Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Kannattaako 37-vuotiaana aloittaa vauvarumba alusta?
13.01.2024 |
Siinäpä se kysymys on.
Kannattaako vajaan nelikymppisen vielä lähteä uudestaan yrittämään saada vauvaa? Kaksi lasta jo isoja yläkoululaisia. Syli tuntuu tyhjältä, mutta onko mitään järkeä enää...... Jos vielä yksi vauva meille suotaisiin, niin kyllähän siinä jäisi aikuiselämä elämättä. Vaikea päätös!
Kokemuksia?
Kommentit (156)
Ei todellakaan kannata. Sulla kohta aikuiset lapset ja uusi, vapaa, elämänvaihe edessä. Voitte kumppanisi kanssa matkustella ja nauttia kodin rauhasta. Samalla saatte seurata aikuisten lasten elämää ja itsenäistymistä, olla apuna siinä sen mitä tarve vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tosiaan lähtisi enää uudelle kierrokselle. Meilläkin tämä pohdinta kyllä käytiin, ja oltiin jo päätymässä vauvan yrittämiseen about sun iässäsi, mutta jotenkin sitten vaan ymmärrettiin, ettei sittenkään. Nyt kuusi vuotta myöhemmin, olen todella tyytyväinen valintaan. Aikuiset lapset on lentäneet pesästä ja nyt on vapautta olla ja harrastaa, viettää parisuhdeaikaa miehen kanssa. Sitä paitsi, ei tästä tiedä, milloin lapset alkaa saada mahdollisesti omia lapsia. Sitten voi olla hellä ja rakastava mummo, kun näin varmaan ehkä lähivuosina käy. Tosin, en sen varaan laske, jos joku tämän niin tulkitsee.
Sulla on jo niin kauan aikaa kulunut vauva-ajoista, ettet enää muista kuinka rankkaa se onkaan. Yksinkertainen vastaus: ei todellakaan kannata.
Mieti nyt uudestaan sitä yöheräilyä, epäsäännöllistä rytmiä erityisesti vauva-ajan alussa, pukluja, vaipparuljanssia, mahdollista koliikkihuutoa jne. Lisäksi sulla on oletettavasti terveet, aikuistuvat muksut nyt. Mieti jos vauva syntyiskin vaikeasti vammaisena. Siinä olis itse kunkin loppuelämä pilalla.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on jo niin kauan aikaa kulunut vauva-ajoista, ettet enää muista kuinka rankkaa se onkaan. Yksinkertainen vastaus: ei todellakaan kannata.
Mieti nyt uudestaan sitä yöheräilyä, epäsäännöllistä rytmiä erityisesti vauva-ajan alussa, pukluja, vaipparuljanssia, mahdollista koliikkihuutoa jne. Lisäksi sulla on oletettavasti terveet, aikuistuvat muksut nyt. Mieti jos vauva syntyiskin vaikeasti vammaisena. Siinä olis itse kunkin loppuelämä pilalla.
Korjauksena: siis lähivuosina aikuistuvat muksut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin samaa pari vuotta sitten ja tulin lopputulokseen että olemassaolevat lapset riittävät, hankin kissanpennun ja jään odottelemaan lapsenlapsia. Toinen voi valita toisin ja sekin on ok. Ura ja kehityshäiriöiden riski painoivat päätöksessä. Voi olla että lapsettomana olisin tehnyt toisenlaisen valinnan. Vauvakuumekin meni ohi parissa vuodessa lopullisesti eli näillä mennään.
Kysy presidentti Niinistöltä. Joillekin vauvarumba sopii näemmä eläkeiässäkin vielä.
Se on siis ihan persoonakohtaista. Ei sitä kukaan muu voi puolestasi tietää, mitä sinä jaksat ja haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut mahdollisen kolmannen lapsen ja isompien lasten isoa ikäeroa? Teininä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että perheessä on pieni lapsi, jota joudut hoitamaan. Lisäksi teini ei saa omaa rauhaa yms. Minulla on 10 vuotta nuorempi sisarus ja se on aivan liian iso ikäero. Vanhempana sisaruksena minun piti aina sopeutua nuoremman tarpeisiin esim. kavereille ei voinut kesälomalla lähteä käymään, kun vanhemmat oli töissä ja jonkun oli vahdittava sisarusta. Lisäksi olemme eläneet ihan eri aikakausia, minä olen 90-luvun lapsi ja sisarukseni 00-luvun. Suhteen luominen sisarukseen on vaikeaa, kun ollaan niin eri ikäisiä.
Ei pidä paikkaansa kaikkien kohdalla. Itse olin 15-vuotias nuorimman sisarukseni syntyessä ja oli aivan ihanaa olla isosisarus jo lähellä aikuisuutta. Toki suhteemme ei ole samanlainen kuin muiden sisarusteni kanssa, kun yhteinen lapsuus puuttuu, mutta lämmin ja läheinen suhde kuitenkin. Eikä omat vanhemmat mitenkään olettaneet, että tinkisin omista tarpeistani pikkusisaruksen edestä.
No jos sua innostaa aloittaa alusta sairastelurumba, päiväkotirumba, koulurumba, läksyjen vahtiminen, kokeisiin lukemisen pakottamisen, lapsenvahtina etsiminen, harrastuksiin kuskaaminen, poissaolot töistä kun aina on kipeä lapsi siinä tovin
itse 38v en jaksaisi alkaa alusta, nyt peruskoululaisia lapset ja Apuva jos tässä olisi vielä vauva jota hoitaa. Alkaa olla elämä mukavaa kun lapset isoja, pääsee omille menoille helpommin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Aloita uusi harrastus vaikka. Elämään saa sisältöä ilman vaippaikäistäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kun mietit että jos vauva syntyy vuoden-parin päästö, teini-iässä/aikuisiässä lähentelet jo eläkeikää. Jaksaako siinä sitten teini-iän kiemuroita. Kun ei ikinä tiedä millainen lapsi sieltä maailmaan tupsahtaa. Toiset ikätoverit haaveilee eläkkeelle jäämisestä niin sä joudut ehkä takuta nuoren aikuisen asioita, ohjata sitä elämässä. Ainahan se kivaa olis jos on satavarmaa että syntyy kiltti lapsi joka on teininä ja aikuisiän kynnyksellä kiltti mutta kun sitä ei tiedä ja pahuus maailmassa lisääntyy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se Niinistö synnyttänyt
Raskaus ja synnytys on vain lyhyt aika. Sitä seuraa paljon pitempi ajanjakso, joka koskee molempia vanhempia.
Minä olen 36 ja sain juuri vauvan. Minulla on helppo kouluikäinen ennestään ja kyllä mietin että vieläkö aloitan alusta, sain nimittäin hankittua itselleni hienon koulutuksen ja uran tässä välissä. Totesin että kyllä. Haluan mieluusti ne päiväkotijutut ja leikkipuistot, satuhetket ja lastenlaulut taas liittyvän elämääni, jotka koululaistani eivät enää kiinnosta. Elämäni on taas (hetkellisesti vain) puklurättien ja vaippojen täyteistä - ja se on jotenkin mukavaa. On ihanaa huolehtia pikkuisesta, jonka hoitamiseen riittää nyt eri tavalla hermot kuin 27-vuotiaana. Ihanaa olla äitiyslomalla ja ihanaa käydä vaunulenkeillä. Tunnen eläväni, vaikka valvomme taas öitä, mutta eihän sekään loputtomiin kestä. Isosisaruskin on aivan innoissaan vauvasta ja ihanaa, ettei hän jäänyt ainoaksi kun on sisarusta toivonut.
Voin toki puhua vain omasta puolestani, mutta itse tykkään että elämää saa olla ja tulla, olen osani jo täysin vapaasta ja hallitusta arjesta joskus saanut. Ehkä niitä rauhallisia vuosia jotenkin pelkääkin, kun elämä on tietyllä tapaa tulossa loppusuoralle kun talo sitten tyhjenee ja lapsilla alkaa omat menot. Nyt se hetki on vähän kauempana.
Jos myös mies toivoo vielä vauvaa niin siitä vaan ytittämään. Jos toinen on kuitenkin ajatusta vastaan niin en tietenkään alkaisi yhtään painostamaan vaan siinä kohti toteaisin että ehkä teidän perheelle parempi että pääsette elämään jo melko vapaata aikuisten elämää. Siinäki on nimittäin älyttömästi hyviä puolia.
En suosittele. Tein lapsen kun isommat lapset oli 8 ja 9 v.Nyt nuorin on 5 v ja kadun että tein hänet, olen kodin vanki ja vihaan elämääni.
Miksi kysyä muilta ihmisiltä tuollaista asiaa? Vaikea kyllä ymmärtää moista.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut mahdollisen kolmannen lapsen ja isompien lasten isoa ikäeroa? Teininä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että perheessä on pieni lapsi, jota joudut hoitamaan. Lisäksi teini ei saa omaa rauhaa yms. Minulla on 10 vuotta nuorempi sisarus ja se on aivan liian iso ikäero. Vanhempana sisaruksena minun piti aina sopeutua nuoremman tarpeisiin esim. kavereille ei voinut kesälomalla lähteä käymään, kun vanhemmat oli töissä ja jonkun oli vahdittava sisarusta. Lisäksi olemme eläneet ihan eri aikakausia, minä olen 90-luvun lapsi ja sisarukseni 00-luvun. Suhteen luominen sisarukseen on vaikeaa, kun ollaan niin eri ikäisiä.
Mulla on 3 itseäni 15 vuotta nuorempaa kaveriakin. Ei suhteen luominen ole oästä kiinni.
En sun sijassa tekisi kolmatta. Oon 50v ja 2 lasta, jotka nyt aikuisia. Ihana vapaus!