Lue keskustelun säännöt.
Mies ei suostu lähtemään mihinkään juhliin mukaan
02.08.2024 |
Lähisukulaisteni häät, viisikymppiset, lasten rippijuhlat, valmistujaiset, nimenantojuhlat, yksivuotissynttärit ym. Tällaisia on 1-3 kpl vuodessa. Osa pieniä rentoja juhlia, osa isoja juhlia. Mies ei suostu mihinkään niistä mukaan. Eli menen yksin tai vain meidän lasten kanssa. Sama koskee ystävieni juhlia. Miehelläni ei tietääkseni ole mitään näitä ihmisiä vastaan. Mutta ei silti suostu mukaan. Hänen suvun puolelta ei ole ollut yksiäkään juhlia koko 13 vuoden aikana mitä olemme olleet yhdessä, hän ei edes tapaa koskaan muita sukulaisiaan kuin vanhempiaan. Jotenkin vain harmittaa mennä juhliin, pieniinkin, kuin olisi sinkku tai yh. Kaikki aina kyselee miksi tulit yksin.
Kommentit (104)
Minun äitini ei koskaan lähtenyt mukaan isäni sukulaisia tapaamaan. Ymmärrän sen hyvin, hänellä oli raskas vuorotyö ja hän hoiti myös lähes kaikki kotityöt. Ei sitä väsynyttä hapannaamaa kukaan sinne kaipaillut, eikä hän olisi siellä viihtynyt. Oli vain mukava olla pelkästään isän ja hänen sukulaistensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä on kohteliasta osallistua juhliin, jos on kerta kutsuttu ja jos itsellä ei ole mitään painavaa syytä olla menemättä, esim pitkä välimatka
"Meillä toimitaan niin ettei kummallakaan ole pakko juhliin osallistua jos ei kiinnosta. Sellaiset kuuluu turhuuksien kastiin."
Teillä ne kuuluvat molemmille turhuuksien kastiin mutta monilla muilla eivät. Edelleen, jos jossain toiselle jollain tavalla merkityksellisessä asiassa toinen on täysin erilainen, se vaatii joko ihan reiluja kompromisseja molemmilta tai sitten asia kyllä hiertää väkisinkin suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään mielelläni lähde, mutta kyllä jaksan vaimolle sen verran olla mieliksi.
Onko vaimo koskaan sinulle mieliksi missään asiassa?
Toki. Joustetaan puolin ja toisin.
Puolisoni on yrittäjä, jonka pitää tehdä työntekijöiden työt, jos nämä sairastuvat. Siksi hän ei yleensä tule mukaan sukujuhliin, koska viikonloppuisin niin kovin usein työntekijä saa flunssan etenkin näin kesällä. Onneksi maanantaina taas pääsevät töihin uuden kivan rannekkeen unohduttua ranteeseen.
On helpompi lähteä lasten kanssa kuin kesken matkan kääntyä takaisin, koska miehen on paikattava poisjääneen työntekijän työpanos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään mielelläni lähde, mutta kyllä jaksan vaimolle sen verran olla mieliksi.
Jotkut ajattelevat asian niin, että aikuisena saa jo päättää kenen kanssa aikansa viettää.
Saa päättää ja päätän lähteä mukaan, jos se on vaimolle tärkeää.
Mies ei rakasta sinua. Jätä hänet, ansaitset parempaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma elämä on aina mielenkiintoisempaa kuin juhlissa päteminen feikkinä lampaana ja haaskata kallisarvoista omaa aikaa.
Kertoo ehkä enemmän susta ja kaveripiiristäsi. Meillä muilla saattaa olla oikeasti aitoja ja lämpimiä sukulais- ja ystävyyssuhteita.
Eipä minuakaan saa kuin omiin hautajaisiin, ei kiinnosta pätkän vertaa omat tai muitten juhlat, mikään ei minua niihin saa lähtemään.
M57
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mulla on vähän sama juttu. No häät on poikkeus, tai aikuisten kosteat synttärit. Mutta otetaan nyt esimerkiksi vaikka pirkkoliisan 5v synttärit. Ensinnäkin ne on jostain syystä aina sunnuntaisin. Miksi? En tiedä, mutta niin ne vain on. Sunnuntai on mulle Herran myöntämä pyhäpäivä ja silloin on tarkoitus levätä, kerätä voimia tulevaa viikkoa varten ja vain olla. Toisekseen sunnuntaina on usein pieni kissankakka vielä suussa, jos lauantaina on erehtynyt ottamaan saunakaljaa. Eli sunnuntaina pitäisi ajaa jonnekin Äänelänkoskelle 5v-synttäreille. Siellä sitten sukukatras kokoontuu. Lapset riehuu ja mekastaa niin, ettei edes oma ajatus kulje. Siinä sitten väkinäisesti pitää halailla läpi Eija-tädit ja kätellä Ukko-sedät. Tilaa ei ole koskaan riittävästi, vaan koko kööri änkeää siihen asuntoon. Otetaan vähän kaaakkua ja kahvia termarista. Sitten siinä sohvan nurkassa pidät sylissäsi kakkulautasta ja koitat hörppiä sellaisesti pienestä
Pirkkoliisalle voi olla tärkeää, että olen sunnuntaina synttäreillä mukana. Siispä olen. Ei vaadi paljoa.
Ja sitten miehet valittavat, että
a) Ero tuli yllätyksenä.
b) Avioeron jälkeen kaikki ystävät valitsevat sen ex-vaimon ja itse jää yksin.
Käytöksellä on seuraksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mulla on vähän sama juttu. No häät on poikkeus, tai aikuisten kosteat synttärit. Mutta otetaan nyt esimerkiksi vaikka pirkkoliisan 5v synttärit. Ensinnäkin ne on jostain syystä aina sunnuntaisin. Miksi? En tiedä, mutta niin ne vain on. Sunnuntai on mulle Herran myöntämä pyhäpäivä ja silloin on tarkoitus levätä, kerätä voimia tulevaa viikkoa varten ja vain olla. Toisekseen sunnuntaina on usein pieni kissankakka vielä suussa, jos lauantaina on erehtynyt ottamaan saunakaljaa. Eli sunnuntaina pitäisi ajaa jonnekin Äänelänkoskelle 5v-synttäreille. Siellä sitten sukukatras kokoontuu. Lapset riehuu ja mekastaa niin, ettei edes oma ajatus kulje. Siinä sitten väkinäisesti pitää halailla läpi Eija-tädit ja kätellä Ukko-sedät. Tilaa ei ole koskaan riittävästi, vaan koko kööri änkeää siihen asuntoon. Otetaan vähän kaaakkua ja kahvia termarista. Sitten siinä sohvan nurkassa pidät sylissäsi kakkulautasta ja koitat hörppiä sellaisesti pienestä sievästä kupista sitä kahvia läikyttämättä. Vatsa menee aina sekaisin ja tulee ilmavaivat siitä sokeri-rasva-hiilari "herkuista" mitä on tarjolla ja koitat jossain välissä käydä vessassa päästämässä varpusparven. Jutut on aina samat, että mitä kuuluu. Sitten kerrot niitä tylsiä juttuja. Töistä kun puhun, niin ei kukaan oikeasti edes ymmärrä, ne vain nyökyttelee. Sitten Minna-täti alkaa kertomaan aina jotain pitkää stooria viime kesältä, kun kissa karkasi mökillä. Siinä sitten kuuntelet pitkästyneenä, väsyneenä, vatsa sekaisin jotain tuollaista ja mietit, että voiko kahvilusikalla viiltää ranteet auki jos oikein yrittää. Sitten tulee joku onginta lapsille ja Pentti-setä kysyy voisinko minä mennä verhon taakse antamaan namipusseja. Siellä kyyristelet sitten verhon takana paskaa pidätellen ja pieruja päästellen, että jokainen suvituuli ja mikkomarkus on saanut naminsa, toki ensin riidellen onkimisvuoroista. Jossain vaiheessa sanot ääneen, että pitäisi varmaan kotiin lähteä ja vaimo näyttää ilmein ja käsimerkein, että älä sano tuollaista, se on epäkohteliasta. Muiden jo lähdettyä vaimo on halunnut jäädä auttamaan astioiden korjaamisessa ja siivoamisessa. Itse istut sohvalla, pelaat matopeliä ja mietit miten omasta elämästä on päässytkin tulemaan tällaista. Että miksi mä en vain voisi olla kotona sohvalla ja katsoa Dexterin viimeisintä tuotantokautta, joka on edelleen näkemättä. Ottaa siinä yks kylmä ja vaikka pussillinen sipsejä. Olla vain ihan rauhassa ja tosiaan kerätä niitä voimia ensi viikkoa varten.
Olipa hersyvä ja osuva kirjoitus, etenkin tuo pohdinta ranteiden aukiviiltämisen onnistumisesta kahvilusikalla.... :D
Voin niin samaistua tähän. Hirveää piinaa, teeskentelyä ja typerää patsastelua koko sukukekkerit alusta loppuun saakka. Mistään oikeasta ei puhuta, sukulaiset vaan kehuskelee omilla lomamatkoillaan, missä hienoissa ravintoloissa on syöty tai millä merenrantaterassilla lipitetty kuohuvaa, millä golfkentillä kulloinkin pelattu, keitä siellä tavattu (name droppingia oikein urakalla), kuka on missäkin isossa firmassa töissä ja kuka on liisannut hienoimman auton. Ja minne seuraava matka on jo varattuna. Ihan järkyttävää pätemistä ja pinnallista meininkiä. Kilpailua siitä, kellä menee "parhaiten". Huh.
Riitti että pari kertaa kieltäydyimme kohteliaasti kutsusta, nykyisin ei enää kutsuta. Uskon, että kaikki osapuolet ovat huojentuneita eikä kukaan kaipaa ketään.
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimitaan niin ettei kummallakaan ole pakko juhliin osallistua jos ei kiinnosta. Sellaiset kuuluu turhuuksien kastiin. Puolisoni passaa jos olen sairaana ja hakee kaikki kaupasta mitä pyydän arjen sujuessa täydellisesti mutta juhliin ei lähde. Ei kaikkea tarvitse vaatia kun tärkeimmät asiat sujuu. Pitääkö parisuhteessa hypätä vaikka kaivoon jos toinen toivoo ja haluaa.
Onko se muille juhlijoille ollenkaan kivaa jos osa on sinne pakotettuina tullut, ei puhu kenellekkään ja ahdistaa. Kaikki vaistoaa jos jonkun mies on sinne vastentahtoaan pakotettu. On näitä nähty. Mykkäkoulua ja vuosisadan sotaa välttääkseen jotkut lähtevät pitkinhampain sinne.
Ei ole Chris O' Neillilläkään helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suostuisi tuollaiseen. Olen joskus jonkun toisen aloituksen innoittamana sitä miettinyt. Pariskunta on pariskunta, ja suhteeseen itselläni kuuluu myös ns. edustaminen ja seuran pitäminen toiselle juhlissa jotka eivät itselle tärkeitä ole. Onneksi mieheni on samoilla linjoilla.
Kyse on jostain typerästä seurapiiri teatterista. Edustaminen ja seuranpitäminen ihmisten kanssa joiden kanssa ei halua edes olla tekemisissä kuullostaa aika ankealta ajanvietolta ja on todella itsekästä on pakottaa vastentahtoinen kumppani tälläisiin.
"Seurapiiriteatteri" oli osuva sana. Jos ei oikeasti halua olla siellä olevien kanssa tekemisissä, niin miksi ihmeessä sinne pitäisi mennä?
Minun isäni ei osallistunut edes äitinsä hautajaisiin! Tämä oli kyllä törppöyden huippu. Ei ollut minun häissäni, ei veljeni häissä, ei minun lasten nimiäisissä ym. Ei missään koskaan. Itsekäs juoppo, ei muuta.
Me ollaan tavattu toisemme vasta lähes nelikymppisinä. Ei yhteisiä lapsia. Mun vanhemmat kuolleet. Ei ole ollut luontevaa lähteä tutustumaan toistemme sukuihin, kun ei olla siinä perinteisessä kihlat-häät-lapsi-ristiäiset-junassa.
Muut ei joudu juoksemaan meidän juhlissa, niin ei meitäkään kiinnosta muiden juhlat. Äitini hautajaisiin olisi mies ollut tervetullut, mutta itse halusin mieluummin surra rauhassa enkä miettien, että miltä miehestä tuntuu olla lähes tuntemattoman ihmisen hautajaisissa ihmisten kanssa, joita on nähnyt pari kertaa ohimennen. Introvertti tyyppi, jolla ei ole edes pukua. Se on näin naisena paljon helpompaa, kun joku kolttu aina löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan tavattu toisemme vasta lähes nelikymppisinä. Ei yhteisiä lapsia. Mun vanhemmat kuolleet. Ei ole ollut luontevaa lähteä tutustumaan toistemme sukuihin, kun ei olla siinä perinteisessä kihlat-häät-lapsi-ristiäiset-junassa.
Muut ei joudu juoksemaan meidän juhlissa, niin ei meitäkään kiinnosta muiden juhlat. Äitini hautajaisiin olisi mies ollut tervetullut, mutta itse halusin mieluummin surra rauhassa enkä miettien, että miltä miehestä tuntuu olla lähes tuntemattoman ihmisen hautajaisissa ihmisten kanssa, joita on nähnyt pari kertaa ohimennen. Introvertti tyyppi, jolla ei ole edes pukua. Se on näin naisena paljon helpompaa, kun joku kolttu aina löytyy.
No, meillä myös tavattiin yli 30-vuotiaina. Molemmille jo asettuneet ne omat tutut kuviot. Toki toistemme lähisukuun ollaan tutustuttu, mutta esimerkiksi jonkun pikkuserkun tai entisen koulukaverin häät, jonka nähnyt viimeksi 15 vuotta sitten ei ole sellaiset, jonne olisi mikään pakko kumppanin mennä. Tai sellaisen ihmisen hautajaisiin, jota ei ole koskaan nähnyt eikä kumppanikaan pitänyt yhteyttä yhdessäolonne aikana.
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee juhliin, joka juhlista haluaa nauttia ja nauttii. Ei ole vaikeaa. Kyselijöille voi kertoa miehen olevan nyt liian kiireinen osallistumiseen.
Ei mies ole "kiireinen", vaan omahyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suostuisi tuollaiseen. Olen joskus jonkun toisen aloituksen innoittamana sitä miettinyt. Pariskunta on pariskunta, ja suhteeseen itselläni kuuluu myös ns. edustaminen ja seuran pitäminen toiselle juhlissa jotka eivät itselle tärkeitä ole. Onneksi mieheni on samoilla linjoilla.
Tästä kommentista pystyi suorastaan haistamaan todella ummehtuneen ja vanhanaikaisen ajattelutavan. Hyi helvata.
Onko näin? Ehkä olemme vanhanaikaisia, onneksi molemmat samalla tavalla. Meidän suhteessamme ei toimita niin että olen aikuinen, teen mitä haluan, toisen toiveista ja tunteista viis.
Meillä toimitaan niin ettei kummallakaan ole pakko juhliin osallistua jos ei kiinnosta. Sellaiset kuuluu turhuuksien kastii
Kukin tavallaan tietysti. Omalla kohdallani juhlien vihaaminen ja niistä pois jättäytyminen on yksinkertaisesti deal breaker. Mutta toiselle juhlavihaajalle sellainen ihminen sopii täydellisesti.
Toki oletan myös että puolisollani on sen verran käytöstapoja, ettei näytä sitä kaikille jos jossain ei juuri silloin huvita olla. Eli handlaa peruskäytöstavat.
En minäkään haluaisi käydä sukujuhlissa, mutta menen silti jos kutsutaan, ettei aleta pitää vielä nykyistäkin oudompana. Introvertille ne pienet ja rennotkin juhlat ovat raskaat, juhlissa on aina joku kaava, jota täytyy noudattaa ja niissä yleensä odotetaan enemmän sosiaalisuutta kuin tavallisella vierailulla.Isommat juhlat ovat ihan omassa sfäärissään, koska niissä yleensä on paljon liki tuntemattomia ihmisiä.
En osaa jutustella tuntemattomien kanssa luontevasti ja muutenkin juhlien meteli ja jatkuva skarppina olo väsyttävät. Jaksan pitää hymynaamaa yllä pari tuntia, mutta sen pidempään jos juhla kestää, ahdistus alkaa näkyä ja etenkin äänet alkavat käydä pahasti hermoille.
Ehkä ap:n miehellä on samaa? Tai ehkä ns. kahvikuppineuroosi, eli jännittää niin paljon, ettei kirjaimellisesti pysy kahvikuppi käsissä. Itse olen tuosta päässyt eroon iän karttuessa ja saan nykyään kakkupalan lautaselle ja vietyä lautasen sekä kahvikupin pöytään ilman, että kaikki lentää pitkin tarjoilupöytää tai lattioita, mutta nuorempana oli kauheaa ottaa ruokaa/juomaa, kun jossain vaiheessa jotain aina tippui tai läikkyi.