Omat vanhempansa perinyt sukupolvi, joka ei aio jättää omille lapsilleen perintöä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen hommaa omat rahansa.

Ja tämän asenteen vuoksi Suomi on ja pysyy köyhänä maana.

Minun suvussani on vuosisatoja kasvatettu sillä asenteella, että perittyjä varoja ei perijä omista, vaan hallitsee, kunnes ne siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Meillä ei ole kyse edes miljoonaperinnöistä, mutta jonkinasteisista kuitenkin. Itse perin jonkin verran, mutta olen ollut kyvytön kasvattamaan perintöä. Tämä kuitenkin siirtyy automaattisesti eteenpäin lapsilleni. Meillä  jokaisen on aina tullut elättää itsensä omalla työllä, perinnöistä on voinut käyttöä vain tuotot, ei itse pääomaa.

Ehkä tämä on hieman yhteiskuntaluokka -kysymys?

Ymmärrän ja arvostan, mutta jotainhan  sillä peruttävällä omaisuudella kai tehdään, ei kai tuossakaan muuten ole järkeä. Onko se esimerkiksi asunto, missä saa asua? Se on jo aika iso etu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki jokainen saa tehdä perinnöllään mitä haluaa.

Mutta itse mietin, eikö todellakaan tunnu pahalta jättää omia lapsia ilman perintöä, jos on itse sellaista saanut? Eikö tunnu pahalta, jos itsellä on perusasiat kunnossa ja vaikka maksettu asunto ja samalla oma lapsi tuskailee, kun rahat eivät tahdo nykyisin riittää?

Oma lapseni on vielä pieni, mutta en osaa kuvitellakaan, että katsoisin vierestä hänen kärvistelyään, jos itselläni olisi asiat hyvin.

Mää jouduin lopettaan yliopisto-opinnot kun rahat loppui eikä vanhemmat auttaneet. Molemmat olivat saaneet omita vanhemmiltaan koulurahaa. Kyrsii mutta minkäs teet, olutta ja menyttä.;)

VMP, mä en saanut vanhemmilta penniäkään opiskellessa ja silti paitsi valmistuin yliopistosta  järkevälle alalle, myös työllistyin.

Ei palkat jää jälkeen, samat matalapalkka-alat on olleet sitä aina, ja sitten ne alat joissa saa hyvää palkkaa myös. Ihan oma valinta opiskella jotakin huonosti palkattua alaa.

Nämä avautumiset on varmaan Tiltun paskajuttuja, että aikuisen ihmisen elämää pitäisi vanhempien rahoittaa.

Suurin skämmi 40-50 lukulaisten osalta on eläkkeet, joista olivat aikanaan itse päättämässä. Aikanaan pääsi "eläkeputkeen" reilusti alle 60-vuotiaana. Yleinen eläkeikä oli muutenkin 63v. Lisäksi eläkkeen määrä laskettiin kolmen viimeisen työvuoden tulojen mukaan, jolloin palkka on yleensä korkea. Nykyisin eläkekertymää aletaan laskea heti työuran alussa ja kertymäprosentti on todella pieni. Lisäksi oli mahdollista säästää vapaaehtoista eläkevakuutusta/lisäeläkettä, johon laitetun summan pystyi vähentämään 100%:sesti verotuksessa. Kukaan nykyisestä työssäkäyvien sukupolvesta ei pääse vastaavanlaisiin eläke-etuihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki jokainen saa tehdä perinnöllään mitä haluaa.

Mutta itse mietin, eikö todellakaan tunnu pahalta jättää omia lapsia ilman perintöä, jos on itse sellaista saanut? Eikö tunnu pahalta, jos itsellä on perusasiat kunnossa ja vaikka maksettu asunto ja samalla oma lapsi tuskailee, kun rahat eivät tahdo nykyisin riittää?

Oma lapseni on vielä pieni, mutta en osaa kuvitellakaan, että katsoisin vierestä hänen kärvistelyään, jos itselläni olisi asiat hyvin.

 

Sain perintöä noin 10 000.

Kaksi lastani tulevat saamaan n.  300 000 molemmat.

Revi siitä.

 

Minä sain maatalon tyttärenä saman verran, jakajia oli monta. Ainoa tytär tulee saamaan noin 500 000. Siitäkin sopii repiä.

Vierailija kirjoitti:

Miten hirveän rikkaita ne 40- ja 50-luvulla lapsia saaneet oikein oli, kun perheissä oli 4-8 lasta ja kaikille riitti joku 600 000 markkaa perinnöksi? Silti asuivat vessattomissa mökeissä taajamien ulkopuolella, ei ollut autoja tai puhelimia tai edes sähköjä, mutta lapsille riitti perittävää ruhtinaallisesti.

Miksi ne 1920-luvulla syntyneet ei itse käyttäneet isoja rahojaan, miksi kituuttivat vaatimattomasti vuositolkulla?

Oli niitä perheitä sellaisiakin joissa 1-3 lasta. Kaikki eivät olleet köyhiä vaikka osa maallakin asui. Miten ei millään mene jakeluun että nyt tosiaan puhutaan niistä keillä varallisuutta oli, ei köyhistä, ei kaikista? Monilla oli paljon maata ja metsää talon lisäksi.

Omat vanhempani ovat syntyneet 40- ja 50-luvulla ja allekirjoitan palstalla esitetyt väitteet menneiden sukupolvien taloudellisesti "helposta" elämästä. Vanhempani saivat hyvät ja pysyvät (duunari)työpaikat koulusta päästyään. Heillä ei ollut mitään erityisosaamista, riitti että saapui töihin, oli siellä vaaditun ajan ja sitten kotiin. Palkalla tuli hyvin toimeen, kodit, autot, kesämökit sai ostettua ja etelässä lomailtua. Meillä lapsilla oli kaikki mitä ikinä tarvitsimme, ruokaa, vaatteita ja harrastusmahdollisuuksia. Heillä kävi erinomainen tuuri, Eurooppaan tuli pitkä rauhankausi, ihmiset uskoivat tulevaisuuteen ja elivät elämäänsä turhista valittamatta. Suomi oli lintukoto. Myös se, että miehet saivat olla miehiä ja naiset naisia, eikä mielensäpahoittaja-kulttuuria ollut, mahdollisti osaltaan ihmisten hyvinvoinnin. Vasemmistopuolueet loivat Suomesta hyvinvointivaltion, jossa kaikki pidettiin mukana. Nykyään on uudet kujeet, vähemmistö-woket pilaavat ilmapiirin ja erityisesti naiset ovat alttiita heidän yhteiskuntaa hajottavalle sanomalleen. Tulevaisuudessa minä perin vanhempani, saan mukavan perinnön, mutta tuleville sukupolville ei tällaista ole luvassa,. Oikeistopolitiikka, jatkuva asuntojen, ruuan ja välttämättömien hyödykkeiden hintojen nousu sekä työelämän vaatimusten kiristyminen estävät tulevien sukupolvien vaurastumisen. Äänestämällä oikein voitte vaikuttaa, täällä ruikuttaminen ei auta.

Ihmiset elävät nykyään niin vanhoiksi, että kuollessaan ovat lapsensa jo niin vanhoja itsekin, että tuskin mitään perintöä tarvitsevat.

Annan nyt kolmelle lapselle sen 4999 euroa kolmen vuoden välein. Eläkkeelle jäädessä sitten lopetan, kun tulot pienenevät. 

Perintömetsät siirtyy edelleen lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten hirveän rikkaita ne 40- ja 50-luvulla lapsia saaneet oikein oli, kun perheissä oli 4-8 lasta ja kaikille riitti joku 600 000 markkaa perinnöksi? Silti asuivat vessattomissa mökeissä taajamien ulkopuolella, ei ollut autoja tai puhelimia tai edes sähköjä, mutta lapsille riitti perittävää ruhtinaallisesti.

Miksi ne 1920-luvulla syntyneet ei itse käyttäneet isoja rahojaan, miksi kituuttivat vaatimattomasti vuositolkulla?

Oli niitä perheitä sellaisiakin joissa 1-3 lasta. Kaikki eivät olleet köyhiä vaikka osa maallakin asui. Miten ei millään mene jakeluun että nyt tosiaan puhutaan niistä keillä varallisuutta oli, ei köyhistä, ei kaikista? Monilla oli paljon maata ja metsää talon lisäksi.

Kyllä ne suvun maat ja metsät menee seuraavalle sukupolvelle perinnöksi, elleivät halua niitä ennen ostaa. Ei niitä vieraalle anneta eikä myydä. Edellinenkin sukupolvi on vanhemmiltaan maat ostanut, jos kaupat on ehditty tehdä ennen kuin vanhemmat ovat nukkuneet pois. Tiltulle tiedoksi, paljon on Vuoksessa vettä virrannut siitä ajasta kun taloja ja maita vain annettiin. Perintöverokin on jo vanha tuttu juttu.

Voin samaistua. Omat vanhempani ovat boomer-ikäpolvea, itse olen milleniaali.

En tosin itse niinkään ajattele rahaa, vaan omassa elämässäni on enemmän ollut läsnä ns. henkinen köyhyys. Itse olen monessa kohtaa jäänyt vaille perusturvallisuutta ja henkistä tukea. Voin myöntää olevani kateellinen, kun joku kertoo, että soittaa hädän hetkellä ensimmäiseksi omille vanhemmilleen. Niin mielelläni ympäröisin itseni suvulla, jossa saisi tukea ja neuvoja. Itse olen joutunut ottamaan selvää kaikesta ja pärjäämään. Lastenhoitoapua en ole koskaan saanut, vaikka omassa lapsuudessani olin hyvin paljon isovanhempani hoidossa.

Rahallisesti vanhemmat auttoivat sen verran, että sain mielenterveyden kanssa painiskelevana nuorena kuitenkin opinnot läpi. Tästä olen kuitenkin kiitollinen, sillä sain opinnot loppuun ja työllistyin hyväpalkkaiseen työhön. Rahallisesti pärjäilen nyt hienosti.

Omalle lapselleni yritän antaa niin henkisen kuin rahallisenkin tuen. Hankin juuri pienen yksiön sijoitusasunnoksi ja aion joku päivä tarjota sitä omalle lapselleni opiskelija-asunnoksi, jos hän vain haluaa opiskelemaan. Omassa elämässäni koulutus on ollut kaiken ydin ja teen kaikkeni, että oma lapseni saa mahdollisuuden kouluttautua.

Melko itsekästä ajattelua. Mitä sinä sillä rahalla tekisit, kun ethän sinä tuolla logiikalla saisi niitä itse käyttää, vaan ne pitäisi jättää sun lapsille?

Isäni kuoli, kun olin 19. En vaatinut lakiosaa, koska olin naiivi ja koska kyseessä oli iso metsätila, jossa 40-luvulla syntynyt äiti asui. Äiti oli eläkkeellä jo 51-vuotiaana. Peri metsien lisäksi isän säästöt ja uudehkon auton. Aiemmin oli perinyt omat vanhempansa. Nykyrahaksi muutettuna pelkkä isän perintö oli yli 200 000 euroa.

Totuus realisoitui, kun äiti hakkautti metsiä ja myi lopulta kaiken pois. Hän kulutti kaiken itseensä. Nykyään, 30 vuotta myöhemmin,  hänellä on muutama tonni säästöjä ja vuokrayksiö.

Nykyään hän kadehtii avoimesti työnteolla keräämääni varallisuutta, vaikka sitä on vain reilut 100 000 euroa. Kun minulla tuli avioero, hän totesi hymyssä suin, että nyt hän taitaa olla perijäni. Naama venähti, kun ähkäisin, että omat lapseni perivät minut, ei suinkaan hän. Joo, en pidä äidistäni.

Vierailija kirjoitti:

Suurin skämmi 40-50 lukulaisten osalta on eläkkeet, joista olivat aikanaan itse päättämässä. Aikanaan pääsi "eläkeputkeen" reilusti alle 60-vuotiaana. Yleinen eläkeikä oli muutenkin 63v. Lisäksi eläkkeen määrä laskettiin kolmen viimeisen työvuoden tulojen mukaan, jolloin palkka on yleensä korkea. Nykyisin eläkekertymää aletaan laskea heti työuran alussa ja kertymäprosentti on todella pieni. Lisäksi oli mahdollista säästää vapaaehtoista eläkevakuutusta/lisäeläkettä, johon laitetun summan pystyi vähentämään 100%:sesti verotuksessa. Kukaan nykyisestä työssäkäyvien sukupolvesta ei pääse vastaavanlaisiin eläke-etuihin.

Sulla on asiat sekaisin.  Eläkkeistä päättivät päättäjät, eivät työntekijät.  Heille jotka jäivät eläkkeelle hrluäi tellin tultua laskettiin eläke neljöstä viimeisestä vuodesta.

Meillä joiden ansiot alusta asti on ollut eläketurvakeskuksen  tiedossa määräytyi eläke  kako uran ansioiden mukaan.   Olen syntynyt  1946 eli tellissä koko työuran.

Voit kadehtia vapaasti, omaa telliä sain 900 euroa,  nyt  leskeneläkettä saman verran eli bruttona n. 1900

En teininä ollut päättämässä mistään.

Äitini on 40-luvulla syntynyt ja ainoa lapsi. Keplotteli isänsä kuoltua omistukseensa isovanhempien rintamamiestalon. Talo myyntiin ja mummo vanhainkotiin. Itsellään ei ole kerryttänyt mitään omaisuutta, paitsi palkkatulot ja nyt eläke. Nyt on pistänyt sukupolvien ajan kerättyä omaisuutta menemään sitä tahtia että mitään ei tule jälkipolville jäämään. Itselläni hyvät tulot mutta silti tuo itsekkyys vetää sanattomaksi. 

Eivät vanhemmat ole velvollisia auttamaan lapsiaan kun nämä ovat aikuisia. Syitä on varmasti monia, ja se ei kuulu muille. Jos haluavat antaa perinnön järjestölle, sitten haluavat, heidän rahansa ja heidän päätöksensä.

Vierailija kirjoitti:

Leskiäitini on suuria ikäluokkia, peri 90-luvulla kaikkinensa 600t markkaa ilmaista rahaa, tuki meitä lapsia kutakin 5t markkaa, pelkkä opintolainani oli 80t markkaa. 

Osteli turkkeja, matkusteli, tapaili Auervaaroja... ei auttanut lastenlasten kanssa. Nyt on kyllä odottanut kaikkien auttavan ja palvovan, kun terveys on entinen ja tili tyhjä. Vuokralla asuu. 

Kaverin vanhemmat maksoivat osan hänen asunnostaan ja toimivat lapsenlikkoina, joten ei ne kaikki nykyeläkeläiset ole itsekeskeisiä.

Äitisi oli tyhmä.  Yksinkertaisesti noin.  Minkäpä tyhmälle mahtaa.

Kyllä minä olisin lapselleni apua antanut tuossa tilanteessa reilusti.  Mutta äitisi on todennäköisesti köyhistä oloista ja hullaantunut isosta rahasta, kun sen käteensä sai.

Itseä harmittaa, kun oma lapseni aikanaan peri isältään ison summan ja minun piti sitten pitää raha tallessa siihen asti, kunnes lapsi on täysi-ikäinen.  Laitoin korkeakorkoiselle tilille ja lisäsin siihen vielä lapsilisät.

Hän täytti sitten sen 18 v.  ja neuvoistani piittaamatta pisti kaiken surutta menemään.  Kavereitakin oli paljon.

Ei siinä iässä kuunnella järjen ääntä.

Myöhemmin olisi sitten sitäkin rahaa kovasti tarvinnut, mutta turha surra sitten enää.

Olen ajatellut, että olisiko ollut parempi minun vain pimittää häneltä koko asia, olla kertomatta, että pankissa on sulla melkoinen potti.  Ei hän olisi sitä tajunnut itse kysellä, kun en olisi mitään puhunut.  Mutta olisinko syyllistynyt rikokseen?

Olisin kertonut vasta sitten, kun se todellinen, oikeisiin asioihin kohdistunut rahan tarve olisi tullut ajankohtaiseksi.

En lukenut koko ketjua ja varmaan on niitäkin suurten ikäluokkien edustajia, joiden vanhemmat ovat olleet varakkaita ja sitten perintöä monelle lapselleen jaettaessa kaikki 4-10 ovat saaneet messevän potin. Itse en tunne kuin yhden tällaisen. Noin muuten on tilanne tutuillani ollut se, että perittävä omaisuus on ollut suunnilleen joku omakotitalo muuttotappiopaikkakunnalla eikä siitä ole montaa tonnia irronnut per perillinen. Suurilla ikäluokilla on ollut kuitenkin paremmat mahdollisuudet vaurastua kuin aikoinaan omilla vanhemmillaan, mutta harvemmin  perintörahoillaan. 

Kuten joku jo ketjussa kirjoittikin, niin 60-luvulla alkoi muuttoliike maalta kaupunkeihin. 40-50 -luvuilla syntyneet lähtivät kaupunkeihhin opiskelemaan ja töihin, vanhemmat jäi pikkupaikkakunnille. Oli siis ihan tavallista, ettei satojen kilometrien päästä tultu kaupunkiin hoitamaan lapsenlapsia. Jos lastenhoitoapua sai, se tarkoitti yleensä, että vanhemmat veivät lapsensa esimerkiksi kesäksi mummolaan pikkupaikkakunnalle. Mutta sellainen apu, mitä siihen aikaan oli, saisi nykypäivän vanhemmat kauhistumaan. Kun mietin omaa lapsuuttani kesäisin maaseudulla, missä meitä serkkuja oli hurja määrä mummolassa, on suorastaan ihme, että ollaan vielä hengissä. Nimittäin mummo oli silloin omissa hommissaan (laittoi ruokaa, kantoi kaivosta vettä, pesi pyykkiä jne) ja jo 7-vuotias serkku oli ihan pätevä lapsenvahti 3-vuotiaalle. Syömässä piti käydä ruoka-aikaan ja illalla mennä nukkumaan, mutta muuten me kakarat oltiin keskenämme kuin Ellun kanat. 

Ap voisi vähän tarkentaa  millaisista perintösummista ja omaisuuksista hän puhuu. Jos ennakkoperintöä vailla olevan henkilön tulot ovat pienet suhteessa menoihin - ts. oma taloudenpito ei ole hallinnassa - voi olla karhunpalvelus syytää talouteen rahaa kulutettavaksi. Esim 50000 on todellisuudessa pieni raha, jos henkilö ei osaa hallita talouttaan.

Ja olen vannoutunut pienituloinen vassari, joka kyllä avustaa sitä pienituloista lastaan toisinaan. Sitä suurituloista en, kulutus on niin hulppeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leskiäitini on suuria ikäluokkia, peri 90-luvulla kaikkinensa 600t markkaa ilmaista rahaa, tuki meitä lapsia kutakin 5t markkaa, pelkkä opintolainani oli 80t markkaa. 

Osteli turkkeja, matkusteli, tapaili Auervaaroja... ei auttanut lastenlasten kanssa. Nyt on kyllä odottanut kaikkien auttavan ja palvovan, kun terveys on entinen ja tili tyhjä. Vuokralla asuu. 

Kaverin vanhemmat maksoivat osan hänen asunnostaan ja toimivat lapsenlikkoina, joten ei ne kaikki nykyeläkeläiset ole itsekeskeisiä.

Äitisi oli tyhmä.  Yksinkertaisesti noin.  Minkäpä tyhmälle mahtaa.

Kyllä minä olisin lapselleni apua antanut tuossa tilanteessa reilusti.  Mutta äitisi on todennäköisesti köyhistä oloista ja hullaantunut isosta rahasta, kun sen käteensä sai.

Itseä harmittaa, kun oma lapseni aikanaan peri isältään ison summan ja minun piti sitten

Mä olisin kyllä laittanut lapsen kovaa kovaa vastaan tai jättänyt kertomatta, ja vaikka se kuinka olisi laitonta, niin se olisi ollut lapsen parhaaksi varsinkaan jos et itse koskenut niihin summiin.