Lue keskustelun säännöt.
Mikö ihme vaimoani vaivaa, mikään ei ole koskaan hyvin.
08.05.2024 |
Alkuvuosi on ollut raskasta aikaa molemmille, mulla on ollut pitkiä työpäiviä että olemme saaneet talouden kuntoon koska vaimo on kotona lapsien kanssa.
Olen töiden jälkeen auttanut kotitöissä ja lastenhoidossa niin paljon kun pystyn ja sanonut vaimolle että ei aina tarvi koti olla tip top (eikä se kyllä olekkaan) Viikonloppuisin olen ottanut päävastuun lapsista.
Viime perjantaina vaimo vain ilmoitti että nyt hän tarvii lomaa, että hän on ainoa joka viikolla täällä siivoaa ja on lasten kanssa (no varmaan kun minä olen töissä 7-17) ja hoidan kaupassa käynnit ja ruuanlaiton niin ei siinä montaa tuntia aikaa jää sotkea eikä siivota, varsinkin kun lapsiakin pitää huomioida.
No hän lähti ystäviensä kanssa kylpyläreissuun niin ajattelin että menen äitini luokse auttamaan häntä asiassa jota on pyytänyt jo kauan ja lapset näkevät samalla isoäitiään. Niin mitä tekee vaimo, saa kauheat hepulit että minä en koskaan hoida lapsia yksin (niinkuin hän arkisin) ja suuttui.
En ymmärrä, hän yhtäkkiä varoittamatta itse ilmoittaa että lähtee viikonlopuksi reissuun ja suuttuu kun minäkin lähden lasten kanssa mummolaan.
Kommentit (142)
Lasten kanssa kotonaolo on todella kuluttavaa. Siis todella. Olin kateellinen miehelle joka pääsi joka päivä töihin. Aikuisten seuraan, kukaan ei itke ja kiukuttele, kaikki käyvät itse vessassa. Ei tarvitse laittaa ruokaa, kantaa, olla erotuomari, pukea, riisua, pestä. Samat asiat joka ikinen päivä loputtomiin. Ketään ei kiinnosta, yksinäisyys.
Töissä käynti on naurettavan helppoa siihen verrattuna, istut paikoillasi, naputtelet tietokonetta ja saat sata kertaa enemmän rahaa.
Se kaupassakäynti jo olisi vaimolle lomaa. Yksin ei pääse edes vessaan.
Todellakin vaihtakaa osia, vaimo töihin. Sitten näet sinäkin mitä se on, ihan yksinään. Ei ole vaimo siinä eikä äiti. Et ihmettele enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on joka naisen tyyppivika. Välillä voi olla pitkiä hyviä aikoja, mutta ennemmin tai myöhemmin tää tyyppivika putkahtaa päälle.
Vasta 18. viestissä siirryttiin yksilötasolta haukkumaan kaikkia naisia. Osoittaa hämmästyttävää pidättelykykä palstan naisvihaajalta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi niitä lapsia tehdään, kun niistä on vain harmia?
Sanovat että lapsista on paljonkin iloa kunhan kasvavat ja alkavat omatoimiseksi. Pikkulapsiaika on lyhyt, mutta erityisen raskas vaihe. Siitä kun selviää niin selviää kyllä mistä vaan. Jos elää keskimäärin 80-vuotiaaksi, niin siinähän pikkulapsiaika on tosi lyhyt ajanjakso ja enemmän on aikuisen lapsensa seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saat mennä lasten kanssa mummolaan. Kivahan se on, että lapsilla on jotain erityistä samalla kun äidillä on erityistä ystävien kanssa. Kannattaa ottaa tuo ns. hätähuutona. Onko vaimollasi aikaa ja mahdollisuuksia olla itsekseen tai ystävien kanssa arkena? Toki sinäkin tarvitset lepoa, mutta voisitteko vaikka ihan kalenteroida pari vapaailtaa viikossa vaimolle ja halutessasi toki myös sinulle. Itse kaipasin kotiäitinä ihan vain yksin kotona olemista, joten jos mahdollista, vie lapsia sinne mummolaan myös välillä niin, että vaimosi saa jäädä kotiin.
Varmaan on hätähuuto, mutta asian voisi esittää paremmin kuin ilmoittamalla että mä lähden nyt ja siihen päälle vielä raivostua kun mies kiltisti hoitaa lapset.
Tottakai voisi ja kannattaisi. Kyllä vaimokin varmaan tietää, millaisia rakentavat keskustelutavat ovat. Aina väsyneenä ja uupuneena ei vain jaksa ja kaikki harmi, epäreiluuden tunteet, väsymys purkautuu lähimpään rakkaaseen kohdistettuna.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuo ihme ole. Pikkulapsiaika on henkisesti yksi kovimmista koettelemuksista erityisesti äidille. Se on aivan hemmetin iso muutos minkä äiti joutuu kokemaan. Yhdessä hetkessä (synnytyksen jälkeen) sussa on käytännössä 24/7 kiinni pieni ihminen, joka tarvitsee sua pysyäkseen hengissä. Päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Joo, lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan, mutta se sitovuus on ja pysyy. Menee _monta_ vuotta ennenkuin pääset edes 15 minuutin kävelylle tai pikareissulle lähikauppaan ilman että a) otat lapsen mukaan tai b) järjestät jonkun olemaan sen aikaa lapsen kanssa. Kun tähän yhtälöön vielä lisätään se, että olet kotona lapsen / lapsien kanssa työssä käymisen sijaan, päivästä toiseen samat rutiinit (vaipat, pottailu, ulkoilu, leikki, päiväunet, iltatoimet), ei ole ihme että alkaa psyykkisesti olemaan rankkaa. Lapsilla on milloin mitäkin kiukuttelua hampaiden tulosta uhmaan.
TÄMÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan selkeää: hän halusi antaa sulle opetuksen millaista on olla lasten kanssa yksin, jotta arvostaisit hänen työmääräänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Häntä vaivaa XX-kromosomit
Kusipäisyys ei johdu hormoneista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häntä vaivaa XX-kromosomit
Kusipäisyys ei johdu hormoneista.
Eikä kromosomeista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan selkeää: hän halusi antaa sulle opetuksen millaista on olla lasten kanssa yksin, jotta arvostaisit hänen työmääräänsä.
Kai apkin niiden lasten kanssa on jos kerran viikonloppuisin on heistä päävastuussa? Mitä Vaimo tekee silloin?
Myista ap että sulla on myös täys oikeus lähteä ystäviesi kanssa viikonlopun viettoon ja pitää lapsivapaa viikonloppu
Vierailija kirjoitti:
No kai sanoit että "hoidanhan viikonloppuisin"
Kun nainen alkaa käyttäytyä aloituksessa kuvatulla tavalla, niin mikään argumentaatio tai tosiasiat eivät auta.
Kaverilla vaimo oli työttömänä kotona ja hoiti samalla pienimmäistä. Eron laukaisi ruokakriisi. Mies tuli töistä ja rouva mäkätti siitä, että lapsilla on nälkä, laita ruokaa lapsille. Mies kysyi, että miksi sinä et sitten ole laittanut ruokaa tai lämmitänyt eilistä jääkaapista? Naisen mielestä hän ei todellakaan ole mikään piika ja palvelija, hän on korkeasti koulutettu akateeminen ammattilainen! Ja sitten naisen oli ensin ihan pakko päästä tyttöjen viikonloppuun ja sitten avioeroon.
Minulla ero alkoi kurkkia ikkunasta, kun en rouvan mielestä osannut edes ovea avata lastenvaunuille (mikä oli aivan älytöntä). Kaikki oli aivan huonosti, ruoka väärää, vaipat vääriä, ulkoilu väärin, työajat väärin, lapsen ruokalapun väri väärin ja minulla väärät sukat?! Käytännössä minulla oli ensin työpäivä ja sitten lastenhoitoa iltaisin ja viikonloppuisin, kun rouvalla oli niin raskasta olla kotona vauvan kanssa. Varmaan helpotti ihan ******, kun rupesi hoitamaan kaiken ihan itse.
En tarkkaan tiedä mistä näissä oli kysymys, sillä naisten valitus miehen osallistumattomuudesta ei mitä ilmeisimmin pitänyt paikkaansa. Mutta naisten kokemus oli vahva ja sillä mentiin loppuun asti.
Mikään keskustelu, toimintaehdotus tai apu ei kelvannut tai auttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mää en keksi miten parin pienen lapsen kanssa on erityisen rankkaa. Joskus kun ei päässyt nukkumaan, niin toki väsytti.
Illalla yhdessä nukkumaan, kummassakin kainalossa yksi pieni. Ja sitä rataa.
Kivaa oli :)
Sukupuolen varmaan arvaatte kun en valita ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan selkeää: hän halusi antaa sulle opetuksen millaista on olla lasten kanssa yksin, jotta arvostaisit hänen työmääräänsä.
Kai apkin niiden lasten kanssa on jos kerran viikonloppuisin on heistä päävastuussa? Mitä Vaimo tekee silloin?Myista ap että sulla on myös täys oikeus lähteä ystäviesi kanssa viikonlopun viettoon ja pitää lapsivapaa viikonloppu
Voi lapsukainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan selkeää: hän halusi antaa sulle opetuksen millaista on olla lasten kanssa yksin, jotta arvostaisit hänen työmääräänsä.
Sen siitä saa, kun yrittää antaa opetuksia ja ei kommunikoi. Päin toosaahan se tietenkin menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kai sanoit että "hoidanhan viikonloppuisin"
Kun nainen alkaa käyttäytyä aloituksessa kuvatulla tavalla, niin mikään argumentaatio tai tosiasiat eivät auta.
Kaverilla vaimo oli työttömänä kotona ja hoiti samalla pienimmäistä. Eron laukaisi ruokakriisi. Mies tuli töistä ja rouva mäkätti siitä, että lapsilla on nälkä, laita ruokaa lapsille. Mies kysyi, että miksi sinä et sitten ole laittanut ruokaa tai lämmitänyt eilistä jääkaapista? Naisen mielestä hän ei todellakaan ole mikään piika ja palvelija, hän on korkeasti koulutettu akateeminen ammattilainen! Ja sitten naisen oli ensin ihan pakko päästä tyttöjen viikonloppuun ja sitten avioeroon.
Minulla ero alkoi kurkkia ikkunasta, kun en rouvan mielestä osannut edes ovea avata lastenvaunuille (mikä oli aivan älytöntä). Kaikki oli aivan huonosti, ruoka väärää, vaipat vääriä, ulkoilu väärin, ty
Tuo kuulostaa aika vahvasti loppuunpalamiselta. Naisella ei riittänyt kapasiteetti olla lapsen kanssa ja hän vaan yritti päästä niin vähällä kuin mahdollista ja lykätä asioita kaverillesi. Samaan aikaan mikään mitä teet ei voi olla hyvin, koska nainen ei itse tee niitä asioita. Ikävä juttu, kun aikuisella pakka leviää perheasioissa noin. Pikkulapsiaika on ihan hirveää, mutta ei tietysti oikeuta käyttäytymään kuvatunlaisella tavalla. Karu totuus on, että kaikista aikuisista ei ole vanhemmaksi ja sitä keneltä se kyky siihen hommaan puuttuu ei voi etukäteen havaita, kun ei ihminen itsekään voi tietää millaiseksi muuttuu kun on 24/7 vastuussa ja koko elämä menee uusiksi. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että äitiä ei pitäisi jättää yksin sen vauvan kanssa kotiin ensimmäisiksi vuosiksi. Se, miten asia pitäisi hoitaa onkin sitten vaikeampi juttu, mutta neljän seinän sisällä sen nyytin kanssa vaan hajoaa pää ja aika harvalla naisella on niin hyvää sosiaalista verkostoa, että arkeen ja omaan palautumiseen saisi riittävästi apua, kun mies on töissä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuo ihme ole. Pikkulapsiaika on henkisesti yksi kovimmista koettelemuksista erityisesti äidille. Se on aivan hemmetin iso muutos minkä äiti joutuu kokemaan. Yhdessä hetkessä (synnytyksen jälkeen) sussa on käytännössä 24/7 kiinni pieni ihminen, joka tarvitsee sua pysyäkseen hengissä. Päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Joo, lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan, mutta se sitovuus on ja pysyy. Menee _monta_ vuotta ennenkuin pääset edes 15 minuutin kävelylle tai pikareissulle lähikauppaan ilman että a) otat lapsen mukaan tai b) järjestät jonkun olemaan sen aikaa lapsen kanssa. Kun tähän yhtälöön vielä lisätään se, että olet kotona lapsen / lapsien kanssa työssä käymisen sijaan, päivästä toiseen samat rutiinit (vaipat, pottailu, ulkoilu, leikki, päiväunet, iltatoimet), ei ole ihme että alkaa psyykkisesti olemaan rankkaa. Lapsilla on milloin mitäkin kiukuttelua hampaiden tulosta uhmaan.
No eikös se lapsien hankinta ole ihan oma päätös? Miten voi tulla yllätyksenä että se lapsi vaatii sitä hoivaa 24/7 vuosien ajan, eikä se huoli lopu edes siihen täysi-ikäisyyteen. On varmasti rankkaa mutta sitten pitää se vaan kestää ja järjestää niitä asioita niin että saa joskus sitä omaa aikaa.
Tätähän aloittajan vaimolla nyt on mutta jaksaa kuitenkin kitistä miehen tekemisistä lasten kanssa, eli ihan sama mitä mies tekee kun se ei ole koskaan oikein. Tuskin se olisi sekään ollut hyvä, että olisi ollut lasten kanssa vain kotona. Sitten sanotaan kun että sä niitä koskaan mihinkään vie. Ei ole miehenkään osa helppo.
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa kotonaolo on todella kuluttavaa. Siis todella. Olin kateellinen miehelle joka pääsi joka päivä töihin. Aikuisten seuraan, kukaan ei itke ja kiukuttele, kaikki käyvät itse vessassa. Ei tarvitse laittaa ruokaa, kantaa, olla erotuomari, pukea, riisua, pestä. Samat asiat joka ikinen päivä loputtomiin. Ketään ei kiinnosta, yksinäisyys.
Töissä käynti on naurettavan helppoa siihen verrattuna, istut paikoillasi, naputtelet tietokonetta ja saat sata kertaa enemmän rahaa.
Se kaupassakäynti jo olisi vaimolle lomaa. Yksin ei pääse edes vessaan.Todellakin vaihtakaa osia, vaimo töihin. Sitten näet sinäkin mitä se on, ihan yksinään. Ei ole vaimo siinä eikä äiti. Et ihmettele enää.
Eikös se ole ihan oma valinta niitä lapsia tehdä ja vielä minkälaisen miehen kanssa? Onhan näitä yh- ja koti-isiä eivätkä ole kyllä valittamassa kuinka on rankkaa. Naiset ovat liian neuroottisia ja kaiken pitäisi aina olla tiptop. Ottaisivat rennommin niin olisi se elämä paljon mukavampaa eikä tarvitsisi jatkuvasti olla kuin viulun kieli.
Vierailija kirjoitti:
Mää en keksi miten parin pienen lapsen kanssa on erityisen rankkaa. Joskus kun ei päässyt nukkumaan, niin toki väsytti.
Illalla yhdessä nukkumaan, kummassakin kainalossa yksi pieni. Ja sitä rataa.
Kivaa oli :)
Sukupuolen varmaan arvaatte kun en valita ;)
Joo mulla sama! Me vain kellittiin päivät pitkät lasten kanssa, ja kerran viikossa kone pesaisi pyykin, suit sait vain ihan itsestään! Nappia vain tarvitsi painaa! Kerran viikossa käytin 15 min ruuanlaittoon, siitä syötiin koko perhe se viikko! Ruoka meni itsestään pöytään ja siitä lasten mahaan, kone pesi tiskit! Ei tarvinnu kuin yhtä nappia painaa! 2-vuotias käytti vauvan neuvolassa ja ulkoili sen kans kun mä pelasin pleikkaa! Elettiin niin siististi että siivota ei tarvinnut! Helppoa kuin heinänteko!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa kotonaolo on todella kuluttavaa. Siis todella. Olin kateellinen miehelle joka pääsi joka päivä töihin. Aikuisten seuraan, kukaan ei itke ja kiukuttele, kaikki käyvät itse vessassa. Ei tarvitse laittaa ruokaa, kantaa, olla erotuomari, pukea, riisua, pestä. Samat asiat joka ikinen päivä loputtomiin. Ketään ei kiinnosta, yksinäisyys.
Töissä käynti on naurettavan helppoa siihen verrattuna, istut paikoillasi, naputtelet tietokonetta ja saat sata kertaa enemmän rahaa.
Se kaupassakäynti jo olisi vaimolle lomaa. Yksin ei pääse edes vessaan.Todellakin vaihtakaa osia, vaimo töihin. Sitten näet sinäkin mitä se on, ihan yksinään. Ei ole vaimo siinä eikä äiti. Et ihmettele enää.
Eikös se ole ihan oma valinta niitä lapsia tehdä ja vielä minkälaisen miehen kanssa? Onhan näitä yh- ja koti-isiä eivätkä ole kyllä valittamassa kuinka on rankkaa. Nai
Ensinnäkään kaikki työt eivät ole istumista ja tietokoneen naputtelua. Uskomatonta että tämäkin voi jollekkin tulla yllätyksenä.
Ja toisekseen ei ap ole kertaakaan sanonut etteikö ymmärtäisi että myös vaimolla on rankkaa, juuri aloituksessaan totesi että MOLEMMILLA on ollut raskas alkuvuosi.
Ap ei ihmettele sitä vaan sitä että vaimo suuttuu sellaisesta asiasta että hän hoitaa lapset ja hoitaa vielä äitinsäkkin asiat siinä sivussa kun ap hengailee ystävineen kylpylässä.
On tuossa aika monta ongelmaa, en tiedä kestääkö suhde tuolla menolla tai kannattaako sitä väkisin pitää yllä, jos tilanne ei muutu. Vaimo vaikuttaa olevan kyllästynyt kotona yksin lasten kanssa olemiseen, siinähän ei saa hetken rauhaa ja lisäksi kotona on paljon tekemistä ja päivät hyvin pitkiä ja yksinäisiä. Onko lapset mahdollista saada päivähoitoon ja vaimo töihin? Se voisi tuoda paitsi lisää rahaa, myös vaimollesi muuta ajateltavaa kuin loputtomat kotityöt ja lasten kanssa olemisen.
Toisaalta tyytymättömyys ei välttämättä ole ratkaistavissa jollain tietyllä elämänmuutoksella, vaimollasi voi vaan olla tullut sellainen olo että mikään ei ole hyvin ja koska syytä ei pysty suoraan sanomaan, se purkautuu pahana olona sinuun, joka olet päivisin poissa. Millainen parisuhde teillä vielä on? Onko yhteistä aikaa tai mahdollisuutta olla kahdestaan ilman lapsia? Jos parisuhde ei voi hyvin, niin vaativaa perhe-elämää on vaikea sietää. Ihan omaa jaksamistasi ajatellen ero voi olla jossain vaiheessa paras vaihtoehto, jos ette saa asioita puhuttua, koska vaikea puoliso imee sen vähäisenkin ilon mitä elämässä on ja kääntää kaiken hyvän, mitä yrität, sinua vastaan. Suosittelisin pariterapiaa, jos vaimosi siihen suostuu.