Lue keskustelun säännöt.
Kadun lapsen saamista
09.12.2023 |
Älkää pliis poistako tätä ja pidetään keskustelu asialllisena.
Tästä ei kukaan oikein koskaan uskalla puhua. Mutta itse kadun sitä että lapsen tein. Synnytyksestä jäi pysyvää haittaa ja koskaan en ole nauttinut äitiydestä. En ollut alun alkaenkaan kovin innostunut asiasta mutta mies kovasti lapsia halusi ja ajattelin jospa sittenkin ja kyllä hormonit pitävät asiasta huolen ja äidiksi kasvaa. Niin ei käynyt.
Lapsi on nyt aikuinen enkä tätä koskaan hänelle tule kertomaan ja ei sitä koskaan tule tietämään koska hoidin kuitenkin velvollisuuden, äitiyden kuten minkä tahansa työn eli hyvin.
Katkera olen siitä kun elämästäni meni hukkaan 18 vuotta, näin siis koen. Miehestä erosin heti kun lapsi muutti pois kotoa. Kauhulla odotan lapsenlapsia ja yritän vedota siihen että omani jo tein enkä ainakaan halua kovin tiiviisti heitä hoitaa.
Kommentit (139)
Surullista luettavaa mutta kai tämmöistä välillä on. Onneksi itselläni äiti ei koskaan ole katunut. Pikkusisarusta halusin kovasti ja myöhemmin kertoi että ei siksi halunnut lisää lapsia koska oli vaikea raskaus ja synnytys. Olisi ollut kiva että olisin saanut sisaruksia. Mutta ei kaikkea voi saada, itsa haluan ainakin kaksi lasta koska muistan miten koski se ettei ollut pikkusiskoa tai veljeä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muuten AP kirjoitit totuuden mutta miehestäsi et eronnut. Koska taidan olla poikasi niin tiedän
Miksi kaikki ajattelee että ap n lapsi on poika😂 No joo, loogista. Jos olisi tyttö niin ei pitäisi äitiinsä enää yhteyttä kun olisi vaistonnut kylmyyden, pojat ei tämmöisiä asioita niin herkästi vaistoa
Turha parkua, kun maito on maassa. Halusit miellyttää miestäsi ja täyttää ympäristön normit. Oikeastaan aika typerää tehdä mitään siltä pohjalta. No, koita kestää.
En kadu, se olisi turhaa, mutta vanhemmuus on ollut monella tavalla raskasta ja jopa traumaattista. Olen monta kokemusta rikkaampi toki.
Lähdin kotoa heti kun pääsin vaikka kotiolot olivat täysin kunnossa. Olin 17 ja olisin lähtenyt aiemminkin jos olisin tiennyt minne alalle lähden opiskelemaan. Muutin toiselle puolelle Suomea koska halusin nähdä maailmaa, viikonloput kävin kotona mutta nekin pikkuhiljaa jäi kun löytyi kumppani ja viikonloput meni hänen kanssaan ja viikot koulussa.
Onko jotenkin yleistäkin että lapset ovat pitkään kotona 18 v täyttämisen jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti, miksi minut teit
jos minua et halunnut
😢
-poikasi
Taannoin ystäväni totesi että katuu eniten elämässään isäksi tuloa. Itse vapaaehtoisesti lapsettomana todennut että mitäs läksit ja hän sanoi että minkäs teet kun toinen halusi
Tämmöiset ihmiset sitten lisääntyy. Ei ihme kun lapset voi huonosti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taisi katua miehesikin kerta ei viihtynyt kotona
:D
Toivottavasti lapsenne on fiksumpi ja tekee omat päätöksensä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet vastenmielinen äiti. Lapsesi traumatisoituu loppuiäkseen, koska vaistoaa todellisen asenteesi.
Tällaiset kommentit ovat vastenmielisiä. Ei kukaan voi valita tunteitaan, ja erityisesti vaikeiden tunteiden piilottelu niiden aiheuttaman häpeän tai syyllisyyden vuoksi on vahingollista.
Ap:n olisi pitänyt jo ennen lapsen saamista päästä tutkimaan ammattiavun kanssa, mistä haluttomuus saada lapsia kumpuaa. Aivan viimeistään lapsen synnyttyä, kun ns. normaalia kiintymystä ei syntynyt.
Olen itse samanlaisen äidin jälkeläinen, ja isäni mukaan hän oli se, joka lapsia halusi. Uskon helposti. Äitini on myös alkoholisti, eikä vaadi minkäänlaista selvänäkemistä tajuta, että hänellä itsellään on vaikeita, käsittelemättömiä lapsuudenkokemuksia ja olematon kyky tunnistaa ja käsitellä omia tunteitaan.
Olisin toivonut, että äitini olisi minun laiminly
Komppaan muuten kaikkea sanomaasi, mutta vierastan ajatusta, että jos nainen ei halua lapsia, siihen pitäisi hakea ammattiapua, ikään kuin silloin hänessä on pakko olla jotakin vikaa. Ihmiset on erilaisia ja usein lapsia haluamattomat tietää jo kun ovat vielä itsekin lapsia, että äitiys ei ole heitä varten. Heitä vain kiinnostaa muut asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hullu mahovela taas trollailutuulella? 0/5
Tiesin pienenä jo etten lapsia halunnut. Elin suhteessa missä mies käytti henkistä manipulaatiota ja olin kuin käskyläinen, kadotin itseni kokonaan. Ei ollut enää omaa tahtoa ja tuli aika jolloin mies halusi lapsia. Minähän tiesin etten niitä halunnut, mutta mies sai uskomaan että niin kuuluu tehdä. Sain keskenmenon ja se oli jonkinlainen herätys, koska tunsin suurta helpotusta. Lähdin suhteesta tukiverkon avustuksella. Vielä tänä päivänäkin olen onnellinen ettei raskaus onnistunut ja joskus mietin varoittiko tämä kesken mennyt lapsi ettei hän halunnut tähän maailmaan.
Mies tuomittiin omaan lapseen kajoamisesta kun kuulin asiasta myöhemmin vuosien jälkeen. Mietin välillä oliko tämä hänen ajatuksenaan koska hänellä oli todella pakkomielle saada tytär ja muutenkin vähän omituinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa oikein hyvin.
Itse kadun myös lapsiani. Maailma on muuttunut reilussa viidessätoista vuodessa tosi paljon. Silloin kun aloimme harkitsemaan lapsia tulimme hyvin toimeen, matkustelimme, oli vapaa-aikaa, omaa-aikaa, aikaa parisuhteelle ja huoli vain omasta toimeentulosta.
Viimeiset 5-10 vuotta on mennyt talous tosi tiukilla, vaikka palkat ovat nousseet niin kaikki muu on kallistunut vielä paljon enemmän. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Harmittaa toki itseni, mutta myös lasten puolesta kuinka köyhästi joudumme elämään.
Kova huoli myös siitä millainen tämä maailma on 5-10 vuoden päästä? Missä soditaan, mitä eläminen maksaa, onko lapsilla töitä tai opiskelupaikkaa? Elämä olisi varmasti helpompaa ja stressittömämpää jos lapsia ei olisi. Voisi ehkä säästää eläkepäiviä varten tai muuten tehdä jotain itseä piristävää. Nyt kaikki menee arkeen.
Äidiksi ryhtymisen katumisen ymmärrän, mutta tätä tässä kuvattua ajatusmaailmaa en kerta kaikkiaan ymmärrä. Sanot katuvasi lapsiasi. Siis lapsiasi itsejään, niitä henkilöitä joita he ovat? Ihan aidostiko valitsisit mieluummin itsellesi mukavamman elämän kuin heidän olemassaolon? Ja ajattelet, että vähävaraisena eläminen on kamalampaa kuin se, että näitä henkilöitä ei olisi lainkaan olemassa? Millainen ihminen ajattelee näin??
Ei ihan sama kuin ap lla mutta inhosin pikkulapsi aikaa. Miten voikin olla vauva ja taapero rasittavia. Jotenkin sellainen avuttomuus kiristää hermoja. Kyselyikä oli myös jotain sellaista että piti välillä mennä haukkaamaan happea. Oikeastaan lapset ovat nyt mukavia kun ovat iältään lähemmäs parikymmentä. Mies vihjaili jos tehdään vielä yksi ja sanoin että mieluummin hyppään kiikkuun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-akka on laittanut minut katumaan kahta lastamme.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Olenkin nyt keskittynyt siihen omaan elämään ja vaikka olen katkera tietyistä asioista niin eivät onneksi nämä tunteet ole päivittäisiä. Terapialle ei ehkä vielä ole tarvetta. Lapsen kanssa välit ihan hyvät, hänellä työ vie todella ison osan ajasta ja en pistä pahakseni jos emme niin usein juttelekaan.
Ehkä olen vihainen eniten eksälleni kun sai suostuteltua perheen perustamiseen. Loppujen lopuksi hän pääsi todella vähällä ja jouduin tuntemusteni kanssa olemaan todella yksin koko äitiyden ajan. Mutta toisaalta, enpä olisi hänellekään voinut puhua kuinka inhosin joka sekuntia sitä kuinka piti pitää huolta jostain toisesta ihmisestä.
Olen nyt onnellinen kun olen vihdoin "vapaa". Monelle uudelle tuttavuudelle en edes mainitse että minulla on lapsi, haluaisin unohtaa kokonaan että olen äiti.
joku sairas rölli täällä
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Olenkin nyt keskittynyt siihen omaan elämään ja vaikka olen katkera tietyistä asioista niin eivät onneksi nämä tunteet ole päivittäisiä. Terapialle ei ehkä vielä ole tarvetta. Lapsen kanssa välit ihan hyvät, hänellä työ vie todella ison osan ajasta ja en pistä pahakseni jos emme niin usein juttelekaan.
Ehkä olen vihainen eniten eksälleni kun sai suostuteltua perheen perustamiseen. Loppujen lopuksi hän pääsi todella vähällä ja jouduin tuntemusteni kanssa olemaan todella yksin koko äitiyden ajan. Mutta toisaalta, enpä olisi hänellekään voinut puhua kuinka inhosin joka sekuntia sitä kuinka piti pitää huolta jostain toisesta ihmisestä.
Olen nyt onnellinen kun olen vihdoin "vapaa". Monelle uudelle tuttavuudelle en edes mainitse että minulla on lapsi, haluaisin unohtaa kokonaan että olen äiti.
Sinussa on jotain tosi pahasti vialla sen lisäksi, että olet todella itsekäs ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Olenkin nyt keskittynyt siihen omaan elämään ja vaikka olen katkera tietyistä asioista niin eivät onneksi nämä tunteet ole päivittäisiä. Terapialle ei ehkä vielä ole tarvetta. Lapsen kanssa välit ihan hyvät, hänellä työ vie todella ison osan ajasta ja en pistä pahakseni jos emme niin usein juttelekaan.
Ehkä olen vihainen eniten eksälleni kun sai suostuteltua perheen perustamiseen. Loppujen lopuksi hän pääsi todella vähällä ja jouduin tuntemusteni kanssa olemaan todella yksin koko äitiyden ajan. Mutta toisaalta, enpä olisi hänellekään voinut puhua kuinka inhosin joka sekuntia sitä kuinka piti pitää huolta jostain toisesta ihmisestä.
Olen nyt onnellinen kun olen vihdoin "vapaa". Monelle uudelle tuttavuudelle en edes mainitse että minulla on lapsi, haluaisin unohtaa kokonaan että olen äiti.
joku sairas
Ei sekään kovin tervettä ole että ummistaa silmänsä asioilta vain siksi koska itse ei niin ole kokenut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Olenkin nyt keskittynyt siihen omaan elämään ja vaikka olen katkera tietyistä asioista niin eivät onneksi nämä tunteet ole päivittäisiä. Terapialle ei ehkä vielä ole tarvetta. Lapsen kanssa välit ihan hyvät, hänellä työ vie todella ison osan ajasta ja en pistä pahakseni jos emme niin usein juttelekaan.
Ehkä olen vihainen eniten eksälleni kun sai suostuteltua perheen perustamiseen. Loppujen lopuksi hän pääsi todella vähällä ja jouduin tuntemusteni kanssa olemaan todella yksin koko äitiyden ajan. Mutta toisaalta, enpä olisi hänellekään voinut puhua kuinka inhosin joka sekuntia sitä kuinka piti pitää huolta jostain toisesta ihmisestä.
Olen nyt onnellinen kun olen vihdoin "vapaa". Monelle uudelle tuttavuudelle en edes mainitse että minulla on lapsi, haluaisin unohtaa kokonaan että olen äiti.
joku sairas
Tosiaan joku seinähullu, pyysi jo ekalauseessa että älkää poistako.Montakohan aborttia on takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Olenkin nyt keskittynyt siihen omaan elämään ja vaikka olen katkera tietyistä asioista niin eivät onneksi nämä tunteet ole päivittäisiä. Terapialle ei ehkä vielä ole tarvetta. Lapsen kanssa välit ihan hyvät, hänellä työ vie todella ison osan ajasta ja en pistä pahakseni jos emme niin usein juttelekaan.
Ehkä olen vihainen eniten eksälleni kun sai suostuteltua perheen perustamiseen. Loppujen lopuksi hän pääsi todella vähällä ja jouduin tuntemusteni kanssa olemaan todella yksin koko äitiyden ajan. Mutta toisaalta, enpä olisi hänellekään voinut puhua kuinka inhosin joka sekuntia sitä kuinka piti pitää huolta jostain toisesta ihmisestä.
Olen nyt onnellinen kun olen vihdoin "vapaa". Monelle uudelle tuttavuudelle en edes mainitse että minulla on lapsi, haluaisin unohtaa kokonaan että olen äiti.
Sinussa on jotain tosi pahasti viall
Niin, hänellä on tullut trauma äidiksi tulemisesta. Varmasti taustalla ollut jotain mitä ei tiedetä. Terve ap ei ole ja terapia oikea osoite, kaikille vanhemmuus ei sovi ja voi aiheuttaa vakavia henkisiä oireita. Apua pitäisi hänen saada
Tällaiset kommentit ovat vastenmielisiä. Ei kukaan voi valita tunteitaan, ja erityisesti vaikeiden tunteiden piilottelu niiden aiheuttaman häpeän tai syyllisyyden vuoksi on vahingollista.
Ap:n olisi pitänyt jo ennen lapsen saamista päästä tutkimaan ammattiavun kanssa, mistä haluttomuus saada lapsia kumpuaa. Aivan viimeistään lapsen synnyttyä, kun ns. normaalia kiintymystä ei syntynyt.
Olen itse samanlaisen äidin jälkeläinen, ja isäni mukaan hän oli se, joka lapsia halusi. Uskon helposti. Äitini on myös alkoholisti, eikä vaadi minkäänlaista selvänäkemistä tajuta, että hänellä itsellään on vaikeita, käsittelemättömiä lapsuudenkokemuksia ja olematon kyky tunnistaa ja käsitellä omia tunteitaan.
Olisin toivonut, että äitini olisi minun laiminlyömiseni sijaan hakenut apua. Mutta kukaan ei hae apua tunteisiin, joiden pelkästä ääneensanomisesta aletaan nimitellä vastenmieliseksi.
Lopettakaa haukkuminen ja syyttely. Te ainoastaan pahennatte asiaa niin lapsille kuin äideillekin.