Lue keskustelun säännöt.
Kadun lapsen saamista
09.12.2023 |
Älkää pliis poistako tätä ja pidetään keskustelu asialllisena.
Tästä ei kukaan oikein koskaan uskalla puhua. Mutta itse kadun sitä että lapsen tein. Synnytyksestä jäi pysyvää haittaa ja koskaan en ole nauttinut äitiydestä. En ollut alun alkaenkaan kovin innostunut asiasta mutta mies kovasti lapsia halusi ja ajattelin jospa sittenkin ja kyllä hormonit pitävät asiasta huolen ja äidiksi kasvaa. Niin ei käynyt.
Lapsi on nyt aikuinen enkä tätä koskaan hänelle tule kertomaan ja ei sitä koskaan tule tietämään koska hoidin kuitenkin velvollisuuden, äitiyden kuten minkä tahansa työn eli hyvin.
Katkera olen siitä kun elämästäni meni hukkaan 18 vuotta, näin siis koen. Miehestä erosin heti kun lapsi muutti pois kotoa. Kauhulla odotan lapsenlapsia ja yritän vedota siihen että omani jo tein enkä ainakaan halua kovin tiiviisti heitä hoitaa.
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveää luettavaa, ettet halua lapsen kanssa vielä nytkään juuri viettää aikaa. Minusta tässä ei ole kyse vain äitiyden ongelmista, vaan syvemmistä ongelmistasi.
T. Lapseton
Olen samaa mieltä että ongelma on jossain syvemmässä ja nämä asiat ovat voimistuneet lapsen saannin myötä. On tapahtunut jotain miksi juuri tämä äitiys on tehnyt jotain. Tulee ihan mieleen että onko väkivaltainen suhde ollut ja jopa se kamalin asia ja tätä myöten sitten tullut lapsi... Siksi ei halua lapsen elämässä olla mukana kun se muistuttaa näistä asioista ja vähän viittaa tuokin siihen kun miehestä otti eron. Mutta mietin kyllä miksei ottanut aiemmin eroa, ei uskaltanut?
Suosittelen ap lle terapiaa
Lisään vielä että kuulostaa siltä että ap on jemmannut nämä tuntemukset melkein 20 vuotta (!) ja trauma voi tulla todella pahalla tavalla esiin kun nyt hänellä on tavallaan "lupa" tuntea kun on aikaa. Voi johtaa jopa psykoosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni on hienoa, että joku uskaltaa puhua tästä aiheesta. Itse mietin paljon, että haluankohan koskaan lapsia. On välillä virkistävää kuulla tai lukea myös tällaisia kommentteja.
Eihän tämä nyt niin kovin tavatonta tai varsinkaan sairasta ole. Eläinmaailmassa tätä tapahtuu myös. Ne vaan hylkäävät pentunsa. Ihminen ei toki näin voi ihan helposti tehdä, on yhteiskunnan paineet yms.
Muistan aina lapsuudessa kun oli yksi emokissa joka vihasi pentujaan ensihetkestä lähtien. Sitä piti pitää paikoillaan kun pennut imi maitoa että pysyisivät hengissä. Emokissa murisi ja sähisi koko tämän toimituksen ajan ja ei niitä hoitanut
Minua eivät vanhemmat halunneet. Kun kysyin syytä aikuisena miksi ette tehneet aborttia he sanoivat että koska se on murha. Kysyin miksi ette antaneet adoptioon, kuulemma vastuu piti kantaa. Joskus mietin millainen lapsuus olisi ollut jos olisin päässyt uuteen perheeseen. Meillä ei ollut alkoholismia tai muuta, mutta vanhemmat vitsaili aina siitä kuinka olen vahinko. He eivät salanneet tuntemuksiaan siitä kuinka aiheutin heille vaivaa ja rahanmenoa. Olisin toivonut että olisivat olleet kuten ap eivätkä näyttäneet sitä kuinka epätoivottu olen.
Tunne-elämäni oli riekaleina pitkän aikaa siksi koska en halunnut vaivata yhtään ketään.
On iät ajat ollut perheitä missä äitiä ei olisi kiinnostanut tehdä lapsia mutta kun sitä seksiä teki mieli talonpojan kanssa. Aina ei ollut edes tietoa isästä. Ei silloin mietitty paljonko vanhemmat rakastaa, sitä mentiin vaan pelloille töihin
Nykyajan lapset ovat herkkiä lumihiutaleita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko harkinnut koskaan terapiaa? Ajattelen että sinulla on varhaislapsuudessa koettu syvä trauma jonka vuoksi sinun on vaikea kiintyä lapseesi.
Minulle lapseni alkoi olla rakas vasta 12-vuotiaana. Sen jälkeenkin monet tunteet ovat olleet vaikeita. Ei se kiintymys ilmaiseksi tullut vaan työstin koko ajan asioita ja jokin lukko sitten vaan aukesi. Muita lapsiani olen rakastanut alusta asti. Esikoisen kanssa olemme luonteeltamme hyvin samanlaisia niin kokemani tunnetason laiminlyönnin takia minun oli hylättävä hänet koska minut oli pienenä torjuttu ja hylätty.
Moni tätäkin alapeukuttaa mutta elämä yllättää.
Tulee vähän mieleen oma suhteeni äitiini. Aina on kyllä rakastanut ja auttanut pahan paikan tullen. Kuitenkin aina ollaan oltu herkkiä ottamaan yhteen. Nyt kun ikää on enemmän ja terapeuteillekin olen asiasta avautunut, uskon että johtuu siitä että olemme monella tapaa liian samanlaisia ja niinhän sitä sanotaan, että piirteet joista ei itsessään pidä, ei pidä välttämättä muissakaan. Äidillä oli myös monimutkainen ja osittain kipeäkin suhde omaan äitiinsä. Joskus olen epäillyt, että minussa on jotain liian samanlaista kuin äidissään oli ja äitini kavahtaa niitä piirteitä.
No olisit nyt ihmeessä jättänyt miehelle lapsen huoltajuuden ja lähtenyt itse pois kuvioista, koska kyllä lapsi vaistoaa alusta alkaen jos ei ole toivottu. kukaan ei varmaan myös pakottanut lasta hankkimaan, turha siitä katkeroitua että nyt meni vuosia hukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No olisit nyt ihmeessä jättänyt miehelle lapsen huoltajuuden ja lähtenyt itse pois kuvioista, koska kyllä lapsi vaistoaa alusta alkaen jos ei ole toivottu. kukaan ei varmaan myös pakottanut lasta hankkimaan, turha siitä katkeroitua että nyt meni vuosia hukkaan.
Mietin myös tätä miksei jättänyt lasta miehelleen. Ap jättää nyt jotain kertomatta. Vai oliko työ miehelle tärkeämpää kuin oma lapsi? Siinäkin tapauksessa ap uhrannut oman aikansa. Saattahan se kaduttaa, mutta eipä sille mitään voi enää
Mielenkiintoinen aihe...Itselläni lapsi istuu vankilassa murhasta. Kyllä välillä mietin että jos en häntä olisi tehnyt niin tämä murhattu olisi vielä hengissä. Lapseni sotkeentui muutenkin rikolliseen elämään nuorena vaikka meidän perhe on aivan tavallinen. Mutta eihän sitä voi ennustaa. Sääliksi käy tämä jolta hengen vei, oli nuori ja kunnollinen ihminen joka sattui vaan tielle väärään aikaan ja väärään paikkaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole katunut lasten saamista, mutta tuo lapsenlapsi asia. Sitä monet ajattelee että lapsista "pääsee eroon" kun muuttavat pois kotoa tai tulevat täysi-ikäisiksi. Mutta kyllä se on loppuelämän työ ja useimmilla jatkuu juurikin lapsenlapsien hoitamisessa. Itselläni on kolme lasta ja jokainen ilmoittanut että eivät omia lapsia halua. Oloni on helpottunut vaikka en tätä ääneen kaikille sano, monilla on käsitys että jos ei saa lapsenlapsia niin se on surullinen asia
Osalle tulee ilmeisesti yllätyksenä, että osa vanhemmista hoitaa lapsensa ihan itse. Työpäivien ajan hoidosta huolehtii päiväkoti.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko sanaakaan tuosta sepustuksesta. Vela eläinaktivisti sinä olet, olen oppinut tunnistamaan sinut palstalta.
On vinskahtanutta katua lapsiaan. Ap on joko vela tai psykopaatti
On ihan tutkittua tietoa että monta prosenttia vanhemmista katuu päätöstään. Ja tuossa määrässä vain ne jotka ovat kehdanneet asian tunnustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyi, AP. Että oikein 18 vuotta meni hukkaan? Etkö sitten keksinyt mitään muuta tekemistä tuona aikana kuin olla pelkästään äiti 24/7 etkä mitään muuta? Oliko lapsesi kehitysvammainen? Pitikö sinun valvoa tätä jokaikinen sekunti? Syytä itseäsi siitä, ettet osannut käyttää aikaasi järkevästi noiden 18 vuoden ajan. Mikä muuttui mystisesti lapsesi täytettyä 18? Tuliko sinusta yhtäkkiä super onnellinen ihminen? Olitko super onnellinen ihminen ennen lasta? Kuulostaa siltä, että olet vain onneton ihminen, joka olisi onneton missä tahansa tapauksessa, olisit saanut lapsen tai et.
Kuvitelkaa jos mies olisi kirjoittanut sen mitä AP kirjoitti. Olisiko ollut yhtä suosiolliset peukutukset ja ymmärtäväiset kommentit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset usein etsivät syntipukkeja. AP on surullista kyllä löytänyt tuollaisen omasta lapsestaan. Seurustelin aikoinaan naisen kanssa, joka on aidosti ehkä paras ihminen, jonka tunnen. Todella kiltti, rakastava, ymmärtäväinen, älykäs ja ahkera. Mutta hänen äitinsä aina tapasi kommentoida, että tytär oli virhe ja oli pilannut tämän elämän. Miksi? Ei mistään erityisestä syystä, nähdäkseni. Koki vain niin. Tuo eksäni oli ihminen, josta kenen tahansa vanhemman pitäisi olla todella ylpeä, ikävästä kasvuympäristöstä huolimatta, mutta silti äiti ei koskaan ollut tyytyväinen, ja vain kanavoi omaa onnettomuuttaan tyttäreensä. AP vaikuttaa samanlaiselta. Toivottavasti tämän lapsi kuitenkin voi hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset usein etsivät syntipukkeja. AP on surullista kyllä löytänyt tuollaisen omasta lapsestaan. Seurustelin aikoinaan naisen kanssa, joka on aidosti ehkä paras ihminen, jonka tunnen. Todella kiltti, rakastava, ymmärtäväinen, älykäs ja ahkera. Mutta hänen äitinsä aina tapasi kommentoida, että tytär oli virhe ja oli pilannut tämän elämän. Miksi? Ei mistään erityisestä syystä, nähdäkseni. Koki vain niin. Tuo eksäni oli ihminen, josta kenen tahansa vanhemman pitäisi olla todella ylpeä, ikävästä kasvuympäristöstä huolimatta, mutta silti äiti ei koskaan ollut tyytyväinen, ja vain kanavoi omaa onnettomuuttaan tyttäreensä. AP vaikuttaa samanlaiselta. Toivottavasti tämän lapsi kuitenkin voi hyvin.
Eihän ap lastaan inhoa ainakaan näkyvästi ja kertoi että lapsen kanssa suhde hyvä muutenkin.
Mutta tiedän kyllä ihmistyypin joka jaksaa aina vierittää asiat muiden niskoille.
Ihme että tämmöinen keskustelu saa olla vauva palstalla...
Vierailija kirjoitti:
Kuvitelkaa jos mies olisi kirjoittanut sen mitä AP kirjoitti. Olisiko ollut yhtä suosiolliset peukutukset ja ymmärtäväiset kommentit?
Ei ole olemassa isämyyttiä, on vain olemassa äitimyytti iäti rakastavasta äidistä, jolle tärkein elämässä on lapset. Miehet voi aivan vapaasti todeta, että he ei lapsia halua ja lapsi oli vahinko. Ei miehille ole asetettu mitään pakkoa rakastaa lapsiaan niin kuin naisille. Miehet saa jättää lapsensakin ilman moraalisaarnoja ja tippumista parialuokkaan ihmisenä. Jo pelkästään etä äitinä olo tekee naisesta viallisen ja pahan yhteiskunnan silmissä.
Olen vela ja jos äitini toteaisi saman kuin ap niin ymmärtäisin hyvin enkä vetäisi edes hernettä nenääni. Ja tähän tulee porukka sanomaan että aattele jos äitis ei sua ois tehny, sua ei olis olemassa! Niin, entä sitten. Onneksi eletään maailmassa missä naisella on mahdollisuus tehdä abortti eikä tarvitse tuhota elämäänsä synnytyksen ja äitiyden takia.
Ymmärrän, että kaduttaa, mutten sitä, miksi piti tehdä lapsi, kun ei sitä halunnut. 2000-luvun Suomessa!
Ap:lle tulee neuvo myöhässä, mutta hyvänen aika, syökää naiset mieluummin salaa pillereitä kuin että taipuisitte miehen painostukseen, jos olette erehtyneet suhteeseen jonkun psykon kanssa, josta ei pysty normaalisti eroamaan. Suurin osa ei ole tällaisessa suhteessa ja jos lapsiasiasta ollaan eri mieltä, ero on ainut vaihtoehto. Ikinä ei pidä mennä lasta tekemään, jollei itse aidosti halua.
Olen samaa mieltä että ongelma on jossain syvemmässä ja nämä asiat ovat voimistuneet lapsen saannin myötä. On tapahtunut jotain miksi juuri tämä äitiys on tehnyt jotain. Tulee ihan mieleen että onko väkivaltainen suhde ollut ja jopa se kamalin asia ja tätä myöten sitten tullut lapsi... Siksi ei halua lapsen elämässä olla mukana kun se muistuttaa näistä asioista ja vähän viittaa tuokin siihen kun miehestä otti eron. Mutta mietin kyllä miksei ottanut aiemmin eroa, ei uskaltanut?
Suosittelen ap lle terapiaa