Kannattaako 37-vuotiaana aloittaa vauvarumba alusta?

Vierailija kirjoitti:

Kysy presidentti Niinistöltä. Joillekin vauvarumba sopii näemmä eläkeiässäkin vielä.

Se on siis ihan persoonakohtaista. Ei sitä kukaan muu voi puolestasi tietää, mitä sinä jaksat ja haluat.

Niinistö sai kuitenkin rutkasti lapsettomia vuosia edellisen ja nykyisen lapsen välillä, plus että vaimo oli montakymmentä vuotta nuorempi.

 NO ei. Mies kävi jo kolmevitosena vasektomiassa.

Sain toisen lapseni 37 vuotiaana. En tuntenut itseäni vanhaksi tai väsyneeksi.  Tosi ihanaa aikaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut mahdollisen kolmannen lapsen ja isompien lasten isoa ikäeroa? Teininä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että perheessä on pieni lapsi, jota joudut hoitamaan. Lisäksi teini ei saa omaa rauhaa yms. Minulla on 10 vuotta nuorempi sisarus ja se on aivan liian iso ikäero. Vanhempana sisaruksena minun piti aina sopeutua nuoremman tarpeisiin esim. kavereille ei voinut kesälomalla lähteä käymään, kun vanhemmat oli töissä ja jonkun oli vahdittava sisarusta. Lisäksi olemme eläneet ihan eri aikakausia, minä olen 90-luvun lapsi ja sisarukseni 00-luvun. Suhteen luominen sisarukseen on vaikeaa, kun ollaan niin eri ikäisiä.

Mulla on 3 itseäni 15 vuotta nuorempaa kaveriakin. Ei suhteen luominen ole oästä kiinni.

Toki aikuisena. On minullakin hyvät välit sisarukseeni nyt aikuisena, kun olemme oikeasti tutustuneet. En kuitenkaan usko, että olisit teininä pitänyt itseäsi 15 vuotta nuorempia kavereinasi.

Ap tässä 

Ihanaa kuulla teidän muiden pohdintoja aiheesta ja kokemuksia. Tietenkin päätän asian mieheni kanssa (sama mies edelleen kuin aiempien lasten kanssa), mutta päätöksen teko on vaikeaa. Rakastan lapsia yli kaiken ja he ovat tärkeintä elämässä mutta nautin myös vapaudesta. Samalla suren sitä, että riittääkö kaksi lasta elämääni. Olemme kyllä yrittäneet saada vauvaa, siinä onnistumatta, mutta onko nyt enää järkevää jatkaa sitä. Tiedostan riskit ja ikäeron kasvamisen ja oman vapauden mahdollisuuden. Siksi tarinanne, suuntaan tai toiseen, antavat uusia näkökulmia päätöksen tekoon.

Ap

Minä en enää "jaksaisi" ts. haluan keskittyä muihin asioihin elämässäni kuin lisääntymiseen.

Tähän tiedät vastauksen vain sinä. Paljon myös tehdään lapsia vahingossa ja jotenkin sitä vaan siihenkin ihmisenä sopeutuu ja on sopeuduttava. Eikö se ole vähän elämän lainalaisuus ja salaisuus,että kaikkea ei voi itse päättää? 

Lapsia ei tehdä, niitä saadaan. 

Tuttavani sai 39-vuotiaana kehitysvammaisen lapsen ja on sidoksissa häneen koko loppuelämänsä. Hän kävi myös näitä pohdiskeluja. Oli jo lähes aikuiset lapset ennestään. On nyt tosi väsynyt. Eli kannattaa todella miettiä tarkkaan. Kehityshäiriöt lisääntyvät roimasti 35 ikävuoden jälkeen. Tiedän tämän, koska työskentelen kehitysvammaisten lasten parissa.

Jos aloitatte yrittämisen nyt, olet todennäköisesti raskaana vasta nelikymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavani sai 39-vuotiaana kehitysvammaisen lapsen ja on sidoksissa häneen koko loppuelämänsä. Hän kävi myös näitä pohdiskeluja. Oli jo lähes aikuiset lapset ennestään. On nyt tosi väsynyt. Eli kannattaa todella miettiä tarkkaan. Kehityshäiriöt lisääntyvät roimasti 35 ikävuoden jälkeen. Tiedän tämän, koska työskentelen kehitysvammaisten lasten parissa.

Mutta toisaalta kyllähän ainakin Downin syndrooma näkyy ultraääni tutkimuksessa

Mä tunnen naisen, joka hankki 32-vuotiaana yksin lapsen ja hänellä oli silloin 13- ja 12-v lapset ex-puolison kanssa. Hän vaan halusi vielä yhden lapsen, mutta ei ketään miestä siihen riesaksi. Sitten hänellä kuitenkin oli raha tiukassa kun lapsi kasvoi teiniksi.

Työkaverini sai 42 vuotiaana tyttären uuden rakkaansa kanssa. Hänen omat lapsensa olivat jo aikuisia. Miehelläkin oli jo aikuisia lapsia.

Tytär peri sekä ADHDn että autismin isänsä puolen suvulta. Näitä löytyy miehen lapsista sekä miehestä 

Tyttö on nyt 13 v. On lääkintä. Mutta helppoa ei ole.

Työkaverini on aika poikki. Hänen kaksi aikusta lasta olivat helppoja. Olettaisin että maailmankuvaa ei mahtunut kaikki nämä haasteet mitä joutuu nyt kohtaamaan erityislapsen äitinä.

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavani sai 39-vuotiaana kehitysvammaisen lapsen ja on sidoksissa häneen koko loppuelämänsä. Hän kävi myös näitä pohdiskeluja. Oli jo lähes aikuiset lapset ennestään. On nyt tosi väsynyt. Eli kannattaa todella miettiä tarkkaan. Kehityshäiriöt lisääntyvät roimasti 35 ikävuoden jälkeen. Tiedän tämän, koska työskentelen kehitysvammaisten lasten parissa.

Mutta toisaalta kyllähän ainakin Downin syndrooma näkyy ultraääni tutkimuksessa

 

Toisaalta se ei ole todellakaan ainoa kehitysvamma.

Toinen joka on tehnyt töitä kehitysvammasten parissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se Niinistö synnyttänyt

 

Raskaus ja synnytys on vain lyhyt aika. Sitä seuraa paljon pitempi ajanjakso, joka koskee molempia vanhempia.

Ei se 9 kk omalla kohdalla kovin lyhyeltä tuntunut. Sanoisin, että 1 vuosi ja 5 kk  on se rankin aika eli raskaus, synnytys ja pikkuvauva aika. Sitten helpottaa kyllä, yli 1 vuoden ikäisen kanssa voi jo mennä ja tehdä asioita.

No riippuu ihmisestä, voimavaroista. Itse sain viidennen 37- vuotiaana ja nyt odotan iltatähdelle kaveria 40 -vuotiaana, muutama viikko enää. Me päätettiin näin, tämä on meidän elämänvalinta, olen onnellinen. Tiedän jaksavani!

Minä sain kolmannen lapseni 38-vuotiaana ja isommat lapset meillä oli jo 8v ja 12v. Kolmas lapsi oli helppo vauvana ja ei paljoa öisin valvonut. Huomasin kuitenkin lyhyidenkin huonommin nukuttujen pätkien aikana että palautuminen niistä kesti pidempään kuin nuorempana. Kyllähän tässä oli kaikki aloitettava alusta, ihan tavaroiden hankkimisesta lähtien. Taapero vaiheen olen kokenut jokaisen lapsen kohdalla aika rankkana..kun vahtia saa ihan taukoamatta ja joka paikka sotkussa. Myöskin sairastamiset kestää, kun vuoronperään jotain lapsilla on.. Meillä kerkesi miehen kanssa olla jo muutaman vuoden hyvin kahden keskistäkin aikaa, kun silloin vanhimmat lapset oli jo sen verran isoja että heidät sai jo helposti hoitoon mm.isovanhemmille ja pärjäsivät hetken kahdestaankin jos lähdettiin vaikka lenkille. Nyt on palattu taas lähtöpisteeseen eli lyhyenkin kahdenkeskisen hetken järjestäminen vaatii järjestelyjä..eivätkä lapset ole olleet esim.yhtäaikaa vielä kertaakaan yöhoidossa missään. Mitä enemmän lapsia, sitä hankalampi saada järjestymään. Nämä on minusta asioita mitä kannattaa pohtia. Tottakai tuo lähes 3v on meille erittäin rakas, mutta monessa asiassa vaan lähdetään alusta kun isolla ikäerolla lapsen saa.

Iän puolesta kyllä tunnen jaksaneeni ihan hyvin, mutta nyt voin jo sanoa olevani sen verran vanha että en vauvakuumetta enää koe 😄

Seuraavaksi odotan sitä aikaa, että nuorinkin kasvaa kouluikään ja löytyisi taas enemmän aikaa omille harrastuksille ja puolisolle. Sanoisin myös, että paljon vaikuttaa millaiset tukiverkostot on..

Vierailija kirjoitti:

Työkaverini sai 42 vuotiaana tyttären uuden rakkaansa kanssa. Hänen omat lapsensa olivat jo aikuisia. Miehelläkin oli jo aikuisia lapsia.

Tytär peri sekä ADHDn että autismin isänsä puolen suvulta. Näitä löytyy miehen lapsista sekä miehestä 

Tyttö on nyt 13 v. On lääkintä. Mutta helppoa ei ole.

Työkaverini on aika poikki. Hänen kaksi aikusta lasta olivat helppoja.

Ihan hänen omaa syytään. Jos hän niin mielettömän kovasti halusi kolmannen lapsen, niin olisi etsinyt paremman miehen. Luulisi, että tuon ikäisellä naisella olisi sen verran elämänkokemusta, että osaisi arvioida, millaisen miehen kanssa kannattaa lapsi tehdä. Onko hän vielä yhdessä sen miehen kanssa?

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkaver

Mä en jaksaisi aloittaa kaikkea alusta. Mutta eihän kaikki ajattele niin, että lapsi on jokin urakka, joka pitää hoitaa. Monethan nauttivat yövalvomisista .

Aika monesti on miettinyt että kun ekan erän mukulat on jo lähemmäs 25 niin miksi piti vielä pykätä se yksi, että joutuu pitkittämään tätä vanhemmuuttaan. Nuorin tulee tänä vuonna 18, mutta olisihan tässä voinut olla jo vuosia vapaa ja elää vain itseään varten. Sitä en ole vielä ikinä päässyt kokemaan.