🍔 Lihavat ja laihduttajat, TIEDÄTTEKÖ kuinka vaikeaa on pysyä hoikkana laihduttamisen jälkeen? 🍔 Asiasta on tehty useampi tuore tutkimus.

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa yrittää keksiä, mikä ap:n ongelma oikein on, mutta totean vain, ettei tuollainen pakkomielteinen vihaaminen ja jankuttaminen ole terveen aikuisen käytöstä. Ehkä joku terapia auttaisi? Ihan logiikalla ajatellen, jos läski noin hirveästi suututtaa, niin miksi pitää yrittää lannistaa ihmiset, jotka haluaisivat sitä läskiä vähentää?

Joku ongelmahan sillä on, kun on jaksanut sivukaupalla jankuttaa. Mitään rakentavaahan näissä viesteissä ei ole.  Ap:n agenda pähkinänkuoressa: 1) "itsensä lihottaneet" ovat huonompia ja tyhmempiä ihmisiä ja minä olen tosi fiksu kun en ymmärrä, miten joku voi "lihottaa itsensä". 2) "itsensä lihottaneilla" ei ole toivoakaan paremmasta, joten ei kannata edes yrittää. 3) lällällää.

Muutama vuosi sitten laihduin 20 kiloa, ja kyllä, mulla oli ozempic apuna nälkää hillitsemässä. Sain jättää lääkkeen pois, kun sokeriarvot palautui normaaleiksi. Kilot on nyt pari vuotta pysyneet poissa aivan vaivatta. Liikkuminen lisääntyi vähän kuin huomaamatta, kun kevyempänä alkoi taas nauttia liikunnasta, ja ruokavaliokin korjaantui niin, ettei kaloripitoiset herkut juurikaan houkuta. Rasvakudoksen väheneminen ilmeisesti korjasi oman hormonitoiminnan normaaliksi.  Tässä on ollut väittelyä siitä, onko rasvakudos hormonihäiriöiden syy vai seuraus, minun nähdäkseni se on vähän molempia ja ruokkii lihomiskierrettä, jollei siihen puututa.

Olen tietoinen siitä, että meitä on moneksi eikä mun esimerkki ole yleispätevä, mutta minusta on suorastaan rikollista masentaa laihtumista yrittävät jo heti alkuunsa. Jos viesti on se, ettei pidä päästää itseään koskaan lihomaan, niin se on myöhäistä niiden kohdalla, joille tuo vahinko jo tapahtui. He tarvitsevat rohkaisua, eivät syyllistämistä ja masentamista. Mutta sitä on kai turha sanoa ihmiselle, joka on luonteeltaan ilkeä tai kärsii jostain oudosta traumasta, joka pakottaa ilkeilemään muille.

Itse otin ruokaiulutavaksi vähähiilarisen dietin ja pätkäpaaston ja minun kohdalla se toimii, tahti on rauhallinen ja lipsun välillä mutta pääsääntöisesti noudatan, paino tippunut jotain 15 kiloa parin vuoden aikana, eli melko maltillisesti, toisen saman verran haluan vielä pudottaa ja se nyt näyttää tarvitsevan vielä sen pari vuotta, rauhallinen tahti mahdollistaa kuntoilun ja estää toivottavasti nahkan roikkumisen kun tuota ikää on jo 60vuotta eli iho ei taida enään kovin elastista olla:)

Vierailija kirjoitti:

Itse otin ruokaiulutavaksi vähähiilarisen dietin ja pätkäpaaston ja minun kohdalla se toimii, tahti on rauhallinen ja lipsun välillä mutta pääsääntöisesti noudatan, paino tippunut jotain 15 kiloa parin vuoden aikana, eli melko maltillisesti, toisen saman verran haluan vielä pudottaa ja se nyt näyttää tarvitsevan vielä sen pari vuotta, rauhallinen tahti mahdollistaa kuntoilun ja estää toivottavasti nahkan roikkumisen kun tuota ikää on jo 60vuotta eli iho ei taida enään kovin elastista olla:)

Mullakin ikää yli 60 ja saman tapaiset kuviot. Tosin ekat 20 kiloa lähtivät aika nopeassa tahdissa, n. vuodessa, koska painoa oli kymmeniä kiloa ylimääräistä, mikä alkoi olla jo vaarallista. Nyt kun veriarvot on jo normaalit, niin ei ole niin kiire, joten laihduttelu jatkuu vielä vuoden tai pari hitaammalla tahdilla. Tässä iässä ei ole niin kiire kun ymmärtää jo, että se aika kuluu vaikkei tekisi mitään, mutta maltillisilla elämänmuutoksilla on vuoden päästä jo 10 kiloa kevyempi eikä se vuosi tunnu enää niin pitkältä kuin nuorempana. Hitaasti laihtumisella on monia hyviä puolia. Ei tarvitse tehdä kovin radikaaleja muutoksia, joita ei jaksaisi kuitenkaan noudattaa pitemmän päälle, tulokset ovat pysyvämpiä, ja nahka pysyy paremmin mukana. Ap:n ja muiden vastaavien ilkiöiden juttuihin ei kannata uhrata liikaa ajatuksia, kiukutelkoot keskenään.

Olen laihtunut onnistuneesti ja pitänyt tuloksen, se on siis täysin mahdollista. Ylimääräisen rasvan häviäminen aiheutti ainakin minulla sen, että nälän tunnetta säätelevät hormonit alkoivat toimia normaalisti. En siis tunne sitä järkyttävää nälkää, millä tässä yritetään pelotella. Joillekin varmaan käy näin, mutta ainakaan mulle ei käynyt. Sen sijaan tapasyöminen on mun kohdalla ollut riski, kuten sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ylenmääräinen juominen ja siihen liittyvä syöminen, tai iltapäivän kahvittelu pullan kera. Joskus olen repsahtanutkin, mutta harvoin, ja sen jälkeinen olotila on yleensä niin epämiellyttävä, että se estää repsahtelun muodostumista tavaksi. 

Ei kannata uskoa kaikkea mitä netissä lukee. Mun kokemuksen mukaan mitään elämää suurempaa nälkää ei tule, tai no ei ainakaan kaikille laihtuneille. Suurempi ongelma tulosten pitämisessä taitaa olla se, että vanhat tavat istuvat tiukassa, kuten tuossa ylempänä mainittiin. 

AP:n kertomasta kilojen palautumisesta kertoi myös Tekniikan Maailma. Tekniikan Maailmassa on jo muutaman vuoden ajan ollut myös terveyteen liittyviä aika syvällisiä juttuja.

Itsensä lihottanutta voi tietysti harmittaa, että on mennyt lihottamaan itsensä eikä siitä parantuminen olekaan helppoa tai käytännössä edes mahdollista.

Jos laihtuminen ja sen jälkeen tervepainoisena pysyminen olisi helppoa, ei lihavia olisi läheskään näin paljon kuin niitä nykyään on.

RRRRÖYH!!!

Kyllä tuo pitäisi tietää.

Te jotka ette ole vielä lihottaneet itseänne, älkää edes miettikö itsenne lihottamista!!!!

Mä laihduin paljon, kun rahat loppui ja söin puuroa. Nykyään on ammattilainen suunnitellut ruokavalion, syön n 1700 kaloria päivässä, painon57/169. Tämä sopii minulle. Lihon äärimmäisen helposti, mutta myös arjen tullessa laihdun suht vaivattomasti. Vuosi sitten olimme kk Amerikassa ja minusta tuntui lihoin lähemmäs 10 kg.

Arki alkoi ja alussa söin ehkä n 1300 ja elokuussa palasin 1700 kaloriin. Sitten vasta kävin vaa alla ja paino oli vakio 57.

Loma on lomaa ja arki arkea

Vierailija kirjoitti:

Mä laihduin paljon, kun rahat loppui ja söin puuroa. Nykyään on ammattilainen suunnitellut ruokavalion, syön n 1700 kaloria päivässä, painon57/169. Tämä sopii minulle. Lihon äärimmäisen helposti, mutta myös arjen tullessa laihdun suht vaivattomasti. Vuosi sitten olimme kk Amerikassa ja minusta tuntui lihoin lähemmäs 10 kg.

Arki alkoi ja alussa söin ehkä n 1300 ja elokuussa palasin 1700 kaloriin. Sitten vasta kävin vaa alla ja paino oli vakio 57.

Loma on lomaa ja arki arkea

jostain syystä tuntemani hoikat eivät kyttää syömisiään tai laske kaloreita...

Eikös tämä kesäkuu ole sitä aikaa kun ihmiset kysyy miten saisi 25 kg pois ennen kuin menee rannalle kahden viikon päästä???

Älkää ainakaan lihavuuslääkkeisiin sortuko! Niillä saa kropan lopullisesti sekaisin ja asiaa kokematon ei voi edes käsittää minkälainen loppumaton näläntunne pamahtaa päälle, kun lihavuuslääkitys lopetetaan.

Laihduttaminen johtaa lopulta lihomiseen. Mitä useammin on laihduttanut, sitä painavampi yleensä on.

Harmittaako teitä itsenne lihottaneita yhtään? Siis kertokaa rehellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Logiikkaa kannattaa käyttää:



Laihdutetut kilot tietenkin palaavat, jos kuurin jälkeen palaa entiseen tapaan syödä. Ainoa keino pysyvään painonpudotukseen on elämänmuutos. Siis sellainen ruokavalio ja liikunnan määrä, jolla laihtuu ensin normaalipainoon ja pysyy sitten siellä.

Pikakuurit ovat vain "kertakäyttöä" varten, esim. kun haluaa laihtua johonkin tiettyyn juhlatilaisuuteen jotta nätti puku  mahtuisi ja sen jälkeen suostuu sitten lihoamaan takaisin entisiin - ja taas hidastui aineenvaihdunta lisää...

Lihasmassan kasvattaminen kannattaisi: Viime vuonna juuri tuli tutkimustulos siitä, että aineenvaihdunta EI itsestään hidastu iän myötä. Se mitä sen sijaan tapahtuu on, että kun ihmiset huomaamattaan vähentävät liikuntaa iän myötä, he vaihtavat lihasmassaa rasvakudokseen. SE on se mikä hidastaa aineenvaihduntaa.

Ja pikakuurit yleensä vähentävät lihasmassaa rasvan ohella.

Luepas tuota uusinta tutkimusta niin ymmärrät että laihduttanut kärsii jatkuvasta nälästä ja kyvyttömydestä tuntea kylläisyyttä. Harva kestää pidempään nälässä ilman repsahdusta.

Ihan täyttä p.skaa. Olen laihduttanut, yli kaksi vuosikymmentä sitten. Luuletko todella mun kärsineen kaikki nämä vuodet sen jälkeen jatkuvasta nälästä? Vatut. Mukavaa kun tulee täyteen pienemmästä määrästä kuin silloin ennen, ja joo, sen tuntee. 

Enkä muuten ole lihonnut kiloakaan takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni yrittää laihduttaa ja nyt hän yrittää keksiä kaikenlaisia tekosyitä syömiseen. Hän haluaisi lähteä tiettyjen ihmisten kanssa ostoksille, koska tietää näiden menevän shoppailureissulla syömään. Milloin vain hänen kanssa puhuu niin hän kääntää puheenaiheen ruokaan. Mahtaa olla melkoinen nälkä, kun elämä ja ajatukset pyörivät ruoan ympärillä.

Vaikeata varman on, varsinkin alussa. Harmi, että hänen "ystävänsä" ei ole tukena vaan netissä ilkkumassa. 

Kehopositiiviset näkevät lihavuuden hyvänä asiana.

Kun itsensä lihottanut sanoo hoikalle, että "Oletpa sä hoikka", hoikka voi vastata itsensä lihottaneelle, että "Oletpa sä lihava."

Eikö vain?

Mua niin ärsyttää nää "tiedättekö että pysyvä laihtuminen on vaikeaa", "vaihdevuosina laihtuminen on mahdotonta" jne. Itekin uskoin niihin ja tavallaan päästin itseni helpolla - miksi kannattaisi edes yrittää, kun on kuitenkin mahdotonta. Mut sitten sain ylipainosta tarpeekseni ja hups, ei se niin vaikeeta ollutkaan. Nyt taas normaalipainossa enkä aio enää lihoa takas. Olen löytänyt itselleni sopivan liikunta- ja ateriarytmin enkä yhtään näe nälkää tms enkä näe syytä, miksi lihoisin uudelleen.