Omat vanhempansa perinyt sukupolvi, joka ei aio jättää omille lapsilleen perintöä
Heti alkuun: kaikki eivät tietenkään ole tällaisia, mutta aika moneen tapaukseen olen törmännyt:
40-50-luvulla syntyneet vanhemmat elivät hyvän aikuisuuden. Työpaikkoja oli, eikä 90-luvun lama koskettanut läheskään kaikkia. Moni sai hankittua mukavan omakotitalon, lasten elämä oli vara maksaa helposti, oli kesämökkiä ja muuta. Moni sai maksettua kohtuulliset asuntolainansa pois hyvin ja rahaa jäi ylimääräiseen. Isovanhemmat saattoivat jopa olla apuna lastenlasten kanssa. Moni 40-50-luvulla syntynyt peri omat vanhempansa, jotka olivat sodan kokeneena eläneet säästeliäästi. Näillä perinnöillä on osteltu kesämökkejä, rempattu koteja, matkusteltu ulkomaille ja tehty mukavia asioita. Osa isovanhempien ikäpolvesta laittoi perintöä jo etukäteen jakoon, jotta tämä 40-50-luvulla syntyneiden sukupolvi saisi siitä apua elämäänsä. Monelle isovanhemmalle oli itsestäänselvyys, että säästyneillä rahoilla tuettiin seuraavaa sukupolvea, jotta heidän elämänsä olisi helpompaa.
Nyt kun tämä 40-50-luvun sukupolvi on tullut ikään, jossa voisivat itse tehdä omien vanhempiensa tavoin eli auttaa nuorempia sukupolvia, ei tämä kiinnosta. Elän itse tätä perus kolme-nelikymppisten arkea ja kenelläkään tutullani isovanhemmat eivät ole tulleet taloudelliseksi avuksi. Kukaan ei ole saanut ennakkoon perintöä tai arjessa taloudellista apua. Vierestä katsotaan, kun omat lapset tuskailevat pätkätöiden, kalliiden asumiskustannusten ja pikkulapsiarjen kanssa, mutta auttaminen ei kiinnosta. Lasten kanssa ei auteta, eikä perheitä tueta taloudellisesti. Sen sijaan itse asutaan tyytyväisinä maksetuissa omistusasunnoissa ja valitetaan, kuinka ei ole tarpeeksi laadukkaita palveluita virkeille eläkeläisille. Sitten ihmetellään, miksi nykyvanhemmat ovat väsyneitä ja stressaantuneita, kun monet kulut ovat paljon kalliimpia kuin aiemmin, eikä yhteiskunnalla ole samanlaisia tukimuotoja vaikka lapsiperheille tai verotuksen muodossa kuin ennen oli. Osalle vanhempansa jo menettäneistä on tullut vielä yllätyksenä, että vanhempi on kuluttanut kaiken omaisuutensa eläessään, eikä nuoremmille sukupolville ole jäänyt mitään. Olenpa kuullut siitäkin, että jotkut näistä 40-50-luvun sukupolven edustajista ovat päättäneet jättää lapsensa perinnöttä ja testamentata omaisuutensa jollekin järjestölle. Kerrassaan ihanaa toimintaa. Mieluummin minä soisin sen perinnön menevän niille lapsille kuin jonkun järjestön pohjattomaan kaivoon.
Kommentit (490)
En tiedä kuinka paljon omaisuutta 50-luvulla syntyneillä vanhemmillani on, eikä kiinnosta. Saavat huoletta käyttää kaiken viimeistä penniä myöten itseensä tai lahjoittaa hylättyjen kissojen hoitokodille. Itse elätän itseni oikein mukavasti, en tarvitse siihen perintöjä.
Lakiosaa voi aina vaatia, jos on jotain mistä vaatia. Tämä täytyy tehdä puolen vuoden sisällä, kun tieto testamentista on tullut.
Nykyiset lumihiutaleet vaatii kaiken valmiina - lopeta se uikutus ja mene töihin!
Toki jokainen saa tehdä perinnöllään mitä haluaa.
Mutta itse mietin, eikö todellakaan tunnu pahalta jättää omia lapsia ilman perintöä, jos on itse sellaista saanut? Eikö tunnu pahalta, jos itsellä on perusasiat kunnossa ja vaikka maksettu asunto ja samalla oma lapsi tuskailee, kun rahat eivät tahdo nykyisin riittää?
Oma lapseni on vielä pieni, mutta en osaa kuvitellakaan, että katsoisin vierestä hänen kärvistelyään, jos itselläni olisi asiat hyvin.
Nyt kun vanhustenhoito ja terveydenhuolto on rajujen leikkausten kohteena, on vain järkevää huolehtia omista rahoistaan vanhana.
Enää ei voi luottaa, että hoitoa ja hoivaa saa muuten kuin omalla riihikuivalla rahalla.
Vierailija kirjoitti:
Älä kadehdi toisten rahoja! Et oikeasti tiedä mitään siitä, mitä sodan keskellä syntynyt sukupolvi on joutunut kärsimään. Ei silloin ollut sossutukia, kaikki olivat töissä.
Jos hankit lapsia, hoida ja maksa niiden kustannukset itse, äläkä pummi muilta.
-40-luvulla ja 50-luvulla syntyneistä kukaan ei muista sota-aikaa, osa ei ollut syntynytkään
-sossutukia ei tarvittu, kun töitä oli kaikille. tyhmempikin pääsi töihin ja työläisen palkalla eli
-lapsilisän ostovoima on romahtanut 90-luvun alusta, kotihoidontuen kuntalisä on lähes kaikkialta poistettu eikä verohelpotuksia ole
Niin miten tämä nyt mielestäsi menikään?
Vierailija kirjoitti:
Älä kadehdi toisten rahoja! Et oikeasti tiedä mitään siitä, mitä sodan keskellä syntynyt sukupolvi on joutunut kärsimään. Ei silloin ollut sossutukia, kaikki olivat töissä.
Jos hankit lapsia, hoida ja maksa niiden kustannukset itse, äläkä pummi muilta.
Niin miten se asia olikaan näiden 40-50-luvulla syntyneiden kohdalla? itsekö joutuivat kaiken maksamaan ja kaiken itse tekemään, ilman apuja? tässä aloituksen esimerkissä. pointtihan oli että miksi ei auta omia lapsiaan jos itse on omilta vanhemmiltaan apua saanut.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen hommaa omat rahansa.
No eihän nekään hommanneet vaan saivat vanhemmiltaan.
Omat vanhempani saavat käyttää rahansa juuri siihen mihin itse haluavat, eivät ole minulta pois, kun eivät minun ole missään vaiheessa olleetkaan.
Vanhempani muuttivat pääkaupunkiseudulle maaseudulta Etelä-Savosta. Ei mummot tulleet perässä 300km päähän meitä hoitamaan, ihan itse hoitivat lapsensa ja näin tekivät kaikki heidän sisaruksensa. Mummot nähtiin kesälomilla ja siinä se.
Ei sinunkaan kannata lapsia hankkia, jos et heidän hoitamisestaan selviä fyysisesti, henkisesti tai taloudellisesti. Suosittelen myös miettimään koulutusta ja uravalintaa uudestaan, jos omilla rahoillasi et pärjää.
Minä elän ns. kunnollista elämää. Menin lukiosta heti yliopistoon ja opiskeluaikana tein kesätöitä. Valmistumisen jälkeen olen ollut koko ajan töissä, vakituisen paikan sain vasta joitakin vuosia sitten. Olen vakituisessa työssä ja teen työni ahkerasti. Palkka ei ole kaksinen, koska alallani palkkakehitys on jäänyt yleisestä palkkakehityksestä jälkeen. Alallani ei ole ns. mahdollisuutta edetä korkeapalkkaisiin töihin. Alanvaihto on tehty nykyisen hallituksen puolelta mahdottomaksi. Mahdollisuutta mihinkään sivutyöhön tai marjojen poimintaan ei ole, kun ei ole aikaa. Perheessä on pieni lapsi ja toisella meistä vanhemmista puhkesi lapsen syntymän jälkeen pysyvä sairaus. Vuokralla asutaan ja toivotaan, että joskus olisi vara ostaa oma koti. Säästetäänkin siihen niin paljon, kuin pystytään. Ei käytetä päihteitä eli sellaisenkaan ei kulu rahaa. Emme matkusta ulkomaille. Toista lasta ei ole tulossa, eikä siihen nykymenolla olisi varaakaan. Yhdelle voidaan kustantaa inhimillinen elämä.
Kun vanhempani olivat ikäisiäni, he olivat jo vuosia asuneet omistusasunnossa. Meni muutama vuosi, niin vanhemmat ostivat jo ison, tiilitalon muutaman kilometrin päässä keskustasta. Vanhemmat maksoivat asuntolainan tuosta tiilitalosta pois ollessaan n. 45-vuotiaita. Oli kaksi autoa ja kummankin vanhemman puolelta kesämökit. Minulla ei tule koskaan olemaan varaa kesämökkiin. Jos vanhemmilta aikanaan jää toinen noista mökeistä perinnöksi, niin mökki on tuolloin jo vanha, täyden remontin tarpeessa sekä sijaitsee paikassa, jossa ostajia mökille ei ole. Eihän nämä nallekarkit tasan elämässä mene ja onhan vanhempieni sukupolvi saanut monessa asiassa paljon paremmat nallekarkit. Mielestäni olen yrittänyt sen, minkä voin.
Vierailija kirjoitti:
Toki jokainen saa tehdä perinnöllään mitä haluaa.
Mutta itse mietin, eikö todellakaan tunnu pahalta jättää omia lapsia ilman perintöä, jos on itse sellaista saanut? Eikö tunnu pahalta, jos itsellä on perusasiat kunnossa ja vaikka maksettu asunto ja samalla oma lapsi tuskailee, kun rahat eivät tahdo nykyisin riittää?
Oma lapseni on vielä pieni, mutta en osaa kuvitellakaan, että katsoisin vierestä hänen kärvistelyään, jos itselläni olisi asiat hyvin.
Sain perintöä noin 10 000.
Kaksi lastani tulevat saamaan n. 300 000 molemmat.
Revi siitä.
Minkähänlaisia perintöjä sota-aikaan eläneet ihmiset ovat jälkeensä jättäneet. Oma isäni (vuonna 1950 syntynyt) peri äitinsä joitain vuosia takaperin. Jaettavaa viidelle sisarukselle jäi 8000€.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani saavat käyttää rahansa juuri siihen mihin itse haluavat, eivät ole minulta pois, kun eivät minun ole missään vaiheessa olleetkaan.
Vanhempani muuttivat pääkaupunkiseudulle maaseudulta Etelä-Savosta. Ei mummot tulleet perässä 300km päähän meitä hoitamaan, ihan itse hoitivat lapsensa ja näin tekivät kaikki heidän sisaruksensa. Mummot nähtiin kesälomilla ja siinä se.
Ei sinunkaan kannata lapsia hankkia, jos et heidän hoitamisestaan selviä fyysisesti, henkisesti tai taloudellisesti. Suosittelen myös miettimään koulutusta ja uravalintaa uudestaan, jos omilla rahoillasi et pärjää.
Miksi noin epäystävällinen vastaus? Nythän on kyseessä vanhemmat jotka ovat saaneet lastenhoitoapua, kenties taloudellista apua aikanaan ja perinnön ja nämä samat ihmiset eivät välitä (vaikka pystyisivätkin) auttamaan omia lapsiaan. Ymmärrätkö, ei lainkaan verrattavissa sinuun. Kysymys kuului miksi he tekevät noin? Tottakai heillä on oikeus siihen, mutta oliko heidän vanhemmilla muka velvollisuus auttaa? Ei. Ja nyt nämä eivät tahdo laittaa eteenpäin saamaansa hyvää vaikka tarvetta voisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen hommaa omat rahansa.
No eihän nekään hommanneet vaan saivat vanhemmiltaan.
Minä jouduin ostamaan sateenvarjon kun niitä rahoja alkoi satamaan taivaan täydeltä. =D Se on muuten aika harvinaista, että vanhemmat, joilla on lapsia testamenttaa omaisuuttaan nykyäänkään kodittomille kissoille. Kyllä lapset niistä tappelee katkeraan loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Nykyiset lumihiutaleet vaatii kaiken valmiina - lopeta se uikutus ja mene töihin!
Edellisten ei tarvinnut vaatia kun saivat pyytämättäkin.
Vierailija kirjoitti:
Älä kadehdi toisten rahoja! Et oikeasti tiedä mitään siitä, mitä sodan keskellä syntynyt sukupolvi on joutunut kärsimään. Ei silloin ollut sossutukia, kaikki olivat töissä.
Jos hankit lapsia, hoida ja maksa niiden kustannukset itse, äläkä pummi muilta.
Sodan eläneet ja jälleenrakentamisen ajan aikuisetko eivät kärsineet? Silti heillä oli rakkautta koittaa tehdä aikuisten lastensa elämästä parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Minkähänlaisia perintöjä sota-aikaan eläneet ihmiset ovat jälkeensä jättäneet. Oma isäni (vuonna 1950 syntynyt) peri äitinsä joitain vuosia takaperin. Jaettavaa viidelle sisarukselle jäi 8000€.
Minun 1920-luvulla syntyneet isovanhempani jättivät jälkeensä yli 100 000 euroa. Ja tuo oli siis vain heidän lapsilleen. Me lapsenlapset (6 kpl) saimme isovanhemmilta opiskelua varten kukin 10 000 euroa. Isovanhempani eivät olleet koulutettuja tai varakkaissa töissä, toinen haavoittui sodassa ja toinen teki maatalon töitä. Eläkkeistään mm. säästivät, kun elivät säästeliäästi ysikymppisiksi asti.
Kuulostaa tutulta! Meillä isovanhemmat perineet vähän joka suunnasta ja omaisuutta on paljon. Useita kiinteistöjä, kesämökki ym joista osa seisoo vaan tyhjillään. Mitään vähääkään arvokkaampaa eivät ole koskaan antaneet. Siis ihan muutamaa kymppiä arvokkaampaa ja nekin syntymäpäivälahjaksi ehkä joskus lapsille, yleensä silloinkin jotain ilmaista. Meilläkin ne vaikeimmat ajat jolloin oikeasti on ollut rahan kanssa tiukkaa, kun hoidin lapsia kotona ja tein vähemmän töitä, mies opiskeli itselleen uuden ammatin jne on jo takanapäin. Tiukkaa teki, mutta selvittiin.
Oishan se ihan kiva jos olis ollut varaa hankkia vaikkapa kesämökki, mutta eipä tässä taloustilanteessa mitenkään ole mahdollista. Sitten vasta kun asuntolaina on maksettu lähes pois, niin sellainen onnistuu ja muutenkin elämä helpottuu. Aina on säästelty ja pihistelty kaikessa. Satavarmasti aion omien lasten kanssa toimia toisin, jos omaisuutta siinä vaiheessa on.
Älä kadehdi toisten rahoja! Et oikeasti tiedä mitään siitä, mitä sodan keskellä syntynyt sukupolvi on joutunut kärsimään. Ei silloin ollut sossutukia, kaikki olivat töissä.
Jos hankit lapsia, hoida ja maksa niiden kustannukset itse, äläkä pummi muilta.