ovat todella henkisesti ja ällyllisesti kehitysvammaiset, noin 6 v tasolla, sinne pysähtyneitä. Ratkaisuneuvoja en osaa antaa, jokainen tekee omat ratkaisut itse. Mutta todella epäilen, että olette näyttelevien narsistien uhriksi joutunut,niin ap kuin myös ihminen, kuka kirjoitti melkein samanlaisen miehen käytöstarinan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero kannattaa nostaa pöydälle mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja olla valmis sitä tietä seuraamaan, jos asiat ei muutu. Jos hyvin käy, mies säikähtää todellisessa tilanteessa ja alkaa skarpata. Jos huonosti, niin silti sulle käy hyvin sillä pääset eroon perheen ankeuttajasta ja lapsetkaan ei saa huonon perhe-elämän mallia.
Olin samanlaisessa tilanteessa ja voin sanoa, että ero oli paras vaihtoehto. Viikko-viikkosysteemiä minäkään en edes harkinnut, tosin lapset oli silloin 1,5v ja 3v. Ovat pari kertaa viikossa päiväseltään isän luona, koska enempää en uskaltanut antaa mutta omaa aikaa kuitenkin tarvitsin. No, ex on vissiin omilla lastenhoitovuoroillaan ihan ok iskä, tai ainakin isompi lapsista sanoo että on kivaa iskän kanssa ja isi leikkii heidän kanssa (varmaan enemmän kuin minä). Että meillä ainakin miehen aktiivisuus lisääntyi, kun ne lapset oli pakko hoitaa.
Tilannehan oli meilläkin se, että puoliso oli osallistuva isä ekan lapsen kanssa, mutta kun eka lapsi alkoi vaatia enemmän huomiota, niin antoi sitä vaan vähemmän. Alkoi kun odotin toista lasta ja minulla oli terveysongelmia ja rankkaa. Kun pienempi lapsi sitten oli huomiota vaativampi tapaus, niin vielä enemmän jäi kaikki omille harteille. Mies käytännössä kiukutteli pienemmälle, että miksi se vaan itkee (ja huom. tässä vaiheessa oli vielä vauva). Pariterapiassakin käytiin, mutta ei vaan huomannut mitään vikaa tekemisissään.
Lopulta minusta tuli nalkuttava akka, ja mies löysi jonkun, joka ei nalkuttanut. Kun tajusin, että pettää, odotin vähän aikaa miettien miltä se tuntuisi, ja sitten kun tuntui siltä, että kestän sen, kysyin suoraan. Toinen nainenhan sillä oli (en tosin tiedä miten fyysisellä tasolla). Olihan se järkytys, mutta päällimmäinen tunne oli helpotus: viimein oli riittävän hyvä syy erota, eikä omat vanhemmat ja appivanhemmat enää voineet vedota siihen, mihin sinäkin ap vetoat, että ydinperhe on lapsille paras vaihtoehto. Lähtökohtaisesti asia varmaan on niin, mutta meillä ainakin ero oli oikea vaihtoehto. Ex osallistuu perheensä elämään enemmän kuin saman katon alla asuessa, ja minä saan omaa aikaa silloin kun lapset ovat isällään. Loput ajasta ex saa jurottaa just niin rauhassa kuin haluaa. Win-win.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies potkii lasten leluja koska kokee lapset sinun vastuuksi. Siksi lasten sotkut ovat3myös sinuun liittyviä velvollisuuksia. Mies on iloinen lapsistaan, mutta ei kuitenkaan koe niitä omakseen huolehtimiseen niistä. Ovat sellaisia kivoja oman egon jatkeita (siitin lapsia, olen siis Mies) ja seuraa, vähän kuin lemmikit.
Jos mies välittäisi lapsistaan aidosti, hän pyrkisi tekemään kaikkensa että lapsilla on hyvä olla, on pesty ja syötetty kunnolla ja koti on siisti.
Tsiisus, tässä on kyllä niin hyvin tiivistetty tämän ongelman ydin.
Lisäksi täysin totta oli tuo edellisen kommentoijan huomio pelon ilmapiiristä. Mies hallitsee perhettään huutamalla ja räyhäämällä, eli pelolla. Vaikkei Ap suoraan miestä pelkäisikään, pelkää hän tämän käytöksen vaikutusta lasten hyvinvointiin. Näin ollen hän tottelee miehen vaatimuksia.
Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Ero kannattaa nostaa pöydälle mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja olla valmis sitä tietä seuraamaan, jos asiat ei muutu. Jos hyvin käy, mies säikähtää todellisessa tilanteessa ja alkaa skarpata. Jos huonosti, niin silti sulle käy hyvin sillä pääset eroon perheen ankeuttajasta ja lapsetkaan ei saa huonon perhe-elämän mallia.
Minusta tuo on maailman huonoin selitys, että lapset eivät saa huonon perhe-elämän mallia.
Minä olen eronnut ja lapset olivat vuorovikkolapsia. Mies jatkoi samaa käyttöytymistään uuden puolison kanssa. Lapset saivat edelleen puolet ajasta huonon perhe-elämän mallin kokemuksen. Minulla ei ollut ketään, joten he eivät saaneet mitään mallia. Eli isän malli jatkoi elämistään.
Aplle muutama kysymys
- miten miehen lapsuuden perheessä toimi äidin ja isän roolit? Onko mies ottanut käytöksensä mallin sieltä?
- Joillekin miehille saattaa tulla jotain vanhoja takaumia omasta lapsuudesta kun oma lapsi samassa iässä. Toki kun lapset vielä noin pieniä niin tämä ei niin todennäköinen. Mutta tarkoitan että jos miehen vanhemmat olisivat eronneet kun mies oli x vuotta ja sen jälkeen mies ollut äidin kanssa niin jotenkin reagoi noin siihen kun oma lapsi iässä x niin taantuu ja kuvittelee että äidit hoitavat kaiken kun lapsi x iässä. Ei tieteenkään tietoisia päätöksiä vaan vaikuttavat ilman että mies itsekään ymmärtää miksi käyttäytyy näin.
- alkoiko mies nähdä sinut toisen lapsen saamisen aikaan äitinä. Eli tavallaan taaantuu lapsen asemaan. Jos vielä hoidit kaikki kotityöt kun olit lasten kanssa kotona niin se vahvistaa sitä että mies on kuin lapsi joka tosin hoitaa työnsä mutta muuta ei tarvi lapsen tehdä kun äiti hoitaa kaiken. Ennen lapsia olit tyttöystävä tai vaimo ja sellaista kohdellaan tasa-arvoisesti. Mutta jos vielä puhuttelee sinua aina äitinä niin helposti tulee kohdelleeksi sinua äitinä jonka tehtävä on hoitaa häntä.
- toinen nainen? Voisiko miehellä olla kiikarissa toinen nainen ja tavallaan tahallaan ajaa sinua hakemaan eroa (itse ei kehtaa erota mutta jos sinä otat syyn niskoillesi niin sopii oikein hyvin)
- Voiko miehellä olla jotain terveysongelmia joko fyysisiä tai psyykkisiä?
- vai onko vain yksinkertaisesti laiska.
- onko mies pettynyt lapsiperhearkeen? Vaikka kuinka olisi halunnut lapsia niin ehkä on halunnut sellaista vain koska niin kuuluu haluta. Ja on haaveillut siitä kuinka ylpeänä esittelee lasten menestystä ym. Ei siis ole koskaan halunnut valvoa öisin, tehdä lapsille ruokaa ym arkea vaan pelkästään sitä kiiltokuva arkea jossa perheen isä tulee siivottuun kotiin jossa valmis ruoka pöydällä ja lapset istuvat hiljaa kiltisti pöydässä ja kertovat kuinka kiva isi on. Eli tavallaan on voinut haaveilla siitä että sitten on vähemmän kotitöitä itsellä ym eikä niin että pitääkin tehdä enemmän mitä kahden aikuisen suhteessa.
Ydinperhe mallina tulee heittää romukoppaan. Tilalle vapaus seikkailla. Kyllä lapset sopeutuu.
Alkuperäiseen kirjotukseen liittyen, ja näihin yksipuolisiin näkemyksiin mitä naiset tässä ketjussa on kirjoitellut, sanoisin, että se mikä miehiä yleensä näissä suhteissa ja tapauksissa varmaan eniten passivoi on ehkä nämä:
* Miehet ehkä yllättyvät jossain vaiheessa kun naiset keskittyvät niin paljon lapsiin ja lasten asioihin (sori, tiedän että näin täytyy tehdäkin, mutta tämä on silti vaikutin ja tietysti voi miettiä millon mennään liian analyytiselle detalji tasolle asioissa, esim että tulisesti väitellään siitä onko mäkkärin ruoka roskaa vai ei tyyppisiin juttuihin) Täten vaimosta tulee ehkä miehen mielestä pirttihirmu, eli siis niin että alkaa komentelemaan, vaatimaan, saarnaamaan ja nalkuttamaan. Joo voi olla että joskus on aihetta tähän, mutta liika on liikaa ja pitäis varmaan miettiä että voisko ihmisen kanssa keskustella asiasta järjevätikin eikä heti alottaa vihaisesti piikittelemään ja naljailemaan tai sitten heittäytyä marttyyriksi.
* Vaimo vain ottaa kontrollin asioista, ja ainakin nyt lapsista (kuten tietysti alussa täytyykin) ja heihin liittyvistä asioista. Mielestäni monet naiset ikäänkuin "ottavat kontrollin" jolloin se helposti myös "osaavalle" annetaan, sellainen on ihmisluonto. Ja sitten yhtäkkiä se olettaa/kuvittelee, että se mies jostain itse keksisi miten sen pitäis osata osallistua ilman että niistä keskustellaan sivistyneen fiksusti tai järkevästi tai ohjaillaan siihen ja lempeästi. Ei, vaan sen sijaan alkaa olettava nalkutus. Kas arvon naiset, kun tällainen kodin leikkiminen on ollut toellisuutta nykymiehille, alkaen vasta max n. 50 vuotta sitten historiassa, eli ei siis oikeastaan edes yhtä sukupolvea vielä, joten on aika erikoista kuvitella että jotain nyt muuttuis itsestään yhtäkkiä, joka miehellä, kun biologia on tätä toista suuntaa toistanut viimeiset 2 miljoonaa vuotta. Tadaa! Tok, tok ladies.. Eli pientä lempeyttä tähän kiitos... Miestä ei ole geneettisesti koodattu tälläiseen, joten ymmärtämystä kiitos.
* Mahdollisesti ja usein myös vaimo kerää kiloja, ei huolehdi enää itsestään, ehkä pukeutuu huonosti, ja/tai mahdollisesti muistuttaa olemukseltaan miehen omaa äitiä aikanaan, eikä siis enää muistuta sillä tavalla sitä naista jonka kanssa mentiin yhteen. Ja takuulla on myös niin, että mitä enemmän nalkutuskertoja ja kiloja kerätään, sen pahempi. Tämä pykälä on ehdoton suhteen killeri, ihan ehdoton ja pyyhkii kaiken muun hyveen pois aika samoin tein! Ja tämä asiahan ei muutu vaikka miten asiasta nokkavasti naljailtaisiin tai näsäviisasteltaisiin forumeilla ja kassajonoissa, joten se kannattaa nyt mun mieletä ottaa ikuisena totuutena. Toisaalta toiset miehet varmaan sietää näitä paremmin toiset huonommin, mutta sanoisin että kaikkiin se vaikuttaa, aina.
Kylmästi pöydän ääreen ja raaka keskustelu ja kotitöiden jako niin, että ne on hoidettava. Paperille työt ylös ja päivät millin ne hoidetaan ja kuka hoitaa. Auton asiat jaatte myös. Viikko-ohjelma kuten jollekin laitosnuorelle. Näin sinulle jää näyttö tekeekö mies mitään ja mieskin tajuaa ehkä.
Jos ei mies tajua niin helpommalla ap pääset kun lähdet.
Lasten takia ero olisi kyllä tarpeen. Ovat vielä sen verran pieniä, että sopeutuminen olisi suhteellisen helppoa.
Eron jälkeen miehen on pakko ottaa vastuuta. Todennäköisesti hommat eivät sujuisi Ap:n kriteerien mukaan, mutta tuskinpa nyt lapset niin paljon kärsisivät miltä Ap:sta nyt tuntuu. Vaikuttaa nimittäin siltä, että Ap edelleen olisi se kaiken metatyön tekijä lasten suhteen.
Katkeruus tulee vaan kasvamaan. Ja lapset kyllä huomaavat kodin tunnelman, sillä he imevät kuin sienet sitä koko ajan. Itse aikoinaan järjestin itselleni poissaoloja siihen malliin, että passiivinen mies vuosien laiskottelun jälkeen joutui väkisin ottamaan vastuuta lapsista. Pari vuotta hänellä meni opettelussa. Nyt ottaa vastuuta edes auttavasti. Silti huomaan edelleen olevani välillä ihan hemmetin katkera niistä vuosista kun hän oli totaalivapaamatkustaja. Tämän vuoksi neuvon Ap:ta eroamaan, vaikkei hän neuvoja halunnutkaan.